perjantai 8. huhtikuuta 2011

Poistoperjantain arvonta ja uusi kirja

Ihan ensimmäiseksi pahoitteluni viime perjantaisille voittajille Merille ja Sannalle, sillä en ole vieläkään saanut heidän palkintojaan postiin. :/ Viikko on ollut nyt sellainen, etten ole oikein päässyt postiin, tai jos olisin päässyt, niin en ole muistanut erikseen lähteä. Anteeksi! Postitan kirjat mitä pikimmiten ja yritän parantaa tapani seuraavia voittajia silmällä pitäen.


Mistä puheen ollen - on aika julistaa tämänkertainen onnettaren suosikki. Claudie Gallayn romaani Rakkaus on saari (Avain 2011) lähtee seuraavalle henkilölle:


*rumpujen pärinää*


Laura Lukuisa-blogista!


Onnea voittajalle. :) Lähetä minulle osoitetietosi, niin yritän saada kirjan postiin alle viikossa tällä kertaa...


Ja sitten tämän perjantain poistoon. Se liittyy yhteen tämän viikon bloggaukseeni, nimittäin kirjaan, joka on saanut minut suruisaksi. Poistan hyllystäni saman tekijän, eli Markku Pääskysen, romaanin Ellington (Tammi 2003).
Kuvasta tuli aika hassu, mutta lopulta minua niin nauratti tuo autuaan fanittava ilmeeni, että päätin julkaista sen. :D
En ole Pääskys-faniudesta huolimatta lukenut tätä vielä itsekään, sillä säästelen kokemusta. Minulla on kuitenkin näitä(kin) kaksi. Siispä toinen, se uudenveroinen, pääsee nyt ilahduttamaan jotakin toista lukijaa.


Minun mielestäni Pääskynen on siis loistava kirjailija. Jos se ei vielä riitä, niin tunnustusta kiittävien kritiikkien, ehdokkuuksien ja palkintojen muodossa on ropissut muualtakin, tälle Ellingtonillekin. Takakannessa kirjaa kuvataan näin:


"Lopulta maailma on kaiketi vain otaksuma, puhdas arvaus."


Sture Stenvall rakastaa kesää, kukkia, metsää ja ennen kaikkea pikkusiskoaan. Neljätoistavuotiaana Sture suljetaan psykiatriseen sairaalaan ja hän vaihtaa nimensä Tomas Fastiksi. Sairaalassa Tomaksen arvoituksellinen persoona kiehtoo monia, ja ajan myötä psykiatrien lisäksi myös toimittajat alkavat tuntea mielenkiintoa paranoidiseksi skitsofreenikoksi leimattua kummajaista kohtaan. Hänestä kertovat elämäkerrat jäisivät kuitenkin kirjoittamatta ja ilmiö nimeltä Tomas Fast syntymättä, ellei Tomas ottaisi auliisti nimiinsä lukuisia Pohjoismaissa tapahtuneita raiskauksia ja henkirikoksia. Mutta ovatko Tomaksen tunnustamat rikokset todella hänen tekemiään vai onko syyllisyys vain hänen vilkkaaksi tiedetyn mielikuvituksensa tuotetta?




Ellington on Markku Pääskysen toinen romaani. Kielellisesti ja kerronnallisesti moniulotteinen tarina johdattaa lukijansa perimmäisten kysymysten äärelle; kirjoittajan pitkin soljuvin lausein luoma maailma ei tarjoa yhtä oikeaa vastausta, kun kyseenalaiseksi asettuu niin todellisuus kuin identiteetti.


Ilmoittautumisaikaa arvontaan on ensi torstaihin, 14.4. klo 17.00 saakka. Olen miettinyt, mikä olisi järkevä systeemi arpalipukkeiden jaossa, mutten ole keksinyt aukottoman fiksua vastausta. En haluaisi sorsia muita kuin Bloggerissa bloggaavia, mutta koska minulla ei ole mahdollisuutta kontrolloida esim. Blogilistan tai Bloglovin'in kautta seuraamista, lukijalipukkeen voi saada vain olemalla mukana tuossa Bloggerin lukijaraadissa, ja siihen päästäkseen on luotava jonkinlainen profiili jonnekin. Esim. Gmail-tilin kautta se on helppoa, mutta varmasti muitakin mahdollisuuksia on.


Joka tapauksessa kommentoimalla tätä kirjoitusta jokainen voi saada yhden arvan. Lukijaraatiin liittymällä toisen. Ja linkittämällä tämän arvonnan omaan blogiinsa saa kolmannenkin (tai toisen, ellei ole raadissa mukana). Mietin sitäkin, että kaikilla olisi vain yksi arpa, mutta on kuitenkin kiva olla kartalla vakiolukijoista (raati) ja saada uusia lukijoita blogiin (linkitykset muiden blogeista), joten haluan kannustaa näihin toimiin. Olen pahoillani, jos se tuntuu epäreilulta!


Onnea arvontaan ja hyvää viikonloppua kaikille!

29 kommenttia:

  1. Kiitos Karoliina...ihana kirja saapunut äidin mukana <3!
    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Tuota Pääskystä en ole lukenut, mutta kiinnostaa kovasti! Ehdottomasti mukana ja tietenkin kolmella ;) Lähdenkin heti linkittämään....viiuuuuuh!

    VastaaPoista
  3. Osallistun perinteisesti kolmella. :)

    VastaaPoista
  4. Minusta arpalipukkeiden määrässä ei ole mitään väärää. On blogeja, jossa arvontoja tehdään vain lukijaksi ilmoittautuneiden kesken. Minusta se jopa lisää vastavuoroisuuden tunnetta. Bloggajankin kun on kiva saada palauetta kommenttien muodossa.

    Mutta... mukana siis kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  5. Mukava kolmella. Linkitän illemmalla, kunhan mieheni on saapunut pelastava prinssinä tähän hullunmyllyyn. ;)

    VastaaPoista
  6. Heips!

    Osallistun kolmella arvalla, ensimmäistä kertaa tämän blogin arvontoihin, vaikka jonkin aikaa olen jo tätä seuraillut. Syynä lienee ikuinen huono arpaonni :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Kolmella taas mukana:) Pääskystä täytyisi lukea enemmän, luin uusimman (Enkelten kirja??) mutta en oikein innostunut. Haluan kuitenkin antaa tokan mahdollisuuden;)

    VastaaPoista
  8. Ei väliä vaikka en voittanutkaan, sillä tilasin kirjan jo;-)

    Onko tässä jotkut säännötkin? Osallistuisin silloin tällöin.

    Kiva kuva sinusta! Aurasikin vaikuttaa ihan toiselta...Miten kuvat voivatkaan kertoa.

    VastaaPoista
  9. Pääskysestä intoutuneena kolmella mukana! :>

    VastaaPoista
  10. Olen aikaisemmin lukenut Pääskyseltä teokset Vastaavuuksia ja Vihan päivä, ja sanonpahan vain, että hur!

    Joten yhdellä arvalla siis mukana.

    VastaaPoista
  11. Hei, minä olen mukana kahdella eli linkitän tämän blogiini!

    VastaaPoista
  12. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta!mukana kahdella arvalla. Ja oikein nautinnollista viikonloppua koko poppoolle!:)

    VastaaPoista
  13. Samahan se on poistaako tuon arvonta-linkin omasta blogista, vai vaihtaako siihen vain kuvan, joten mukana kolmella ;)

    VastaaPoista
  14. Kirsikka, hienoa että sait kirjan! Toivottavasti pidät siitä myös. Hyvää viikonloppua!

    Riina, Susa ja Hanna: onnea arvontaan!

    Lehtokotilo, hyvä jos ainakaan sinua ei häiritse tämä järjestely. :) Ja onnea arvontaan!

    Katja, minulla oli vähän samanlainen ilta. Teemu menee aina perjantaisin suoraan töistä pelaamaan futsalia ja tulee vasta kahdeksan jälkeen kotiin. Nyt hengähdän tässä kylmä olut seuranani, kun lapset ovat vuorostaan isänsä kimpussa. :) Onnea arvontaan!

    Hei Vilhelmiina, hauska tutustua! Onnea arvontaan!

    Sannallekin onnea, vaikka soosoo, ei saa moittia ihanaa Enkelten kirjaa. :)

    Leena, olen monien kasvojen nainen. Tai siis monien aurojen. ;) Kiitos, vaikka minusta kuva on vähän hassu! Säännöt ovat tosiaan sellaiset, että ilmoitan kirjan aina perjantaisin, aikaa ilmoittautua mukaan arvontaan on seuraavaan torstaihin klo 17.00 saakka ja arpalipukkeita on mahdollista saada kolmin kappalein: yksi kommentilla, yksi olemalla lukijaraadissani ja yksi linkittämällä arvonta omaan blogiin.

    linnea ja Katri, onnea arvontaan!

    Hene, tervetuloa Kirjavaan kammariin ja onnea arvontaan! Hur hyvinkin. :)

    may, hyvää viikonloppua myös teille ja onnea arvontaan!

    Naakku, hehe. :) Onnea arvontaan!

    VastaaPoista
  15. MukanA kolmella - ihan sen kunniaksi, että olen vihdoinkin oppinut linkittämään arvontoja ym. kuvineen sivupalkkiini!

    VastaaPoista
  16. All in, eli kolmella.

    P.s. aivan ihana valokuva, nuo portaat.<3

    VastaaPoista
  17. Onnea arvontaan, Pienen mökin emäntä ja peikkoneito! Jälkimmäiselle myös kiitos - ja hyvä, kun tarkensit, että portaat eikä minä. ;D Noissa portaissa olikin iso homma (ei tosin tehty sitä itse), kun haluttiin vanhoista, kellertävistä mäntyportaista valkoiset.

    VastaaPoista
  18. Piti tulla kommentoimaan myös, ettet kyllä näytä kuvassa yhtään itseltäsi! Kauniilta toki, mutta et yhtään siltä siskolta, jonka tunnen :)

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa sillä yhdellä tavanomaisella. Voisin tietenkin lunastaa ainakin kaksi, koska vakituisesti blogiasi luen. Jotenkin viihdyn kuitenkin paremmin näissä pienemmissä piireissä, siis linkittämättä mihinkään suuntaan, koska en halua bloggaamisesta kokopäivätyötä:) Tiedot seuraamieni blogien, siis sinunkin päivityksistä tulevat tietooni ja se riittäköön toistaiseksi ainakin.
    P.S. Lottoankin aina vain yhdellä ruudulla ja aina silloin tällöin tulee pieni voitto:D

    VastaaPoista
  20. Kirjan nimi on kyllä ennestään tuttu, mutta kuvauksesi sai minut kiinnostumaan. Osallistun siis taas kolmella arvalla. :)

    VastaaPoista
  21. No jos ei nyt onni potki niin onpahan kumma!!!

    Haluan tämän.

    Tuliko selväksi jo? :)

    Kolmella mukana, ja suloinen kuva. Olet kyllä ehkä yksi Suomen kauneimmista kotona työskentelevistä naisista. Ihan vimpan päälle siellä kaikki päivät. :)

    VastaaPoista
  22. Maiju, niin, kuva on mielestäni paitsi hassu myös jotenkin eteerinen ja herkkä, eli ei ehkä ihan sovi habitukseeni. ;) Joskus onnistuu vangitsemaan erikoisia hetkiä.

    Clarissa, eihän sitä koskaan tiedä. :) Onnea arvontaan!

    Samoin onnea Zephyrille!

    Ilse, kyllähän sinä toisena Pääskys-fanina tämän(kin) ansaitsisit, siis onnea! Kiitos kuvakehusta, mutta hmmm. Kauneus on katsojan silmässä, mutta vimpan päälle harvoin olen. :D Muistatko vielä viime viikon flunssaisen hupparikuvan? Ja nytkin oli likainen tukka nostettu ylös piiloon. Mutta siis silti kiitos, olet suloinen imartelija. <3

    VastaaPoista
  23. Karoliina, mikä minä olen siskollesi vastaan sanomaan;-)

    Näytät todellakin kuvassa eteeriseltä ja se pieni hassu hipaisu siinä vain pehmentää. Olenhan kuitenkin tavannut sinut livestikin...

    Minä passaan nyt eli olen mukana, jos hirveesti haluan jotain kirjaa tms. ihan tunnelmien mukaan, jos vain sopii.

    Minun on helppoa uskoa sinut monien aurojen ihmiseksi. Huomasin sen jo istuessani kanssasi samassa huoneessa, vaikka emme olleet vielä sanaakaan vaihtaneet. Istuimme samalla puolella pöytää vailla katsekontaktia, mutta virtaus tuntui...Mainitsin siitä muuten tilaisuuden jälkeen mukanani olleelle ystävälleni. Hän on intuitioihmisiä kuten minäkin ja oli kokenut saman!

    VastaaPoista
  24. Leena, niin. :) Ja kiitos. ♥ Minä en ole itse kauhean herkkä muiden värähtelyille, mutta kuulen kyllä usein lähettäväni voimakasta energiaa. Vaistoan sitten usein muilla tavoilla ihmisten olemuksen, ja sinäkin olit heti tuttu - jo ruudun takaa. ;)

    Tottakai osallistut arvontoihin silloin, kun siltä tuntuu. Sinullakin on varmasti ihan tarpeeksi kirjoja kotona, joten ei kannata haalia niitä lisää kuin silloin, kun juuri oikea osuu kohdalle. :)

    Aurinkoista sunnuntaita! ♥

    VastaaPoista
  25. Mielenkiintoiselta kirjalta kuulostaa... Kahdella arvalla mukaan kiitos :)

    VastaaPoista
  26. Mukana yhdellä arvalla. Asun ulkomailla, mutta voin toki maksaa postikulut, jos satun voittamaan.

    VastaaPoista
  27. Tervetuloa Kirjavaan kammariin ja onnea arvontaan, Maija!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...