maanantai 25. tammikuuta 2016

Iijoki-kimppaluku: Reissutyössä

Kalle Päätalo: Reissutyössä (Iijoki 18).
Kustantaja: Gummerus, 1988.
Sivuja: 666.
Genre: Omaelämäkerrallinen tunnustusromaani.
Arvio: 4,25/5.
Lue esittely täältä.

Tässä Iijoki-sarjan osassa Kalle pääsee pomottamaan ensimmäistä rakennustyömaataan, jolla nostetaan myymälärakennus Vesilahdelle (kuulemma -- paikkakuntaa ei itse kirjassa kerrota). Sitä ennen Kalle kuitenkin rakentaa Jannen apuna omakotitaloa Tampereella ja käy Taivalkoskellakin juhannuksen vietossa.

Vaikka pelkäsin etukäteen näitä sarjan "rakennusosia", ne ovat suurelta osin olleet kiinnostavampia kuin oletin. Taas kerran tosin harmittaa, kun minulla ei ole kirjaa tässä käsillä ja joudun suorittamaan tätä yhteenvetoa vailinnaisesti, sillä en enää ole varma kaikista kirjan tapahtumista. 

Vesilahden myymälään liittyvät jutut muistan aika hyvin, mutta oliko tässä kuvailtu kotiseutureissu se jumalattoman kylmä juhannus, jona Janne oli mukana ja miehet laskivat tarjouksen taivalkoskelaisen kansakoulun rakentamisesta? Kalle alunperin innostui tästä mahdollisuudesta päästä reissutyöhön selkoseen, mutta lopulta moni asia alkoi puhua hanketta vastaan ja lopulta Kalle oli hyvinkin helpottunut, kun heidän tarjouksensa ei voittanut. Mikä koulu se olikaan? Hutun? Polon? Jokin muu, mikä? Näin ne aikanaan niin tutut asiat ja nimet unohtuvat. (Olen ollut nyt aika pitkän pätkän lukematta Päätaloa, mutta kevään mittaan jatkan IIjoki-sarjan loppuun, mitä kovasti jo odotan.)

Joka tapauksessa näiden vuosien Taivalkoski-vierailujen kuvauksessa erityisen hauskaa on lukea Martan pojista. Ja poikien kuvauksessa kaikkein parasta on heidän suhteensa "ukkoon" eli Hermanniin. Siis aivan järkyttävän lepsu kasvattajahan Hermanni on, mutta hyviä kohtauksia hänestä ja pojista syntyy. On myös liikuttavaa, kuinka hellä ja pehmeäsydäminen Herkkokin osaa olla -- tosin tätä oli jo nähtävissä hänen omien lastensa ollessa pieniä. Ja kantaa isä lapsistaan huolta myöhemminkin: Erityisesti Hermanni hoksaa Kallen ja Jannen suunnitellun taivalkoskisen rakennusprojektin järjettömyyden ja pelkää sen menevän puihin. Siitä Herkko sitten varoittelee, on huolissaan -- ja lopulta suunnattoman helpottunut, kun suunnitelma kariutuu.

Jos muuten puhun nyt oikeasta Taivalkosken-juhannuksesta, sen aikana juodaan myös vähän viinaksia Kallioniemen tuvassa. Lähinnä Kalle, Janne ja K. A. Nevala, vähän Riitukin. Sen sijaan Hermanni ei ota, mistä Kalle ensin pahastuu, mutta lopulta tässäkin näkyy Kallen isän huolehtijan rooli: hän ei ota, kun ymmärtää K. A.:n olevan vanha mies, joka ei humalassa ja huonolla säällä pääsisi välttämättä omin voimin turvallisesti kotiinsa. Mutta ennen kuin Herkko pääsee huolehtimaan Nevalaa kotimatkalle nähdään K. A.:n ja Martan villi juhannuspolkka, joka päättyy vanhan miehen rullautumiseen maton sisälle. Jos tapahtunut on ollut oikeasti puoliksikaan sitä, mitä Kalle kirjassa kuvaa, olisin kyllä halunnut olla kärpäsenä katossa näkemässä tämän Nevalaa kovasti nolostuttaneen tapahtuman!

Mutta lopulta Kalle siis pestautuu Tampereen kulmilla Kalevi Rantasen alaiseksi ja saa ensimmäisen työmaansa rakennusmestarina. Vesilahti on sen verran kaukana, että Kalle asuu pääosin työmaan kupeessa, karjalaisen evakkoperheen vieraana. Rakentaessa on tietysti kaikenlaista vaihetta ja huolta -- ennen kaikkea alkuun on vaikea saada miehiä töihin kilpailevan työmaan ja maaseudun vuodenkiertoon kuuluvien talon töiden takia. Ihan kiinnostava tästä kaikesta oli tosiaan lukea. Myös ihmisiä Päätalo kuvaa taas hyvin. Parhaiten mieleen jäi tietenkin seppä Alvar Turkki -- aikamoinen persoona. 

Vesilahden myymälän lopullinen valmistuminen taitaa tapahtua vasta sarjan seuraavan osan alussa, mutta muistan liikuttuneeni jo tämän kirjan aikana Kallen ensimmäisen rakennustyömaan johdosta. Kaikkea kirjallisuus tekeekin -- en olisi uskonut tällaista koskaan kyynelehtiväni!

Seuraavassa osassa päästään myös kirjan nimen mukaisesti oman katon alle. Ainakin vähäksi aikaa. Siitä lisää kuukauden päästä!

6 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa ajankuvaa ja päähenkilön elämänvaiheita tämäkin kirja kertoo. Mielenkiintoista on kaikesta "oheiskirjallisuudesta" ja ronmaanihenkilöiden esikuvien haastatteluista huomata, että Päätalo on käyttänyt kirjailijan vapauttaan milloin sopivaan liioitteluun ja toisinaan pieneen peittelyyn. Nolottaa itse harjoittaa paheksumaannsa spekulointia, mutta mainittakon tämän yhden kerran, että eiköhän se Vesilahden Koskenkylä jätetty mainitsematta koska romaanihenkilö Kalle oli tullut "..yksityiskauppa hoitavan, tumman ja vuoden pari nuoremman neiti-ihmisen kanssa tutuksi. Jopa pitemmälle kuin varsinaiset ostokset olivat vaatineet".
    Siina kaikki ja sekin vasta seuraavassa kirjassa Oman katon alle.

    Tämä kaikella kunnioituksella eikä millään pahalla. Olisi vain mielenkiintoidsa tietää, miksi se sordiino on ollut joskus päällä ja toisinaan sitten taas ei?

    VastaaPoista
  2. Tämä yksityiskaupan neito oli nimeltään Anna ja kirjan Laina oli löytänyt Annan valokuvan Kallen salkusta.
    Sitähän emme saa koskaan tietää oliko Kalle jo silloin ajatellut vaihtaa vaimoa...
    Poikansa Sepon äitiä oli Kalle kosinut, mutta saanut sitten kosintaansa rukkaset.
    Kirjailijan vapautta Kalle myös käytti hyväkseen Hutun koulun laskenta urkossa. Kuten myöhemmin ilmenee, se urkon laskenta ei tapahtunut juhannuksen jälkeen, vaan jo kesäkuun alussa!

    VastaaPoista
  3. Reissutyössä on kirja, josta minä pidin aivan erityisesti. Sitä lukiessa sai vähän väliä purskahtaa nauruun. Tilannekomiikka on vaan niin hykerryttävän hauskaa, että nauru karkaa vastustamattomasti huulien välistä tuon tuosta.

    Ehkä kaikkein hauskin oli se tilanne, kun Kalle tapasi ensimmäisen kerran seppä-Turkin. Sepän jättiläismäinen koko ja muu olemus sai Kallen vilkuilemaan sivuilleen ja varmistamaan turvallisen poistumistien tarpeen vaatiessa.

    Ankaran näköinen jätti osoittautui kuitenkin kiltiksi ja hyväsydämiseksi, joskin Kallen makuun liian kovaksi löylymieheksi. Muistelen myös sepän uskonnollisten mielipiteiden ja näkemysten paitsi kummastuttaneen niin myös huvittaneen Kallea.

    Reissutyössä on Kalle Päätalon taatun vahvaa kerrontaa, mikä piti ainakin minut tiukassa otteessaan alusta loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  4. KKK

    ootteko muuten huomanneet Kalle-kielen sanaston, joka päättyi tähän Reissutyössä kirjaan. Tarkemmin: http://hikkaj.blogspot.fi/2016/01/loppui-lehtonen.html

    VastaaPoista
  5. Tämä ei liity Päätaloon paljoakaan, vaan tuli mieleen Karoliinan ensimäisen kirjan nimestä, Aika mennyt palaa.
    Mieleni taustalla on ollut aloittaa Blogin kirjoittaminen. Enpä vaan saanut aikaiseksi kun nyt vasta. Työllistyvä Vihti ry taholta puheenjohtaja esitti toiveen, että alkaisin kirjoittaa säännöllisesti Blogia heidän sivuilleen.
    26 päivä kuluvaa kuuta sitten ilmestyi ensimäinen Blogini heidän sivuillaan, nimellä Silloin ennen. Blogin lopussa esitin,Eräässä laulussa sanotaan, Ei aika koskaan enää palaa. Työvoimapalvelujen osalta se aika kyllä saisi palata takaisin!
    Kallehan kirjoitti Rakennusmestareiden lehteen kertomuksia. Toiveena oli löyhästi liittyisivät rakentamiseen.
    Sain saman toiveen, Työllisyyteen ja työttömyyteen liittyviä aihealuetta sivuavia juttuja täysin vapaamuotoisesti.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...