Kirjahyllykeskiviikko: G niin kuin Garland, Golding, Goodman...

G:n kohdalla minulla tuntuisi olevan aika paljon kirjoja, mutta monia vielä lukemattomia. Katsotaanpa lähempää:

Claudie Gallay: Tyrskyt; Rakkaus on saari. Ranskalaisnaisen melko äskettäin suomennetut romaanit ovat minulla vielä lukematta. Muissa blogeissa niitä on käsitelty senkin edestä (en valitettavasti ehdi nyt linkittää ketään, mutta Google löytää). Aion kyllä lukea nämä, mutta mitenkään innosta kirkuen en sitä odota. En tiedä, mikä angsti minulla on keskieurooppalaista kirjallisuutta kohtaan, mutta sellainen iloisen ennakkoluuloton asenne, että "emmie kuitenkaan tykkää..." yllättää helposti, jos harkitsen esimerkiksi ranskalaisen tai saksalaisen romaanin lukemista. Siksipä aion lukea molempia tänä vuonna. (Tyrskyjen kannesta muuten huomaa taas, miten "huolellisesti" kohtelen kirjojani: kuuma lautanenko se on siinä levännyt?)

John Galsworthy: Forsytein taru. Tämä on melko tuore heräteostos kirjakerhon alesta. Katsoin tämän tv-sarjana (Granada 2002) joskus Yle Teemalta ja pidin. Muutenkin aikakausi, sijainti ja aiheet osuvat niin sanotusti ytimeeni, joten vähän ihmettelen, miten en ole tätä tullut vielä lukeneeksi. Saa nähdä, koska ehdin tämän pariin. Onko joku muu lukenut Forsytein tarun?

Gabriel García Márquez: Rakkaudesta ja muista riivaajista. En ole varma, mistä olen tämän saanut, mutta epäilen vähän entisen poikaystäväni äitiä, jolla oli tapana ostaa minulle paljon kirjoja. Luin tämän kuitenkin vasta viime vuosikymmenen puolivälissä ja toistaiseksi tämä on ainoa teos tältä kirjailijalta, jonka olen lukenut. Romaani oli vähän outo, mutta hyvä. Taidokas ja vaikuttava, muttei nyt kuitenkaan ihan minun tyyliseni.


Kiinnostaisi, ovatko García Márquezin aiemmat ja/tai kuuluisammat teokset hyvinkin samanlaisia - tai erilaisia - kuin tämä?

Alex Garland: Laguuni. Tämänkään kirjan päätymistä hyllyyni en muista, mutta tästä pidin kyllä todella paljon. Kyseessä on hyvin juonivetoinen ja siten aika kevyt välipalakirja, joka jännityselementtiensä vuoksi todella tempaa mukaansa, mutta kevyeksi viihteeksi en tätä kuitenkaan luokittelisi. Kirja onkin ollut hyvin suosittu, kulttiasemaan oikeastaan jo noussut. Laguunista kohulla tehty elokuva The Beach (kirjan alkukielinen nimi), pääosassaan Leonardo DiCaprio, ei valitettavasti yllä lähellekään kirjan tasoa. Suosittelen lämpimästi jännittävää, vähän karmivaakin, mutta hyvää kirjaa etsivälle. Eräänlainen aikuismuunnelma Kärpästen herra -klassikosta, johon pääsen pian.

Anna Gavalda: Kimpassa. Hyvin kauniskantinen kirja, jonka arvelin lukevani pian sen saatuani rakkailta ystäviltäni, muistaakseni tupaantuliais- tai synttärilahjaksi yli viisi vuotta sitten. Mutta enpä ole vieläkään lukenut. Johtunee tuosta mainitusta, omituisesta Keski-Eurooppa-angstista ja/tai kirjan paksuudesta. Gavaldastakin kuului ensin pelkkää hyvää, mutta sitten aloin lukea huonojakin arvioita, ja sekin on kai sammuttanut intoa tarttua tähän. Mutta kyllä minä vielä.

William Golding: Kärpästen herra. Yksi lempiklassikkojani. Taisin nähdä tästä ensin elokuvaversion, joka on sekin jäänyt vahvasti mieleeni, ja jonka jälkeen oli pakko hankkia kirja. Kärpästen herra on loistava kuvaus ihmisen todellisesta luonnosta ja murenevasta moraalista sivistyneen pinnan alla. Romaanissahan kuvataan lapsia, mikä tekee siitä kahta ovelamman ja myös kauheamman. Ainahan sitä toistellaan, että lapset ovat julmia, ja mitenkäs myöhään se empatiakyky kehittyykään. Onhan tämä vähän pelottava kirja, samalla tavalla kuin Laguuni, muttei mielestäni mitenkään epärealistinen. Tällaiselle psykologista luotausta (joko kirjailijan tai omasta toimesta) rakastavalle tämä on huippu.

Allegra Goodman: The Cookbook Collector. Viime kesän Amerikan matkalla minulla oli hyvin vähän rahaa, joten harkitsin tarkkaan, mitkä pari uutta kirjaa antaisin itseni ostaa. Toinen oli Kathryn Stockettin The Help (suom. Piiat), jonka nimesin parhaaksi viime vuonna lukemakseni kirjaksi, ja toinen oli tämä.


The Cookbook Collector ei päässyt ihan samalla viivalle The Helpin kanssa, mutta ei tämäkään huono kirja ollut. Minua kiehtoi tässä moni asia (kauniin kannen lisäksi). Esimerkiksi se, että kirja kertoo sisaruksista, ja että sitä kuvailtiin muistaakseni New York Timesisssa moderniksi Jane Austen -kirjaksi. Ja kyllä, romaanissa oli austenmaisia piirteitä, etenkin Järki ja tunteet tuli mieleen. Harmi, kun unohdin miespäähenkilön lempimieshahmojen postauksesta, sillä hänessä on Darcy-ainesta - taas vuorostaan Ylpeydestä ja ennakkoluulosta. Goodman kirjoittaa kaunista kieltä ja romaanissa on ihan hieno tarina, mutta joku henki tästä jäi mielestäni puuttumaan. Ehkä siinä oli sitäkin, että yhtenä juonteena oli vuosituhannen vaihteen IT-kuplan puhkeaminen, mikä ei minua niin hirveästi kiinnostanut.


Goodmanin aiemmat(kin) romaanit ovat kyllä niittäneet paljon kiitosta, mutta niitä ei ole suomennettu.

Nadine Gordimer: Luonnonoikku. Tämänkin olen varmasti saanut ex-anoppikokelaaltani, mutta tätäkään en ole lukenut. En oikeastaan tiedä miksi. Ehkä pelkään kirjailijan palkittua mainetta ja vakavaa aihetta? Tai tyylitöntä kantta? Heh, tämän G-postauksen perusteella minusta saa muuten todella viihteellisen lukijan kuvan! Keskieurooppalainen pelottaa, paksu kirja pelottaa, Nobel-palkinto pelottaa, vakava aihe pelottaa, ruma kansi pelottaa... Mutta mukaansatempaava trilleri se vasta onkin jotain! :D 


No ei, tämän kirjan aiheen pitäisi olla juuri minua itseäni, eli etnisten ryhmien väliset jännitteet ja epäoikeudenmukaisuudet. Olisi siis aika ja syytä lukea vihdoin tämäkin. Onko Gordimer muille tuttu?

Gerald Green: Polttouhrit. En ole varma, olenko lukenut tämän. Minulla on mielikuva, että olen lukenut ainakin osan, ja että olen katsonut tv-sarjastakin ainakin osan, mutta mitään kokonaiskuvaa kummastakaan versiosta ei aivojeni sopukoista löydy. Muistan Polttouhrit parhaimmin siitä, että äitini on lapsuudessani kauhistellut teosta, tarinaa ja sitä myötä tietysti historiaa. Ehkäpä minua kiellettiin joskus katsomasta tätä telkkarista? Teoksen kirjallisesta tasosta minulla ei ole mitään ennakkotietoa, mutta olen kuitenkin ajatellut tämän joskus lukevani, sillä holokaustista ei kai voi koskaan lukea liikaa.


Tämän nimenomaien repaleisen niteen olen ostanut tai ottanut näköjään Olarin kirjaston poistomyynnistä tai -korista. Eli todennäköisesti 2000-2001, jolloin Olarissa asuin. Hauskinta kirjassa on kannessa oleva virhe kirjailijan nimessä: siinähän lukee Gerald Creen! Aikamoinen lapsus kustantamolta, soo soo.

Sara Gruen: Vettä elefanteille. Tätä on käsitelty aika paljon viime aikoina blogeissa (enkä edelleenkään ehdi linkittää, sorry), ja olen sanonut varmaan jokaisessa saman, eli että tämä oli minusta hyvä kirja, mutta olin kuullut tästä niin paljon ennakkohehkutusta, että petyin kuitenkin. Romaanissa ei ole mitään suurta vikaa, mutta mielestäni se ei ollut mikään elämää suurempi teos. Ihan mielelläni katson joskus kirjasta tehdyn, tuoreen elokuvan - kunhan siinä ei näytetä kirjassa kerrottua eläinten kaltoinkohtelua.


Sain tämän aikanaan tuoreeltaan töitä varten, mutta se jäi kuitenkin silloin lukematta. En tiedä, mitä mieltä olisin silloin ollut, kun en ollut kuullut vielä mistään tämän olevan "maailman paras kirja". Nyt (viime vuonna) lukiessani vain odottelin, milloin tarina tempaa minutkin vastustamattomasti mukaansa, mutta ei se temmannut. Ja silti romaani oli keskivertoa parempi. Voin aivan lämpimästi ja vilpittömästi suositella mukavaa lukuromaania etsiville.