Kustantaja: Gummerus, 2009 (äänikirja 2011).
Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi.
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti.
Äänikirjan lukija: Seela Sella.
Sivuja: 344 (äänikirja käsittää seitsemän cd-levyä).
Genre: Naisten lukuromaani/lohtukirja.
Arvio: 4/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
Jatkan tänään äänikirjateemaani. Minähän aloitin äänikirjojen kuuntelut Audiblen ilmaisen kirjan kampanjan innoittamana ja Fannie Flaggin Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Café -kirjan avulla. Kerroin kokemuksesta täällä. Harmikseni onnistuin tilaamaan tuosta ihanasta kirjasta lyhennetyn version, ja Laulaisin sinulle lempeitä lauluja on ensimmäinen kokonainen kuuntelemani kirja.
Kokemus oli hurmaava.
Siihen vaikutti itse kirjan lisäksi se, että kuuntelin tätä tehden perheenäidin irtiottoja: käveleminen luonnossa, loppukesän kauniissa päivissä ja illoissa, äänikirjan lisäksi vain metsän humistessa ympärillä, on tässä mielessä huomattavasti tehokkaampaa kuin epätoivoinen yritys paeta perheen mekastusta yläkertaan painetun kirjan kanssa. Sittemmin syyssateiden alettua olen vähän laiskistunut lenkkeilyn kanssa ja kuuntelen kirjoja yhtä paljon myös kotitöitä tehdessäni, mutta tämän Linda Olssonin esikoisromaanin nautin kokonaan luonnossa.
Ihailemani Seela Sella on hyvä lukija. Hänellä on miellyttävä ääni, ja pieni muutos sen ilmeikkyydessä riitti osoittamaan puhujan vaihtuneen kahden naisen käydessä kirjassa dialogiaan. Aluksi minua häiritsi hieman Sellan aavistuksen tamperelainen r-kirjaimen ääntämys, mutta siihen tottui aika pian.
Näiden lisäksi kokemukseen tarvittiin myös itse kirja, teksti ja tarina. Pidin niistä kovasti. Sen verran muistan vanhemmista blogikirjoitteluista, että moni on nimennyt tämän lohtukirjaksi. Se onkin aivan oivallinen määrittely tälle romaanille. Hauskaa, että myös tätä edeltänyt äänikirjani Fried Green Tomatoes oli juuri sellainen. Lohtukirja saa mielestäni olla epäuskottava ja melodramaattinen, joten tarinan nopea eteneminen ja naisten surulliset elämäntarinat eivät saaneet minua ärtymään. Yleisesti ottaen pidän ruotsalaisesta kirjallisuudesta (en dekkareista), ja tämä teos vielä sijoittuu Taalainmaalle, jonne minulla on kummallinen kaipuu siellä koskaan käymättä. Lisäksi pidän kirjoista, jotka kertovat naisten välisestä ystävyydestä, etenkin sellaisesta, joka ylittää sukupolvien väliset rajat (huoh, taas toistan itseäni tuolta edellisesti äänikirja-arviostani..).
Kirjan suomalainen kansi on suloinen. Siteeratut runot olivat kauniita, joskin luvut aloittaneet, pitkät sitaatit eivät äänikirjassa toimineet parhaalla mahdollisella tavalla. Romaanin muutenkin tunteellinen teksti istui hyvin tähän genreen, ja mielestäni Olsson on tämän esikoisensa perusteella oikein sujuva kirjoittaja. Pidin siis kirjasta paljon ja monilta osin. Tämän korkeampia pisteitä romaani ei minulta saanut siksi, että se mielestäni vähän lässähti loppua kohti. Kun molempien päähenkilöiden elämäntarinoiden traagisimmat tapahtumat ja suurimmat kipupisteet oli käyty läpi, takki tuntui aika tyhjältä, mutta tarina jatkui silti vielä hyvän matkaa, mielestäni turhaan pitkitettynä. Tämä oli harmi, sillä loppua lukuun ottamatta olin kirjasta todella hurmioitunut. Ei loppukaan huono ollut, mutta se oli turhan pitkä draaman kaaren jo tavoitettua huippunsa.
Olssonin kirjan arvioi ihan äskettäin Anna Elina, ja hieman aiemmin ainakin Kirsi, Sara, Katja, Anki ja Leena Lumi, ja nyt menen innoissani itsekin lukemaan nämä arviot, jotka auennevat eri tavalla omakohtaisen kokemuksen jälkeen.
