Kustantaja: Gummerus, 1988.
Sivuja: 666.
Genre: Omaelämäkerrallinen tunnustusromaani.
Arvio: 4,25/5.
Lue esittely täältä.
Tässä Iijoki-sarjan osassa Kalle pääsee pomottamaan ensimmäistä rakennustyömaataan, jolla nostetaan myymälärakennus Vesilahdelle (kuulemma -- paikkakuntaa ei itse kirjassa kerrota). Sitä ennen Kalle kuitenkin rakentaa Jannen apuna omakotitaloa Tampereella ja käy Taivalkoskellakin juhannuksen vietossa.
Vaikka pelkäsin etukäteen näitä sarjan "rakennusosia", ne ovat suurelta osin olleet kiinnostavampia kuin oletin. Taas kerran tosin harmittaa, kun minulla ei ole kirjaa tässä käsillä ja joudun suorittamaan tätä yhteenvetoa vailinnaisesti, sillä en enää ole varma kaikista kirjan tapahtumista.
Vesilahden myymälään liittyvät jutut muistan aika hyvin, mutta oliko tässä kuvailtu kotiseutureissu se jumalattoman kylmä juhannus, jona Janne oli mukana ja miehet laskivat tarjouksen taivalkoskelaisen kansakoulun rakentamisesta? Kalle alunperin innostui tästä mahdollisuudesta päästä reissutyöhön selkoseen, mutta lopulta moni asia alkoi puhua hanketta vastaan ja lopulta Kalle oli hyvinkin helpottunut, kun heidän tarjouksensa ei voittanut. Mikä koulu se olikaan? Hutun? Polon? Jokin muu, mikä? Näin ne aikanaan niin tutut asiat ja nimet unohtuvat. (Olen ollut nyt aika pitkän pätkän lukematta Päätaloa, mutta kevään mittaan jatkan IIjoki-sarjan loppuun, mitä kovasti jo odotan.)
Joka tapauksessa näiden vuosien Taivalkoski-vierailujen kuvauksessa erityisen hauskaa on lukea Martan pojista. Ja poikien kuvauksessa kaikkein parasta on heidän suhteensa "ukkoon" eli Hermanniin. Siis aivan järkyttävän lepsu kasvattajahan Hermanni on, mutta hyviä kohtauksia hänestä ja pojista syntyy. On myös liikuttavaa, kuinka hellä ja pehmeäsydäminen Herkkokin osaa olla -- tosin tätä oli jo nähtävissä hänen omien lastensa ollessa pieniä. Ja kantaa isä lapsistaan huolta myöhemminkin: Erityisesti Hermanni hoksaa Kallen ja Jannen suunnitellun taivalkoskisen rakennusprojektin järjettömyyden ja pelkää sen menevän puihin. Siitä Herkko sitten varoittelee, on huolissaan -- ja lopulta suunnattoman helpottunut, kun suunnitelma kariutuu.
Jos muuten puhun nyt oikeasta Taivalkosken-juhannuksesta, sen aikana juodaan myös vähän viinaksia Kallioniemen tuvassa. Lähinnä Kalle, Janne ja K. A. Nevala, vähän Riitukin. Sen sijaan Hermanni ei ota, mistä Kalle ensin pahastuu, mutta lopulta tässäkin näkyy Kallen isän huolehtijan rooli: hän ei ota, kun ymmärtää K. A.:n olevan vanha mies, joka ei humalassa ja huonolla säällä pääsisi välttämättä omin voimin turvallisesti kotiinsa. Mutta ennen kuin Herkko pääsee huolehtimaan Nevalaa kotimatkalle nähdään K. A.:n ja Martan villi juhannuspolkka, joka päättyy vanhan miehen rullautumiseen maton sisälle. Jos tapahtunut on ollut oikeasti puoliksikaan sitä, mitä Kalle kirjassa kuvaa, olisin kyllä halunnut olla kärpäsenä katossa näkemässä tämän Nevalaa kovasti nolostuttaneen tapahtuman!
Mutta lopulta Kalle siis pestautuu Tampereen kulmilla Kalevi Rantasen alaiseksi ja saa ensimmäisen työmaansa rakennusmestarina. Vesilahti on sen verran kaukana, että Kalle asuu pääosin työmaan kupeessa, karjalaisen evakkoperheen vieraana. Rakentaessa on tietysti kaikenlaista vaihetta ja huolta -- ennen kaikkea alkuun on vaikea saada miehiä töihin kilpailevan työmaan ja maaseudun vuodenkiertoon kuuluvien talon töiden takia. Ihan kiinnostava tästä kaikesta oli tosiaan lukea. Myös ihmisiä Päätalo kuvaa taas hyvin. Parhaiten mieleen jäi tietenkin seppä Alvar Turkki -- aikamoinen persoona.
Vesilahden myymälän lopullinen valmistuminen taitaa tapahtua vasta sarjan seuraavan osan alussa, mutta muistan liikuttuneeni jo tämän kirjan aikana Kallen ensimmäisen rakennustyömaan johdosta. Kaikkea kirjallisuus tekeekin -- en olisi uskonut tällaista koskaan kyynelehtiväni!
Seuraavassa osassa päästään myös kirjan nimen mukaisesti oman katon alle. Ainakin vähäksi aikaa. Siitä lisää kuukauden päästä!
