Kustantaja: Tammi, 2011.
Suomentanut: Kaijamari Sivill.
Sivuja: 313.
Genre: Älykäs lukuromaani.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
Kirja on luettu osana Totally British: Éirinn go Brách!- sekä Maahanmuuttajien tarinat 2011 -haasteita.
En kehdannut kirjoittaa otsikkoon "Totally British", kun kyseessä on irlantilainen kirja. :) Siksi lyhenne "TB".
En osaa eritellä, mitä tarkalleen ottaen odotin aloittaessani tämän kirjan, mutta sen tiedän, että odotukset täytettiin ja palkittiin. Tóibín on kirjoittanut hienon, pienieleisen tutkielman nuoresta irlantilaisesta naisesta, Eilisista, joka muuttaa 1950-luvulla Brooklyniin, New Yorkiin. Kirjan jokainen henkilöhahmo on rakennettu taidolla ja lähes huomaamattomin keinoin omaksi, eläväksi persoonakseen. Päähenkilö Eilis on epävarmuudessaan - ja sittemmin kasvavassa itsevarmuudessaan - jotenkin erityisen tunnistettava. Minulle tuli mieleen Janice Y.K. Leen Pianotunnit-romaanin Claire: hieman etäinen tarkkailija, joka ikään kuin vain antaa asioiden tapahtua itselleen toimien vasta jälkeenpäin. Tóibínin ja kirjan tyylistä tuli taas mieleen jostakin syystä Richard Yates ja Revolutionary Road.
Eilisin isä on kuollut, mutta hallitseva äiti ja organisointikykyinen isosisko päättävät, että Eilis lähtee Irlannista töihin Brooklyniin. Eilis sallii toisten päättää puolestaan, eikä anna itselleen lupaa ajatella, ettei oikeasti haluaisi lähteä. Alku on kuitenkin vaikeaa uudessa kotimaassa, mutta se tavallisin maahanmuuttotarina tämä ei ole. Mieleni tekee koko ajan toistella adjektiiveja "pienieleinen" ja "hienovarainen", jotka kuvastavat tätä romaania erityisen hyvin. Eilis ei tahdo antaa suurille tunteille valtaa hyvässä tai pahassa, vaan pidättää niitä sisällään. Pidättäytyy ja sulkeutuu muutenkin monella tavalla.
Vähitellen arki ja elämä Brooklynissa alkavat kuitenkin sujua. Poikaystäväkin löytyy. Sitten Eilis joutuu yllättäen matkustamaan takaisin Irlantiin - ja hänen on vaikea sopeutua vuorostaan sinne. Tóibín kuvaa hyvin tietynlaista juurettomuutta ja tempoilua kahden maan välillä. Minäkin olen aikoinani asunut muutaman vuoden vuorotellen kahdessa maassa, ja tiedän jotakin siitä, mitä on ikävöidä aina sinne, missä ei sillä hetkellä ole.
Tóibín tarkastelee paitsi juurilta tempaisemista ja perhedynamiikkaa myös rakkautta sekä intohimoa. Eilisia revitään kahtaalle jälkimmäisessäkin asiassa, mutta hän säilyttää viileän tarkkailijan roolinsa myös poikaystäviensä seurassa. Intohimoisin kohtaaminen Eilisilla on jonkun ihan muun kanssa: vanhan, huonohampaisen laulajan, jota Eilis erehtyy ensin luulemaan kuolleeksi isäkseen. Mitään fyysistä ei käytännössä tapahdu - mies vain pitää Eilisin kädestä laulaessaan seurakunnan jouluaterialla, mutta kohtaus on ladattu täyteen tunnetta, joka Eilisin kanssakäymisestä poikaystäviensä kanssa puuttuu.
Romaanissa käsitellään luonnollisesti myös yhteiskuntaluokkia ja kulttuurieroja. Naisen asema ja rooli ovat vahvasti esillä. Vaikka Brooklyn oli helppo ja miellyttävä luettava, minulla on jälkeenpäin tunne, että se oli täynnä myös sellaista symboliikkaa, joka meni ensilukemisella ohi. Romaani tekisi mieli lukea uudelleen. Loppu jätetään tietyllä tapaa avoimeksi, vaikka Eilis päätöksensä tekeekin. Viileä Eilis, jonka epäilen todellisuudessa olleen kytevä tulivuori, jää vaivaamaan mieltä, hänestä haluaisi tietää lisää. Mitä tapahtui, kuinka hänelle kävi?
Rujon näiköinen Tóibín ei ole herkän voimakkaalla naistarinallaan päässyt turhaan Keltaiseen kirjastoon. Brooklynista ovat aiemmin kirjoittaneet ainakin Zephyr ja Leena Lumi. ETA: Käykää lukemassa myös erinomainen Guardianin analyysi.
Markko Tainan tekemä kansi on kaunis, tunteitaherättävä ja sisältöön sopiva, mutta alkuperäinenkään ei ole huono (ja se on nähtävissä Zephyrin arvion yhteydessä).
