Panu Rajala: Lasinkirkas, hullunrohkea. Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta.
Kustantaja: WSOY, 2010.
Sivuja: 407.
Genre: Elämäkerta.
Arvio: 4,25/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
Aila Meriluoto: Tämä täyteys, tämä paino.
Kustantaja: WSOY, 2011.
Sivuja: 103.
Genre: Runous.
Arvio: 3,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
Innostukseni Aila Meriluotoa ja hänen elämäänsä kohtaan lienee tullut blogini myötä melko selväksi. Tähän asti olin lukenut kuitenkin vain hänen omaa tekstiään fiktiona, runoutena, muistelmina ja päiväkirjamerkintöinä. Nyt oli mielenkiintoista lukea vaihteeksi ulkopuolisen todistus Meriluodosta, eli Panu Rajalan kirjoittama elämäkerta Lasinkirkas, hullunrohkea.
Useimpien elämäkertojen kirjoittajien tapaan Rajalakin on kyllä "Meriluodon puolella" ja kirjoittaa tästä hyvin myötäsukaisesti. Se toki sopii hyvin minunlaiselleni fanille. En ole (vielä) lukenut Meriluodon omaa lapsuus- ja nuoruusajan muistelmaa Mekko meni taululle, mutta hänen varhaiset kokemuksensa tulevat usein esiin päiväkirjamerkinnöissä. Niissä kokemuksia ei ole perusteellisesti kirjoitettu auki, ja nyt oli kiehtovaa päästä lukemaan seikkaperäisemmin asioista, joista oli aiemmin saanut vain vihjeitä.
Avioliittoaika Lauri Viidan kanssa oli jo melko tuttu Meriluodon Lauri Viita -elämäkerrasta, ja tuon ajanjakson jälkeiset vuodet Meriluodon päiväkirjateoksista. Toki niistäkin sai nyt uutta tietoa, taustoja ja objektiivisempaa tarkastelua. Rajala käy kirjan otsakkeenkin mukaisesti läpi paljon myös Meriluodon eri aikoina kirjoitettuja runoja (ja muutakin tuotantoa) sekä niiden saamaa vastaanottoa. Jos jotakin pitäisi poimia, niin nämä osuudet olivat ehkä minulle, joka olen Meriluodosta kiinnostunut enemmän persoonana ja henkilökohtaisen tallentajana kuin runoilijana, vähemmän kiinnostavia kuin muu teksti.
Kaiken kaikkiaan Rajala kirjoittaa minusta hyvin, sekä kohteestaan lämpimän lempeästi. Silti vaikeitakin asioita uskalletaan tuoda esiin, joten kirja ei liene tylsimmästä päästä elämäkertoja. Minä luen melko vähän elämäkerrallista kirjallisuutta, ellei päiväkirjoihin tai kirjeisiin perustuvia teoksia lasketa, joten vertailukohteeni ovat melko vähäiset, mutta olen väsynyt joihinkin yksipuolisiin ja siloteltuihin suitsutuksiin. Lasinkirkas, hullunrohkea sen sijaan sai minut imuunsa helposti.
Kirjassa on melko paljon valokuvia muun muassa Meriluodon kotialbumeista, ja lisäksi lehtileikkeitä, postikortteja ja kirjelappusia. Ne tuovat sivuille elävyyttä ja oman mielenkiintoisen lisänsä, mutta ihan aina en pitänyt tavasta, jolla nämä "muistoesineet" oli taitettu tekstin sekaan.
Luin samalla Meriluodon tuoreimman runokokoelman Tämä täyteys, tämä paino, ja kotihyllystäni löytyvistä runoteoksista myös Meriluodon vanhempia, ja Lauri Viidankin runoja. Koen kirjallisuusopinnoistani huolimatta tuntevani runoutta vielä huonommin kuin elämäkertagenren, mutta epäanalyyttisesti luettuna toki lyriikkakin antaa minulle subjektiivisia nautintoja. Meriluodon tuotanto kattaa huikean määrän vuosikymmeniä, mikä tietenkin näkyy runojen radikaalinakin muuttumisena nuoruuden paatoksellisista riimirunoista nykyajan vähäeleisempään rupattelumuotoon. Molemmista ääripäistä ja niiden väliltä löytyy helmiä makuuni. Uudessa kokoelmassa pidin esimerkiksi Ehdotuksia kuolinilmoituksiksi -runon toisesta osiosta:
2.
Olen hirmuisen väsynyt.
Olen kuoleman väsynyt.
Seis.
Olen ihanasti väsynyt.
Olen elävästi väsynyt.
Nukahdan hetkeksi,
herään kohta.
Nähdään.
Tämä täyteys, tämä paino -teoksen runoissa puhutaan aika paljon vanhuudesta, joten ne eivät henkilökohtaisella tasolla puhuttele minua tässä vaiheessa elämää yhtä paljon kuin jotkut Meriluodon aiemmat runot. Kaunis kokoelma tämä uusikin silti on, ja avaa taas uuden näkökulman esimerkiki Meriluodon ja toisen aviomiehen, Jouko Paakkasen, yhteiselämään. Runoissa näen kaikesta huolimatta iloisemman, positiivisemman vanhenevan naisen, kuin Tältä kohtaa -teoksen päiväkirjamerkinnöissä.
Nyt hyllyni Meriluoto-teokset on käyty läpi, mutta tulen varmasti hankkimaan vielä minulta puuttuvat Meriluoto-kirjat, ja jos ne luettuani blogini on yhä pystyssä, kuulette varmasti lisää mietteitäni tästä suomalaisen kirjallisuuden ja kulttuurielämän suuresta ladysta.
Kustantaja: WSOY, 2010.
Sivuja: 407.
Genre: Elämäkerta.
Arvio: 4,25/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
Aila Meriluoto: Tämä täyteys, tämä paino.
Kustantaja: WSOY, 2011.
Sivuja: 103.
Genre: Runous.
Arvio: 3,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
Useimpien elämäkertojen kirjoittajien tapaan Rajalakin on kyllä "Meriluodon puolella" ja kirjoittaa tästä hyvin myötäsukaisesti. Se toki sopii hyvin minunlaiselleni fanille. En ole (vielä) lukenut Meriluodon omaa lapsuus- ja nuoruusajan muistelmaa Mekko meni taululle, mutta hänen varhaiset kokemuksensa tulevat usein esiin päiväkirjamerkinnöissä. Niissä kokemuksia ei ole perusteellisesti kirjoitettu auki, ja nyt oli kiehtovaa päästä lukemaan seikkaperäisemmin asioista, joista oli aiemmin saanut vain vihjeitä.
Avioliittoaika Lauri Viidan kanssa oli jo melko tuttu Meriluodon Lauri Viita -elämäkerrasta, ja tuon ajanjakson jälkeiset vuodet Meriluodon päiväkirjateoksista. Toki niistäkin sai nyt uutta tietoa, taustoja ja objektiivisempaa tarkastelua. Rajala käy kirjan otsakkeenkin mukaisesti läpi paljon myös Meriluodon eri aikoina kirjoitettuja runoja (ja muutakin tuotantoa) sekä niiden saamaa vastaanottoa. Jos jotakin pitäisi poimia, niin nämä osuudet olivat ehkä minulle, joka olen Meriluodosta kiinnostunut enemmän persoonana ja henkilökohtaisen tallentajana kuin runoilijana, vähemmän kiinnostavia kuin muu teksti.
Kaiken kaikkiaan Rajala kirjoittaa minusta hyvin, sekä kohteestaan lämpimän lempeästi. Silti vaikeitakin asioita uskalletaan tuoda esiin, joten kirja ei liene tylsimmästä päästä elämäkertoja. Minä luen melko vähän elämäkerrallista kirjallisuutta, ellei päiväkirjoihin tai kirjeisiin perustuvia teoksia lasketa, joten vertailukohteeni ovat melko vähäiset, mutta olen väsynyt joihinkin yksipuolisiin ja siloteltuihin suitsutuksiin. Lasinkirkas, hullunrohkea sen sijaan sai minut imuunsa helposti.
Kirjassa on melko paljon valokuvia muun muassa Meriluodon kotialbumeista, ja lisäksi lehtileikkeitä, postikortteja ja kirjelappusia. Ne tuovat sivuille elävyyttä ja oman mielenkiintoisen lisänsä, mutta ihan aina en pitänyt tavasta, jolla nämä "muistoesineet" oli taitettu tekstin sekaan.
2.
Olen hirmuisen väsynyt.
Olen kuoleman väsynyt.
Seis.
Olen ihanasti väsynyt.
Olen elävästi väsynyt.
Nukahdan hetkeksi,
herään kohta.
Nähdään.
Tämä täyteys, tämä paino -teoksen runoissa puhutaan aika paljon vanhuudesta, joten ne eivät henkilökohtaisella tasolla puhuttele minua tässä vaiheessa elämää yhtä paljon kuin jotkut Meriluodon aiemmat runot. Kaunis kokoelma tämä uusikin silti on, ja avaa taas uuden näkökulman esimerkiki Meriluodon ja toisen aviomiehen, Jouko Paakkasen, yhteiselämään. Runoissa näen kaikesta huolimatta iloisemman, positiivisemman vanhenevan naisen, kuin Tältä kohtaa -teoksen päiväkirjamerkinnöissä.
Nyt hyllyni Meriluoto-teokset on käyty läpi, mutta tulen varmasti hankkimaan vielä minulta puuttuvat Meriluoto-kirjat, ja jos ne luettuani blogini on yhä pystyssä, kuulette varmasti lisää mietteitäni tästä suomalaisen kirjallisuuden ja kulttuurielämän suuresta ladysta.
Tuo kokoelma oli kirjastossa uutuustelineessä mutta vielä jätin sen sinne... Rajalan teoksen luin viime kesänä ja nyt muistinkin, että taitosta ajattelin samoin. Se oli vähän jotenkin vanhanaikaisen oloinen.
VastaaPoistaMeriluoto-maanantait ovat olleet ilo, kiitos!
Niin ja onnea 12 vuodesta ja seuraaville!
Sinun Aila Meriluotoa kohtaan suuntautuva intosi on lisännyt omaakin (jo nupullaan olevaa) Meriluoto-intoani. Sekä runokokoelma että Rajalan kirja ovat sellaisia, jotka haluan lukea. Ja pidän kovasti tuosta Rajalan kirjan kannessa olevasta kuvasta. Se kuvastaa vahvuutta ja herkkyyttä samalla kertaa.
VastaaPoistaIlse, kiitos ja kiitos. :) En oikein osannut sanoa näistä hirveästi mitään, mutta molemmat olivat kyllä hyviä.
VastaaPoistaKatja, ihan totta. Kuvasta tulee jotenkin mieleen nuoren Meriluodon runot, jotka uhkuivat villiä voimaa, vaikka päällisin puolin kirjoittaja oli hyvin kiltti perhetyttö.
Minä olen elämäkertojen suurkuluttaja, mutta myös biografia-väitöskirjaa tekevä jatko-opiskelija. Tämä yhtälö johtaa siihen, että olen melko kriittinen sen suhteen miten elämäkerta on kokoonpantu, miten se tuo kohteensa esiin, julistaako se koko totuutta tutkittavastaan yms. Panu Rajala on ammattitaitoinen tutkija ja myös hyvä kirjoittaja, joten useimmiten hänen kirjoittamansa elämäkerrat ovat ihan luettavia, vaikka tyyppinä Rajala aika ärsyttävä onkin. Tuo Meriluoto-elämäkerta odottaa minullakin lukemistaan. Oletko lukenut Rajalan Waltari-elämäkerran?
VastaaPoistat. Jaana
Olen ihan samaa mieltä, vaikken Rajalaa henkilökohtaisesti tunnekaan, että hän on tyyppinä aika ärsyttävä. Tai ainakin hänen julkisuuskuvansa. Tässä teoksessä hän tuo itseään jonkin verran esille, sillä heillä on Meriluodon kanssa yhteistä historiaa, mutta mielestäni aika maltillisesti eikä ainakaan minua häiritsevästi.
VastaaPoistaEn ole lukenut tuota Waltari-elämäkertaa, ja tosiaan muutenkin luen elämäkertoja vähän. Voisihan niitä enemmänkin lukea, kunhan pitäytyisi laadukkaisiin. En tiedä, luetko Leena Lumen kirjablogia, mutta siellä arvioidaan aika usein elämäkertoja.