Totally British -torstai - Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt

ETA: En tiedä, miksi tämä teksti hyppäsi tunnisteita lisätessäni tähän väärään paikkaan ja väärälle päivälle...


Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt - sodassa ja rakkaudessa.
Kustantaja: Schildts, 2010.
Suomentanut: Titia Schuurman.
Sivuja: 444.
Genre: Elämäkerta.
Arvio: 3,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

Olin innoissani, kun huomasin tällaisen kauniskantisen, anglofiilille kiinnostavan oloisen kirjan ilmestyneen Suomessa. Olin varma, että tämä olisi juuri "minun kirjani". Kun huomasin myös Paluu Rivertoniin -romaanin ilmestyvän suomeksi, tiesin haluavani lukea nämä kaksi teosta "yhdessä".

Niin kuin kustantajan esittelystä käy ilmi, teos käsittelee 1900-luvun alussa syntyviä, englantilaiseen aristokratiaan kuuluvia, Mitfordin sisaruksia. Perheessä oli kaikkiaan kuusi tytärtä ja yksi poika. Sisarusparvi oli monella tapaa värikäs ja säkenöivä, ja sisarukset elivät lähes kaikki hyvin mielenkiintoisen ja välillä vahvasti toisistaan poikkeavan elämän. Heidän sukunsa ja ystäväpiirinsä vilisee historiasta tuttuja nimiä ja aikansa julkkiksia.

Mitfordien elämää seurataan oikeastaan jo ajalta ennen tyttöjen syntymää 2000-luvun alkuun saakka. Tavallaan mielenkiintoisinta oli seurata tuon ajan yläluokkaisen, muttei hirvittävän varakkaan, perheen arkea ja suhteita. Arjen lisäksi teoksesta löytyy kuitenkin runsaasti maailmapolitiikka, kun siskosten ajan vahvat ideologiat tempaavat heidät mukaansa tehden yhdestä siskosta fasistin, toisesta suoranaisen natsin, ja kolmannesta kommunistin. Neljännestä tulee menestyskirjailija, viidennestä loisteliaan palatsin omistava herttuatar, ja vain yksi heistä elää melko tavallisen ja tasaisen elämän.

Luonnollisesti nämä ideologiset erot toisen maailmansodan ympärillä luovat jännitteitä niin perheen sisällä kuin kirjassa, ja esimerkiksi Unity Mitfordin sekä Adolf Hitlerin suhteen kuvailu on teoksen juonellisinta ja mukaansatempaavinta ainesta. Ne sinällään minua eniten kiinnostavat asiat, kuten perheen sisäinen dynamiikka ja aristokratian käytössäännöt sekä -tavat, saavat kertomisen junnamaan enemmän paikallaan, ja kirjan hyvyydestä huolimatta tämä oli minulle hidaslukuinen teos. Ihan alussa siskosten ollessa vielä lapsia ja asuessa samassa taloudessa he tuppasivat menemään minulla sekaisin, ja koko kirja tuntui aika sekavalta sekä kerronta pätkittäiseltä. Vähitellen siskosten teiden eriydyttyä tarinat alkoivat viedä paremmin mukanaan.

Kiinnostavin siskoista oli mielestäni ehkä heistä vanhin, Nancy. Hänestä tuli myöhemmin se menestyskirjailija (tosin muutkin siskot menestyivät kirjallisesti, etenkin "kommunistisisar" Decca), joka muutti Pariisiin, mutta hänen tarinaansa leimasivat ennen kaikkea onnettomat rakkaudet, lapsettomuus ja hänen tunnusomainen luonteensa. Nancy oli muiden kertoman perusteella hirvittävän hauska letkauttelija, mutta myös säälimättömän pisteliäs ja ironinen. Lapsena hän kiusasi pikkusiskojaan ja oli heille oikeasti ilkeä. Nuorena ja vähän vanhempanakin naisena hän tuntuu olleen eräänlainen "fag hag", sillä hänen lähimpiin ystäviinsä kuului aina homoseksuaaleja miehiä lähtien "Oxfordin esteeteistä", joista joidenkin kanssa hän yritti olla jonkinlaisessa suhteessakin. Nancyssa oli varmasti sellaisia vahvan, itsenäisen naisen piirteitä, joita on perinteisesti - ja yleistäen - arvostettu homomiesten keskuudessa. Sivuhuomiona tuon ajan englantilainen yläluokka tuntuu kirjan kertoman perusteella suhtautuneen homoseksuaalisiin taipumuksiin yllättävän suvaitsevaisesti, niin miesten kuin naisten kohdalla.

Perhe oli muutenkin täynnä erikoisia karaktäärejä. Perheen isä David, eli lordi Redesdale, oli raivokohtauksia saava, mutta lopulta monessa tapauksessa perheen naisylivoiman alle jäävä mies. Nancyn ohella sisarusten äiti Sydney oli minusta kiehtova hahmo, jossa olisi varmasti ollut ainesta moneen, jos ajat olisivat olleet erilaiset. Valokuvissakin olen näkevinäni hänessä turhautumista perheenäidin rooliinsa, joskin eräänlaisesta tunnekylmyydestä huolimatta hänestä tuli tyttöjen kasvettua aikuisiksi hyvinkin omistautunut ja uhrautuva äiti heille kaikille.

Kaikkea räiskymistä (ja vastapainona tukahdettuja tunteita) ympäröi kuitenkin perheen loistava, omalaatuinen huumori. Se tuli kirjan sivuilta läpi jatkuvasti. Erityisen ihastunut olin perheen tapaan antaa kaikille hassuja lempinimiä - ehkä siksi, että samaa harrastetaan myös omassa perheessäni. Mutta muutenkin perheenjäsenten keskinäinen sanailu ja hulvattoman hauskat kirjeet osoittivat hulvatonta, joskin luonteeltaan yleensä piikittelevää huumoria, joka ei säästänyt ketään. Saatan olla väärässä, mutta luulisin, että tuohon aikaan kaikkien perheiden lasten ei ollut lupa tehdä vanhemmistaan niin häikäilemätöntä pilaa kuin Mitfordin sisarukset tekivät omistaan.

Sisarukset saivat selvästi voimaa toisistaan. Siksi olikin sääli, että vanhemmiten heistä monien välit olivat eri syistä katkolla tai suhteet päättyivät lopullisesti katkeruuteen. On tietenkin vaikeaa hyväksyä suuria ideologisia eroja perheen sisällä, etenkin noina tulenarkoina aikoina, mutta silti tuntuu järkyttävältä, että lapsena toisilleen niin rakkaat sisaret saattoivat hylätä kaiken sen läheisyyden ja toisilleen antamansa tuen.

Kirjan politiikkaa käsitteleviin osuuksiin oli välillä hieman vaikea suhtautua. Suuri osa Mitfordin perheestä oli ainakin jossakin vaiheessa myötämielinen fasismille ja jopa natsismille. Asiallisesti kirjoittaja huomauttaa moneen otteeseen, että sellainen oli Euroopassa hyvin tavallista ennen toista maailmansotaa, kun Saksa näytti menestyvän yhteiskuntana loisteliaasti, eikä tulevista hirmuteoista ollut vielä tietoa. Olen varmasti yliherkkä näissä asioissa, mutta teoksen poliittisesta korrektiudesta huolimatta minulla oli välillä sellainen olo, että kirjoittaja puolusteli liikaa perheessä esiintynyttä rasismia ja natsisympatioita.

Kaiken kaikkiaan tämä oli erittäin mielenkiintoinen elämäkertateos perheestä, joka eli 1900-luvulla uskomattoman värikkään ja vaiherikkaan elämän. Varmastikaan toista samanlaista perhettä ei historiasta löydy. En ole suuri elämäkertafani, ja minun täytyy myöntää, että luen edelleen mieluummin tarinavetoista romaania kuin tällaista tietoteosta, jossa faktojen ja päivämäärien luettelu sekä muut elämäkerralliset piirteet tekevät lukemisesta välillä tylsää ja saavat ajatuksen harhailemaan. Mitfordin tytöt tarinoineen vetävät kuitenkin aiheena vertoja mille tahansa romaanille. Ehkä jonkun pitäisi kirjoitta heistä kunnollinen romaani?

Käännös oli mielestäni varsin kelvollinen, vaikka ajattelin usein, että olisi ollut ihanaa lukea tämä englanniksikin ja makustella posh-aksentilla venytettyjä dialogin pätkiä. Perheen yläluokkaista puheenpartta kuvaillaan ja päivitellään kirjassa moneen otteeseen.

Vaikken yleensä elämäkerroista ja nyt Mary S. Lovellin kirjoitustyylistä täysin syttynyt, uskallan todella mielenkiintoisen ja monipuolisen aiheensa vuoksi suositella tätä teosta hyvin laajalti. Etenkin jos vanha Britannia ja sen yläluokka kiinnostavat, tästä sosiaalihistoriallisesta teoksesta löytää monenlaisia ulottuvuuksia. Ja tämä soveltuu myös siskoshaasteeseen. ;)

Mitfordin tytöistä ovat ennen minua kirjoittaneet ainakin Mari, Katja, anni m., Norkku ja Paula.

N.B.: Yleisön pyynnöstä suunnittelen parhaillaan ensi tiistaina julkistettavaa Totally British -haastetta. Pysykää siis kuulolla. :)