Aila Meriluoto: Lauri Viita.
Kustantaja: WSOY, 1974.
Sivuja: 153.
Genre: Muistelmateos.
Arvio: 4,25/5.
Lue kustantajan kuvaus täältä.
Märta Tikkanen: Kaksi - Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta (Två - Scener ur ett konstnär-äktenskap).
Kustantaja: Tammi, 2004.
Suomentanut: Liisa Ryömä.
Sivuja: 346.
Genre: Muistelmateos.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan kuvaus täältä.
Yksi meneillään olevista kirjaprojekteistani on tutustua Aila Meriluotoon ja hänen tuotantoonsa entistä paremmin. Olen lukenut jonkin verran hänen runojaan, mutta erityisen tärkeäksi Ailan minulle tekee hänen ensimmäinen päiväkirjajulkaisunsa, Vaarallista kokea. Päiväkirja vuosilta 1953-1975 (WSOY 1996). Luin kirjan pian sen ilmestyttyä ja olin melkein poissa tolaltani sen vuoksi. En edes osaa nyt 15 vuotta myöhemmin eritellä, miksi niin kävi, mutta upposin täysin Meriluodon maailmaan ja kokemuksiin. Nyt naurattaa lukea omaa päiväkirjaani ajalta heti Vaarallista kokea -lukukokemuksen jälkeen, sillä olen varmaankin pitkälti tahattomasti omaksunut Meriluodon lyyrisen kohtalokasta tyyliä tekstiini, eikä se ole ollenkaan minua itseäni. Tämä kuitenkin kertoo, kuinka Aila Meriluodon päiväkirjamerkintöihin ihastuin ja häneen jollakin tasolla myös samastuin.
Yritin vähän aikaa sitten aloittaa Vaarallista kokea uudelleen, mutta lukeminen jäi heti alkuunsa. Taisin lopulta jänistää. Nuoruuden maagisia lukukokemuksia on joskus vaarallista (hih) mennä tutkimaan liian läheltä. En tiedä varmaksi, mutta epäilen, ettei teos voisi tehdä minuun enää toisella kerralla tai näin kypsemmällä iällä samanlaista vaikutusta.
Viime aikoina Meriluodolta ja Meriluodosta on ilmestynyt paljon uusiakin teoksia. Ne ovat kuitenkin hukkuneet ikipitkän lukulistani syövereihin, ja niin päätin tänä keväänä ottaa itseäni niskasta kiinni ja tutustua paremmin kanonisoimaani Meriluotoon ja hänen tuotantoonsa. Aloitin toisesta päiväkirjakoonnista, Tältä kohtaa. Päiväkirja vuosilta 1975-2004 (Siltala 2010), mutta koska välissä ehdin lukaista Meriluodon kirjoittaman elämäkerran hänen ensimmäisestä aviomiehestään Lauri Viidasta, käsittelen nyt ensin sitä.
Samalla en malta olla sanomatta muutamaa sanaa myös äskettäin lukemastani Märta Tikkasen muistelmateoksesta Kaksi - Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta, sillä tarinoissa on yhtymäkohtia. Molemmat kirjat ovat myös herättäneet voimakkaan halun tutustua paitsi niiden kirjoittajien muihin myös heidän miestensä taiteilemiin teoksiin.
Aila ja Lauri
Meriluoto ja Viita tapasivat ja rakastuivat molempien ollessa aloittelevia mutta jo melko kuuluisia kirjailijoita. Viita oli tuolloin vielä naimisissa ensimmäisen vaimonsa kanssa, mikä hieman hidasti uuden suhteen etenemistä. Esteet kuitenkin raivattiin tieltä niin nopeasti kuin mahdollista, ja yhteiselämä pääsi toden teolla alkamaan.
Meriluoto käy läpi ainakin näennäisesti hämmästyttävän objektiivisesti yhteiset vuodet, ja muilta kuulemansa perusteella myös aikaa niitä ennen ja jälkeen. Viita oli kuvauksesta päätellen perinteisen taitelija-/neromyytin ilmentymä. Uskomattoman karismaattinen, älykäs ja lahjakas mies, joka heilui nerouden ja hulluuden välimaastossa vieraillen usein molemmilla puolilla.
Mutta sairas hän oli koko ajan, ja on ahdistavaa lukea, kuinka paljon lahjakkaalle miehelle annetaan anteeksi ja katsotaan sormien läpi. Viita on selvästi vaikuttanut Meriluotoon läpitunkevasti, ja täytyy vain ihmetellä jälkimmäisen voimaa ensinnäkin selviytyä ehjänä vuosien pyörremyrskystä ja sitten vielä pukea kokemansa sanoiksi näin viileän analyyttisesti ja silti vetävästi.
Pääosassa on Viita, jonka persoona ja luominen veivät kaiken tilan Meriluodon itsensä toteuttamiselta. Mikä onni, että Meriluoto onnistui lopulta irtautumaan toivottomasta liitosta, joka oli tehnyt hänestä mykän pikkuvaimon sekä synnytyskoneen, ja pystyi palaamaan täysiveriseksi taiteilijaksi, jonka ura jatkuu yhä vain. Lauri Viita on lyhyt kirja, jonka lukee nopeasti, mutta sen jälkeen mielessä myllertää. Huomaa pohtivansa avioliiton dynamiikkaa yleisemminkin, luomisen luonnetta, taitelijamyyttiä, naisten ja lasten selviytymiskykyä... Ja lopulta kuitenkin säälivänsä myös Viita-raukkaa, jossa ilman muuta oli nerokkuutensa lisäksi muutakin hyvää. Eihän kukaan paha pohjimmiltaan ole.
Märta ja Henrik
Tarkoituksena ei ollut sitoa Meriluodon tuotantoa muihin teoksiin, mutta Lauri Viitaa lukiessa mieleeni palautui niin elävästi toinen viimeaikainen lukukokemus, minua syvästi koskettanut avioliittotarina, että tuntuisi väärältä olla mainitsematta Märta ja Henrik Tikkasta. Heidän avioliittonsa tarina Märtan kirjoittamassa muistelmassa Kaksi vaikutti minuun vielä syvemmin. Tikkanen kirjoittaa tässä tapauksessa Meriluotoa heittäytyvämmin - kokemukset tulevat enemmän iholle ja eläviksi.
Yhtymäkohtia on paljon: Kahden taiteilijan, kirjailijankin liitto, joka alkaa miehen ollessa vielä tahollaan naimisissa. Nelilapsisiksi kasvavat perheet. Miehen nerokkuus, maanisuus, mielen oikut, alkoholismi ja vainoharhainen kilpailu lahjakkuudesta vaimon kanssa. Kaikesta huolimatta suuri rakkaus - ainakin lapsia kohtaan. Tikkasten kohdalla tulee selväksi, että rakkautta ja intohimoa riitti kaikesta huolimatta myös puolisoiden välillä.
Eikä kumpikaan vaimo tahdo saada itseään esiin ja elämään suuren miehensä varjosta.
Meriluoto kirjoittaa lopulta hyvin vähän äitiydestä ja lapsista (sama toistuu hänen päiväkirjoissaan), mutta lukiessani Tikkasen kokemuksista äitinä en voinut kuin nyökytellä lähes kyyneleet silmissä - vaikkei minulla luojan kiitos ole kannateltavana alkoholisoitunutta neroparkaa puolisona.
"Elämä jossa minun ainoa nimeni oli Mamma ja ainoa tehtäväni oli tyydyttää muiden tarpeita oli kovertanut identiteettiäni tavalla jota en voinut uskoa mahdolliseksi jollen olisi itse kokenut sitä. Vaikka vastaväitteitä oli vaikea keksiä vei kauan ennen kuin lakkasin yrittämästä. Vaikka se mitä tein ei merkinnyt mitään kellekään muulle niin minulle se merkitsi henkeä ja elämää, se riitti." (Märta Tikkanen: Kaksi)
Tikkanen ja Meriluoto ovat molemmat naisia, joita heidän ajatustensa ja kirjoitustensa perusteella arvostan todella paljon. Viisaita, vahvoja, lahjakkaita leidejä, joilla on ollut voimaa käydä läpi helvetti ja selvitä siitä. Rakkaus ja vetovoima ovat siitä outoja ja vaarallisia asioita, että ne vetävät fiksutkin joskus upottavaan suohon. Ja pitävät siellä tiukasti.
Upeaa, että nämä naiset selvisivät - molemmat ehkä lopulta miehensä kuoleman jälkeen, vaikka Meriluoto avioeron ennen sitä ottikin. En tiedä, kuinka paljon yhteiselämä näiden kirjaimellisesti sairaan lahjakkaiden miesten kanssa on haavoittanut heidän vaimojaan ja lapsiaan, mutta vaikeista kokemuksista on sentään syntynyt kaunistakin. Niin kuin Tikkasen teoksen päättävät, ehkä maailman hienoimmat kaksi lausetta:
"Kaipaan häntä usein. Hetkeäkään en ole toivonut häntä takaisin."
Mutta mikä on lopulta taiteen hinta?
Kustantaja: WSOY, 1974.
Sivuja: 153.
Genre: Muistelmateos.
Arvio: 4,25/5.
Lue kustantajan kuvaus täältä.
Märta Tikkanen: Kaksi - Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta (Två - Scener ur ett konstnär-äktenskap).
Kustantaja: Tammi, 2004.
Suomentanut: Liisa Ryömä.
Sivuja: 346.
Genre: Muistelmateos.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan kuvaus täältä.
Yritin vähän aikaa sitten aloittaa Vaarallista kokea uudelleen, mutta lukeminen jäi heti alkuunsa. Taisin lopulta jänistää. Nuoruuden maagisia lukukokemuksia on joskus vaarallista (hih) mennä tutkimaan liian läheltä. En tiedä varmaksi, mutta epäilen, ettei teos voisi tehdä minuun enää toisella kerralla tai näin kypsemmällä iällä samanlaista vaikutusta.
Viime aikoina Meriluodolta ja Meriluodosta on ilmestynyt paljon uusiakin teoksia. Ne ovat kuitenkin hukkuneet ikipitkän lukulistani syövereihin, ja niin päätin tänä keväänä ottaa itseäni niskasta kiinni ja tutustua paremmin kanonisoimaani Meriluotoon ja hänen tuotantoonsa. Aloitin toisesta päiväkirjakoonnista, Tältä kohtaa. Päiväkirja vuosilta 1975-2004 (Siltala 2010), mutta koska välissä ehdin lukaista Meriluodon kirjoittaman elämäkerran hänen ensimmäisestä aviomiehestään Lauri Viidasta, käsittelen nyt ensin sitä.
Samalla en malta olla sanomatta muutamaa sanaa myös äskettäin lukemastani Märta Tikkasen muistelmateoksesta Kaksi - Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta, sillä tarinoissa on yhtymäkohtia. Molemmat kirjat ovat myös herättäneet voimakkaan halun tutustua paitsi niiden kirjoittajien muihin myös heidän miestensä taiteilemiin teoksiin.
Aila ja Lauri
Meriluoto käy läpi ainakin näennäisesti hämmästyttävän objektiivisesti yhteiset vuodet, ja muilta kuulemansa perusteella myös aikaa niitä ennen ja jälkeen. Viita oli kuvauksesta päätellen perinteisen taitelija-/neromyytin ilmentymä. Uskomattoman karismaattinen, älykäs ja lahjakas mies, joka heilui nerouden ja hulluuden välimaastossa vieraillen usein molemmilla puolilla.
Mutta sairas hän oli koko ajan, ja on ahdistavaa lukea, kuinka paljon lahjakkaalle miehelle annetaan anteeksi ja katsotaan sormien läpi. Viita on selvästi vaikuttanut Meriluotoon läpitunkevasti, ja täytyy vain ihmetellä jälkimmäisen voimaa ensinnäkin selviytyä ehjänä vuosien pyörremyrskystä ja sitten vielä pukea kokemansa sanoiksi näin viileän analyyttisesti ja silti vetävästi.
Pääosassa on Viita, jonka persoona ja luominen veivät kaiken tilan Meriluodon itsensä toteuttamiselta. Mikä onni, että Meriluoto onnistui lopulta irtautumaan toivottomasta liitosta, joka oli tehnyt hänestä mykän pikkuvaimon sekä synnytyskoneen, ja pystyi palaamaan täysiveriseksi taiteilijaksi, jonka ura jatkuu yhä vain. Lauri Viita on lyhyt kirja, jonka lukee nopeasti, mutta sen jälkeen mielessä myllertää. Huomaa pohtivansa avioliiton dynamiikkaa yleisemminkin, luomisen luonnetta, taitelijamyyttiä, naisten ja lasten selviytymiskykyä... Ja lopulta kuitenkin säälivänsä myös Viita-raukkaa, jossa ilman muuta oli nerokkuutensa lisäksi muutakin hyvää. Eihän kukaan paha pohjimmiltaan ole.
Märta ja Henrik
Yhtymäkohtia on paljon: Kahden taiteilijan, kirjailijankin liitto, joka alkaa miehen ollessa vielä tahollaan naimisissa. Nelilapsisiksi kasvavat perheet. Miehen nerokkuus, maanisuus, mielen oikut, alkoholismi ja vainoharhainen kilpailu lahjakkuudesta vaimon kanssa. Kaikesta huolimatta suuri rakkaus - ainakin lapsia kohtaan. Tikkasten kohdalla tulee selväksi, että rakkautta ja intohimoa riitti kaikesta huolimatta myös puolisoiden välillä.
Eikä kumpikaan vaimo tahdo saada itseään esiin ja elämään suuren miehensä varjosta.
Meriluoto kirjoittaa lopulta hyvin vähän äitiydestä ja lapsista (sama toistuu hänen päiväkirjoissaan), mutta lukiessani Tikkasen kokemuksista äitinä en voinut kuin nyökytellä lähes kyyneleet silmissä - vaikkei minulla luojan kiitos ole kannateltavana alkoholisoitunutta neroparkaa puolisona.
"Elämä jossa minun ainoa nimeni oli Mamma ja ainoa tehtäväni oli tyydyttää muiden tarpeita oli kovertanut identiteettiäni tavalla jota en voinut uskoa mahdolliseksi jollen olisi itse kokenut sitä. Vaikka vastaväitteitä oli vaikea keksiä vei kauan ennen kuin lakkasin yrittämästä. Vaikka se mitä tein ei merkinnyt mitään kellekään muulle niin minulle se merkitsi henkeä ja elämää, se riitti." (Märta Tikkanen: Kaksi)
Tikkanen ja Meriluoto ovat molemmat naisia, joita heidän ajatustensa ja kirjoitustensa perusteella arvostan todella paljon. Viisaita, vahvoja, lahjakkaita leidejä, joilla on ollut voimaa käydä läpi helvetti ja selvitä siitä. Rakkaus ja vetovoima ovat siitä outoja ja vaarallisia asioita, että ne vetävät fiksutkin joskus upottavaan suohon. Ja pitävät siellä tiukasti.
Upeaa, että nämä naiset selvisivät - molemmat ehkä lopulta miehensä kuoleman jälkeen, vaikka Meriluoto avioeron ennen sitä ottikin. En tiedä, kuinka paljon yhteiselämä näiden kirjaimellisesti sairaan lahjakkaiden miesten kanssa on haavoittanut heidän vaimojaan ja lapsiaan, mutta vaikeista kokemuksista on sentään syntynyt kaunistakin. Niin kuin Tikkasen teoksen päättävät, ehkä maailman hienoimmat kaksi lausetta:
"Kaipaan häntä usein. Hetkeäkään en ole toivonut häntä takaisin."
Mutta mikä on lopulta taiteen hinta?
Aila Meriluoto kirjoituksineen ja persoonallaan on minulle suht vieras, mutta mm. Leenan kirjoitukset hänestä ja nyt tämä sinun, ovat lisänneet kiinnostavuutta nimenomaan tutustua persoonaan kirjojen myötä.
VastaaPoistaValtava hieno tuo viimeinen lause!!
Ja se on totta, että on vähän vaarallista niin kirjojen kuin elokuvien saralla palata niihin nuoruuden vahvoihin kokemuksiin, joita vuosikaudet vaalinyt mielessään, jos nykyhetki (kuten usein hyvin todennäköisesti tekeekin) sen latistaa.
Olen lukenut "Vaarallista kokea" pari kertaa ensimmäisen lukukokemuksen jälkeen. Koin, että oman iän lisääntyessä myös kosketuspinta Ailan kanssa lisääntyi, ne kokemukset joita hän naisena ja äitinä kävi läpi tuntuivat tutummilta. En silti väitä että sinulle kävisi samoin, mutta kannattaa yrittää ;)
VastaaPoistaOlen myös lukenut Viita-elämäkerran ja nähnyt sen perusteella tehdyn näytelmän Q-teatterissa, jossa Tommi Korpela oli uskomaton Lauri Viitana eikä Elina Knihtilä Ailana jäänyt paljon jälkeen. Näytelmän perusteella tehty elokuva ei kuitenkaan samalla tavalla sykähdyttänyt.
Jossain vaiheessa pitäsi ehtiä lukemaan Panu Rajalan elämäkerta Ailasta, vaikka herra professorin tyyli hieman ärsyttääkin.
t. Jaana
Susa, suosittelen kyllä tutustumaan. Meriluoto on hyvin monipuolinen. Paitsi että hänen elämässään riittää tuota biografista ammennettavaa, runot ovat hienoja tällaisesta runoutta tuntemattomasta, ja nyt minulla on menossa tuo Meriluodon romaani Peter-Peter, joka vaikuttaa heti alkuun oikein hyvältä sekin. Meriluoto on kirjoittanut myös mm. lastenkirjoja.
VastaaPoistaJaana, kyllähän se olisi loogista, että nyt kun on lähempänä Ailan ikää hänen kirjoittaessaan noita päiväkirjoja, ja äitiydenkin yhdistäessä, kosketuspintaa olisi enemmän. Jotenkin vain pelkään, että siinä kun Meriluoto oli jonkinlainen idoli alle kaksikymppiselle, olen nyt kuitenkin kasvanut omanlaisekseni naiseksi, varmaan vähän eri suuntaan, enkä välttämättä näkisi kaikkia Meriluodon ratkaisuja ja ajatuksia enää niin hienoina. Saattaisin helpommin verrata omaan elämääni ja ajatella, että onpa naiivia tai epäkypsää. Esimerkiksi.
Ei sillä, että se automaattisesti tekisi lukukokemuksesta huonon, mutta pelkään, että pettymys olisi helposti koettavissa, kun nuoruuden ihailevaan eläytymiseen tuskin olisi enää palaamista.
Mutta en tietenkään tässä mitään vanno. :) Ehkä katson, miltä tuo Tältä kohtaa maistuu, ja mietin sitten uudelleen vanhempiin päiväkirjoihin palaamista.
Harmittaa, etten nähnyt teatterikappaletta. Leffan voi onneksi vielä saada käsiinsä. Minullakin on vähän asenneongelmaa Rajalan kanssa, mutta aion lukea hänen kirjoittamansa Meriluoto-elämäkerran kuitenkin tässä kevään aikana.
Onpa tavattoman hienoja nuo Tikkasen lauseet! "Kaipaan häntä usein. Hetkeäkään en ole toivonut häntä takaisin." Niin täydellisesti sopivia, surumielisyydessään vapauttavia.
VastaaPoistaMolemmat näistä kirjoista kiinnostaisivat minua. Olen muutenkin ajatellut, että viimeistään kesällä luen enemmän Tikkasta (en ole lukenut kuin Vuosisadan rakkaustarinan ja osan Miestä ei voi raiskata-kirjasta).
Todella kiinnostava aihe, nämä taiteilija-avioliitot yleensäkin ja Aila (ja Lauri) ja Märta (ja Henrik) ihan omina persooninaan. Minulta on Vaarallista kokea kokematta, olen lukenut muistelmateoksen Mekko meni taululle, Lasimaalauksen, jotain muita runoja sekä Rajalan Lasinkirkkaan. Rajala nyt on Rajala, kovin mielellään nostaa rakkaussuhteita ja skandaaleja keskiöön, ei aina muista lähdekritiikkiä ym, mutta kyllä tuo Lasinkirkas mielenkiintoinen luettava oli.
VastaaPoistaJa Märta, hänenkin tuotannostaan paljon lukematta, olen tainnut lukea vain Miestä ei voi raiskata, Arnaia mereen heitetty ja alkua Emmasta ja Unosta. Muistelen jostain lukeneeni, että Märta olisi jonkin teoksensa synnystä kiittänyt astianpesukonettaan. Naiskirjailijan paras tuki!
Katja, minäkin olen lukenut tosi vähän Tikkasta, ja ehdottomasti haluan lukea lisää. Myös Henrikiä. Märta kirjoittaa ylipäätään todella oivaltavasti, niin kuin noista loppulauseistakin näkee.
VastaaPoistaPienen mökin emäntä, kiva lukea sinun mietteitäsi ja kokemuksia näistä tekijöistä. Ja minulle melkein tärkeintä antia tässä Kaksi-kirjassa oli Tikkasen mietteet äitiydestä, tilan raivaamisesta omalle kirjoittamiselle jne. Sellaista arjen feminismiä. Hän on pitänyt niin hienosti puolensa ja itsensä kasassa jopa Henrikin "ikeessä".
Vaarallista kokea taisi muuttaa elämäni suunnan - parempaan. Olen aina samaistunut Ailaan, mutta myönnän, että hän on minua rohkeampi vaikka parhaani olen yrittänyt.
VastaaPoistaTältä kohtaa on upea jatkumo, joka vain todistaa Ailan tyylin kestäneen. Hän on edelleen sama Aila, joka villitsi minut nuorena runoillaan kokemaan vaarallista ja sitten tökkäsi taas kun meinasin jämähtää ja nyt hän antoi minulle merkin: Se kestää!
Viidan runoja olen lukenut, mutta en Ailan Viita -kirjaa. Aila jos kuka kykneee objektiivisuuteen, sillä hänellä on ihailtava kyky etäännyttää, joka sekin on osa hänen rohkeuttaan ja voimaansa.
Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina on liiankin tuttu...mainitsemasi kirja ei.
Niin, on todella uksomatonta, miten paljon miestaiteilijoille on kautta aikain annettu anteeksi heidän julmuuttaan ja mielensä sairautta ja sallittu heidän vahingoittaa muita. Hyvin erionomainen esimerkki tästä on vaikkapa pariskunta Madetoja-Onerva. Kun Leino oli jo kuollut ja pariskunta yhdessä alkoholisoitui ja sitä myöden putosi huonoon olotilaan, Madetoja sulki vaimonsa mielisiaraalaan ja meni itse mukavaan alkoholistiparantolaan, johonkin lepokodin tapaiseen, jossa ei mennyt maine. Vaan Jumala on, sillä Madetojan kohtasi tuoni ja Onerva vapautui vankilastaan. Tämä oli mahdollista vain miehen kuoleman kautta, sillä Madetojalla oli paljon kaunaa Leinon ja Onervan upeasta intohimosta ja vielä hyvin vähän aikaa sitten nainen voitiin saada suljetulle osastolle aviomiehen vaatimuksesta.
Leena, minä muistan kyllä, että olet ikuinen Aila-fani. Nyt Peter-Peteriä lukiessani olen kyllä taas niin vakuuttunut hänen ylivoimaisuudestaan minäkin, että ehkä sittenkin palaan ensimmäisiin päiväkirjoihinkin. Mutta sitä ennen on vielä paljon uuttakin luettavaa!
VastaaPoistaSuosittelen tätä Tikkasen Kaksi-teosta erittäin lämpimästi! Nostamasti esimerkki Madetojasta ja Onervasta on paljonpuhuva. Näitä valitettavasti riittää...
Hyvä postaus.
VastaaPoistaKiitos, Jokke. En oikein itse uskalla edes lukea näitä vanhoja juttujani. :D
Poista