Tähän olisi paljon mahdollisia vastauksia, mutta lopulta aika spekulatiivisia, sillä niin harvoin luen kirjoja (enää aikuisena) uudelleen. Enkä nyt kuolemaksenikaan muista sellaista, jonka olisin lukenut uudelleen ja sitten pettynyt.
Kirjoja, joita rakastin, mutta todennäköisesti en enää rakastaisi, riittää kyllä. Nuorena on niin paljon avoimempi. Vähemmän kyyninen. Lisäksi kun lukukokemuksia on vähemmän, useampi kirja tuntuu tuoreelta.
Kirjoja on tullut luettua elämän aikana paljon, ja suuresta joukosta on vaikea palauttaa mieleen sellaisia, joita ei ole omassa hyllyssä. Niinpä tässä huhtihaasteessakin on tullut käsiteltyä lähinnä oman hyllyni antia, mikä on tietysti vähän tylsää. Ainakin itselleni, kun alkaa tuntua, että samat kirjat pyörivät vastauksissani kerrasta toiseen. Tähänkin voisin valita vaikkapa Jalnat, joita en välttämättä enää arvostaisi kovin paljon, jos uudelleen lukisin. En taida uskaltaa lukea, sillä en halua suhtautua niihin nuivasti.
Sain tällä kertaa palautettua mieleeni joitakin nuorena rakastamiani kirjoja, joita ei hyllystäni löydy, ja joista en uskoisi enää innostuvani. Yläasteiässä (eli yläkoululaisena, niin kuin kai nykyisin kuuluu sanoa) luin esimerkiksi paljon Stephen Kingin kauhukertomuksia. Uskon, että King on oikeasti hyvä kirjoittaja ja kirjailija, niin kuin Satu blogissaan sanoi, mutta kauhu aiheena ei enää kiinnosta minua, enkä usko, että nauttisin enää Kingin kirjoista muutenkaan entiseen malliin.
Toinen, jonka kirjoja ahmin jonkin aikaa samassa iässä, oli Robin Cook. Lääkärikirjailijan sairaalamaailmaan sijoittuvat jännärit olivat mielestäni hyytäviä, ja luin niitä hengitystäni pidätellen öitä myöten. Näihinkään kirjoihin minulla ei ole mitään mielenkiintoa palata, vaikka arvostan sinällään kirjailijoita, jotka osaavat rakentaa otteessaan pitäviä trillereitä.
Nostan tähän kuitenkin yksittäisen teoksen, joka teki minuun todella suuren vaikutuksen ehkä 15-vuotiaana. Kyseessä on brittiläisen poliitikko-kirjailija-rikollisen Jeffrey Archerin romaani Suuri unelma (WSOY 1991). En löytänyt suomalaisesta painoksesta tarpeeksi suurta kansikuvaa, joten vieressä on alkuperäiskielinen kansi.
Luin tämän silloisen poikaystäväni hyllystä ja se oli mielestäni suunnilleen paras romaani ikinä. Olin kauhean hurmaantunut tästä ryysyistä rikkauksiin -tarinasta ja lontoolaismiljööstä. Tarinassa oli mielestäni todella ovelia koukkuja ja yllätyksiä. Kirja oli silmissäni yksinkertaisesti nerokas.
Hehkutin teosta vanhemmillenikin niin paljon, että he lupautuivat lukemaan sen. Voi pettymystäni, kun he suhtautuivat kirjaan sen luettuaan paljon maltillisemmin. Heidän mielestään se oli ihan ok, mutta aika kliseinen ja ennalta-arvattava. Tässä juuri näkyy se lukukokemuksen karttumisen vaikutus. Minä en ollut lukenut vielä vastaavanlaisia romaaneja, ainakaan montaa, ja kuvittelin varmaan Archerin keksineen kaiken nerokkaan itse.
En ole lukenut Archerilta muita teoksia (yllättävän usein olen muuten jättänyt suuren lukukokemuksen jälkeen tekijän muun tuotannon rauhaan - ilmeisen tiedostamatta, mutta ehkä kuitenkin tarkoituksella?), mutta hän on suosittu ja hyvin myynyt kirjailija. Nyt kun googlasin vähän, sain selville, että häntä pidetään juuri armoitettuna tarinankertojana ja -kuljettajana. Ei yllätä yhtään. Ehkä osaisin vieläkin arvostaa sitä taitoa, jos lukisin kirjan uudelleen, ja Lontoo ympäristönä toimisi varmasti edelleen. Mutta sen perusteella, mitä kirjasta muistan, uskoisin suhtautuvani nykyisin hyvin samalla tavalla kuin vanhempani aikoinaan: ihan jees, mutta onhan näitä nähty. Pelkäänpä, että vähän ärsyyntyisin niistä "yllätyksellisistä" koukuista ja sopivista sattumista, jotka parikymmentä vuotta sitten olivat mielestäni nerokkaita.
Mutta melkein tekisi mieli nyt tämän kirjoituksen jälkeen etsiä kirja käsiini ja lukea. Olisihan se mielenkiintoista. Miettiä, mihin tässä niin rakastuin. Katsoa, onko vanha taika tallella edes palasina. Suuren unelman kohdalla en edes pelkäisi pettymystä samalla tavalla kuin vaikkapa Jalnojen, jotka kulkivat rinnallani nuoruudessa monta vuotta. Tämä on kuitenkin vain yksittäinen teos, varmasti edelleen nopealukuinen ja viihdyttävä, mutta todennäköisesti täynnä "pageturnereiden" kliseitä, jotka saavat nykyisin ennemmin haukottelemaan kuin huokailemaan ihastuksesta.
Kirjoja, joita rakastin, mutta todennäköisesti en enää rakastaisi, riittää kyllä. Nuorena on niin paljon avoimempi. Vähemmän kyyninen. Lisäksi kun lukukokemuksia on vähemmän, useampi kirja tuntuu tuoreelta.
Kirjoja on tullut luettua elämän aikana paljon, ja suuresta joukosta on vaikea palauttaa mieleen sellaisia, joita ei ole omassa hyllyssä. Niinpä tässä huhtihaasteessakin on tullut käsiteltyä lähinnä oman hyllyni antia, mikä on tietysti vähän tylsää. Ainakin itselleni, kun alkaa tuntua, että samat kirjat pyörivät vastauksissani kerrasta toiseen. Tähänkin voisin valita vaikkapa Jalnat, joita en välttämättä enää arvostaisi kovin paljon, jos uudelleen lukisin. En taida uskaltaa lukea, sillä en halua suhtautua niihin nuivasti.
Sain tällä kertaa palautettua mieleeni joitakin nuorena rakastamiani kirjoja, joita ei hyllystäni löydy, ja joista en uskoisi enää innostuvani. Yläasteiässä (eli yläkoululaisena, niin kuin kai nykyisin kuuluu sanoa) luin esimerkiksi paljon Stephen Kingin kauhukertomuksia. Uskon, että King on oikeasti hyvä kirjoittaja ja kirjailija, niin kuin Satu blogissaan sanoi, mutta kauhu aiheena ei enää kiinnosta minua, enkä usko, että nauttisin enää Kingin kirjoista muutenkaan entiseen malliin.
Toinen, jonka kirjoja ahmin jonkin aikaa samassa iässä, oli Robin Cook. Lääkärikirjailijan sairaalamaailmaan sijoittuvat jännärit olivat mielestäni hyytäviä, ja luin niitä hengitystäni pidätellen öitä myöten. Näihinkään kirjoihin minulla ei ole mitään mielenkiintoa palata, vaikka arvostan sinällään kirjailijoita, jotka osaavat rakentaa otteessaan pitäviä trillereitä.
 |
| Kuva: HC Books Online |
Luin tämän silloisen poikaystäväni hyllystä ja se oli mielestäni suunnilleen paras romaani ikinä. Olin kauhean hurmaantunut tästä ryysyistä rikkauksiin -tarinasta ja lontoolaismiljööstä. Tarinassa oli mielestäni todella ovelia koukkuja ja yllätyksiä. Kirja oli silmissäni yksinkertaisesti nerokas.
Hehkutin teosta vanhemmillenikin niin paljon, että he lupautuivat lukemaan sen. Voi pettymystäni, kun he suhtautuivat kirjaan sen luettuaan paljon maltillisemmin. Heidän mielestään se oli ihan ok, mutta aika kliseinen ja ennalta-arvattava. Tässä juuri näkyy se lukukokemuksen karttumisen vaikutus. Minä en ollut lukenut vielä vastaavanlaisia romaaneja, ainakaan montaa, ja kuvittelin varmaan Archerin keksineen kaiken nerokkaan itse.
En ole lukenut Archerilta muita teoksia (yllättävän usein olen muuten jättänyt suuren lukukokemuksen jälkeen tekijän muun tuotannon rauhaan - ilmeisen tiedostamatta, mutta ehkä kuitenkin tarkoituksella?), mutta hän on suosittu ja hyvin myynyt kirjailija. Nyt kun googlasin vähän, sain selville, että häntä pidetään juuri armoitettuna tarinankertojana ja -kuljettajana. Ei yllätä yhtään. Ehkä osaisin vieläkin arvostaa sitä taitoa, jos lukisin kirjan uudelleen, ja Lontoo ympäristönä toimisi varmasti edelleen. Mutta sen perusteella, mitä kirjasta muistan, uskoisin suhtautuvani nykyisin hyvin samalla tavalla kuin vanhempani aikoinaan: ihan jees, mutta onhan näitä nähty. Pelkäänpä, että vähän ärsyyntyisin niistä "yllätyksellisistä" koukuista ja sopivista sattumista, jotka parikymmentä vuotta sitten olivat mielestäni nerokkaita.
Mutta melkein tekisi mieli nyt tämän kirjoituksen jälkeen etsiä kirja käsiini ja lukea. Olisihan se mielenkiintoista. Miettiä, mihin tässä niin rakastuin. Katsoa, onko vanha taika tallella edes palasina. Suuren unelman kohdalla en edes pelkäisi pettymystä samalla tavalla kuin vaikkapa Jalnojen, jotka kulkivat rinnallani nuoruudessa monta vuotta. Tämä on kuitenkin vain yksittäinen teos, varmasti edelleen nopealukuinen ja viihdyttävä, mutta todennäköisesti täynnä "pageturnereiden" kliseitä, jotka saavat nykyisin ennemmin haukottelemaan kuin huokailemaan ihastuksesta.
Minäkin muistan tämän Archerin kirjan ja _rakastin_ sitä silloin kun se ilmestyi. Mutta oma kirjallinen aikani on varmasti ajanut tämän ohitse. Itse asiassa aika monet "suuret lukuromaanit" ovat sellaisia, jotka jaksaa lukea vain kerran. Mietin itsekin yhtä samoihin aikoihin ilmestynyttä juuri tähän haasteen kohtaan.
VastaaPoistaNämä lukukokemusten erilaisuudet ja se, mihin ne pohjautuvat, ovat todella kiinnostavia.
VastaaPoistaMinäkin lapsena innostuin (ja tykkään siis vieläkin) fantasiasta ja suorastaan pakotin äitini lukemaan edes yhden fantasiakirjan, koska ne olivat niiiiiiin hyviä. Eipä nelikymppinen äitimuorini ollut ihan niin vakuuttunut Belgarionin tarusta kuin 11-vuotias tyttärensä :D
Nykyisinkin luemme hyvin erilaisia kirjoja.
Katja, hauska että sinäkin olet lukenut tämän! Minua tosiaan nyt kutkuttaisi lukea tämä uudelleen, mutta enpä tiedä. Tuota lukemista kun riittää muutenkin...
VastaaPoistaHanna M., hahaa! Minä aloinkin jo nyt miettiä, miten tulisi suhtautua, kun omat lapset alkavat vaatia lukemaan suosikkejaan, joista melko varmasti tietää, ettei tule itse pitämään. Onko viisaampaa kieltäytyä suoraan vai lukea väkisin ja kertoa sitten rehellisesti negatiivinen mielipiteensä? Siinäpä pähkinä purtavaksi. :)
En kyllä keksinyt tähän mitään tiettyä kirjaa, jota olisin joskus rakastanut, mutta en rakastaisi enää. Tosin en kyllä kaikkia rakastamiani kirjoja ole edes lukenut uudelleen, vaikka tapoihini kuuluukin lukea hyvät teokset uudelleen (ja uudelleen).
VastaaPoistaOn kyllä moniakin kirjailijoita, joiden kirjoja tuli ahmittua nuorempana (esim.yläasteella), esimerkiksi Sidney Sheldon, Nora Roberts ja moni muu "viihdekirjailija". Nyt vähän isompana (ja enemmän lukeneena) huomaan kirjojen olevan aikamoista kökköä ennalta-arvattavine juonenkäänteineen ja kliseisine henkilöhahmoineen, mutta naiviin koululaiseen ne upposivat hyvin :)
Valitettavasti myös aika ajaa ohi joistakin kirjoista, esim. niistä, joissa kuvataan jotain kyseisen ajan teknologiaa tai tieteen tasoa tarkasti. En tietenkään tarkoita "oikeasti vanhoja" ajankuvia mm. purjealuksineen tai höyrykoneineen, mutta esim. jotkin 70-, 80- ja 90-luvulla kirjoitetut kirjat tuntuvat usein hassukurisilta, vaikka toimivatkin tietysti ikkunana kyseiseen aikaan. Esim. Karoliinan mainitseman Robin Cookin varhaisemmat teokset ovat lääketieteen osalta niin vanhentuneita (muttei tarpeeksi?), ettei niitä pysty hymähtelemättä lukemaan :)
En tätä nimenomaista Archerin kirjaa muista (vaikka luultavimmin olen sen lukenut), mutta muistan kyllä hyvin kuinka suuren vaikutuksen minuun teki lukioiässä lukemani Valtataistelu.
VastaaPoistaMiljoonan dollarin petos jäi myös mieleen, mutta ehkä vain siksi, että luin sen ruotsiksi (Precis på öret)... Ehkä nuo muutkin palautuisivat mieleen, jos lukisi niiden takakannet :-) Mutta uskaltaisiko uusia itse lukukokemuksen?
Voi, muistan kun luin Robin Cookin Myrkyn! Eikö se ollut Myrkky se kirja, jonka jälkeen ei voinut ajatellakaan mäkkäriin menoa...
VastaaPoistaMinulla oli tässä kohtaa Herman Hessen Arosusi ja miksi ei enää, on perusteltu Huhtihaasteen vastauskommenteissa. Olinkin aivan varma, että joku kysyy,'miksi ei enää?'
Minulla on tuohon sopiva kirja, eli Iris Murdochin Kello. Se oli ensimmäinen kirjaston aikuisten puolelta lainaamani kirja ja luin sen melkein posket punoittaen. Se, jos mikä oli mielestäni suunnilleen paras romaani ikinä. Vuosikausia oli tuo kirja mielessäni kunnes päätin lukea sen uudestaan. Luin ja etsin ja ihmettelin, missä ne mielenkiintoiset kohdat olivat. Eipä vaan löytynyt mistään, ei sitten mistään! Kirja oli vain tylsä, ja pettymys oli suuri!
VastaaPoistaVuosien aikana olen lukenut muita Iris Murdochin kirjoja ja hän kuuluu mielikirjailijoihini ensimmäisten joukossa.
Hannak, voi taidettiin lukea Sheldoneita yhdessä jo ala-asteella. ;) Niissä kiinnosti eniten varmaan seksikohtaukset, mutta ainakin Timanttidynastiassa oli tosi kiehtova juonikin (silloisella asteikolla..).
VastaaPoistaOn totta, että pari-kolmekymmentä vuotta vanha kirjallisuus on helposti väärällä tavalla vanhentunutta, vähän noloa, eikä vielä tarpeeksi vanhanaikaista ja historiallista.
Katri, hyvä kysymys. :) Minulla ei ole tähän Archeriin sellaista tunnesidettä, että maailma kaatuisi, jos/kun se olisi huono, ja siks se tekisi mieli lukea uudestaan.
Leena, en ole tainnut lukea Myrkkyä, tai sitten en vain muista, kun eihän meillä Joensuussa siihen aikaan vielä mitään Mäkkäreitä ollut. ;D Minä en ole muuten Arosutta(kaan) lukenut!
Clarissa, Iris Murdoch on minulle tuttu lähinnä elämäkerrallisesta elokuvasta, jossa Kate Winslet ja Judi Dench näyttelivät Iristä. Pitäisi kyllä tutustua hänen tuotantoonsa!