Miesten maanantai - Jeffrey Eugenides: The Virgin Suicides

Jeffrey Eugenides: The Virgin Suicides (Virgin Suicides - Kauniina kuolleet).
Kustantaja: Farrar, Straus and Giroux, 1993 (Otava, 2003).
Sivuja: 249.
Genre: Nykyproosa/kehitysromaani.
Arvio:4,25/5.
Lue Wikipedian esittely kirjasta täältä.


"We could never understand why the girls cared so much about being mature, or why they felt compelled to compliment each other, but sometimes, after one of us had read a long portion of the diary out loud, we had to fight back the urge to hug one another to tell each other how pretty we were. We felt the imprisonment of being a girl, the way it made your mind active and dreamy, and how you ended up knowing which colors went together. We knew that the girls were our twins, that we all existed in space like animals with identical skins, and that they knew everything about us though we couldn't fathom them at all. We knew, finally, that the girls were really women in disguise, that they understood love and even death, and that our job was merely to create the noise that seemed to fascinate them."


Ostin Jeffrey Eugenidesin esikoisromaanin The Virgin Suicides muutama vuosi sitten Pariisista, Shakespeare and Company -kirjakaupasta. Elokuvan näkemisestä on jo ties kuinka kauan. Pidin elokuvasta tosi paljon, niin kuin toistaiseksi kaikista Sofia Coppolan ohjauksista (tosin en muista leffasta paljonkaan, tajusin sen lukiessani kirjaa, parhaimmin tunnelman ja musiikin). En tiedä, miksi odotin lopulta näin kauan, ennen kuin luin tämän, mutta kirjakin oli hyvä, aivan niin kuin olin olettanut.


Osittain ei ehkä ihan niin hyvä kuin odotin, mutta tavallaan taas parempikin.

Jotkut kirjat etenevät hitaasti, vaikka ne olisivat hyviä, eivätkä edes tekstiltään tai aiheeltaan haastavia. Tämä oli minulle sellainen kirja. Pidin siitä koko ajan, mutta en voi sanoa olleeni tarinan imussa, ennen kuin ihan lopussa. Eikä se varmasti ollut tarkoituskaan. Kielen ja ilmaisun lumoissa olin sitä vastoin monessa kohtaa.


"Already the house showed signs of uncleanliness, though they were nothing compared to what was to come later. Dust balls lined the steps. A half-eaten sandwich sat atop the landing where someone had felt too sad to finish it."


Muistelen monen sanoneen, että elokuva ja kirja ovat keskenään aika erilaisia. Voi olla, mutta jos mainitsin yllä muistavani elokuvasta lähinnä tunnelman (ja musiikin), myös kirjan vahvuuden voi sanoa olevan kielen lisäksi vahvassa tunnelmassa. Teinityttöjen outoa ja kiehtovaa maailmaa on kuvailtu oivaltavasti tyttöjä tarkkailleen, naapurin pojista koostuneen joukon äänellä. Pojat suhtautuvat Lisbonin sisaruksiin uteliaasti, mutta kunnioittaen. 


Aluksi Lisbonin perhe vaikuttaa vain hieman erikoiselta ja sisäänpäinkääntyneeltä, mutta sitten nuorimman tyttären itsemurha (ensin yritys, sitten onnistuminen) ja lopullisesti muiden tyttöjen pieleen menneet ryhmätreffit saavat perheen eristäytymään järkyttävällä ja kohtalokkaalla tavalla. Joistakin kirjan teemoista tuli mieleen Ian McEwanin Sementtipuutarha, vaikka tyyliltään nämä kaksi kirjaa ovat hyvin erilaisia. The Virgin Suicides on eteerisen kaunis kuvaus yhden perheen luhistumisesta siinä kun Sementtipuutarha kuvaa samantyylistä rappiota brutaalin roisisti. Molemmat romaanit saavat kuitenkin tuntemaan ahdistusta ja surua, ja miettimään, mitä eristäytyneen talon seinien sisäpuolella oikeasti oli meneillään.

The Virgin Suicides on rehellinen mutta kaunis kertomus elämästä 1960-luvun michiganilaisessa lähiössä, nuoruudesta, hämmennyksestä ja kasvamisesta. Se on vahva kuvaus perhetragediasta, mutta myös sisaruudesta - siskojen välisestä ystävyydestä sekä katkeamattomasta siteestä. Monta kertaa mainitaan, kuinka muilla on vaikeuksia erottaa siskokset toisistaan. 


"The diary is an unusual document of adolescence in that it rarely depicts the emergence of an unformed ego. The standard insecurities, laments, crushes, and daydreams are nowhere in evidence. Instead, Cecilia writes of her sisters and herself as a single entity. It's often difficult to identify which sister she's talking about, and many strange sentences conjure in the reader's mind an image of a mythical creature with ten legs and five heads, lying in bed eating junk food, or suffering visits from affectionate aunts."


Olen miettinyt aihetta, sillä luin vastikään jostain muualtakin - valitettavasti en muista nyt mistä - kuinka keskenään läheiset sisarukset käsittävät itsensä ja toisensa yhtenä kokonaisuutena. Myönnän itsekin puhuvani aina esimerkiksi "meidän vanhemmistamme", vaikka puhuisin vain itsestäni ja siskot olisivat keskustelua käytäessä kaukana. Mieheni on tästä joskus valittanut, sillä se kuulostaa hänestä pariskuntaillallisilla keskusteltaessa siltä, kuin minulla ja miehelläni olisi yhteiset vanhemmat.


Romaanissa Lisbonin sisarukset jäävät naapuruston poikien mieleen ikuisesti kauniina ja kuoleman kautta kuolemattomina, saavuttamattomina haavekuvina. Emme saa tietää, mitä pojista tarkalleen ottaen sittemmin tuli, mutta kirjan loppuosa antaa aavistaa, että Lisbon-pakkomielteestään huolimatta pojat pääsivät vähitellen kiinni elämään ja aikuisuuteen.

"Inside, we got to know girls who had never considered taking their own lives. We fed them drinks, danced with them until they became unsteady, and led them out to the screened-in veranda. They lost their high heels on the way, kissed us in the humid darkness, and then slipped away to throw up demurely in the outside bushes. Some of us held their heads as they vomited, then let them rinse their mouths with beer, after which we got back to kissing again. The girls were monstrous in their formal dresses, each built around a wire cage. Pounds of hair were secured atop their heads. Drunk, and kissing us, or passing out in chairs, they were bound for college, husbands, child-rearing, unhappiness only dimly perceived - bound, in other words, for life."


Jeffrey Eugenides on kirjoittanut myös romaanit Middlesex (Otava 2003) ja juuri suomeksi ilmestynyt Naimapuuhia (Otava 2012), jotka ovat molemmat TBR-listallani. Virgin Suicidesin ovat lukeneet myös Liisa, Jenni ja Hreathemus/NDSL.


Luin kirjan osana So American -haastetta (alakategoriat Modern Men Writers ja Michigan).


Kauniiksi lopuksi vielä ihanan Airin ihana kappale ja hauska musiikkivideo Playground Love The Virgin Suicides -elokuvasta.