torstai 26. toukokuuta 2011

Totally British -torstai - Chris Cleave: Incendiary

Chris Cleave: Incendiary.
Kustantaja: Sceptre, 2005.
Sivuja: 352.
Genre: Karu lukuromaani.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan esittely (englanniksi) täältä.


Kirja on luettu osana Totally British: Modern Men Writers -haastetta.


Chris Cleaven Incendiary-esikoisteosta ei ole ainakaan vielä suomennettu, mutta hänen  toinen romaaninsa, The Other Hand (Yhdysvalloissa nimellä Little Bee), julkaistaan suomeksi kesäkuussa nimellä Little Been tarina (Gummerus). 


Luin Little Beestä paljon viime vuonna amerikkalaisista kirjablogeista, ja meinasin ostaa kirjan jo sinä kesänä Yhdysvaltojen matkalta. Silloin hankinta kuitenkin jäi, mutta kun loppuvuodesta luin anni m.:n kiittävän arvion kirjasta, päätin uudelleen, että se on saatava. Nykyisin englanninkielisiä kirjoja on vaivatonta ja edullista tilata netin kautta kotiinkin, mutta jostain syystä matkoilta on erityisen kiva ostella kirjoja, joten päätin ostaa Little Been helmikuiselta Dubain matkaltamme. Paikallisessa kirjakaupassa kuitenkin huomasin, että Cleave on kirjoittanut jotakin jo ennen Little Beetä, ja kun Incendiaryn takakansi herätti mielenkiintoni, ajattelin aloittaa miehen esikoisesta. Hyvä niin, sillä nyt voin lukea Little Been tarinan suomeksi pian tämän esikoisen jälkeen.


Eikä Incendiary ollut huono valinta muutenkaan. Takakannen perusteella odotin jonkinlaista äitiystutkielmaa, mutta kirja oli aika paljon muutakin. Se koostuu englantilaisen, työväenluokkaisen äidin kirjeistä Osama bin Ladenille, jonka äiti katsoo olevan vastuussa jalkapallostadionilla tapahtuneista valtavista pommiräjähdyksistä, joiden tuloksena hänen miehensä ja ainoa lapsensa kuolevat. Kirjeet eivät ole silti sävyltään syyttäviä tai tuomitsevia, ja kirjan muoto olisi voinut olla muutakin kuin kirjeromaani. Minä kuitenkin pidän rupattelevasta sävystä, joka on usein leimallista "epistolaarisille" (kirjeistä, päiväkirjamerkinnöistä jne. koostuville) romaaneille.


Äiti sanoo kirjoittavansa Osamalle ja kertovansa perheensä tarinan, jotta bin Laden lopettaisi ihmisten räjäyttelyn. Hän (nimeämätön äiti) käy melko levollisesti ja objektiivisesti läpi tapahtuneen ja anaysoi itseään vaimona, äitinä, ihmisenä. Kaikki tämä tapahtuu kuitenkin työväenluokkaisen cockneyslangin sävyttämänä, mikä korostaa naisen tietynlaista yksinkertaisuutta. Se kirjassa minua hieman häiritsikin, kuinka ihmiset ovat ainakin päällepäin kovasti yhteiskuntaluokkiensa tyypillisiä edustajia. Yläluokkaiset kylmiä ja tunteettomia, työväenluokka yksinkertaista mutta lämpimästi rakastavaa. Ei kaikki sentään ihan näin suoraviivaista ole, mutta silti.


Tämä romaani kertookin hyvin paljon luokkajaosta, niin kuin brittiläisellä kirjallisuudella usein on tapana. Se kertoo myös terrorismin vastaisen sodan potentiaalisesta älyttömyydestä, sen ihmisiä raaistavista vaikutuksista ja ylilyönneistä. Kirjan "May Day", jalkapallostadionin räjähdys, Englannin oma 9/11, tekee seurauksiensa vuoksi elämästä Lontoossa monella tavalla kauheaa. Se tulee ilmi kaikessa, vaikka päätarinana onkin yhden naisen tragedia, selviytymiskeinot ja ihmissuhdesotkut. Romaanin loppunäytös on vauhdikas, mutta mielestäni silti kirjan heikoin osuus - se menee jotenkin vähän yli. Eräänlainen loppuratkaisu saa myös pohtimaan syyllisiä yleisemminkin ja monitahoisesti maailmanpolitiikassa sekä kansakuntien välisissä taisteluissa vallasta.


Joskus lukee kirjan, jota ei paljon arvosta lukuhetkellä, mutta joka paranee mielessä, kun aikaa lukemisesta kuluu. Incendiaryn kanssa minulle kävi melkein päinvastoin. Kirja tempaisi heti mukaansa, sitä oli helppoa ja mielenkiintoista lukea. Mukana oli paljon kiinnostavaa pohdittavaa ja Cleave osaa kirjoittaa, etenkin tehdä päähenkilöstä elävän ja uskottavan. En aina tiennyt, oliko nainen oikeasti yksinkertainen, vai tekeytyikö tyhmemmäksi kuin olikaan. Varmasti ainakin jälkimmäistä, sillä kuiva, mutta suoran piikittelevä huumori oli päähenkilölle ominaista. Näennäinen yksinkertaisuus oli varmasti vain kouluttamattomuutta (joka on oikea ongelma brittiläisen työväenluokan keskuudessa), sillä nainen tekee arjessa teräviä huomioita:


"We just drank our drinks for a little bit then. We didn't look at each other we looked at each other's drinks like they were effing fascinating. The way 2 people only do if they've known each other less than 25 minutes or more than 25 years." 


Cleave on myös rakentanut kaikista henkilöistä erittäin inhimillisiä niin, ettei kukaan ole yksinomaan hyvä tai paha. He ovat melkein kaikki jopa ristiriitaisia. Päähenkilön ylitsevuotavan rakkauden miestään ja poikaansa kohtaan voi lukijakin tuntea, mutta toisaalta hän pettää miestään säännöllisesti ja jättää nelivuotiaan poikansa yksin kotiin nukkumaan mennessään muutamaksi tunniksi pubiin (ja pettämään miestään). Ihanan pelastajan oloinen mies onkin potentiaalinen raiskaaja, kylmän laskelmoivalla ja uratietoisella naisella onkin lämmin puolensa, ja niin edelleen.


Mutta silti, nyt kun kirjan lukemisesta on vuorokausi, minun on hieman vaikea eritellä miksi sitä oli niin vaikea laskea käsistä. Eikö aihe ollut jo vähän vanhentunut, kulunut, pureskeltu. Eikö kirjassa ollut paljon tyhmää ja ällöttävää, epäuskottavaakin. Ja silti kaipaan päähenkilön jutustelua, voisin mielelläni lukea kirjan tai vastaavan heti uudelleen, ja odotan kovasti Little Been tarinan kuulemista.


Kirjan julkaisuun liittyy muuten uskomaton tarina, jonka Cleave kertoo kotisivullaan. Samana päivänä, kun tämä Lontoon pommi-iskuista kertova romaani tuli myyntiin kirjakaupoissa, itsemurhapommittajat iskivät Lontoon metrossa ja yli 50 ihmistä kuoli. Iskut eivät onneksi onnistuneet yhtä mittavasti kuin romaanissa eikä Lontoo mennyt niistä todellisuudessa yhtä sekaisin, mutta aika kauhea sattuma joka tapauksessa.

8 kommenttia:

  1. Onpas tosiaan aika kauhea sattuma tuo Lontoon metropommiturma-yhteys!

    Odotan niin innolla, että ensi kuu koittaa ja saan Little Been tarinan käsiini!

    VastaaPoista
  2. Kiinnostava asetelma tässä kirjassa on ainakin.. Minä odottelen tässä jo mitä täällä blogistaniassa aletaan kohista Little Beestä että otanko sitä sitten lukulistalle.

    Tällaiset kirjat kun kuvailit tuota että ei voi laskea käsistään muttei tiedä miksi ovat kyllä hankalia. Mutta kiintoisa pohdinta kyllä.

    Ja hurja tuo sattuma!

    (kas, huomasin että luet tuota Marjoja ja maskaraa, selasin sitä lisäaine-luennolla viikolla ja ajattelin ehkä itsekin kuriositeettina lukea!)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä arviosta! Löysit kirjasta paljon hyvää, mutta itselleni tuli tunne, että Incendiary ei ole minun kirjani. Eli kirja-arvio on toiminut kuten pitääkin :) Siis että kirja löytää lukijansa, mutta siitä saa realistisen käsityksen jos ei tykkää sen tyyppisestä, yritän sanoa... :D

    VastaaPoista
  4. Susa, minäkin odotan! Etenkin tämän jälkeen. :)

    linnea, yritin tänään pohdiskella vielä lisää, mikä tästä kirjasta teki minulle niin hyvän (brittiläisyyden lisäksi, tietysti, ja kirjeromaanimuodon), ja tulin siihen tulokseen, että pidän yleensäkin näennäisen arkisista kirjoista, joissa kuitenkin pohditaan tärkeitä asioita sekä ihmissuhteita, ja on tragediaakin. Lisäksi pidän selkeästä kielestä ja toteavasta tyylistä ennemmin kuin herkkien runotyttöjen (tai -poikien) kiekuroista.

    Jälkimmäinen ei päde pelkästään kieleen. Vaikka toisaalta olen usein ilmaissut, etten hirveästi innostu (usein suomalaisista) "pissakirjoista" (joissa esim. pissaaminen kuvataan tarkkaan ja se sitten symboloi sitä sun tätä), pidän kuitenkin selvästi enemmän arkisista ja tietyllä tavalla realistisista kirjoista enemmän kuin fantasia- tai romantiikka-aiheista ja -elementeistä.

    Tulipa selitys. :D Ja tuo Marjoja ja maskaraa on muuten ollut jo tosi kauan "kesken", kun haluan lukea sen ihan kannesta kanteen, mutta se on ollut nyt odottamassa taustalla hetkiä, jolloin ei tee mieli lukea proosaa, eikä niitä hetkiä ei ole nyt juuri ollut. :) Menee niin kausissa, nyt haluan lukea kaunoa. Joitakin sivuja olen kuitenkin Shinglerin kirjasta lukenut hiekkalaatikolla, jossa lapsia vahtiessa ei pysty välttämättä uppoutumaan romaanin syvyyksiin. Mutta älä siis liian pian odottele arviotani, vaikka uskallan jo aiheen ja Nooran blogin ansiosta sanoa, että kirja on takuulla hyvä!

    Pienen mökin emäntä, ihan totta. Tämä oli mielestäni tosi hyvä kirja, mutta ei se missään nimessä kaikille ole!

    VastaaPoista
  5. Hyvä taktiikka kyllä varmaan lukea tuota Shingleriä! Minä ihan vähän kemistin kuriositeettinakin olen kiinnostunut tuosta Shingleristä, se kun kuitenkin ilmeisesti aika paljon popularisoi tätä lisäainehässäkkää. Enkä nyt tarkoita popularisointia mitenkään negatiivisesti.

    Ja hyvä pitkä selitys oli. :) Minäkin olen nyt huomannut että arkisuus on valttia vaikka aiemmin olinkin pesunkestävä fantasialukija. Luen minä niitä edelleen mutten niin paljoa. Ajattelin yhden vanhan suursuosikin lukea nostalgian hengessä.. Ja toisaalta tämä rakas suosikkini J. Carroll kaikessa arkisuudessaan on kuitenkin maagisen realismin mestari. Mutta nyt minäkin jorisen tässä.. ;D

    VastaaPoista
  6. linnea, juuri ajattelin, että kunhan suljen koneen, voisin vähän lukea Shingleria, koska en ole vielä oikein päässyt eilen aloittamani romaanin imuun ja vanhempi lapsistakin on yhä hereillä, eli keskeytyksiä tulee joka tapauksessa. :)

    Kyllä minäkin välillä tykkään lukea oman mukavuusalueeni ulkopuolelta, ja hei - jorina on parhautta blogeissa ja yleensä kirjakeskusteluissa. :)

    VastaaPoista
  7. minä menin ja luin tämän vaikka olen vasta puolessa välissä kirjaa: ja luulen olevani kanssasi tismalleen samaa mieltä. kaikesta. ja little beesähän on samoja piirteitä pajonkin, siis juuri nuo ristiriitaiset hahmot ja, mitä pelkään jo nyt, tuollainen hitusen överi loppu. sattumia on myös liikaa, mutta silti kirjat ovat tavattoman taitavia, toimivia, sydämeenkäyviä ja pitävät otteessaan. ihailen myös tarttumista todella vaikeisiin aiheisiin ja selviytyminen niistä uskottavasti: miehen ja pojan kuolema, pikku beessä taas miehen itsemurha ja tapahtumat afrikassa jne.

    VastaaPoista
  8. Anni.M, ihan totta, kun sitten luin Little Been tarinan, huomasin kirjoissa paljonkin yhtäläisyyksiä. Little Bee lienee parempi romaani, ja tavallaan sen lukeminen kohotti tämän Incendiaryn arvoa mielessäni vielä lisää. Nuo vaikeat aiheet ovat tavallaan raflaavia (ja myyviä?), mutta Cleave saa ne toimimaan ja kertoo kaikesta kuitenkin tosi lämpimästi. Taitavasti hän osaa myös puhua naisen äänellä, kummassakin kirjassa, mikä tekee näistä enemmän "naisten kirjoja", mutta toisaalta meillä Teemu luki tämän Incendiaryn ja tykkäsi kovasti (vaikka lukee äärimmäisen vähän romaaneja). On luvannut lukea vielä Little Beenkin. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...