Meriluoto-maanantai - Aila Meriluoto: Tältä kohtaa

Aila Meriluoto: Tältä kohtaa. Päiväkirja vuosilta 1975-2004.
Kustantaja: Siltala, 2010.
Toimittanut: Anna-Liisa Haavikko.
Sivuja: 413.
Genre: Päiväkirjamuistelma.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


Luin viime viikolla toisen Aila Meriluodon päiväkirjateoksista, Tältä kohtaa. Kuten olen kertonut, ensimmäinen, Vaarallista kokea, oli minulle hyvin suuri lukuelämys 15 vuotta sitten. Siksi vähän jännitti aloittaa tämä, ja aluksi tuntuikin, ettei Meriluodon teksti ehkä puhuttele kuin ennen. Mutta sitten lyhyihin ja välillä vain harvakseltaan kirjoitettuihin merkintöihin alkoi päästä sisään ja ne imaisivat mukaansa.


On tämä erilainen kuin Vaarallista kokea. Tietenkin, kun kirjoittaja on eri ikäinen. Meriluodon terävyys, älykkyys ja sivistys ovat samoja, mutta kun nuoruuden päiväkirjoissa tunteitaan purki välillä masentunut, mutta kuitenkin kaikesta pakahtuva nainen, ikä on tasoittanut ja myös lannistanut Meriluotoa tässä myöhemmässä teoksessa. Lukukokemus oli oikeastaan hyvin valaiseva. En ole hirveästi lukenut kuvauksia vanhenemisesta, ja tässä se oli hyvin keskeisessä roolissa. Täytyy sanoa, etten tämän kirjan jälkeen uskalla enää odottaa leppoisia eläkepäiviä. Tietenkään kaikki eivät rapistu fyysisesti tai henkisesti samaan tahtiin, mutta varmasti huoli terveydestä ja älyn sekä muistin säilymisestä on yhteinen kaikille ikääntyville.


Meriluodolla on myös kirjan alkua lukuun ottamatta huolenaan maanisdepressiivinen sekä alkoholisoitunut puoliso. Heidän välillään on paljon rakkautta, hellyyttä, toveruutta ja läheisyyttä, mutta usein puolison sairaudet ja riippuvuudet vetävät Meriluodon alakuloiseksi ja epätoivoiseksi. He kyllä juovat yhdessä ja on selvää, että myös Meriluodolla on päiväkirjojen aikana ainakin jonkinlainen riippuvuus alkoholiin, mutta sen vakavuus tai juodut määrät eivät käy merkinnöistä selville. Puolison vakavampi riippuvuus ja myöhemmin kuoleminen alkoholiin on kuitenkin kirjoittajan alituisena huolena ja suruna.


Iästä huolimatta Meriluoto pulppuaa luovuutta ja halua julkaista tekstejään läpi koottujen päiväkirjamerkintöjen. Runoja, nuortenkirjoja ja erilaisia muistelmia syntyy jatkuvasti. Iän mukanaan tuoman rappeutumisen ja puolison ongelmien lisäksi Meriluodon jatkuvana huolena ovat kuitenkin suhteet kustantamoon (WSOY), arvostuksen puute ja toimeentulon vaikeus kirjailijana. Vaarallista kokea -teoksen menestys taitaa lopulta auttaa pahimpiin rahahuoliin, mutta jos Meriluodon merkintöjä lukiessa alkaa pelätä vanhuutta, niin myöskään taitelijan osa Suomessa ei päiväkirjojen sivuilta luettuna vaikuta kadehdittavalta. Menestynytkään kirjailija ei voi olla varma, saako kustannussopimusta uusimmilla teksteillään, ja jos saa, tuleeko teos menestymään myynnillisesti tai laadullisesti arvioituna. Apurahoja täytyy jatkuvasti hakea ja niiden saamista jännittää. Parhaat saavat joskus pientä lisätukea voitetuista palkinnoista, mutta niiden varaan ei voi laskea.


Vaikka nyt kuulostaa, että Tältä kohtaa on synkkä teos - ja sitä se suurelta osin myös on -, ei se ole ollenkaan huono. Päinvastoin, siinä elämää ja sen aiheuttamia kolhuja kuvataan rehellisesti ja avoimesti. Meriluoto huomauttaa usein itsekin, että koska päiväkirjaan kirjoittaminen on terapiaa, sinne tulee yleensä purettua pahaa mieltä ja oloa, eikä kirjoitettua tarpeeksi niistä hyvistä päivistä ja asioista. Silti sivuilta välittyv lämmin rakkaus puolisoiden välillä ja ehkä ennen kaikkea ilo, jota elämään tuovat lapset ja lapsipuolet jälkeläisineen. Muistelen minulla olleen aiemmin sellainen kuva, että Meriluoto kirjoittaa hyvin vähän ja melkein kylmästi lapsistaan, mutta joko muistan väärin tai sitten tyyli on siltä kohtaa muuttunut. Kyllä hän edelleen saattaa vain todeta lyhyeen tyyliinsä, että tänään syntyi sille ja sille lapselle tytär tai poika, vuodattamatta heti isoäidin intoa ja onnea, mutta etenkin päivikirjamerkintöjen loppua kohti jälkeläiset valtaavat yhä suuremman osan ajatuksista sekä tekstistä, ja nimenomaan positiivisessa mielessä.


Vaikka minulla on vanhuuteen vielä muutama vuosikymmen aikaa ja vaikka Meriluodon merkinnät ovat realistisuudessaan välillä masentavia, oli tämä ilman muuta hieno lukukokemus. Ei ehkä niin vaikuttava kuin Vaarallista kokea aikoinaan, mutta omalla tavallaan liikuttava ja ajatuksia herättävä. Lisäksi Meriluoto kirjoittaa ihailtavan filosofisesti ja lyyrisesti päiväkirjaansakin, eikä teksti silti ole millään tavalla vaikeaa.


Nyt olen lukemassa jo Panu Rajalan kirjoittamaa Meriluoto-elämäkertaa Lasinkirkas, hullunrohkea, ja haluan ehdottomasti hankkia myös Meriluodon lapsuusmuistelmat Mekko meni taululle. Toivon lisäksi, että Meriluoto on jatkanut päiväkirjan pitoa myös vuoden 2004 jälkeen, ja että saan vielä joskus lukea kolmannenkin päiväkirjateoksen häneltä. Luulen, että selailemani Meriluodon tuorein runokokoelma Tämä täyteys, tämä paino avautuu nyt myös ihan eri tavalla, sillä Meriluoto kirjoittaa leimallisen omakohtaisia runoja. Hän on itsekin kehottanut lukemaan runojaan ja päiväkirjojaan lomittain, sillä ne keskustelevat niin selkeästi keskenään.