maanantai 18. huhtikuuta 2011

Meriluoto-maanantai - Aila Meriluoto: Tältä kohtaa

Aila Meriluoto: Tältä kohtaa. Päiväkirja vuosilta 1975-2004.
Kustantaja: Siltala, 2010.
Toimittanut: Anna-Liisa Haavikko.
Sivuja: 413.
Genre: Päiväkirjamuistelma.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


Luin viime viikolla toisen Aila Meriluodon päiväkirjateoksista, Tältä kohtaa. Kuten olen kertonut, ensimmäinen, Vaarallista kokea, oli minulle hyvin suuri lukuelämys 15 vuotta sitten. Siksi vähän jännitti aloittaa tämä, ja aluksi tuntuikin, ettei Meriluodon teksti ehkä puhuttele kuin ennen. Mutta sitten lyhyihin ja välillä vain harvakseltaan kirjoitettuihin merkintöihin alkoi päästä sisään ja ne imaisivat mukaansa.


On tämä erilainen kuin Vaarallista kokea. Tietenkin, kun kirjoittaja on eri ikäinen. Meriluodon terävyys, älykkyys ja sivistys ovat samoja, mutta kun nuoruuden päiväkirjoissa tunteitaan purki välillä masentunut, mutta kuitenkin kaikesta pakahtuva nainen, ikä on tasoittanut ja myös lannistanut Meriluotoa tässä myöhemmässä teoksessa. Lukukokemus oli oikeastaan hyvin valaiseva. En ole hirveästi lukenut kuvauksia vanhenemisesta, ja tässä se oli hyvin keskeisessä roolissa. Täytyy sanoa, etten tämän kirjan jälkeen uskalla enää odottaa leppoisia eläkepäiviä. Tietenkään kaikki eivät rapistu fyysisesti tai henkisesti samaan tahtiin, mutta varmasti huoli terveydestä ja älyn sekä muistin säilymisestä on yhteinen kaikille ikääntyville.


Meriluodolla on myös kirjan alkua lukuun ottamatta huolenaan maanisdepressiivinen sekä alkoholisoitunut puoliso. Heidän välillään on paljon rakkautta, hellyyttä, toveruutta ja läheisyyttä, mutta usein puolison sairaudet ja riippuvuudet vetävät Meriluodon alakuloiseksi ja epätoivoiseksi. He kyllä juovat yhdessä ja on selvää, että myös Meriluodolla on päiväkirjojen aikana ainakin jonkinlainen riippuvuus alkoholiin, mutta sen vakavuus tai juodut määrät eivät käy merkinnöistä selville. Puolison vakavampi riippuvuus ja myöhemmin kuoleminen alkoholiin on kuitenkin kirjoittajan alituisena huolena ja suruna.


Iästä huolimatta Meriluoto pulppuaa luovuutta ja halua julkaista tekstejään läpi koottujen päiväkirjamerkintöjen. Runoja, nuortenkirjoja ja erilaisia muistelmia syntyy jatkuvasti. Iän mukanaan tuoman rappeutumisen ja puolison ongelmien lisäksi Meriluodon jatkuvana huolena ovat kuitenkin suhteet kustantamoon (WSOY), arvostuksen puute ja toimeentulon vaikeus kirjailijana. Vaarallista kokea -teoksen menestys taitaa lopulta auttaa pahimpiin rahahuoliin, mutta jos Meriluodon merkintöjä lukiessa alkaa pelätä vanhuutta, niin myöskään taitelijan osa Suomessa ei päiväkirjojen sivuilta luettuna vaikuta kadehdittavalta. Menestynytkään kirjailija ei voi olla varma, saako kustannussopimusta uusimmilla teksteillään, ja jos saa, tuleeko teos menestymään myynnillisesti tai laadullisesti arvioituna. Apurahoja täytyy jatkuvasti hakea ja niiden saamista jännittää. Parhaat saavat joskus pientä lisätukea voitetuista palkinnoista, mutta niiden varaan ei voi laskea.


Vaikka nyt kuulostaa, että Tältä kohtaa on synkkä teos - ja sitä se suurelta osin myös on -, ei se ole ollenkaan huono. Päinvastoin, siinä elämää ja sen aiheuttamia kolhuja kuvataan rehellisesti ja avoimesti. Meriluoto huomauttaa usein itsekin, että koska päiväkirjaan kirjoittaminen on terapiaa, sinne tulee yleensä purettua pahaa mieltä ja oloa, eikä kirjoitettua tarpeeksi niistä hyvistä päivistä ja asioista. Silti sivuilta välittyv lämmin rakkaus puolisoiden välillä ja ehkä ennen kaikkea ilo, jota elämään tuovat lapset ja lapsipuolet jälkeläisineen. Muistelen minulla olleen aiemmin sellainen kuva, että Meriluoto kirjoittaa hyvin vähän ja melkein kylmästi lapsistaan, mutta joko muistan väärin tai sitten tyyli on siltä kohtaa muuttunut. Kyllä hän edelleen saattaa vain todeta lyhyeen tyyliinsä, että tänään syntyi sille ja sille lapselle tytär tai poika, vuodattamatta heti isoäidin intoa ja onnea, mutta etenkin päivikirjamerkintöjen loppua kohti jälkeläiset valtaavat yhä suuremman osan ajatuksista sekä tekstistä, ja nimenomaan positiivisessa mielessä.


Vaikka minulla on vanhuuteen vielä muutama vuosikymmen aikaa ja vaikka Meriluodon merkinnät ovat realistisuudessaan välillä masentavia, oli tämä ilman muuta hieno lukukokemus. Ei ehkä niin vaikuttava kuin Vaarallista kokea aikoinaan, mutta omalla tavallaan liikuttava ja ajatuksia herättävä. Lisäksi Meriluoto kirjoittaa ihailtavan filosofisesti ja lyyrisesti päiväkirjaansakin, eikä teksti silti ole millään tavalla vaikeaa.


Nyt olen lukemassa jo Panu Rajalan kirjoittamaa Meriluoto-elämäkertaa Lasinkirkas, hullunrohkea, ja haluan ehdottomasti hankkia myös Meriluodon lapsuusmuistelmat Mekko meni taululle. Toivon lisäksi, että Meriluoto on jatkanut päiväkirjan pitoa myös vuoden 2004 jälkeen, ja että saan vielä joskus lukea kolmannenkin päiväkirjateoksen häneltä. Luulen, että selailemani Meriluodon tuorein runokokoelma Tämä täyteys, tämä paino avautuu nyt myös ihan eri tavalla, sillä Meriluoto kirjoittaa leimallisen omakohtaisia runoja. Hän on itsekin kehottanut lukemaan runojaan ja päiväkirjojaan lomittain, sillä ne keskustelevat niin selkeästi keskenään.

8 kommenttia:

  1. "Täytyy sanoa etten tämän kirjan jälkeen uskalla enää odottaa lepposia eläkepäiviä."

    Nauran niin, että silmät valuvat...et ole tosissasi;-) No, onhan siinä aika hurjaakin, mutta ota huomioon Ailan korkea ikä. Ei meidän äitikään vaikka on Ailaa nuorempi toimi kuten Aila, Kai huomasit ettei kaikki ollut vain sitä hammashuolta? Aila on kuuluisa siitä, että on aina vuodattanut hammashuolensa sujuvasti miesjuttujensa väliin. Se hänessä onkin jotenkin niin aseistariisuvaa, kun hän kertoo KAIKEN!!!

    Olen ihan hirveän tykästynyt Ailaan ja kyllä minä huomaan, että sinä häntä ymmärrät. Hiukan ehkä pelästyit...;-)Minä ainakin yritän tehdä kaikkia yhtä hurjia juttuja vielä Ailan iässä sitten joskus. Hän on minulle erikoinen, kiehtova esimerkki uskaltajasta. Ja pidän myös hänen tyylistään kirjoittaa.

    Hänen suhtautuminen lapsiinsa on tilaa antavaa. Välillä rehellisen kyllästynyttä, kun on aikuisista lapsista kyse. Ihan ymmärrettävää. Uskon, että välit ovat perimmiltään hyvät. Koska Aila ei osaa käyttää näitä nykyajan vempeleitä, Sami kirjoitti äitinsä lausuman mukaan kommentin minulle Tältä kohtaa kirjan arvosteluun!

    (Kai muistat sitten etten voi syystä xx kommentoida PR:n mitään. Olen keskustellut asiasta jopa Ailan kanssa;-)ja se onkin täydellinen piste tälle asialle. Kun ei voi, niin ei voi. En minä ole ainoa, joka on PR:stä tiettyä mieltä. Etsi haulla minulta Yrjö Jylhä ja katso mitä herrat professorit ovat mieltä...Jylhä on siinä siksi, kun hänestä nyt oli kysymys ns. talvisodan runoilijana.)

    VastaaPoista
  2. Olen minä vähän tosissanikin. :D Ei Aila noissa päiväkirjoissa vielä kuitenkaan supervanha ole, alle 80 vuotta vanhimmillaankin. Tietenkin siellä oli paljon muutakin, mutta kyllä minulle jäi vahvasti mieleen, miten suuressa osassa merkintöjä surtiin sitä, ettei käydä enää edes kävelyillä, kun ei pystytä tai on liian liukasta ja jalat tärisee. Tai murehdittiin, ettei enää taideta seuraavana kesänä selvitä kesämökille. Jne. Jne.

    Toisaalta paljon siinä varmasti oli juuri murehdintaa, koska kyllähän Aila kävi myös paljon kulttuuririennoissa etc., mutta kai kolotukset ja huoli ihan todellisia silti olivat. Ihmiset kyllä vanhentuvat eri tavalla ja eri tahtiin, esim. tänään 89 vuotta täyttävä ukkini on vielä hyvinkin reipas liikkuja.

    Mutta sepä se. Meriluoto ei kaunistele, ja siinä sen hienous. Tottakai päiväkirjoissa on paljon muutakin, mutta olin yllättynyt, että ne keskittyvät näinkin paljon vanhuuteen ja voivotteluun, vaikka se täysin ymmärrettävää onkin. Ja huomaa: minäkin pidän Meriluodosta aivan valtavasti - myös tästä teoksesta. :)

    Ja on myös totta, että suhde lapsiin sekä lapsenlapsiin lienee sekin kirjattu rehellisesti päiväkirjaan. Ihana yhteyshän koko suvulla tuntuu olevan!

    Muistan kyllä sinun PR-traumasi, joten en jää odottamaan kommenttiasi Lasinkirkkaasta. :)

    VastaaPoista
  3. Tämän teoksen haluan ehdottomasti lukea! Meriluoto on tosiaan elänyt!

    VastaaPoista
  4. Minulla on tämä parhaillaan kesken...taidan olla jossain puolivälin paikkeilla...ja tykkään kovasti. Meriluodon tyyli iskee minuun, vaikka välillä ajattelenkin, että onpas erilainen tapa katsella maailmaa kuin itselläni. Ihana kirja enkä osaa vielä tässä vaiheessa arvioida kumpi omasta mielestäni on parempi Vaarallista kokea vai Tältä kohtaa.

    VastaaPoista
  5. Karoliina, siis tätyyhän minun myöntää, että Aila ikäänkuin omissa päiväkirjoissaan purkaa erikokoisia harmejaan. Päiväkirjahan on usein juuri se kanava. Silloin siihen tulee ikäänkuin enempi sitä valitusta ja kiukkua, kuin muuta. Minulla on vain joku outo ihailu häneen ja ohitan ne kai huomaamatta. Vain hampaat olen huomannut, kun joku minulle oikein painotti, että 'aina Aila niistä hampaista'.

    Kiitos PR-trauman ymmärtämisestä. Se ei pääty sateenkaaren tuolla puolenkaan.

    Tärkein on Aila Meriluoto niin tässä kuin toivottavasti myös Lasinkirkkaassa, josta luin yhdestä arvostelusta, että...enpäs sanokaan.

    Palataan ke F:llä.

    VastaaPoista
  6. Odotan mielenkiinnolla, mitä pidät Lasikirkas, hullunrohkeasta. Meriluoto on niin mielenkiintoinen henkilö, että itse luen hänestä mielelläni kaiken, mitä käsiini saan. On hänellä elämä! Siitä lukiessa ihmettelee, miten hän jaksaa, ahdistuu kaikista vastoinkäymisistä, ilahtuu, kun hän löytää voimia mennä eteenpäin. Välillä hirvittää ja ajattelee, että ei voi olla totta!
    Kaiken kaikkiaan pitää kuitenkin sanoa, että surullinen mieliala kuvaa parhaiten tunnelmiani, kun ajattelen hänen elämäänsä, vaikka koko totuuttahan emme voi tietää. Ilon aiheet ovat usein päiväkirjoissa sivuosassa, joten arkiset valonpilkut eivät niissä niin tule esille.

    Tuon elämänkerran alku oli ehkä vähän niin ja näin, mutta sitten kirja vei mukanaan, kuten nuo päiväkirjatkin.
    Jos luen runoilijoiden elämänkertoja tms. on minulla melkein aina heidän runonsa käden ulottuvilla. Kannattaa tosiaan lukea lomittain.

    VastaaPoista
  7. Pienen mökin emäntä, suosittelen lämpimästi!

    Absolutely white, minulle Vaarallista kokea oli kyllä suurempi elämys, mutta toisaalta olin alle 20-vuotias ja vielä hyvin helposti innostuva sekä avoin (voi ihanaa!). Luulisin kyllä, että ihan samastumispinnan vuoksi edelleenkin pitäisin enemmän aiemmista päiväkirjoista. Mutta oli tämäkin ihan todella, todella hyvä!

    Leena, niinhän se päiväkirja tapaa olla eräänlainen likakaivo. Huomaan sen omissa päiväkirjoissani myös, paitsi niiltä ajoilta, kun olen kirjoittanut joka päivä ja kirjannut aika realistisesti ylä- ja alamäet. Meriluoto on harvinaisen lahjakas ihminen ja silti rehellisyydessään tulee lähelle. Siksi kai häneen tulee "into" ja haluaa lukea kaiken mahdollisen. Tunnen siskoni kautta yhden hänen lapsenlapsistaan (ja muuta kautta yhden hänen miniäpuolistaan), mutta en pysty hänelle oikein edes puhumaan isoäidistään, kun yltiöpäinen fanitus tuntuu vähän nololta. :)

    Keskiviikkona ihanat F-kirjailijat, sitten!

    Clarissa, tuossa yllä oli paljon kommenttia sinullekin. Olen siis samaa mieltä! Olen ehtinyt lukea viime päivinä ennätyksellisen vähän, mutta odotan sormet syyhyten sekä elämäkertaan että runokirjaan uppoamista!

    VastaaPoista
  8. Hieno postaus, linkitin tämän oman juttuni loppuun :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...