Kustantaja: Siltala, 2011.
Suomentaneet: Auri Paajanen ja Susanna Tuomi-Giddings.
Sivuja: 243.
Genre: Kertova/elämäkerrallinen tietokirjallisuus.
Arvio: 4/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
Kirja on luettu osana Maahanmuuttajatarinat 2011 -haastetta.
Tässäpä erikoinen, uskomaton, provokatiivinen ja mukaansatempaava tarina sekä teos! Kuten antamastani arvosanasta näette, en pidä kirjaa täysosumana, mutta se on ehdottomasti hyvä ja mielenkiintoinen - ja yhtä aikaa kauhea sekä vastenmielinen.
Sain kirjan lainaan Kirjainten virran Hannalta, jonka hienon arvion sekä sitä seuranneen keskustelun löydätte kurkkaamalla tänne.
On selvää, että Amy Chua pyrkii kirjassa haastamaan ja provosoimaan. En yhtään epäile, etteikö hän olisi oikeastikin ollut (ja olisi edelleen) kuvailemansa kaltainen "tiikeriäiti" - tai paremminkin hirviöäiti.. Mutta hän tuntuu välillä jopa liioittelevan omaa kauheuttaan, ja ottaneen jo valmiiksi defensiivisen asenteen varmasti arvaten, millaisia reaktioita hänen tarinansa herättäisi.
Kustantajan esittelyn tai Hannan arvion lukemalla näette mistä on kyse: Chua on kasvattanut tai yrittänyt kasvattaa kaksi tytärtään äärimmäisen kurinalaisesti menestyjiksi niin koulumaailmassa kuin klassisen musiikin saralla. Chua on toisen polven kiinalaismaahanmuuttaja Yhdysvalloissa, ja hänen miehensä on amerikanjuutalainen. Lasten kasvatus on sovittu Chuan vastuulle, ja vähän erikoiselle tuntuu hänen miehensä suostumus kiinalaisiin metodeihin, vaikka kirjan mukaan mies yrittääkin kyseenlaistaa pahimpia ylilyöntejä.
Chuan kasvatusmenetelmät puistattavat, mutta perusteluillaan ja itseironisella tyylillään Chua pitää lukijan vihan tunteet lopulta aisoissa, vaikkei saisikaan tätä varsinaisesti puolelleen. Minulle on selvää, etten koskaan suosittelisi kuvatunkaltaista kahlitsemista ja rääkkiä kasvatuksessa, mutta varmasti jotkut lapsista pärjäävät sen kanssa paremmin kuin toiset. Chua kyllä perustelee kovasti valintojaan ja tavoitteitaan, mutta minulle jäi silti lopulta epäselväksi, mitä niin hienoa hän kokee mahdolliseksi saavuttaa, että on valmis kuvaamiinsa äärimmäisyyksiin - niin lastensa kuin itsensä kohdalla.
Chuakin myöntää jossakin määrin, että lapsen yksilöllisyyden ja persoonallisuuden huomioon ottaminen on hyödyllistä kasvatusmenetelmiä valittaessa. Chuan kanssa voi olla eri mieltä kannattamatta ns. curling-vanhemmuutta, jossa kaikki mahdolliset esteet ja vastoinkäymisen kokemukset siloitetaan lapsen tieltä pois. Yhden kerran kirjaa lukiessani mielessä kävi, että Chuan menetelmillä voi saada myös hyvää aikaan: on varmasti totta, että jos lapsen saa tavalla tai toisella harjoittelemaan onnistumiseen saakka tämän aluksi hyvin vaikeaksi kokemaa asiaa, siitä seuraa suuri ilo, joka tekee hyvää lapsen itsetunnolle. Onnistumisen elämyksiä voi lapsille tuottaa kuitenkin varmasti muutenkin kuin eväämällä näiltä kaiken itsenäisyyden, oman tahdon ja hauskuuden elämässä.
Tämän kirjoitettuani mieleni tekee mennä lukemaan, mitä kaikkea Chuasta ja tästä teoksesta on kirjoitettu ja sanottu muualla. Ainakin Hesarissa oli juttu Tiikeriäidin taistelulaulusta, ja etenkin englanniksi aiheesta löytyy takuulla kiihkeää keskustelua. Kirjasta vielä sen verran, että vaikka se oli monella tapaa ansiokas ja hyvin toimitettu, loppu oli minusta luokattoman tylsä ja keskeneräinen. Tämänkaltaisessa teoksessa se ei kuitenkaan missään nimessä onnistunut pilaamaan koko kirjaa.
Tiikeriäidin taistelulaulu herätti mielenkiintoni jokunen viikko sitten, kun äimistellen luin kirjasta kirjoitettua juttua Hesarista. Hannan ja nyt sinun hienot kirjoitukset vaan lisäsivät haluani lukea tämä. Kulttuuriset erot ovat joskus valtavia ja tuon Tiikeriäidin kunnianhimo varmasti omaa luokkaansa jopa kiinalaisten keskuudessa. Toivon saavani tämän käsiini jossain vaiheessa. :)
VastaaPoistaUteliaisuuteni heräsi kyllä heti kun luin Hesarista jutun Tiikeriäidin taistelulaulusta. Hirvitti, vaikka tyttäret sitten kertoivatkin, että ei heidän elämänsä aivan niin kauheaa ollut kuin äiti kirjassa kuvaili.
VastaaPoistaMinun aikanani ei suomalaisissa yliopistoissa vielä ollut sellaista määrää kiinalaisia opiskelijoita kuin nyt, mutta omat lapset ovat kertoneet kuinka ahkeria, voi jopa sanoa itseään rääkkääviä suuri osa näistä on. Elämän sisältönä ei ole muuta kuin opiskelu ja tähtäimenä parhaat mahdolliset arvosanat. Jotenkin se on kai yhteydessä tuon kansan luonteeseen. Hyvässä ja pahassa.
Tämä on edelleen kovasti kiinnostava kirja. Luin aiemmin Hannankin komean blogikirjoituksen.
VastaaPoistaKirjoitustasi lukiessani rupesin miettimään, että millä luvalla vanhempi oyttaa lapsensa elämän haltuunsa ja ryhtyy muokkaamaan tästä itselleen kelpaavaa. Eikö lapsi jo sinänsä ole kyllin kallisarvoinen? Mitä tiikeriäidin mielestä menestys ylipäätään on? Oliko kirjassa puututtu tällaisiin asioihin ollenkaan?
Haa, minäkin kiinnostuin tästä jo Hesarin arvion perusteella, nytpä pitää mennä lukemaan Hannankin kokemukset.
VastaaPoistaItse lisäisin noihin Kiinalaisiin opiskelijoihin liittyen vielä sen, että heistä huomattavan suuri osa tuntuu Suomessa koisivan onnellisena päivällä kirjastossa joko läpi yön kestäneen luku-urakan päätteeksi tai siksi, että sosiaalinen paine on viimein hetkeksi helpottanut kun etäisyyttä omaan kulttuuriin on tuhansia kilometrejä.
Katja, voithan kysyä kirjaa lainaan eräältä ystävältäsi. :)
VastaaPoistaClarissa, Hannan blogissa käytiin vähän tuota keskustelua, että järkyttävän kilpailun jotenkin ymmärtää Kiinassa, jossa ihmisiä on niin paljon, ja joka nousevana taloutena korostaa nyt menestystä ihan hirveästi. Kirjassa Chua aika usein viittasi maahanmuuttajataustaan, eli siihen, että uudessa maassa joutuu yrittämään todella ja sinnittelemään saadakseen samat edut kuin muut.
Paula, Chua kyllä moneen otteeseen väittää tehneensä valintansa nimenomaan lastensa parasta ajatellen. Hänen mielestään lapsesta tulee onnellinen silloin, kun tämä on todella nähnyt vaivaa menestyksensä eteen ja voi sitten loistaa alallaan saaden mainetta, kunniaa, mahdollisuuksia ja onnistumisen elämyksiä. Hänestä nämä tuntuivat olevan avaimet onneen. Hän kammoksui länsimaista kasvatustapaa, löysää nuorisoa ja selkeiden tavoitteellisten päämäärien puuttumien tuntui hänestä olevan oikotie onnettomaan elämään. Hän myös selitti, että kiinalaisen käsityksen mukaan lapset ovat vain vanhempiensa jatkeita ja velkaa näille kaikesta. Heidän tehtävänsä on tuoda vanhemmilleen iloa ja kunniaa.
Tessa, sitä kyllä miettii, että syyllistyykö toisten tapaa haukkuessaan vain ymmärtämättömyyteen, mutta tässä aiheessa minun on vaikea olla joustava ja suvaitsevainen. Tosin kohtuu kaikessa. Varmastikaan kaikki "kiinalaisäidit" (termi, jota Chua käyttää) eivät ole yhtä pahoja orjapiiskureita, vaikka heillä olisi samat periaatteet kuin Chualla. Samoin kaikki länsimaiset vanhemmat eivät ole ns. curling-vanhempia. Onneksi meitä löytyy sieltä ääripäiden välistäkin. Länsimaista ajatusta lapsestakin yksilönä oikeuksineen ei ehkä ymmärretä muualla kovin helposti.
VastaaPoistaKulttuuriset erot hyväksyn. Nyt yhtäkkiä tuntuukin tutulta tuo kiinalainen ajattelutapa, että lasten tehtävä on tuottaa vanhemmilleen kunniaa. Täytyypä lukea tämä kirja... nyt vain on pinossa liikaa tavaraa, ettei pysty ihan heti puuttumaan. Ihanaa, että muut lukevat ja bloggaavat! :-)
VastaaPoistaKiitos linkityksestä. Ihana, että pidit ja olit pitämättä tästä teoksesta. Mahtava tuo curling-termi vanhemmuudessa, en ollut ennen siihen törmännyt. En ainakaan muista törmänneeni ja se on hyvin kuvaava ja hauska. :D
VastaaPoistaLopusta olen samaa mieltä, vaikka hän miettii ja pohtii sopivaa loppua, niin se silti lässähti.
Kyllä tämä nyt on luettava jo ihan kuriositeettina.. Hannan arvion jo luinkin ja nyt kun sinäkin olet tätä mieltä! Aihe on kiinnostava ja siitä herennyt keskustelu varmasti melkoisen hedelmällistä!
VastaaPoistaEhkä Hanna lainaa tämän joskus minullekin.. ;>
Kiitos hienosta arviosta ja mukavaa viikkoa Karoliina!
Sinun ja Hannan arvostelujen myötä olen nyt ihan varma, että haluan tämän lukea, vaikka ensin vähän epäröinkin sen provokatiisivuuden takia, kun se tulee tavallaan lapsen kustannuksella. Mutta, ihan pakko seuraavaksi klikata kirjaston sivuille ja varata kirja sieltä jos on jo tullut!
VastaaPoistaHannalle tuosta Curling-vanhempitermistä, että siitä on tosiaan tehty kirjojakin ja on kyllä todella mielenkiintoinen aiheena!!
Pieni sivuhuomautus vielä:
VastaaPoistaKaiki lasten ja nuorten kanssa työtä tekevät, kouluissa ja päiväkodeissa, tietävät paremmin kuin hyvin, mitä tarkoittaa curling-vanhemmuus! Siinäkin tehdään karhunpalvelus lapselle, vaikka metodi on eri kuin tiikeriäidillä.
Mutta oi miten vapauttavaa, kun saa hyvällä omallatunnolla olla "curling-isovanhempi":)
Heipä hei Karo,
VastaaPoistainnolla lukisin blogiasi enemmänkin,jos vaan suinkin ehtisin tässä hullunmyllyssä. Kiinnostavia kirjoja, osuvia analyysejä, kauniita kuvia ja paljon asiaa!!
Kyseistä kirjaa en ole lukenut enkä tiedä tulenko koskaan lukemaan, mutta kävin taannoin tästä aiheesta suhteellisen kiivasta sananvaihtoa FB:ssa Taiwanissa asuvan (amerikkalaisen) ystävän kanssa. Olen samaa mieltä siinä, että curling-vanhemmuuskaan ei ole tavoiteltavaa, vaan on hyvä, jos lapsille annetaan (tietyissä rajoissa) esimerkki peräänantamattomuudesta ja kurinalaisuudesta, mutta... Ainakin ystäväni pointti koski vain sitä, miten tällainen kasvatusmetodi on ihailtavaa siksi, että juuri sillä rakennetaan maailman suurinta talousmahtia... Eräs FB-ketjussa kommentoi kyseistä kirjaa (tai ehkä itse "tiikeriäitiä") sanalla "insane", ja tämä oli vastaus :But commonplace. I'm going to pull out my soapbox and say that there is some merit to what she says and the values she espouses. Condemning this blindly ignores the fact that the most populous and prosperous region of the world is building its breakneck success on this kind of thought, and we 'superior' westerners are kowtowing to this 'insanity' because of economic realities. Like it or not, this is the future and we have to deal with it, and adapt to it, or become irrelevant.
- Ja tässä minun vastaukseni siihen:I have nothing against persistence, but this mother mixes it with humiliation, bullying and a lot of other things. She clearly has some issues from her own childhood. Children are human beings, and (at least most)human beings have feelings. What about Children's Rights? Abuse is abuse, and in a lot of countries, is considered criminal. Not everyone in this world wants or needs to be the world's best piano player. Nor the world's best anything. Economy has nothing to do with this, nor I think we should kneel in front of a country that as you say builds breakneck success, and breaks a hell lot of necks and in doing it... But then, this is my opinion, and we come from very different background and have a very different lifestyle and values here in Europe. I just can't imagine you raising Abby that way...?! Sorry if I'm getting emotional, but this is just beyond me.
_ Sori, meni nyt vähän itse kirjallisuusaiheen vierestä, mutta kun kerrankin oli aikaa kirjoittaa kommentti (pyykkejä odotellessa;), oli pakko laittaa pari sanaa tiikeritädin metodeista.
Kiitos Karo, mahtavasta blogista, jota seuraisin paljon enemmän, jos vaan pystyisin. Tai ehkä on parempi etten pysty, niin mua ei harmita niin paljon se, etten ehdi lukea kuiteskaan mitään kirjojakaan...
Clarissa, varmasti tietävätkin, mutta itse kun olen lapseton ja en ole sinällään edes seurannut niin tarkasti kasvatuskeskusteluja, niin minulta curling-vanhemmuus oli mennyt ohi.
VastaaPoistaHanna, pointtini oli kritisoida curling-vanhemmuutta esimerkiksi koulun näkökulmasta.
VastaaPoistaTuskin moni ymmärtää itse olevansa vanhemman roolissaan tuollainen lievästi sanoen "ylihuolehtiva", joten hyvä että ilmiöstä puhutaan. Tukea ja tietoa tässäkin asiassa tarvitaan.
Minäkin hinnoittelin viime viikolla kyseistä kirjaa töissä ja takakansi herätti mielenkiintoni. Vielä en uskaltanut lukea juttuasi (enkä Hannan), koska minusta tuntuu että tulen tarttumaan tähän kirjaan lähiaikoina. Olisi kivaa lukea jotain täysin erilaista kuin mitä yleensä luen.
VastaaPoistaPaula, se on tosiaan ilo, ettei kaikkea tarvitse lukea itse ainakaan heti, kun voi lukea muiden kokemuksista blogien kautta. :)
VastaaPoistaHanna, eipä kestä, ja curling-vanhemmuus tosiaan on osuva termi - vaikkei olekaan minun keksimäni. :D
Linnea, suosittelen kyllä, ja ehkä Hanna tosiaan lainaa, kunhan saan kirjan joskus palautettua... ;)
Susa, ihanaa jos sinäkin luet tämän! Olet niin hieno äiti. <3
Clarissa, tuo etuoikeus on myös minun mielestäni isovanhemmilla. Myös siis minun lasteni isovanhemmilla. :)
Hanna G., onpa kiva nähdä sinua täällä, ja kiva kuulla, että lueskelet blogia edes silloin tällöin! Voin kuvitella, ettei sinulla aikaa juuri ole.. Luin Olivierin päivityksistä, että teillä on ihan mielenkiintoinen unirytmikin nyt. :/
Hyvää keskustelu olette käyneet. Se minuakin hirvittää, että ns. kiinalaisäitien kasvatusmetodeja puolustellaan sillä, että niillä oikeasti saadaan aikaan maailman huippuja monella alalla, ja että se auttaa myös joitakin kansoja menestymään kilpailussa maailman (talous)herruudesta. Siis ihan hirveää, jos lapsia uhrataan tuolle alttarille! En ymmärrä, mikä arvo sillä on, että "tällä tavalla voidaan todella tehdä lapsesta maailman paras soittaja/matemaatikko". So what? *ärtynyttä murinaa*
Sonja, tämä on uskoakseni mielenkiintoinen ja hyvin helppotajuinen myös muille kuin lapsia parhaillaan kasvattaville - ihan kenelle tahansa. Toivottavasti luet ja pääsen pian lukemaan mielipiteesi blogistasi!