tiistai 12. huhtikuuta 2011

Meriluoto-maanantai (ja arvontavoittaja) - Aila Meriluoto: Peter-Peter

Aila Meriluoto: Peter-Peter.
Kustantaja: WSOY, 1971.
Sivuja: 238.
Genre: Kotimainen nykyproosa/kirjeromaani.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan kuvaus täältä.


Haa, ehdinköhän lähettää tämän kirjoituksen maailmalle ennen vuorokauden vaihtumista? Yritän kyllä pitää tämän muutenkin lyhyenä. Ja ihan ensimmäiseksi julistan viime viikon lopulla avaamani ylimääräisen pika-arvonnan voittajan. Palkintonahan oli Clarice Lispectorin Lähellä villiä sydäntä, jonka nostin postauksessani yliarvostetuksi romaaniksi, josta en - varmaan tyhmyyttäni - ymmärtänyt hirveästi mitään järkevää. Tämä arvonta oli avoin vain toisille kirjabloggaajille, sillä toivoin, että voittaja paitsi lukisi kirjan myös bloggaisi siitä. Kas kummaa, kirjan haukkumisen jälkeen halukkaita voittajia ei löytynyt kuin viisi, paitsi Ilsellä oli kaksi arpaa kiitos anni m.:n. ;) Onnetar ei silti pitänyt Ilsestä vieläkään, vaan kirjan voitti...:


Pienen mökin emäntä Sinisen linnan kirjastosta!


Onnea voittajalle! Löydät sähköpostiosoitteeni blogiprofiilistani. Lähetäthän osoitetietosi, niin saan kirjan matkaan. Muistan, että olit jo kerran aloittanut tämän, mutta ehkä se nyt avautuu paremmin. ;) Ja ehkä voit laittaa sen jälkeen kirjan taas kiertoon, jos et halua sitä säilyttää. Katsotaan, miten pian löytyy sen sisäistävä bloggaaja. ;D


Sitten itse asiaan. Yksi kevään teemoistani on Aila Meriluoto, josta olen taas aivan fiiliksissä. Viime viikolla luin hänen ex-miehestään kirjoittamansa elämäkerran Lauri Viita, ja nyt vuorossa oli romaani Peter-Peter (WSOY 1971). Minähän olen lukenut Meriluodon ensimmäisen päiväkirjateoksen Vaarallista kokea 15 vuotta sitten, jolloin olin siitä enemmän kuin vaikuttunut, ja nyt minulla on kesken seuraavat päiväkirjat Tältä kohtaa. Täytyy sanoa, että vaikka vähän epäilin alkuperäisen Meriluoto-kiihtymykseni johtuneen pitkälti omasta nuoruudestani, olen taas aivan Ailan pauloissa. Ehkä eri tavalla kuin viimeksi, mutta kuitenkin.


Peter-Peter on hieno romaani, mutta sitä on vaikea lukea fiktiona. Se perustuu hyvin orjallisesti Meriluodon ja virolaisen Mart Sarnetin rakkaussuhteeseen, joka on tuttu Meriluodon päiväkirjoista Vaarallista kokea -teoksesta. Lisäksi mukana on tuttuja tapauksia Lauri Viita -elämäkerrasta, sillä Peter-Peterin päähenkilö Sanna puhuu paljon myös entisestä miehestään "Kivipäästä". Luin tätä siten väkisinkin elämäkerrallisena, mutta ei se tehnyt kirjasta suinkaan huonoa.


Ilmestyessään Peter-Peter on ilmeisesti ollut jonkinlainen sensaatio kuvatessaan naisen seksuaalisia haluja, mutta nyt luettuna - ja minusta - tässä ei todellakaan ollut mitään liiallista tai tarkoitushakuisuutta. Päähenkilö Sanna tulee hyvin eläväksi kirjan sivuilla. Hän on erittäin älykäs ja analyyttinen, mutta rakastuminen tekee hänestäkin hölmön, niin kuin usein meistä kaikista.


Romaani koostuu Sannan kirjeistä rakastajalleen, joistakin päiväkirjamerkinnöistä sekä Sannan romaanihahmotelmasta, jossa käydään samaa tarinaa läpi. Minä olen aina pitänyt kirje- ja päiväkirjamuotoisista romaaneista, ja tämäkin toimi minusta muodollisesti(kin) hyvin. En tiedä, onko vastapuolen kirjeet jätetty romaanista pois taiteellisista vai juridisista syistä (rakastaja kielsi ehdottomasti julkaisemasta niitä), mutta joka tapauksessa se tekee kirjaan jännän sävyn. On vaikea tietää, kuinka täysillä mies on suhteessa mukana, kun pääsemme kurkistamaan oikeastaan vain Sannan pään sisään. Tuntuu, että hänen kirjeidensä on täytynyt olla hienoja ja tunteellisia, että Sanna näin heittäytyy. Sillä onhan mies naimisissa ja perheellinen. Lisäksi kuvatut fyysiset tapaamiset Sannan ja Peterin välillä eivät ainakaan minua vakuuttaneet miehen tunteista.


Ja niinhän siinä käy, vanhanaikaisella tavalla, että mies lopulta pakenee. Rakastunutta Sannaa tai perheensä turvaan - tai molempia. Ei se lukijaa kummastuta, mutta rakastuneelle tapahtunut lienee aina yhtä suuri järkytys.


Peter-Peter olisi yksinäisenä romaaninakin ehdottomasti lukemisen arvoinen. Ja ehkäpä eniten juuri siten. Nyt se ilman muuta toi oman mielenkiintoisen lisänsä Aila Meriluoto -tutkimuksiini, mutta tarinan oleminen ennestään tuttu ehkä hämäsi fiktiivistä lukukokemusta jonkin verran.


Sen vielä sanon, että Aila Meriluoto osaa kirjoittaa ja fundeerata. Kirkkaan älykkäitä ajatuksia tipahtelee hienoon muotoon puettuina kristallipisaroina. Ihana nainen!

13 kommenttia:

  1. Minulle kävi toisin päin: olen lukenut joskus Peter Peterin ja sitten kun luin Meriluodon elämäkertaa, tuntui, että luin sitä uudelleen. :)

    Mutta pääasia, että saa lukea Meriluotoa ja Meriluodosta. Taitava, kiehtova ja ärsyttäväkin nainen!

    VastaaPoista
  2. Sama juttu - luin Peter Peterin jo opiskeluaikoina ja oli ehkä parempikin lukea sen ennen elämäkertoja. Osasin sen ottaa sen puhtaammin romaanina.

    Mutta Meriluoto oli kyllä aikoinaan väärinymmärretty mestari, onneksi on ehtinyt kokea arvostustakin. Peter Peter on hieno romaani sekin.

    VastaaPoista
  3. Jenni, voin kuvitella, että deja vu -ilmiö on ollut noinkin päin. Ja totta, pääasia että lukee. Teksti on hyvää ja taidokasta joka tapauksessa, mutta olen Inan kanssa samaa mieltä, että fiktion arvostamiseksi fiktiona on ehkä parempi lukea Peter-Peter ensimmäisenä.

    Niin, moi Ina ja tervetuloa. :) Minusta tosiaan tuntuu, että nykyisin Meriluotoa arvostetaan, mutta ilmeisesti asia oli toisin tuossa välissä (ihan aluksi hän kai oli Lasimaalauksellaan kovin kehuttu). Hyvä, että edes nyt! Minä olen aivan ihastunut Meriluotoon, vaikka niin kuin Jenni sanoi, hän voi olla tavallaan ärsyttäväkin. Luulen kyllä, että se johtuu pitkälle rehellisyydestä. Hän ei yritä maalata itsestään kaunisteltua kuvaa, ainakaan niin paljon kuin useimmat.

    VastaaPoista
  4. Jeeee...!!!! Jännityksellä tulin kurkkaamaan, miten arvonnassa kävi, ja täällä se ihka ensimmäinen blogiarvontavoittoni minua odotti :) Laitan postia kunhan pääsen rauhassa läppärin ääreen!

    VastaaPoista
  5. Karoliina, kun menen profiiliisi ja klikkaan kohtaa sähköposti, niin minulle avautuu vain ikkuna joka kehottaa luomaan s-postitilin?? Oi tätä tietotekniikan ihmeellistä maailmaa... :)

    VastaaPoista
  6. Puhelimen selaimelle avautui tuo osoite :)

    VastaaPoista
  7. Pienen mökin emäntä, hyvä että keksit tavan saada sähköpostiosoite auki, vaikka olisin minä voinut sen täälläkin kertoa. Olin vain koko illan pois koneelta ensin lasten ja sitten Meriluodon Tältä kohtaa -päiväkirjoihin uppoutumisen vuoksi. :) Onnea voitosta!

    VastaaPoista
  8. Emäntä, en ole saanut sähköpostiasi - oletko yrittänyt lähettää? Sain tosin samoihin aikoihin tuon kommenttisi kanssa sähköpostiini viestin tuntemattomalta mieheltä, jossa luki vain "Lähetetty." Liittyisikö tämä asiaan?? :D

    Osoitteeni on siis karoliina.timonen AT gmail.com

    VastaaPoista
  9. NO EIHÄN TÄMÄ OLE ENÄÄ TOSIKAAN, kuinka onni minua väistelee! :)

    Täytyy varmaan lukea jotain muuta sitten. Ja olen tietysti lukemassakin, mutta meillä on päivärytmit menneet vähän pipariksi ja on pikkuisen hankalaa löytää lukuaikaa.

    Meriluoto on aivan ainutlaatuinen, mutta minäkin muistan vähän hämmästelleeni, että onpa tosiaan ollut kohahduttajat vähissä, kun tällaisesta, aika kiltistä kuitenkin... no, maailma muuttuu. Luin kesällä sen Rajalan Lasinkirkas, hullunrohkea -elämäkerran ja pidin siitäkin. Nämä muutkin ovat tuttuja toki.

    VastaaPoista
  10. Ilse, no ei ole totta, ei. :) Ehkäpä Pääskynen napsahtaa sinulle huomenna!

    Huoh, eilen juuri juttelin siskon kanssa puhelimessa 1,5 tuntia, ja siitä ison osan lasten muuttuvista päivärytmeistä ja aiheutuvista hankaluuksista...

    Ja juu, maailma on tosiaan muuttunut, Eskoseni. :) Mulla on tuo Lasinkirkas seuraavana vuorossa, ja nyt haluaisin myös Mekko meni taululle -muistelmat.

    VastaaPoista
  11. Hyvä postaus, huomasin saman että Peter pistää päänsä pensaaseen.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...