Minä luin sisarusteemasta viime viikolla loppuun Paljain käsin sekä Tsehovin Kolme sisarta. Minä, sisareni -romaanin odotan saavani loppuun viimeistään huomenna. Ajattelin tehdä ehkä sisarusteemastakin haasteen... Saa nähdä, mitä kaikkea huomisen Tiukkojen haasteiden tiistaista löytyy. :) Ellen tartu heti perään vielä yhteen sisaruskirjaan, jatkan varmaankin Elizabeth Gilbertin Tahdonko-teoksen sekä Aila Meriluodon parissa. Nyt ainakin.
Seuraavaksi ajattelin puhua hieman monikulttuurisuudesta kirjallisuudessa. Olen jo aiemmin maininnut, että luen mielelläni maailmankirjallisuutta ja kulttuurisia identiteettejä käsitteleviä teoksia, joten näitä Monikulttuurisia maanantaita on varmasti jatkossakin luvassa.
Mielestäni syvä ymmärrys toisten ja toisenlaisten ihmisten kokemuksia kohtaan kumpuaa usein kulttuurista. Vaikka kotimainen kirjallisuus on tärkeää ja sitä on hyvä tuntea tunteakseen itsensäkin, pidän käännöskirjallisuutta aivan yhtä merkittävänä. Se on ikkuna maailmaan ja toisten kulttuureiden ymmärtämiseen. Toki hyvä kirjallisuus itsessään ansaitsee käännöksensä – ei kaikella tekstillä tarvitse olla suurta suvaitsevaisuutta lisäävää missiota – mutta on upeaa, että voimme Suomessa lukea kirjallisuutta monilta mantereilta ja kaukaisista maista. Kiitos tästä kuuluu muiden ohella - ja ehkä etenkin - kääntäjille, jotka tekevät työtään alipalkattuina rakkaudesta kirjaan ja kieleen.
Liikkuvuuden lisääntyessä ja kulttuuristen identiteettien monimutkaistuessa yhä enemmän julkaistaan myös kirjailijoita, jotka ovat esimerkiksi syntyneet tai kasvaneet länsimaiden ulkopuolella, mutta asuneet kauan Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa kirjoittaen englanniksi. Usein heidän kirjansa ovat todellisia kosmopoliittitarinoita edustaen useita eri kulttuureita ja niiden sekoituksia, ja joskus kirjailijan alkuperää voi olla hyvin vaikea päätellä. Yksi esimerkki tällaisista kirjailijoista on Elif Shafak, josta kirjoitin aiemmin täällä, mutta muitakin on.
Ishiguro ja Japani
Japani on nyt surullisella tavalla ajankohtainen, ja alkuvuoden uutuuksista löytyy Kazuo Ishiguron Yösoittoja (Tammi, suom. Helene Bützow). Ishiguro on Japanissa syntynyt, mutta jo lapsena Englantiin muuttanut ja siellä sittemmin asunut kirjailija, jonka tekstit yleisesti ottaen nähdään hyvin brittiläisinä ilman suoria yhteyksiä japanilaisuuteen. Yösoittoja koostuu viidestä erillisestä tarinasta, joista heti ensimmäinen sijoittuu Venetsiaan päähenkilöiden ollessa kuitenkin puolalainen viihdemuusikko ja amerikkalainen laulajalegenda. Maita ja kansallisuuksia siis vilisee, mutta Japanin ulkopuolella pysytään. Tyylikin muistuttaa lähinnä Paul Austeria.
Yösoittoja on luettu ainakin Erjan lukupäiväkirjassa sekä Kirjainten virrassa, ja Ishiguroa muuten Aamuvirkku yksisarvinen- ja Satun luetut -blogeissa.
Arvostettu ja äärimmäisen taitava Ishiguro vähättelee itsekin kirjojensa japanilaisia vaikutteita. Joidenkin mukaan niitä oli kuitenkin nähtävissä enemmän kirjailijan varhaisessa tuotannossa. On sanottu, että yksi harvoja Ishiguron japanilaisia esikuvia tuntuisi olevan Jun'ichirô Tanizaki. Häntäkin on käännetty suomeksi, ja äskettäin suomalaisten kirjabloggaajien perustama lukupiiri keskusteli Tanizakin Avain-romaanista (Tammi 1961, suom. Tuomas Anhava). Keskustelu löytyy täältä.
Erillinen arvio kirjasta löytyy myös blogeista Morren maailma, Lukutoukkailua ja Oota mä luen tän eka loppuun.
Tanizakin lisäksi ”oikeasti” japanilaisia suomeksi käännettyjä nykykirjailijoita ovat ainakin Banana Yoshimoto sekä Haruki Murakami, jonka uusin teos Mistä puhun kun puhun juoksemisesta (Tammi, suom. Jyrki Kiiskinen) ilmestyy huomenna. Toukokuussa tulee ensi-iltaan Kazuo Ishiguron romaanin Ole luonani aina (Tammi 2005, suom. Helene Bützow) pohjalta tehty samanniminen elokuva, ja romaanista on nyt saatavilla elokuvakannellinen pokkariversio.
Aamuvirkku yksisarvinen on lukenut myös Murakamia, samoin kuin Marjis Kirjamielellä -blogista.
Muuten, Farm Lane Books -blogissa oli mielestäni otettu Japanin tapahtumat hienosti ja mielenkiintoisesti huomioon postauksessa Things I Love from Japan. Tein heti mielessäni oman listani.
Juurensa tunteva Samartin
Cecilia Samartin on myös lapsena länsimaihin muualta tullut kirjailija, mutta on urallaan valinnut Ishigurosta eroavan tien. Kuubasta Yhdysvaltoihin aikanaan paennut Samartin kirjoittaa hänkin englanniksi, mutta käsittelee kaikissa teoksissaan latinalaisamerikkalaisia maahanmuuttajia. Asiaan vaikuttaa varmasti se, että psykologin koulutuksen saanut Samartin on työskennellyt useita vuosia juuri kotiseuduiltaan tulevien maahanmuuttajien parissa.
Jo ensimmäisellä suomennetulla teoksellaan Señor Peregrino (Bazar 2010, suom. Tiina Sjelvgren) uskollisen ihailijakunnan puolelleen voittanut Samartin ei pettänyt fanejaan toisellakaan käännetyllä kirjallaan. Tammikuussa ilmestynyt Nora & Alicia (Bazar, suom. Tiina Sjelvgren) on sävyltään ilkukurista Señor Peregrinoa vakavampi, mutta värikäs kuvaus ja sujuva tarina tempaavat mukaansa nytkin.
Kirjalla on yhtymäkohtia Samartinin omaan historiaan, sillä se käsittelee Kuuban vallankumousta ja kuubalaisten pakoa Yhdysvaltoihin. Samartinin kirjat ovat melko kevyttä ja helppoa luettavaa, mutta Noran ja Alician tarinassa lukija kohtaa myös raskaita tunteita ja kokemuksia. Kirjassa ei sukelleta sen syvemmin politiikkaan tai uskontoon, mutta näitä aiheita kuitenkin käsitellään osana ihmisten elämää. Ennen kaikkea Nora & Alicia on kertomus perheestä, juurista, identiteetistä ja rakkaudesta. Sekä tehokas Kuuban matkailumainos!
Señor Peregrino -blogiarvioita: Leena Lumi, Luettua, Juuri tällaista, Kirjamielellä, Morren maailma.
Nora & Alicia on vuorostaan luettu näissä: Leena Lumi, Kirjamielellä, Lumiomena, Kulttuuri kukoistaa, Kirjainten virrassa.
Ovatko nämä kirjailijat teille tuttuja? Suositteko enemmän kotimaista vai käännöskirjallisuutta? Luetteko mielellänne kaunokirjallisuutta ympäri maailmaa, vai onko miellyttävämpää pysytellä tutuissa kulttuureissa, jolloin samastuminen on helpompaa?
