Kustantaja: Gummerus, 2011.
Suomentanut: Irmeli Ruuska.
Sivuja: 369.
Genre: Karu lukuromaani.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
Kirja on luettu osana haasteita: Maahanmuuttajien tarinat 2011 sekä Totally British: Modern Men Writers ja Multicultural Britain.
Taidan olla vähän rakastunut Chris Cleaveen.
Olen aiemmin todennut, että huomaan suosivani naiskirjailijoita. Yleisesti ottaen minun on paljon vaikeampi innostua miesten kirjoittamista teoksista, vaikken tietoisesti yleistäkään, vaan käsittelen jokaista teosta yksittäistapauksena. Viime aikoina olen kuitenkin lukenut todella hyviä, ja tietyllä tavalla naismaisia, miesten kirjoittamia romaaneja. Naismaisuudella tarkoitan sitä, että kirjat ovat keskittyneet ihmisten välisiin suhteisiin, niiden dynamiikkaan ja psykologiseen tarkkailuun. Mukana ei ole ollut kovin paljon jännitystä tai suoraviivaista toimintaa eikä ainakaan machoilua. Yllättäen huomaan, että monessa näistä kertoja tai päähenkilö on ollutkin nainen. Onkohan tämä jokin muoti-ilmiö, vai ovatko miehet ennenkin kirjoittaneet yhtä usein naisten kautta? Vai olenko sattumalta tai tiedostamattani valinnut juuri tällaisia teoksia?
Myös Cleaven molemmissa romaaneissa keskiössä on nainen tai naisia. Pidin paljon hänen suomentamattomasta esikoisestaan Incendiary, ja tämä toinen, maineikkaampi Little Been tarina, taitaa olla vielä parempi. Kirjoissa on paljon samaa. Cleave kirjoittaa briteistä, Englannista, Lontoosta. Hän käsittelee perhetragedioita, puolisoiden, lasten, vanhempien ja sisarusten kuolemista. Cleave on myös yhteiskunnallinen kirjoittaja, jonka teoksissa käsitellään tärkeitä asioita, kuten maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta, ennakkoluuloja, luokkaeroja - ja eksistentialistisia kriisejä. Surullisista tapahtumista ja painavista aihevalinnoista huolimatta Cleaven molemmat romaanit ovat olleet hyvin nopealukuisia ja helppotajuisia. Kirjojen tapahtumat ovat jääneet pyörimään mielessä ja saaneet pohtimaan monia asioita, mutta lukiessa ei ole tarvinnut arvailla, mitä kirjailija on ajanut takaa, tai taistella vaikeiden lauserakenteiden kanssa.
Cleaven aihevalinnat tuovat mukanaan väistämättä hetkittäistä imelyyttä, sentimentaalisuutta ja osoittelevuutta. Mutta vain hetkittäin, ja annan sen kirjailijalle anteeksi, niin kuin rakastetulle tavataan tämän pienet virheet antaa. Kaiken kaikkiaan Cleave kirjoittaa juuri sellaisia romaaneja, joita minä - varmasti monien muiden tavoin - haluan lukea: hienoja tarinoita, koskettavia ihmiskohtaloita, tunteitaherättäviä käänteitä, samastuttavia henkilöhahmoja, sujuvaa sekä älykästä kerrontaa ja fiksuja aiheita. Ei olla missään nimessä viihteen kategoriassa, muttei myöskään vaikean korkeakirjallisuuden kateogoriassa. Tätä lisää!
Little Been tarina ansaitsee muiden kehujen lisäksi kunniamaininnan upeasta kannestaan, joka on Sanna-Reeta Meilahden käsialaa.
Little Been koskettavasta tarinasta ovat kirjoittaneet minua ennen ainakin Susa, Katja, anni m. ja Jenni. Huomaan muuten bloggaajakollegoiden juttuja linkittäessäni, että Cleave tuntuu rakastetulta myös siinä, että tunnen hänestä ja hänen tarinoistaan lähes mustasukkaisuutta, ja melkein haluaisin omistaa ne yksin - niin paljon kuin lukukokemisten jakamista rakastankin. My precioussss.. :D
samanlainen kansi kuin Edith Whartonin Viattomuuden aika...
VastaaPoistaArvelinkin, että Little Been tarina JA Chris Cleave luikertelisivat sinunkin sydämeesi ;) Ja nimenomaan, tällaisia kirjoja minäkin haluan lukea lisää!
VastaaPoistaTuo on muuten hassu juttu, mistä kirjoitit, tuosta ns. mustasukkaisuudesta jotain tiettyä kirjaa kohtaan. Jotkut kirjat ja niiden kirjoittajat todellakin ovat sellaisia, että kun lukee muiden arvostelujakin, tulee se tunne, etä tämä on vaan munmunmun :) Siis sillä lailla hyvällä tavalla tietenkin.
Little Been tarina on kyllä hurjan hyvä kirja. Ja nimenomaan lukuromaani-kategoriassa kirja edustaa parhautta. Luonnehdit hyvin: viihdettä tämä ei missään nimessä ole, mutta ei korkeakirjallisuuttakaan. Minäkin huomasin tässä voimakasta tunteisiin vetoavaisuutta, mutta silti Cleave välttää kaikki pateettisuuden karikot ja juuri siksi(kin) Little Been tarina on niin hyvä. Se pitää otteessaan, puhuttelee ja jää mieleen pitkäksi aikaa.
VastaaPoistaChris Cleave ja Astrid Lindgren... Ketähän muita? Minulla ehkä vain Lindgren ja muutama John Irvingin kirja ovat tuollaisia melkein-mustasukkaisuuden kohteita. Ja Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimo. :)
Äh, minäkin tahdon päästä lukemaan tämän pian! Olisikohan se vihdoin tullut kirjastonkin listalle.. Haluan kokea kesärakkauden!
VastaaPoistaJa mustasukkaisuuskirjat.. Voi. Minulle se on ehkä rakas Jonathan Carrollini jota toisaalta toivoisin että moni lukisi mutta kun ne tarinat ovat Minun! :)
Hannele, minä en ole tainnut nähdä tuota kantta. Siis olen nähnyt Viattomuuden ajan kirjana, mutten tuon tyylistä kantta.
VastaaPoistaSusa, tunnet minut hyvin. Näissä kirjoissa on monta palasta, jotka loksahtavat "kohdallani kohdalleen". :) Ja juu, hyvällä tavalla mustasukkainen minäkin olen. Tietenkin haluan, että muutkin lukevat hyvät tarinat, mutta haluan silti ajatella, että _pohjimmiltaan_ ne ovat juuri minun tarinoitani. :D
Katja, tästä aiheesta olisi tosiaan saanut niin paljon pateettisemmankin. Onneksi Cleave ei langennut siihen ansaan, vaikka lukijoita saisi varmasti sitenkin. Hmm, pitäisikin miettiä tarkemmin, mitkä muut kirjat tai kirjailijat ovat minulle mustasukkaisuutta herättäviä. Ja HMM, uskallankohan nyt lukea Aikamatkustajan vaimoa. ;D
Linnea, älä yritä viedä minun helluntaiheilaani! :D Niin, Jonathan Carroll, jota olen luvannut kokeilla, jos sallit hänelle tällaisen syrjähypyn. ;)
Ihanaa, kun on muitakin "kirjoista/kirjailijoista mustasukkaisia" :)
VastaaPoistaTuosta "tätä lisää": minä kaipaisin lisää sellaista "korkeakirjallisuutta" (jossa ei siis tarvitse olla mitään "taiteellisesti vaikeaa"), jossa ei olisi väkivaltaa, torakoita, rottia tai sairaalloisen pahoja ihmisiä, vaan arkisia aiheita ja romantiikkaakin. Esim. Carol Shields, mutta saisi olla romanttisempaakin. Usein kepeämpien aiheiden kirjat ovat kökösti kirjoitettuja eikä niitä siksi jaksa lukea, vaikka haluaisi vähän siirappista juonta huokailla...
No, ehkä minä voin LAINATA herra Carrollia jos minä saan lainata herra Cleavea? ;>
VastaaPoistaMaria, yritin saada kiinni ajatuksestasi, mutten tainnut onnistua. :) Kaipaisit hyvin kirjoitettua romantiikkaa, muttet kuitenkaan ns. korkeakirjallisuutta, menikö oikein? Rajat kirjallisuudenlajien välillä ovat niin häilyviä, mutta minä en pidä esim. Shieldsia korkeakirjallisena (mutta kylläkin mainiona). Olen lukenut aika vähän romantiikkaa, mutta mielestäni esim. juuri Shieldsin Rakkauden tasavalta on aika romanttinen olematta kökkö. :) Samoin olen mainostanut tuota Kate Kerriganin Onnellisen avioliiton reseptejä, mutta se ei taida olla tarpeeksi siirappinen. Hmm, pitäisi miettiä. Voisit tehdä tästä oikein postauksen, jospa siten tulisi hyviä ehdotuksia? Vaikka takuulla hyvin kirjoitetut romanttiset kirjat ovat harvassa. :/
VastaaPoistaLinnea, it's a deal! ;)
Höh, kommentoin tätä aiemmin, mutta ilmeisesti Blogger nielaisi kommenttini... Joka tapauksessa, ymmärrän ja tunnistan tunteen, että jonkun kirjan haluaa pitää itsellään. Minusta taas Little Bee oli sellainen, että haluaisin kertoa siitä kaikille, muutenkin kuin blogissani. Aionkin viedä sen nyt viikonloppuna tuliaisiksi mökille, jossa toivon sen saavan heti 2-3 uutta lukijaa. :)
VastaaPoistaHmm, osasinpa muotoilla ajatukseni epäselvästi :), mihin varmasti vaikuttaa se, että nuo termit ja kategoriat ovat minulle itsellenikin häilyviä ja lisäksi ne tarkoittavat eri asioita eri ihmisille.
VastaaPoistaMinulle Shields on "korkeakirjallisuutta", jolla siis tarkoitan laadukasta, hyvin kirjoitettua fiktiota, joka kykenee ilmaisemaan jotain olennaista ihmisestä ja elämästä ja jonka juoni ei ole kaavamainen. Korkeakirjallisuuden ei mielestäni tarvitse olla vaikeaa, siis esim. tajunnanvirtaa. Hyvä esimerkki "korkeakirjallisesta romantiikasta", siis kirjoista, joissa on pinnalta katsoen kepeä aihe mutta jotka ovat kielellisesti ja taiteellisesti korkealla tasolla, on Jane Austenin tuotanto.
Monissa todella hyvissä kirjoissa on rankkoja aiheita, joita jaksaa toki välillä lukea, mutta välillä kaipaa jotain iloisempaa, kauniimpaa ja romanttisempaa. Mutta sitten jos tarttuu johonkin ns. romantiikka-kategorian kirjaan, se on niin tylsästi rakennettu ja yksinkertaista kieltä, että sitä ei jaksa lukea.
Nappasinpa minäkin kiinni maahanmuuttajahaasteesta! Tämä on ehdottomasti lukulistallani.
VastaaPoistaVoih, minulla on jäänyt aiemmin vastaamatta tämän postauksen viimeisiin kommentteihin. Nyt siis:
VastaaPoistaJenni, ymmärrän etenkin tämän kirjan kohdalla senkin, että ilosanomaa haluaa jakaa. Enkä minäkään varsinaisesti halua Cleavea pihdata itselläni, mutta ajattelen vain salaa, ettei häntä kuitenkaan kukaan ymmärrä aivan yhtä hyvin kuin minä. ;D
Maria, kiitos keskustelun jatkamisesta! Kävin lukemassa kommenttisi heti tuoreeltaan kyllä sähköpostin kautta, mutta vastaaminen on näköjään jäänyt. Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat, ja kateogriat ovat todellakin sekä häilyviä että subjektiivisia. Minä kavahdin tänään, kun Shields oli AdLibriksellä luokiteltu viihdekirjaksi - mutta toisaalta siellä oli todella paljon muutakin, jota minä en tohtisi kutsua viihteeksi. Austen on tosiaan hyvä esimerkki kirjailijasta, joka keskittyy romantiikkaan, mutta hyvin älyllisesti.
Hei Salla Salminen ja tervetuloa Kirjavaan kammariin! Kivaa, kun innostuit ihanasta maahanmuuttohaasteesta, ja tämä kirja todella kannattaa lukea!