Kustantaja: Gummerus, 1989.
Sivuja: 697.
Genre: Omaelämäkerrallinen tunnustusromaani.
Arvio: 4,25/5.
Lue esittely täältä.
Tätä kirjaa Iijoki-sarjasta pelkäsin ennakkoon ehkä kaikkein eniten. Olinhan kuullut, että romaani on kuin omakotitalon rakennusopas -- 700 sivua pelkkää rakentamista.
No, kyllä Oman katon alle -romaanissa rakennetaan paljon. Valehtelenkohan jos väitän, että saadaan Kallen ensimmäinen pomottama rakennustyömaa Vesilahdella viimeisteltyä, rakennetaan lisäkerros Uusbetoni Oy:lle, pystytetään omakotitaloa tai useampia Janne Mäkitörmän kaverina ja lopulta rakennetaan myös tuo oma koti, myyttinen Kirvestie 22? Mutta ei se tylsää ole, ihme kyllä, edes tällaiselle, joka ei ole koskaan rakentanut mitään, ellei Ikean kalusteiden kokoamisia lasketa.
Rakentamisprojekteja höystävät värikkäät ihmiskuvaukset ja monenlaiset sattumat. Kallen ollessa kyseessä pääosin vastoinkäymiset.
Vesilahdella tosiaan ollaan vielä alkuun. Harjakaisten juhlinta seppä Turkin luona menee ehkä hitusen överiksi siihen nähden, ettei Kalle ollut uskaltanut kotona sanoa lähtevänsä juhlimaan. Mutta pieni pirtujuopottelu ei ole mitään siihen verrattuna, mitä tapahtuu kotimatkalla.. Ja mikä riita siitä syttyy kotona. Uskomaton verisen nenäliinan tapaus. Tietysti Lainalla oli ilmeisesti syytäkin epäillä ja raivota, kun otetaan huomioon Päätalon kirjojen ulkopuolelta kuultu tieto Kallen toisesta naisesta Vesilahdessa. Niin tai näin, tätä riitaa eivät hillitse edes samassa huoneessa nukkuvat Vouvilat. Tosiaan sellainenkin on tässä välissä tapahtunut, että Kalle ja Laina ovat ottaneet Kallen ruotukaverin, Ilmari Vouvilan, vaimoineen alivuokralaisiksi, kunnes heille löytyy oma asunto ja työpaikat.
Vouvilat on kuvattu kyllä hyvin mukavina ihmisinä, joista Lainakin pitää, mutta ahdastahan kahdella pariskunnalla on yhden kammarin ja keittiön yläkertahuoneistossa. Jossain vaiheessa Vouvilat pääsevätkin lähes naapuriin maatilalle töihin ja asumaan. Joskin jos nyt taas oikein muistan, he muuttavat Allin ja Ukin yläkertaan Päätalojen tilalle näiden saatua omakotitalonsa Kirvestiellä valmiiksi.
Välissä ehditään kuitenkin rakentaa ja paljon. Kalle ottaa lupauksensa mukaisesti Ilmarin mukaan ja oppipojaksi hänen ja Jannen rakennusporukkaan. Myöhemmin myös työmaalle Uusbetonille. Tuolla työmaalla onkin monia mahtavia tyyppejä ja kuvauksia. Tai ehkä vähemmän mahtavia, mutta hyvää kirjallisuutta heistä on saatu -- tai tehty. Kirjan lukemisesta on aikaa, mutta muistan vielä tosi hyvin henkilöhahmoja varkaita pelänneestä johtajasta yskivään tilausten vastaanottajaan, ja tietenkin eroottisesti ilottelusta kiinni jääneen naistyötekijän sekä harvinaisen röyhkeän muurariporukan.
Kallen oman "kodon" rakentaminen on kirjan kuvauksen mukaan kauheaa raatamista, vaikka Hirvasnoron Kain bloggauksen kommenteissa on epäilty Päätalon kirjoittaneen tässä reilumminkin höystöjen kanssa. Muutenkin aina välillä kuulee Päätalon olleen mitä todennäköisimmin kova liioittelija erityisesti omaan työteliäisyyteensä ja voimiinsa liittyen. Voi kyllä olla, mutta yleensä samalla muistetaan huomauttaa myös siitä tärkeästä asiasta, että nämä kirjat ovat kuitenkin fiktiota. Ja mahtavaa romaanikirjallisuutta ne ovatkin! Romaanien Kalle Päätalo on niin uskomaton suomalaisen miehen toteeminen symboli, että on synnyttänyt todellisen kansanliikeen ja palvontakultin. En osaa arvata, oliko tämä tällaisen hahmon rakentaminen Päätalolta tietoista vai alitajuista, mutta ainakin se on ollut erittäin toimiva ratkaisu ja kirjoittavan mestarin taidonnäyte.
Raatamisen ja karhun voimien lisäksi kuvaan kuuluvat tietysti vastoinkäymiset, traumat, vaatimattomuus ja kovan kuoren alla piilotteleva hellä sydän.
Oman talon rakentaminenkin on paitsi sitä raatamista myös monien epäonnisten sattumien höystämää Via Dolorosaa. Sydämen hellyys paljastuu tässä kirjassa lähinnä suhtautumisessa onnettoman juopon satuihin totena, tämän työllistämisenä ja lukuisten ennakkojen maksamisena. Vaimo tai edes se oma koti eivät väsyneessä miehessä paljon lämpimiä ajatuksia herätä. Sitä en nyt muista, ottaako Kalle perheeseen Tessu-koiran Lainalta kysymättä tässä vai seuraavassa osassa, mutta silloin selväksi kuitenkin tulee, että miehen on helpompi näyttää tunteitaan ja purkaa hellyyttään eläimeen kuin naiseen.
No, koti joka tapauksessa valmistuu ja suomalaisen miehen mitta on viimeistään nyt täytetty. Seuraavassa kirjassa tuleekin sitten taas yllätyskäännettä kerrassaan, kun Kirvestiellä lopenuupuneisiin korviin kantautuu Iijoen kutsu... Siitä lisää kuukauden päästä.
Siihen saakka valoisia kevättalven päiviä!
Oman katon alle on monella tavalla hyvä kirja, mutta itse pidin eniten siitä yhteisöllisyyden kuvauksesta ja voimasta, jolla selvittiin vaikeuksista ja vastoinkäymisistä sekä saatiin arki sujumaan paremmin.
VastaaPoistaKalle oli haaveillut omasta talosta jo monta vuotta ja löydettyään rinnalleen taloudellisen, säästäväisen ja ahkeran Lainan, unelmasta tuli yhteinen.
Nautin lukiessani Lainan ja Kallen pääosin myrskyisän suhteen niistä auvoisimmista hetkistä, kun he yhdessä yrittäen rakensivat omaa taloaan.
Jo saatuaan tontin he istuttivat maapläntilleen perunaa, marjapensaita, omenapuita ja juureksia. Usein he raskaan työpäivänsä jälkeen - Kalle rakennuksilla ja Laina muyymälässä ahkeroituaan - vielä pyöräilivät sulassa sovussa hoitamaan tonttinsa istutuksia.
Talon rakennusvaiheessa suhteiden ja verkostojen merkitys oli suuri. Apua tuli armeija- ja sotakavereilta, sukulaisilta, työkavereilta, työnantajilta ja naapureilta. Etenkin kollegiaalisuus sodan kokeneiden miesten kesken oli liikuttavaa. Kun selvisi, että avun tarvitsija - vaikkakin ennalta tuntematon - oli myös ollut puolustamassa isänmaata, apua annettiin.
Kun Kalle ahersi kavereineen rakennuksella, Laina taitavana talousihmisenä valmisti pula-ajan vähistä aineksista maittavat eväät ja ruoat rakentajille. Illalla sitten usein saunottiin päivän hiet ja rasitukset pois Kuusisen kellarisaunassa.
Rankka työpäivä ja ruumiillinen rasitus takasi hyvät yöunet, eikä kumpikaan oikein enää jaksanut riidelläkään, vaan mieluummin nautti muutaman tunnin levosta ennen aikaista herätystä.
Kirjaa lukiessani toivoin, että Päätalon pariskunta olisi saanut suhteensa kuntoon yhteisen projektinsa yhdistämänä, Kalle ja Laina kun mielestäni olivat periaatteessa niin sopivat toisilleen, mutta niinhän siinä ei käynyt.
Tuskin oli huonekalut saatu siirrettyä uutuuttaan hohtavaan taloon, kun jo alun alkaenkin huteran pohjan omaava liitto alkoi entistä selvemmin vaikuttaa olevan tuhoon tuomittu.
"Vouviloiden" nyt 6-kymppistä edelleen Kirvestiellä asuvaa Raimo-poikaa on haasteteltu äskettäin julkaistussa Iijoki-sarjan henkilähahmojen esikuvien vaiheista kertovassa kirjassa. Toinittajan nimi on muistaakseni Raimo Jokisalmi ja hän on mielestäni (Jenni Janatuisen ohella) paras näistä "oheiskirjailijoista". Kuvat on kivoja myös mm Eero Marttisellakin.
VastaaPoistaAsiasta vielä enemmän sivupoluille: Olen facebuukissa aivan sattumalta törmännyt englanniksi (!??) suomalaiaten kanssa kommunikoiviin ruotsalaisiin Hartikaisiin. Ovat ilmeisesti Kallen siskon ja langon jälkeläusiä. Eeti ja Veikko lapsineen muuttivat Ruotsiin joskus 60-70-lukujen taitteessa. Kuten Martan reipas poika Anttikin.
Tiedän toki että tämä on asiallinen kirjallsuusblogi, ja höynähtäneiden keskustelupalstat on erikseen... Lol
Jaaha, kännykällä illalla kirjoitellessa on tullut paljon kirjoitusvihreitä.
PoistaHei Reissutyössä on 18. ja Oman katon alle 19.
VastaaPoistaPäätalo oli tälläinen 'natural story teller', elokuvat noista kirjoista olivat vieläkin paremmat. "Kalle ei ole verrattavissa tähän uuteen konekirjoituskoulut käyneseen kirjailijoiden ryhmään, jotka tykkää nautiskella viineistä, matkustella ja syödä hyvin.
VastaaPoista