Näytetään tekstit, joissa on tunniste Wells Rebecca. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Wells Rebecca. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Päivä 13. Lempikirjailijasi

Voikohan joku sanoa tähän yhden ehdottomasti parhaimman? En minä ainakaan - ei varmaan tullut yllätyksenä. ;) Varoitus: tämä oli niin vaikeaa, että valinnan alustus paisui kuin pullataikina ja venyi pitkäksi kuin nälkävuosi.


Chimamanda Ngozi Adichie: Olen lukenut häneltä vain yhden teoksen (Puolikas keltaista aurinkoa), ja silti uskallan ottaa hänet mukaan kalkkiviivoille. Jotkut kirjat ovat sellaisia, että niiden perusteella vain tietää, että tulee rakastamaan kirjailijaa ja kaikkea hänen kirjoittamaansa ikuisesti, vaikka olisi lukenut vain sen yhden. Tässä sellainen esimerkki.


Melissa Bank: Käsittelin Bankia ja hänen kahta teostaan (enempää ei ole) täällä. Ihana!


Marianne Fredriksson: Olen lukenut Fredrikssoniltakin vain yhden romaanin (Anna, Hanna ja Johanna), mutta se on yhtä mielettömän hyvä kuin Adichien Puolikas keltaista aurinkoa, ja samoin kuin Adichien kohdalla, monet ovat kehuneet myös Fredrikssonin muut teokset maasta taivaisiin.


Siri Hustvedt: Jälleen yhden teoksen perusteella loppukilpailuun pääsevä. Kaikki mitä rakastin oli niin hieno, etten voi muuta, vaikka olen kuullut, etteivät kaikki teokset yltäisi ihan samalle tasolle. Tämä on myös kompensaatiota siitä, etten pitänyt aviomiehen New York -trilogiasta, vaikka haluaisin tämän pariskunnan adoptoivan minut luokseen Brooklyniin keskustelemaan kirjallisuudesta sivistyneesti New Yorkin älymystön kanssa.


Ian McEwan: McEwanilta olen lukenut "jopa" kaksi romaania (Rannalla ja Sementtipuutarha), mutta ensimmäiseni (Rannalla) jälkeen jo tiesin. Se toinen (Sementtipuutarha) olikin sitten todella erilainen ja minulle hyvin ahdistava, mutta silti olen edelleen varma, että McEwan on kaikkien aikojen suosikkejani ikuisesti.


Aila Meriluoto: Olen lukenut Meriluodolta fiktiivistä tekstiä muutamien runojen lisäksi vain romaanin Peter-Peter (joka sekin on vahva avainromaani), mutta niiden lisäksi ladyn päiväkirjat ja Lauri Viita -elämäkerta ovat osoittaneet, että hän kirjoittaa tyylillisesti ja sisällöllisesti suoraan sydämeeni. Seuraavaksi täytyy hankkia hänen lapsuusmuistelmansa Mekko meni taululle.


Alice Munro: Jälleen kerran - vain yksi teos (Kerjäläistyttö), mutta se riittää. Munro on mestari.


Markku Pääskynen: Kaksi luettua teosta (Vihan päivä ja Enkelten kirja), joiden ansiosta olen löytänyt, harvinaista kyllä, vaikeatajuista proosaa kirjoittavan suomalaisen miehen, johon olen aivan hulluna.


Katriina Ranne: Esikoisen Minä, sisareni pohjalta uskallan veikata, että jos Ranne jatkaa kirjoittamista, hänestä muodostuu yksi kotimaisia suursuosikkejani.


Carol Shields: Kirjoitin hänestä täällä. Jo kahden teoksen perusteella ikisuosikkini.


Lionel Shriver: Kaksi luettua teosta, joista molemmat (Poikani Kevin ja Syntymäpäivän jälkeen) kiilaavat aivan kirkkaimpaan kärkeen parhaiden kirjojen listalla. Pidän Shriverin konstailemattomasta kirjoitustyylistä ihan kauheasti.


John Steinbeck: Olen lukenut lähes koko tuotannon ja arvostan todella paljon. Kiihkein Steinbeck-kauteni tosin ajoittuu menneisyyteen.


Anne Tyler: Niputetaan usein yhteen Alice Munron ja Carol Shieldsin kanssa. Kahden Tylerin (Avioliiton lyhyt oppimäärä ja Elämän tikapuilla) jälkeen sanoisin, että vaikka rakastan, Munro ja Shields ovat ehkä himpun verran parempia. Mutten uskalla antaa lopullista ääntäni näin vähillä lukemisilla (kaikilta). Kaikki kolme ovat mahtavia!


Haluaisin mainita vielä joitakin, vähän eri kategorioihin kuuluvia tekijöitä:


Amy Tan ja Eeva Tikka ovat kirjailijoita, joihin olen suhtautunut aivan fanaattisesti, joita olen lukenut nuorempana todella paljon, ja jotka ehdottomasti kuuluu mainita tässä. Molempien kanssa vain kävi lopulta niin, että joko kirjailijoiden taso hieman laski tai minä turruin heidän tyyliinsä kaiken sen lukemisen jälkeen. Joka tapauksessa luin viimeisimmät teokset vähän pakkopullana, ja joku jäi jopa kesken. Tan vähän toistaakin itseään, mutta Tikka ei tee edes sitä. Luulenkin, että myös heidän myöhemmät teoksensa ihastuttavat minua, kun joskus tauon jälkeen niihin palaan. Jos mietitään, kenen tuotantoa olen ihastuneena lukenut laajimmin, TOP3:ni muodostuisi näistä kahdesta naisesta sekä John Steinbeckista.


Olen jättänyt kotimaiset klassikot listasta pois jonkin epämääräisen logiikan vuoksi. Siellä voisi ihan hyvin olla Juhani Aho, Minna Canth ja Väinö Linna, mutta ei nyt ole. Tietäkää silti, että he voisivat olla.


Olen jättänyt pois myös lastenkirjailijat (monessa muussakin tämän haasteen kohdassa) oikeastaan siksi, että he valtaisivat muuten melkein kaikki kärkipaikat, ja myös siksi, että heillä on hieman epäreilu etulyöntiasema kaiken sen nostalgian vuoksi. Nämä on mainittu jo monesti, mutta suurimmat lastenkirjailijasuosikkini ovat Astrid Lindgren ja Tove Jansson. Muiden muassa.


Listalta puuttuu myös ja taas epäloogisesti kirjailijoita, joiden ainoita (lukemiani) teoksia olen rakastanut ihan yhtä paljon kuin Adichien, Fredrikssonin, Hustvedtin, Munron tai Ranteen kirjoja. Enemmänkin. Esimerkiksi Susanna Alakoski (Sikalat), Peter Franzén (Tumman veden päällä), Merete Mazzarella (Illalla pelataan Afrikan tähteä), Kathryn Stockett (The Help), Märta Tikkanen (Kaksi - Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta), Rebecca Wells (Jumalaiset jajasiskot) ja Richard Yates (Revolutionary Road). On vain on sellainen olo, että muut tai mahdollisesti tulevat teokset eivät yllä samalle tasolle kuin lukemani loistava kirja. Saatan olla väärässä, mutta nojaan nyt fiilikseen.


Sitten on vielä Art Spiegelman, jolta olen lukenut yhden parhaista teoksista ikinä, (sarjakuvaromaani Maus) sekä toisen "ihan hyvän" (täysin erilaisen) sarjakuvateoksen (In the Shadow of No Towers). Ja Anne B. Ragde, jolta olen lukenut kolme aivan loistavaa teosta (Berliininpoppelit-trilogia) ja yhden aika huonon (Satunnaista seuraa). Saattaa olla, että intuitioni on väärässä, ja joku listalle nostamistani putoaa myöhemmän lukemisen ansiosta tähän kappaleeseen, mutta nyt mennään näillä.


Melissa Bank.
Otava/Marion Ettlinger.
Ajattelin, että voisin kaiken tämän pohdinnan jälkeen tulla jonkinlaiseen lopputulokseen lempikirjailijani kruunun voittajasta. Edes kolmen kärkeen. Mutta se tuntuu edelleen mahdottomalta. No, jos leikitään, että täytyy jättää pois ne, joilta on lukenut vain yhden teoksen, niin jäljelle jäisivät Melissa Bank, Ian McEwan, Aila Meriluoto, Markku Pääskynen, Carol Shields, Lionel Shriver, John Steinbeck ja Anne Tyler. Sekä Amy Tan ja Eeva Tikka. 


Carol Shields.
Otava/Neil Graham.
Meriluodon voisi ehkä pudottaa (vaikka sydämeni vuotaa verta), koska en ole lukenut häneltä juuri kaunokirjallisuutta. Eniten luettuja, mutta jo kohdallani vähän unholaan jääneitä ovat Steinbeck, Tan ja Tikka. Taidollisesti arvostan ehkä eniten kolmikkoa McEwan, Pääskynen ja Steinbeck (kappas, kaikki joukon miehet - onko tässä sisäänrakennettuna naisille ominaisen tyylin ja taidon väheksymistä?). Tylerista jo arvelin, että Shields taitaa ohittaa hänet. (Ehkä.) Ja jos mietin, kenen lukemattomaan teokseen tarttuisin näistä innokkaimmin, ne kirjailijat olisivat varmaankin Bank, Shields ja Shriver.


Lionel Shriver.
Avain/Miriam Berkley
Yhteen lempikirjailijaan en pääse millään, mutta täten juhlallisesti ilmoitan pitkällisen pohdinnan jälkeen, että kolme lempikirjailijaani ovat Melissa Bank, Carol Shields ja Lionel Shriver. Piste. (Kaikki muuten pohjoisamerikkalaisia naisia, hmm.) Ja nyt äkkiä lähettämään tämä, ennen kuin alan perua ja katua valintojani!

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Päivä 5. Kirja, joka saa sinut onnelliseksi ja iloiseksi

Jäin ihan miettimään sanan "happy" tarkkaa suomennosta. Onnelliseksi kai se yleensä käännetään, mutta kun huomisen haasteena on kirjoittaa kirjasta, joka saa surulliseksi, olisi tässä loogisempi käännös kai "iloinen". Onnellinen ja iloinen ovat kuitenkin eri asioita, ja iloisellekin on englanniksi muita sanoja, kuten "glad" tai "joyful". Pilkun viilaaja miettii tällaisia otsa kurtussa, mutta päätin sitten käyttää otsikossa molempia suomennoksia ja kirjoittaa kirjasta, joka tekee minut onnellisen iloiseksi.


Itsestään selvä valinta - taas kerran - olisi joku ikisuosikki lasten- tai nuortenkirjallisuudesta. Mikäpä tekisi vanhan fanin ja iän kyynistyttämän, paatuneen aikuisen onnellisemmaksi kuin Astrid Lingrenin iloisimpien kirjojen lukeminen? Suosikkini Marikki ja Melukylän lapset ovat takuuvarmaa onnellisuusterapiaa. Lindgrenillä on toki melankolisempiakin satuja, jotka samoin kuin Muumi-kirjat usein tekevät ehkä ennemmin surullisen tai haikean onnelliseksi.


Sitten on vielä Onneli ja Anneli, Annat, Salainen puutarha, Pami-tytön paratiisi, Lisen ja Lotten salaisuus, Pikku naisia, Eevat... Todella suuri määrä lapsille ja nuorille suunnattuja lohtukirjoja, joista mikä tahansa kävisi tämän päivän haasteosion oikeaksi vastaukseksi. En kuitenkaan halua päästää itseäni liian helpolla senkään takia, että luen hyvin vähän hauskoja kirjoja. Siis sellaisia, jotka on oikein tarkoitettu humoristisiksi. Tekee ihan hyvää pohtia, minkälaiset aikuisten kirjat minut sitten oikein saavat onnelliseksi ja iloiseksi. En kai etsi vain ahdistusta ja ongelmia kirjojen maailmasta?


Anni m.:n tämän päivän valinnan, Erland Loen Supernaiivin, lisäksi ainakin seuraavat teokset ovat joko naurattaneet tai tehnneet muuten iloisen onnelliseksi (varmasti on paljon muitakin, joita ei ole omassa hyllyssäni, ja joita en nyt muista):

  • Helen Fielding: Bridget Jones
  • Nick Hornby: Uskollinen äänentoisto
  • Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi
  • Doreen Tovey: Pienet siniset kissantassut
  • Rebecca Wells: Jumalaiset jajasiskot

Bridget Jones on aika itsestäänselvä valinta. Chicklit-genren synnyttänyt hulvaton teos, jolle en ole löytänyt arvoistaan seuraajaa. Hornby on varmasti tuttu monelle vähäeleisen ja oivaltavan brittisanailun ystävälle. Ei Uskollinen äänentoisto mikään elämää suurempi teos ole, mutta todellinen hyvänmielen romaani kuitenkin.

Liian paksu perhoseksi -romaanin lukemisesta on noin 15 vuotta aikaa (pitäisi lukea uudelleen!), mutta muistan sen olleen todella hyvä ja todella hauska, joskin traagisella tavalla. Pienet siniset kissantassut on taas supersuloinen muisteluteos, joka takuulla naurattaa ja hellyttää ainakin kaikkia siamilaisia (tai itämaisia) kissoja joskus omistaneita. Mutta tämänkin lukemisesta on se viitisentoista vuotta, enkä jotenkin uskalla valita kirjoja, joiden takana en voi varmasti luvata yhä seisovani.

Muutenkin ankeaan tosikkoimagooni (*vilkuttaa Ilselle*) sopii joka tapauksessa paremmin valinnaksi joku muu kuin selkeä huumorikirja. Siispä tämän "kisan" voittaa Rebecca Wellsin jumalainen Jumalaiset jajasiskot (Gummerus 1999). On jajasiskoissa huumoriakin, mutta ennen kaikkea lämpöä, naisten välistä solidaarisuutta, äidin ja tyttären välistä suhdetta ja leppoisaa Amerikan etelävaltiolaismeininkiä. Kirjaa takuulla pidetään monissa piireissä hömppänä, mutta hömppää vuorostaan pidetään turhaan kirosanana. Tämä on taas tätä naisten nautintojen ja lukukokemuksien väheksymistä... Tiedättehän. Jumalaiset jajasiskot on upea lukuromaani, josta en muista kenenkään ystäväpiirissänikään sanoneen pahaa sanaa.


En ole lukenut Wellsin muita teoksia. Vielä. Jajasiskotkin ovat saaneet jatkoa, mutta ilmeisesti ei kovin hyvällä menestyksellä, joten vähän niihin kirjoihin hirvittää tarttua. Ostin vähän aikaa sitten hyllyyni Wellsin ihan muun teoksen, The Crowning Glory of Lily Calla Ponder, ja toivon hartaasti, että Wells onnistuu sen kautta jälleen pakahduttamaan minut lämmöllä ja iloisella onnella - vaikkapa siitä, että olen nainen. Ihanaa!

Takakansi kertoo hyvin mistä on kyse:

"Nautittavaa luettavaa kaikenikäisille naisille.
Eläköön ystävyys!
Eläköön äidit!
Eläköön elämisen riemu!"
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...