Kirjahyllykeskiviikko: F niin kuin Fagerholm, Forsgren, Franzén, Fredriksson...

Kuvasta puuttuvat ystävällä lainassa olevat Carita Forsgrenin Kolmen kuun kuningatar sekä Peter Franzénin Tumman veden päällä

No niin, nyt on vuorossa kirjain, jonka kohdalta minulla löytyy paljon lemmikkejä. Aletaanpa purkaa saldoa:

Monika Fagerholm: Ihanat naiset rannalla (Otava 1994). Tätä olen hehkuttanut usein aiemminkin täällä ja muissa blogikeskusteluissa. Fagerholmin muusta tuotannosta ilmeisesti kovasti poikkeava (itse olen lukenut vain osan Diivaa tämän lisäksi) on jäänyt mieleeni yhtenä parhaimmista lukemistani romaaneista. Lukemisesta on aikaa, enkä osaa eritellä enää hyvin sen viehätystä, mutta miljöö, tunnelma, tarina ja henkilöhahmot ovat kerrassaan eläviä, hurmaavia ja mielenkiintoisia. Minun pitäisi lukea tämä ehdottomasti uudelleen, vaikken yleensä sellaista harrasta. Moni muukin rakastaa tätä, mutta jos jollakin on kirja vielä lukematta, niin lukekaa, lukekaa! Kesällä voisi olla sille ihana aika.


Ihanista naisista rannalla on blogannut ainakin Sanna. 

Janet Fitch: Valkoinen oleanteri (WSOY 1999). Mainitsin tämän aliarvostetuimpien teosten listallani, vaikken tiedä, onko kirja oikeasti aliarvostettu. En seurannut sen julkaisuaikana kirjakeskusteluja tarkasti ja nyt ehkä omassa hyllyssäni oleva leffakannellinen pokkari antaa itselleni liian halvan kuvan tästä romaanista.


Niin kuin tuossa aiemmin mainitsin, tämä on hieman melodramaattinen ja aika amerikkalainen teos, mutta hyvin koskettava ja kiinnostava kertomus äidin ja tyttären intensiivisestä sekä vaikeasta suhteesta, ja tytön kasvusta monessa varjossa ja vaaranpaikassa. Suosittelen siihen hetkeen, kun haluaa lukea hyvän, vaikuttavan ja viihdyttävän kirjan, muttei kaipaa ylimääräistä aivojumppaa.

F. Scott Fitzgerald: The Great Gatsby ja Kultahattu (Otava 1959, alkup. 1925). Minulla on jo kauan ollut halu lukea klassikko Kultahattu, ja ostin sen alkukielisenä pokkarina vuosia sitten. Koskaan en kuitenkaan saanut sitä aloitettua. Paitsi sitten kerran, mutta jostain syystä, jota en enää muista, lukeminen keskeytyi ja jäi ihan muutaman sivun jälkeen. Vähintään osasyynä lienee ollut mukaansatempaamaton alku.


Joskus paljon myöhemmin näin käytetyn ja käännetyn Kultahatun myytävänä ja päätin ostaa sen siltä varalta, että lukemisen töksähtäminen johtui liian vaikeasta englannista. Tästäkin on jo kauan, mutten ole aloittanut kirjaa vielä suomeksikaan. Vaikka tämä on yksi niistä muutamista klassikoista, jotka ihan todella haluaisin lukea ilman velvollisuudentunteita (muita ovat ainakin Kuin surmaisi satakielen ja Rouva Bovary). Ehkä jonain kauniina päivänä.

Carita Forsgren: Kolmen kuun kuningatar (Otava 2009), Auringon kehrä (Otava 2010), Jänistanssi (Otava 2011). Luin Forsgrenin esikoisen pari vuotta sitten ja pidin ihan yllättävänkin paljon. En hingu historiallisten romaanien perään enää samalla tavalla kuin nuorempana, mutta tämä oli hyvin mielenkiintoinen ja tuoreella tavalla toteutettu. Kansikin on muuten ihana. Olen kirjoittanut kirjasta enemmän tänne (huomaa myös seurannut keskustelu), ja tästä on blogannut ainakin Amma. 


En ole vielä lukenut Forsgrenin seuraavia teoksia: toista historiallista romaania Auringon kehrä tai nykyaikaista trilleriä Jänistanssi, mutta pyhä tarkoitukseni on päästä niiden pariin tänä keväänä tai viimeistään kesällä. Auringon kehrän ovat lukeneet ainakin anni m. ja Amma, ja samojen naisten blogeista Oota mä luen tän eka loppuun ja Amman lukuhetki löytyvät arviot myös Jänistanssista.

Karen Joy Fowler: Jane Austen -lukupiiri (WSOY 2005). Olin tästä kirjasta todella innoissani etukäteen. Hei, mikä voisi mennä vikaan: aiheina Jane Austen, lukeminen ja erilaisista ihmisistä koostuva kerho, jota kuvaillaan amerikkalaisen sujuvasti. No, jokin meni, vaikka tämä kuulostaa eräänlaiselta unelmakirjalta minulle. Ei se suorastaan huono ollut, mutta aika mitäänsanomaton. Pidän näistä suht keveistä women's fiction -jenkkiromaaneista  - silloin kun ne ovat hyviä, niin kuin vaikka tuo Valkoinen oleanteri tai Jumalaiset jajasiskot, josta kirjoitin täällä. Mutta tämä ei upeasta aiheestaan huolimatta säväyttänyt. Tai ehkä juuri siksi. Ehkä odotin liikaa. Hyllyyni se on saanut jäädä, koska on sopiva ja kuitenkin tarpeeksi hyvä lainattavaksi ystäville, jotka kaipaavat lempeää kirjaa.

Onpa muuten kerrassaan rähjääntynyt kansi kirjassani!

Peter Franzén: Tumman veden päällä (Tammi 2010). Monet positiivisesti yllättänyt suomalaisen tähtinäyttelijän esikoisromaani, josta minäkin pidin hyvin, hyvin paljon. Yksi parhaita viime vuonna lukemiani kirjoja. Franzén osaa kirjoittaa erinomaisen hyvin, ja vaikea lapsikertoja sekä -näkökulma toimivat tässä kirjassa luontevasti. Pieni Pete tarkkailee ympäristöään ja reagoi sen muutoksiin sekä uhkiin usein fyysisesti. Aistit ovat tässä kirjassa käytössä. Aihe on aika ikävä: Peten isäpuolen alkoholismi ja väkivaltaisuus, sekä niiden vaikutus muuhun perheeseen, mutta kirja ei ole liian ahdistava tai toivoton. Petellä on elämässään ihana pikkusisko sekä turvallisia aikuisia, kuten äiti ja upeat isovanhemmat. Isälläkin on hyvät hetkensä - eihän kukaan yksiselitteisesti paha ole oikeassa elämässä tai hyvässä kirjallisuudessa - ja muutenkin lapsen, ihmisen tapaan Pete myös unohtaa ja keskittyy välillä ihan muihin asioihin. Lapsen elämään, sen pieniin riemuihin.

Franzén osoittaa lahjansa kirjoittajana tällä romaanilla, mutta omaelämäkerrallisuudesta johtuen on vaikea sanoa, kuinka hyvin hän onnistuu jatkossa muiden aiheiden kanssa.

Tästä bloganneita: Kirjapeto, Katja, Zephyr, Jori.

Marianne Fredriksson: Anna, Hanna ja Johanna (Otava 1998), Marian evankeliumi (Otava 2000), Muuttolinnut (2001). Luin Anna, Hanna ja Johannan varmaan aika pian sen ilmestyttyä, eli yli kymmenen vuotta sitten, ja ihastuin totaalisesti. Se on takuulla yksi parhaita lukemiani romaaneja, mutta erikoista on, etten muista miksi. En muista kirjasta juuri mitään. Idean, toki. Se kertoo kolmen sukupolven naisista (aina kiinnostava ja hedelmällinen lähtökohta fiktiolle). Muistan myös maantiedettä (Pohjois-Ruotsi) ja tunnelmaa. Myllyn. Väkivaltaa. Mutten paljon muuta. Sukupolvien myötä taidettiin siirtyä kaupunkiin, ehkä etelämmäksi. Tukholmaan saakka?

Muistikatkoksesta huolimatta luotan siihen, että rakastaisin tätä väkevää kirjaa yhä edelleen. Tämä etenkin tulisi lukea uudelleen! Erikoista on myös se, etten ole lukenut Fredrikssonin muita romaaneja tuon jälkeen, vaikka niitä on suomennettu useita. Olen huomannut, että joskus minulle on käynyt noin, kun olen oikein vaikuttunut jostakin kirjasta. Ehkä pelkään, etteivät kirjailijan muut teokset voi yltää samalle huipulle. Tai ehkä en vain halua edes verrata. En tiedä. Silti ostin vähän aikaa sitten nuo kaksi muuta Fredrikssonia, kun ne sattuivat silmään kirjaston poistomyynnissä pilkkahintaan. Aion lukeakin. Ja myös Anna, Hanna ja Johannan uudelleen. Siitä on muuten ihan äskettäin blogannut Jenni.

On tämä kyllä aikamoista: samasta kirjaimesta löytyy kolme ihan kärkikaartiin asettuvaa romaania: Ihanat naiset rannalla, Tumman veden päällä sekä Anna, Hanna ja Johanna, ja lisäksi mukaan mahtuvat vielä erittäin hyvät Valkoinen oleanteri ja Kolmen kuun kuningatar. Hieno kirjain tämä F!

Lähdemme huomenna aamulla ajamaan pääsiäisen viettoon Joensuuhun, josta palaamme maanantai-iltana. Yritän ehtiä kirjoittaa ja ajastaa nyt joitakin postauksia liittyen lähinnä huhtihaasteeseen sekä poistoperjantaihin, mutta aika hiljaista blogissa varmaan tulee olemaan usean päivän ajan. En myöskään todennäköisimmin ehdi vastailemaan kommentteihin tai lukemaan muiden blogeja, mutta ensi viikolla sitten taas. Nyt toivotan kaikille suklaan makeaa ja muutenkin mukavaa pääsiäistä - ja tietenkin toivon, että käytte vielä sankoin joukoin kommentoimassa ja kertomassa omista F-kokemuksistanne kirjamaailmassa.