Kustantaja: Teos, 2011.
Genre: Esseekokoelma.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
Vihreät kirjat osa 4
Tällä kertaa vuorossa on osa Nainen Anu Silfverbergin mainiosta esseekokoelmasta Luonto pakastimessa. Alla on pitkä lainaus tästä osiosta.
"Eri sukupuolta olevien ihmisten välinen syvä ymmärrys ei lopulta ole poikkeus vaan jotakin tuiki tavallista. On tietysti sellaisiakin suhteita, joissa pariskunnat eivät ymmärrä toisiaan lainkaan. Sitten he sanovat toisesta: tyypillinen mies! Tai: tyypillinen nainen! Mutta siinä ei ole kyse sukupuolierosta. Siinä on kyse huonosta parisuhteesta.
Sukupuolieron ylläpitoon laitetaan niin paljon panoksia, että on mahdotonta sanoa, millainen maailma olisi, jos kyllin moni pyrkisi sen romuttamaan.
Siksi pitäisikin voida kysyä kysymyksiä kaikesta, mitä teemme, katsoa kaikkea ihmetellen. Pitäisi kysyä kysymyksiä myös pienistä, merkityksettömältä tuntuvista asioista. Tärkeimmät ihmisiä erottavat ja rajoittavat teot elävät arjessa. Siksi on tärkeää myöntää, että mikään ei ole sukupuoliodotuksista vapaa.
Ennen kaikkea henkilökohtaisista, yksilöllisistä valinnoista pitäisi voida puhua yhteiskunnallisina esimerkkeinä. Tätä ei kuitenkaan kukaan koskaan halua, missään. Kaikki haluavat olla yksilöitä, eikä kukaan halua kuulua tilastolliseen trendiin. Kun ihminen puhuu 'omasta yksilöllisestä ratkaisustaa' vaikkapa lapsensa hoitoon liittyvissä kysymyksissä, on todennäköistä, että vuosikymmenen päästä hänen yksilöllinen ratkaisunsa näkyy tilastoissa massaliikkeenä. Esimerkiksi 90-luvulla äidit ohjattiin aktiivisella, tietoisella politiikalla koteihin hoitamaan lapsia. Syynä ei silloin ollut lapsen kotihoidon mystinen hyvyys, vaan yksinkertaisesti raha. Töitä ei riittänyt kaikille, ja kunnallinen päivähoito tuli kotihoitoa kalliimmaksi - tässä tilanteessa naisten kotiin jäämistä kannustettiin kotihoidon tuen ja lukuisien muiden uudistusten avulla. Seuraus: laman jälkeen sukupuolten tuloerot lähtivät kasvuun ja nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, valtaosa suomalaisista kolmivuotiaista hoidetaan kotona, naisten toimesta.
Lähes kaikki vanhemmat perustelevat nämä päätöksensä hyvällä vanhemmuudella ja lapsensa hyvinvoinnilla. Ja klassisella ilmaisulla 'meidän perheemme yksilöllinen ratkaisu'.
Niin, teidän perheenne, ja kaikkien muiden perheiden.
Ratkaisu voi hyvin olla oikea tai se voi olla vääräkin, mutta se mitä se ei ole, on yksilöllinen. Yksilölliset valinnat, joita nyt tehdään, ovat eilispäivän päätöksiä, joista tulee huomispäivän tilastoja.
Yksityisillä elämänvalinnoilla on merkitystä nimenomaan siten, että ne ovat osa elämänvalintojen massaa. Niistä kulttuuri koostuu. Siksi feministien paras, arvokkain oppi oli ja tulee olemaan: henkilökohtainen on poliittista. Se on!
Itse esimerkiksi meikkaan, ja voin olla varma, ettei se ole 'yksilöllinen valintani'. Otan asian esiin, koska jos olen itselleni aivan rehellinen, en voi feministinä antaa ainuttakaan tyhjentävää vastausta meikkausta koskeviin kriittisiin kysymyksiin.
Miksi feministi meikkaa? Eikö hänen pitänyt vastustaa sukupuolittuneita ulkonäköpaineita? Eikö hänen pitänyt olla sitä mieltä, että naiset kelpaavat sellaisina kuin ovat?
Meikkaaminen on asia, joka erottaa esimerkiksi minua ja miespuolisia ystäviäni. Joka sanoo meikkaavansa omasta valinnastaan ja 'huvikseen', on joko yksinkertainen tai valehtelee, koska on aivan selvää että kaunistautuminen bisneksenä ja sosiaalisena ilmiönä koskee lähes yksinomaan naisia. Monet naiset meikkaavat, juuri ketkään miehet eivät. Silloin ei voi olla kyse yksittäisten ihmisten satunnaisista yksilöllisistä valinnoista, vaan melko voimallisesta johdatuksesta, johon yksilö mukautuu."
Silfverberg jatkaa vielä aiheesta ja käsittelee muutenkin sukupuolten vastakkainasettelun mielekkyttä (tai paremminkin järjettömyyttä) sekä esimerkiksi Timo Hännikäistä. Hirveän fiksua ja loogista pohdintaa taas kerran. Hyvä Anu!
Silfverbergin kirja on kiinnostava, mutta oletko miettinyt, etteivät kirjailijat halua, että heidän kirjoistaan julkaistaan isoja otteita verkossa? Jos on lukenut puolet kirjasta verkosta, ei halua enää ostaa sitä omaksi. Kirjaesittelyissä saa olla kirjasta kuvia ja tekstejä, mutta maltillisesti. Sama pätee esim. lehtiartikkelien referointiin, sitaatit eivät saa olla uudessa kirjoituksessa pääosassa.
VastaaPoistaHei Minna! Olen minä miettinyt. Olen toistaiseksi käyttänyt tätä "lainaamistekniikkaa" vain Silfverbergin kirjan kohdalla, sillä kirjoitukset ovat niin poleemisia, etten halua paasata aiheista itse täällä. Silti nämä ovat niin tärkeitä asioita, että haluaisin osaltani tuoda niitä ilmi.
VastaaPoistaOlen ajatellut niin, että kirjailija on tyytyväinen, jos hänen teoksensa saa näkyvyyttä. Missään nimessä en ole lainannut "puolta" kirjaa - esimerkiksi tästä Nainen-osiosta lainasin alle kahta sivua, kun osion yhteispituus on 40 sivua.
Mutta toki lopetan tämän Silfverbergin kirjan lainaamisen, jos kirjailja tai hänen kustantajansa niin haluavat.
Jäin miettimään tätä vielä. Lähinnä periaatteelliselta kannalta. Käytännössä en usko, että nämä kirjoitukseni ovat vieneet keneltäkään innon hankkia kirja - saamani palautteen mukaan päinvastoin, ja olen itsekin kannustanut kovasti lukemaan koko kirja, jos joku on epäillyt, onko siinä mitään uutta, jos on lukenut Silfverbergin kolumnit Nyt-liitteestä. Mutta onhan se totta, että laaja lainaaminen etenkin jutun melkein ainoana sisältönä ei ole ihan säällistä. Yritin kyllä kirjoittaa toisin, omin sanoin, mutta se tyssäsi liikaan kiihkeyteeni. Vaihtoehtoina oli jättää kirjoittamatta tai keskittyä lainauksiin.
VastaaPoistaItse asiassa en ole kirjan loppuosasta, jäljellä olevista kolmesta osiosta, edes merkannut lainattavia kohtia. Ne ovat aiheita, joihin en suhtaudu yhtä fanaattisesti tai ole kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä. Joten niistä olin joka tapauksessa aikonut kirjoittaa toisin: kaikista kerralla, omin sanoin yhteenvetäen ja mielipiteeni kertoen. Mutta jään nyt miettimään, pitäisikö nämä jo julkaistut jutut poistaa.
Mä olen tätä sarjaa nyt täällä urhoollisesti lukenut. Ja Silfverbergin tyyli alkaa nyppiä entistä enemmän. Mikä ärsyttää, koska sinänsä pidän paljon hänen Hesari-kolumneistaan (yksi parhaita kolumnisteja siellä).
VastaaPoistaJotenkin tämän(kin) lainauksen pointti meni ohi. Mikä tämän idea on? Enkö saakaan sanoa, että "asia X on perheemme yksilöllinen ratkaisu"? Minusta tuolla ei tarkoiteta sitä, että koitetaan olla (saati että kuvitellaan olevansa) ainutlaatuisia. Vaan sitä, että juuri tämä ratkaisu sopii parhaiten MEIDÄN perheellemme.
Ja tuo "tyypillinen nainen/mies!". Meillä sitä viljellään paljon. Valtaosin kyllä huumorilla, mutta välillä se tulee tiuskaistua tosissaankin. Onko siis kyse huonosta parisuhteesta?
Ja kun meikkaan, meikkaan huvikseni. Vailla säännöllisyyttä. Mutta miten se liittyy siihen, että se on sosiaalinen ilmiö? Tiedän monia, jotka ei meikkaa. Tiedän yhtä monia, jotka meikkaavat säännöllisesti. Metallipiireissä miestenkään meikkaus ei ole niin harvinaista. Koska meikki on bisnes ja sosiaalinen ilmiö (mikä on toki totta), niin en meikkaakaan huvikseni?? Öh?
Ehkä tällainen yleistävä tyyli ei vain sovi minulle? En osaa lukea sitä ajatusta tästä (rivien välistä?), koska ärryn jo heti alkuunsa.
Ei minua mielipiteet häiritse. Viljelen niitä itsekin taajaan. Mutta yleistävä tyyli nyppii enemmän.
Hanna M., minusta tuo on taas hirveän hyvä pointti, että vaikka kuvittelemme tekevämme yksilöllisiä ratkaisuja, todellisuudessa niitä ohjailevat kunkin aikakauden trendit ja poliittiset päätökset. En minä koe, että Silfverberg hyökkäisi ja pitäisi ihmisiä tyhminä, mutta minulle ainakin on ihan hyvä ja valaisevaa pohtia omienkin valintojen suurempia taustoja.
VastaaPoistaMeilläkin _todellakin_ puhutaan tyypillisistä miehistä ja naisista - naisystävien kesken vielä enemmän kuin miehen kanssa. Siinä on huumoria ja joskus ärsytystä, mutta on minun silti myönnettävä, että ko. luokittelut pitävät sukupuolirooleja yllä, ja ettei toisen syyttäminen tyypilliseksi sukupuolensa edustajaksi ole kovin hedelmällistä. :)
Siskon kanssa muuten joskus puhuttiin, että on sekin, kun naisten kokoontuessa usein kaikki kilvan panettelevat miehiään. Siinä toki on tärkeää purkautumista vertaistukiryhmälle, niin sanotusti, mutta liian harvoin muistaa kehua puolisoaan, jonka on kuitenkin itse valinnut ja jonka kanssa vapaaehtoisesti jatkaa yhteistä elämää.
Olen myös meikkauksesta samaa mieltä Silfverbergin kanssa. Mutta joka tapauksessa suosittelen sinuakin lukemaan koko teoksen, niin voit muodostaa selkeämmin mielipiteesi siitä (vaikka se olisikin negatiivinen). En näillä lyhyillä ;) lainauksilla pysty tietenkään tyhjentävästi näyttämään Silfverbergin ajatuksenjuoksua ja logiikkaa. Minusta hän on miettinyt esittämänsä mielipiteet tarkkaan ja perustellusti, mutta ilman muuta siitä saa olla täällä(kin) eri mieltä.
Musta taas hyvin harva edes KUVITTELEE tekevänsä kovin yksilöllisiä ratkaisuja. Etenkin juuri lastenhoidon suhteen, kun niitä vaihtoehtoja ei ihan niin määrättömästi ole. On koti-isää, au pairia, kotiäitiä, kotimummoa/-pappaa/-kummia/-ystävää.. Ei mikään noista ole erityisen yksilöllinen - ainakaan koko maan kattavasti.
VastaaPoistaTietysti yksilöllinen voi olla vaikkapa oman sukunsa piirissä.
Enkä oikein osaa samaistua tuohon panetteluunkaan naisporukassa. Tai sitten minulla on tosi yksilöllinen naisystäväpiiri ;)
Enemmän sitä kehumista on kuultu. Jos panettelisin ukkoani, niin kokisin vain nolaavani itseni; mitä olen mennyt valitsemaan sellaisen! Kehuskelu on hauskempaa :)
Ehkä joskus luen ainakin osan tästä. Nimittäin en ainakaan tuosta lainauspätkästä käsittänyt, että MITÄ mieltä Silfverberg on siitä. Sitäkö, ettei kukaan voi meikata huvikseen? Jos niin, niin olisi kiva tietää motivaatio omalle meikkaamiselleni :D Se kun on niin epämääräistä ja vailla logiikkaa :D
Ja juu. Lainauksillahan ei saa tietenkään koko sanomaa selville. Mutta jokin tuossa tyylissä nyt ärsyttää. Olen siitä vähän hämmentynytkin.
Nyt vaan kipin kapin kirjastoon tai kirjakauppaan. :)
VastaaPoistaPakko vielä lisätä tuohon lastenhoito-juttuun…
VastaaPoistaTäällä Norjassa äitiysloma on hiukan pidempi kuin Suomessa, mutta sen päätyttyä, kun lapsi on noin vuoden ikäinen niin se lapsi viedään tarhaan. Piste. Vain maahanmuuttajaäidit ovat lastensa kanssa kotona ja niitäkin lapsia yleensä säälitään, kun eivät pääse tarhaan sosiaalisoitumaan. Norjassa ajatellaan, että lapset viihtyvät tarhassa, saavat ystäviä ja aktiviteetteja. Kotona lapsiraukat tylsistyvät. Jos äiti on vauvan kanssa kotona viedään isompi lapsi silti aina tarhaan, koska "miksi lasta pitäisi rangaista siitä, että se on saanut pikkusissaruksen?"
En usko, että tämä johtuu siitä, että norjalaiset tarhat olisivat oleellisesti suomalaisia parempia tai norjalaiset lapset muuten erilaisia. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että Norjassa on työvoimapula. Naiset tarvitaan töihin. Siksi päiväkoteja hehkutetaan ja kehutaan.
Ja siis ihan samalla tavalla Suomessa päiväkoteja moititaan, koska äitejä ei haluta työelämään.
Tajusin tämän laajudessaan vasta, kun muutin Norjaan eli naapurimaahan, jossa on lähes samalainen kulttuuri kuin Suomessa, mutta jossa lastenhoito hoidetaan täysin päinvastoin kuin Suomessa.
Reeta Karoliina, tuo on todella mielenkiintoista! Samantyylistä olen kuullut ja uumoillut muualtakin, mutta oli hyvä kuulla nyt Norjasta ja nimenomaan siellä asuvalta suomalaiselta. Kiitos! On se kyllä jännä miten meitä ohjaillaan...
VastaaPoistaEi sinun pidä mielestäni poistaa kirjoituksia enkä olisi itsekään ehkä kiinnittänyt lainauksien määrään niin paljon huomiota, jos et olisi kirjoittanut samasta kirjasta niin moneen kertaan.
VastaaPoista