maanantai 2. huhtikuuta 2018

Kirjallinen avioliitto


Viime viikolla äänittämässäni podcastjaksossa aiheena on parisuhde kirjallisuudessa, etenkin avioliitto. Jonkin verran puhun myös siitä, millaisena kumppanin etsintä näyttäytyy kirjoissa.

Aihe tuli mieleeni, kun haastattelin Akateemisessa kirjakaupassa kirjailja Henriikka Rönkköstä, mitä varten luin hänen mainiot teoksensa Mielikuvituspoikaystävä ja Bikinirajatapaus. Ne ovat ns. sinkkukirjallisuutta ja käsittelevät paljon puolison -- eli rakkauden -- etsimistä. Se näyttäytyy Rönkkösen kirjoissa usein epätoivoisena, mutta käsittelytapa on enimmäkseen humoristinen. Rönkkösen kirjojen kanssa samaan aikaan luin ruotsalaisen Ebba Witt-Brattströmin avioliittokuvauksen Vuosisadan rakkaussota. Siinä ja useissa muissakin viime aikoina lukemissani romaaneissa avioliitto näyttäytyy helvetillisenä vankilana tai vähintään epäonnistumisena, joka suistaa ainakin toisen puolisoista pahasti raiteiltaan.

Moni avioliiton tai puolison käytöksen kauheutta kuvaava teos on vieläpä omaelämäkerrallinen (mikä herättää kysymyksiä etiikasta). Aloin miettiä, miksi haemme romanttista rakkautta ja kumppania niin kiihkeän epätoivoisesti, kun lopputulos, parisuhde, on usein niin kamala, ainakin jos kirjoja uskoo. Pohdinnan aikoihin luin myös Helsingin Sanomista Rosa Meriläisen kolumnin "Onko yksin lonkeroa juova nainen surullinen tapaus?", joka paitsi viittaa Saara Turusen erinomaiseen Sivuhenkilö-romaaniin myös käsittelee sinkkuutta sekä parisuhteellisuutta. Samastuin moniin kolumnistin sanomisista.

Totesin että parisuhteen tavoittelu on kirjoissa usein epätoivossaan humoristista, kuten juuri Henriikka Rönkkösen kirjoissa tai Helen Fieldingin Bridget Jones -klassikoissa. Joskus epätoivossa taas ei ole mitään huvittavaa, kuten vaikkapa Lena Anderssonin Omavaltaista menettelyä -romaanissa. Asia erikseen ovat varsinaiset rakkausromaanit, joissa päähenkilöt eivät useinkaan etsimällä etsi kumppania, vaan täydellinen sellainen löytyy sattumalta ja usein vielä pienen vastustelun jälkeen.

Mietin ettei romaanin aiheena varmaankaan koskaan voi olla pelkkä onnellinen avioliitto, sillä kirjoissa tarvitaan draamaa, vastuksia ja vaikeuksia. Siksi termi "avioliittoromaani" voi tarkoittaa oikeastaan vain vaikean parisuhteen kuvausta. Usein teokset, joissa avioliitto on vahvasti keskiössä, kuvaavat parisuhdetta melko älyllisesti ja keskittyvät emotionaalisiin ongelmiin. Niissä on monesti paljon pariskunnan välistä keskustelua -- jotkut ovat suorastaan dialogiromaaneja, kuten Ingmar Bergmanin upea Kohtauksia eräästä avioliitosta. Toki niissäkin joskus on väkivaltaa tai alkoholismia, ja useinkin ne käsittelevät pettämistä, jotka näen ns. käsin kosketeltavina ongelmina toisin kuin vaikeammin määriteltävät erilleen ajautumiset, etääntymiset ja kyllästymiset. Mutta vaikka etenkin kotimaisissa romaaneissa avioliittojen ongelmat ovat useimmiten tyyppiä "mies juo ja lyö", pelkän hakkaamisen ja ryyppäämisen kuvaaminen ei kirjallisuudessa pitkälle kanna.

Yritin muistella lukemiani kirjoja, joissa olisi kuvattu pääosin onnellisia avioliittoja. Aiemmin mainituista luonnollisista syistä niitä on melko harvassa, mutta jos kirjassa on muita jännitteitä ja vastuksia, liitto voidaan toki kuvata onnelliseksi. Etenkin jos toinen puolisoista sairastuu vakavasti tai kuolee, tai jos useita pariskuntia kuvaavassa teoksessa tarvitaan vastapainoa onnettomille liitoille. Lastenkirjallisuudessa lapsen näkökulmasta kuvattu vanhempien avioliitto näyttäytyy usein harmonisen onnellisena. 

Aikuisten romaaneissa avioliitto voidaan esittää lempeänä turvasatamana muuta maailmaa vastaan, joka kuohuu kodin seinien ulkopuolella. Lopuksi minulle tuli mieleen vielä yksi genre, jossa onnellisen liiton kuvaus on luvallista, ja se on ns. agraariromaanit. Kun kuvataan esimerkiksi vanhaa Suomea ja ihannoidaan historiaan jäänyttä yksinkertaista elämänmuotoa ideaalina ja hyveellisenä, myös avioliitto voidaan kuvana yhteisenä ihanana ponnistuksena, jossa raivataan tila, rakennetaan talo ja tehtaillaan liuta poikia tilaa jatkamaan. Esimerkiksi Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiassa Koskelan Jussin ja Alman liitto on uskoakseni pyritty kuvaamaan eräänlaiseksi onnelaksi, vaikka se modernin naisen silmin olisi kaikkea muuta.

Listaan vielä alle podcastjaksossa mainitut teokset, ja lisäksi minulle tuli myöhemmin onnellisten avioliittojen kuvauksesta mieleen Gail Godwinin omaelämäkerrallinen romaani Evenings at Five sekä podcastin kuuntelijat vinkkasivat/muistuttivat Ulla-Lena Lundbergin Jäästä, Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maijasta sekä Pauliina Rauhalan Taivaslaulusta.

  • Elokuvat: Le week-end, Viimeinen illallinen, 45 vuotta
  • Tv-sarjat: Rimakauhua ja rakkautta, Divorce
  • Teatterikappale: Arki ja kauhu
  • Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä; Bikinirajatapaus
  • Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota
  • Domenico Starnone: Solmut
  • Elene Ferrante: Hylkäämisen päivät
  • Helen Fielding: Bridget Jones -kirjat
  • Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä
  • Rosa Liksom: Everstinna
  • Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina ja muu omaelämäkerrallinen tuotanto
  • Henrik Tikkanen: omaelämäkerrallinen tuotanto
  • Edward Albee: Kuka pelkää Virginia Woolfia?
  • Tennessee Williams: Kissa kuumalla katolla
  • Ingmar Bergman: Kohtauksia eräästä avioliitosta
  • Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta
  • Martina Haag: Olin niin varma meistä
  • Saara Turunen: Sivuhenkilö
  • Carol Shields: tuotanto
  • Anne Tyler: tuotanto
  • Liane Moriarty: tuotanto
  • Rebecca Wells: Jumalaiset jajasiskot
  • Jarmo Ihalainen: Perheestä ja alastomana juoksemisesta
  • Tove Jansson: Rent spel
  • Kate Atkinson: Elämä elämältä
  • Astrid Lindgren: Marikki-kirjat ja muu tuotanto
  • Lisa Genova: Edelleen Alice
  • Joan Didion: omaelämäkerrallinen tuotanto
  • Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa
  • Camilla Läckberg: Enkelintekijä
  • Ian McEwan: Vieraan turva; Lauantai; Lapsen oikeus ja muu tuotanto
  • Minna Rytisalo: Lempi
  • Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla
  • Heidi Köngäs: Sandra


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...