perjantai 14. lokakuuta 2011

Pinkki poistoperjantai

Amman esimerkin innostamana blogini muuttuu nyt hetkeksi taustaltaan vaaleanpunaiseksi kiinnittääkseen huomion rintasyövän ehkäisemiseksi tehtävään työhön. Pinkkiä perjantaita kaikille, ja naiset, muistakaa kosketella itseänne. :)

Nythän ei poikkeuksellisesti ollut poistoperjantaita käynnissä, joten arvonnan sijaan mennään suoraan uuteen poistokirjaan.
Amy Tan -teema jatkuu, sillä nyt on poistovuorossa ladyn toinen romaani, Sata salattua aistia (WSOY, 1996). Löysin tämän hyväkuntoisen niteen teille Kierrätyskeskuksesta, mutta kansipaperi siitä valitettavasti puuttuu.

Netistä en löydä myöskään enää kustantajan esittelyä, mutta kopioin tähän oman kirjani kansiliepeestä löytyvän esittelyn:

Amy Tanin sydämelliset romaanit kulttuuri- ja sukupolvierojen kanssa kamppailevista naisista ja heidän tyttäristään ovat tehneet vaikutuksen lukijoihin ympäri maailmaa. Sadassa salatussa aistissa Tan asettaa vastakkain kaksi sisarpuolta, joista toisen maailmankunaa hallitsee länsimaalainen rationalismi ja toisen kiinalainen mystiikka. Mutta kumpi on oikeassa?

Vuonna 1962 viisivuotias Olivia saa hoitajakseen Kiinasta aikuisen sisarpuolensa Kwanin. Siskojen jakamassa makuuhuoneessa Kwan kuiskii Olivialle salaisuuksia aaveista ja vannottaa häntä pysymään vaiti niistä. Kwanilla on yin-silmät, joiden avulla hän pystyy näkemään ammoin kuolleita ystäviä.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Olivia on hakemassa eroa pitkäaikaisesta aviomiehestään Simonista. Kwan ja hänen yin-ihmisensä kehottavat Oliviaa vielä harkitsemaan, mutta haihatteluista tarpeekseen saanut sisko ei ota neuvoja kuuleviin korviinsa.

Kohtalo puuttuu peliin ja johdattaa Olivian ja Simonin Kwanin vanhaan kotikylään Kiinaan. Siellä Olivian käytännöllinen maailmankuva saa kovan kolauksen, kun se mitä hän oli pitänyt Kwanin mielikuvituksen tuotteena alkaa muuttua hänen ympärillään konkreettiseksi todellisuudeksi...

Amy Tan on yksi lempikirjailijoistani, vaikka hänen teostensa lukemisesta on kohdallani jo aikaa. Uskallan silti edelleen sanoa, että hän on monikulttuuristen, äitien, tytärten ja sisarusten välisiin suhteisiin keskittyvien lukuromaaninen kuningatar.

Edellisen Tanin voittaja Katriina R. ei ole muuten vielä lunastanut voittoaan. Annan hänelle vielä aikaa, sillä ilmoitin viimeksi voittajan tavallista myöhemmin, mutta jos hänestä ei kuulu viikon sisällä, laitan Amy Tanin Ilon ja onnen tarinat uudelleen arvontaan.

Tähän arvontaan voi ilmoittautua torstaihin 20.10. klo 17.00 saakka. Arpoja voi saada enintään kolme, yhden kustakin seuraavasta: ilmoittautumalla mukaan kommentoimalla tätä postausta; olemalla rekisteröity lukijani; ja linkittämällä tämän arvonnan omaan blogiinsa. Postitan poistokirjoja vain Suomeen. Onnea matkaan kaikille mukaan lähteville!

Minulla on nyt juhlava viikonloppu edessä, sillä huomenna on siskonpoikani, Pessin, nimiäiset ja sunnuntaina ystävien Elsie-tyttären synttärit. Ja nyt lähdemme tapaamaan Joensuusta matkannutta sukua Helsinkiin, joten sanon teille heipat ja toivotan oikein hyvää viikonloppua kaikille!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Kaksoisvirhe keskiviikkona: Lionel Shriver

Lionel Shriver: Kaksoisvirhe (Double Fault).
Kustantaja: Avain, 2007 (alkup. 1997).
Suomentanut: Hanna Sola.
Kansi: Jussi Jääskeläinen.
Sivuja: 389.
Genre: Realistinen lukuromaani.
Arvio: 4,25/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Willy tarkasteli tulevaa aviomiestään pöydän yli ja etsi merkkejä siitä, että Axelin ylimalkainen häviäjien halveksunta ja hänen ilmeinen kiinnostuksen puutteensa monimutkaisia asioita tai selityksiä kohtaan olisi tarttunut myös Ericiin. Willyn sulhasen kasvoissa oli niiden kulmikkuudesta huolimatta kuitenkin lempeyttä toisin kuin hänen isällään, jonka pyöreitä ja lupsakoita piirteitä korosti armoton, kärsimätön nykiminen suun ympärillä. Axel kannatti darwinismia, jonka vain esteettömän menestyksekäs elämä mahdollisti. Willy mietti, että menestyminen saattoi olla pahaksi, jos sen tuloksena olisi näin tunteeton ylenkatse vähemmän menestyneitä kohtaan."


Niin kuin olen erittäin moneen otteeseen maininnut - esimerkiksi täällä - Lionel Shriver on yksi parhaita kirjailijoita, joita olen koskaan lukenut. Uskalsin nimetä hänet yhdeksi parhaimmista vain kahden aiemmin lukemani teoksen, Poikani Kevin ja Syntympäivän jälkeen, perusteella. Luettuani nyt Kaksoisvirheen en joudu vieläkään pyörtämään sanojani, vaikkei tämä noiden kahden mestariteoksen rinnalle aivan kirikään.


Shriverin uusin suomennos, Jonnekin pois, on juuri ilmestynyt, ja ensimmäiset (kehuvat) blogiarviot siitä ovat jo ilmestyneet. Minulla tuo kirja odottaa vielä hyllyssä vuoroaan, ja jonakin kauniina päivänä haluan lukea myös Shriverin aiemmat, suomentamattomat teokset (The Female of the Species; Checker and the Derailleurs; The Bleeding Heart; Ordinary Decent Criminals; Game Control; A Perfectly Good Family). Wikipedian mukaan ensi vuonna on taas tulossa uutta Shriveriä, romaani nimeltä The New Republic.


Rakastan Shriverin kirjoissa monia asioita: Hän kirjoittaa tärkeistä aiheista, sekä yhteiskunnallisesti että yksityisesti. Hän tekee erittäin tarkkanäköisiä huomioita sekä psykologisia syväluotauksia. Hän kirjoittaa älykkäästi, muttei liian vaikeasti. Kieli on hyvin realistista, suoraa ja arkista ilman turhaa kekkulointia, vaikka virkkeet saattavat olla välillä pitkiä. Romaaneissa on selvä juoni, mutta mieleni tekisi silti kuvailla niitä henkilövetoisiksi, sillä niin vahvoja ja eläviä hahmoja Shriver rakentaa. He ovat usein epämiellyttäviä ja raivostuttavia, mutta heihin on helppo samastua tai heistä löytää piirteitä omasta lähipiiristä.


Kaksoisvirheessä moni yllä mainittu asia ei ole vielä hioutunut huippuunsa, mutta kyllä ne samat piirteet löytyvät sieltä silti. Kirjan voi varmaankin lukea tuntematta tennistä, mutta aikoinaan lajia tarkkaankin seuranneena tämä oli minulle siinäkin suhteessa mielenkiintoinen. Pääosissa ovat kuitenkin ihmiset, Willy ja Eric, tennistä pelaava pariskunta. Kirjassa käsitellään ennen kaikkea heidän suhteensa dynamiikkaa, eli kahta äärettömän kilpailunhaluista ihmistä, jotka haluavat loistaa samassa lajissa ja olla silti yhdessä. Kaksoisvirhe kertoo myös Willysta yksilönä, hänen kunnianhimostaan ja tenniksestä hänen elämänsä ainoana todella merkittävänä sisältönä.


Kirja on näiltä osin aika pelottava ja tekee surulliseksi, sillä kunnianhimoisia perfektionisteja löytyy oikeassakin elämässä etenkin urheilun maailmasta. Varmasti pakkomielteet myös antavat niiden riivaamille ihmisille paljon, mutta ulkopuolisena on helppo sanoa, että kirjan kuvaileman kaltainen elämä ei kuulosta elämän arvoiselta. (Mietin nyt kyllä sitä, että ehkä kirjat ovat minun pakkomielteeni, mutten kuitenkaan kilpaile niillä tai ole perustanut koko elämääni niiden varaan.)


Uskon jokaisen romaanin olevan jossakin määrin avainromaani ja kertovan lopulta kirjoittajastaan. Etenkin Kaksoisvirheen kohdalla ajattelin Shriverin mahdollisesti ruotivan itseään - vai olisko ruoskia parempi termi. Tämä on siis vain arvaukseni, mutta olen kuullut kirjailijan olevan itseään piiskaava urheilullinen perfektionisti, ja hänhän on muuttanut etunimensä Margaret Ann miehen nimeksi Lionel, kun taas itseään Willyksi kutsuvan romaanin päähenkilön oikea nimi on Wilhemena. Romaani myös velloo - ajoittain jopa junnaa - todella paljon Willyn heikkouksissa ja romahduksissa. Aviomies Eric joko on paljon parempi ihminen, tai sitten - niin kuin luulen - Willy vain pitää häntä sellaisena. Hän ikään kuin unohtaa heidän suhteensa alkuajat, kun hänellä meni miestään lujempaa, ja mies kiukutteli ja mökötti sen vuoksi kuin pikkulapsi.


Ajoittaisesta junnaamisesta huolimatta Kaksoisvirhe on mielenkiintoinen kuva tietynlaisesta parisuhteesta. Keskinäistä kilpailua on puolisoiden välillä usein, vaikkeivät he olisikaan samalla alalla ja ammattilaisurheilijoita. Myös puolisoiden perhe- ja valmentajasuhteet tarjoavat mielenkiintoista luettavaa ja pohdittavaa. Kaksoisvirheen huonoin puoli on sen loppu, joka tulee niin "kesken lauseen", että tarkistin muutamaankin kertaan, oliko viimeinen sivu liimaantunut kiinni edelliseen, ja sitten epäilin, että kirjastani ehkä puuttuu viimeinen sivu tai sivut. Ilmeisesti kirja on kuitenkin ihan kokonainen ja loppu vain tyhmä. Minulla oli kouluaikoina aina suuria ongelmia keksiä hyviä loppuja ainekirjoituksessa, ja tästä tuli sellainen olo, että Shriverillä on ollut sama ongelma, ja lopulta hän on vain luovuttanut ja lopettanut ilman minkäänlaista yhteenvetoa tai vastaavaa.


Ja ai niin, taas joudun nillittämään suomennoksesta, johon en ollut kovinkaan tyytyväinen. Täytyy ruveta merkitsemään lukiessa ylös minua häirinneitä kohtia, etten ammuskele arvokasta työtä tekeviä kääntäjiä täällä ihan perusteitta alas kerta toisensa jälkeen, mutta joka tapauksessa ärryin tätä lukiessa käännöksen tasoon ja huonoon kieleen useamman kerran. Silti se yleensä tarkoittaa, että valtaosa tekstistä on kuitenkin kelvollista tai hyvää.


Kansi on aika onnistunut, joskaan ei välttämättä sellainen, joka pakottaa poimimaan kirjan hyllystä sitä ja tekijää ennestään tuntematta. Kädet kurkottavat toisiaan kohti tennisverkon yli - se tosiaankin kertoo kirjan sisällöstä. Kuvasta tulee mieleen myös Michelangelon Aatamin luominen -fresko ja elämän antava jumalan sormen kosketus. Sekin voi kuvata hyvin tätä romaania kahdellakin tapaa: Tennis on Willylle jumalan asemassa, ja lisäksi Willy pitää miestään vähän turhan jumalallisena olentona. Tietyllä tapaa molemmat antavat, tai antaisivat, Willylle elämän.


Shriveriä tuntemattomille suosittelen ensimmäiseksi kirjaksi Poikani Keviniä (jolle saattaisin antaa ne täydet viisi tähteä) tai Syntymäpäivän jälkeen -romaania (joka sekin saisi arvosanaksi 4,75/5), mutta ihan mielenkiintoista ja älykästä luettavaa tämä Kaksoisvirhekin on. Muissa suomalaisissa kirjablogeissa se ei ole tainnut vielä esiintyä.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Totally British -tiistai - David Nicholls: Sinä päivänä

David Nicholls: Sinä päivänä (One Day).
Kustantaja: Otava, 2011.
Suomentanut: Sauli Santikko.
Kansi: Craig Ward.
Sivuja: 505.
Genre: Viihdyttävä sukupolvilukuromaani.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


Kirja on luettu osana Totally British: Modern Men Writers -haastetta.


"Dexter puhalsi savua sieraimistaan ja nousi sängystä. Hän katsoi nuhruista vuokrahuonetta ja tiesi täydellisen varmasti, että kaikkien taidepostikorttien ja vihaisia näytelmiä mainostavien valokopiojulisteiden joukosta löytyisi Nelson Mandelan kuva kuin haaveena täydellisestä poikaystävästä. Viimeisten neljän vuotensa aikana hän oli nähnyt kohtalaisen määrän tällaisia makuuhuoneita, kuin rikospaikkoja pisteinä kaupungin kartalla, huoneita, joissa ei koskaan päässyt paria metriä kauemmaksi Nina Simonen albumista, ja vaikka hän oli harvoin nähnyt samaa makuuhuonetta kahta kertaa, näkymä oli liiankin tuttu. Rikkinäinen yölamppu, laiminlyödyt ruukkukasvit, pesuaineen tuoksu halvoissa, vääränkokoisissa lakanoissa. Emmalla oli myös tuo taiteellisten tyttösten kiintymys kollaaseihin, opiskelukavereista ja perheenjäsenistä näpätyt kuvat oli siroteltu Chagallien ja Vermeerien ja Kandinskyjen sekä Che Guevarojen ja Woody Allenien ja Samuel Beckettien keskelle. Täällä ei mikään ollut neutraalia vaan kaikki viittasi johonkin ja tarkoitti jotain. Koko huone oli manifesti. Huokaisten Dexter tunnisti Emman sellaiseksi, jolle porvari oli haukkumasana. Hän ymmärsi kyllä, että 'fasisti' oli jokseenkin epämiellyttäviä merkityksiä sisältävä sana, mutta hän itse piti sanasta 'porvari' ja kaikesta, mitä siihen sisältyi: turvattua elämää, matkustelua, hyvää ruokaa, seurustelutapoja, kunnianhimoa; mitä sitä sellaista anteeksi pyytelemään."


Monia harmittaa, kun kirjablogeissa tuntuu pyörivän usein samoja kirjoja, niitä kiinnostavimpia uutuuksia. Tiedän, että esimerkiksi tämä teos on ollut esillä jo varmaan yli kymmenessä kotimaisessakin blogissa, mutta villit hevosetkaan eivät olisi saaneet minua jättämään tätä lukematta. Ja haluan tämän myös blogiini tuoda, jo yksistään levittääkseni kirjan ilosanomaa niille lukijoille, jotka eivät seuraa muita kirjablogeja.


Sinä päivänä oli minulle tavallaan täydellinen kirja. Onneksi elämässä saa olla montakin tärkeää, täydellistä kirjaa, sillä toki kaipaan joskus enemmän älyllistä pureskeltavaa tai kiehtovampaa kieltä. Ei tämä missään nimessä maailman paras kirja ole, jos kirjallista laatua mitataan. Mutta Sinä päivänä oli niin täydellisen viihdyttävä olematta tyhmentävä, ja koskettava olematta imelä, ettei voi kuin kumartaa David Nichollsin suuntaan. Syvään.


Usein suuret odotukset kääntyvät itseään vastaan, mutta tätä kirjaa tiesin rakastavani etukäteen, enkä pettynyt tippaakaan. Ainoastaan kaksi asiaa harmittaa minua: Ensinnäkin se, että arvasin erään blogikeskustelun lukeneena, mitä lopussa tapahtuu, ja toisekseen se, etten lukenut tätä alkukielellä.


Tiedän, että olen Iso-Britanniassa asuneena, sikäläistä puheenpartta ja kulttuuria melko hyvin tuntevana aika julma tuomari. Muistelen, että aikoinaan lukemani Hesarin arvio suorastaan kehui käännöstä (linkitän sen tähän kohta), ja toisaalta sitten muistan, että Ilselän Minna varovaisesti kritisoi sitä omassa jutussaan (vanhan bloginsa puolella). Ei käännös missään tapauksessa luokaton ollut, vaan monella tapaa sujuvakin, mutta bongailin anglismeja ja "kuulin läpi", miten paljon nokkelammin moni asia on alkukielisessä versiossa brittienglannilla sanottu. Olisi siis kannattanut ostaa kirja jo pari vuotta sitten, kun sitä harkitsin, tietämättä vielä tästä tulevasta käännöksestä.


Sinä päivänä kelpaa varmasti erinomaisesti nuoremmillekin, mutta etenkin meille neljänkympin molemmin puolin tasapainotteleville tämä on mielestäni todellinen sukupolviromaani. Kirjassa on niin paljon tuttua - jokaiselle ikäpolvemme edustajalle löytyy takuulla samastuttavaa. Taas kerran joudun ihmettelemään, kuinka mieskirjailija onnistuu naispäähenkilönsä kanssa niin erinomaisesti. Emma ajattelee paljon sellaisia asioita, joiden luulin olevan naisten omia, vähän noloja juttuja, joista miehillä ei ole aavistustakaan.


Dexter on puolestaan uskoakseni hyvin todellinen mies. Okei, hän on aika epämiellyttävä urpo välillä (yleensä), mutta on hänessä hellyyttävätkin piirteensä. Vaikka Sinä päivänä on rakkauskertomus ja Dexterkin rakastunut, hän on minusta uskottava nuori mies siinä, ettei ole Emmaa ja heidän välistä suhdettaan, pienten asioiden merkityksiä pohtiva tunteellinen romantikko. Hän muistaa Emman lähinnä silloin, kun näkee tämän tai kuulee tästä - tai kun menee huonosti, ja hän kaipaa tukea.


Sinä päivänä oli minulle todellinen hyvänmielen kirja, vaikka siinä on hyvin surullisiakin kohtauksia. Se on myös uskomattoman sujuvaa ja nopeaa luettavaa. Ahmaisin kirjan muutamassa päivässä siitä huolimatta, että siinä on yli 500 sivua ja että olimme tuon ajan kaupunkilomalla Istanbulissa ja lähes koko ajan menossa (ilman kirjaa). Minun on vaikea kuvitella ihmistä, joka ei pitäisi tästä - tai ainakaan naista. Ja ainakaan 1970-luvulla syntynyttä. Sanon tämän, vaikka olen kirjaan hienoisen mustasukkaisen kiintynyt Chris Cleaven teosten tapaan. Sen täytyy johtua tuosta brittiläisyydestä!


Vaikka kirjojen pohjalta tehdyt elokuvat harvoin yltävät alkulähteensä tasolle, en millään malttaisi odottaa Sinä päivänä -elokuvan katsomista. Romaani oli hyvin elokuvallinen ja siitä on saanut varmasti hauskan leffan. Kirjailija Nicholls on ollut tiiviisti elokuvan tekemisessä mukana, ja aiemmin hän on käsikirjoittanut Rimakauhua ja rakkautta -tv-sarjaa, jota olen nimittänyt Elämäni TV-sarjaksi (joskin kutsun sitä mieluummin alkukielisellä nimellä Cold Feet, kuin tuolla hirviökäännöksellä), ja joka lienee samanlainen sukupolvikokemus kuin tämä kirja (ja pian elokuva?) toivottavasti on.


En ole vielä koskaan antanut blogissani kirjalle täyttä viittä tähteä, mutta nyt se oli aika lähellä.


Kirjan ovat lukeneet lisäkseni aiemmin mainitun Minnan lisäksi mm. Susa, Sanna, Katja, Kirjapeto, anni.M ja Hanna.


Varoitus: kommenttiboksin keskustelussa on mahdollisia spoilereita kirjan loppuun liittyen.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Mitä luettais- ja Mitä tulikaan luettua -maanantai, ja arvontakin!

Ihana Istanbulin matka on nyt takana ja blogitaukokin ohi. Olemme olleet Suomessa jo melkein viikon, mutten silti ehtinyt tehdä poistopostausta viime perjantaina, ja nyt onkin niin hassusti, ettei Kirjavassa kammarissa ole voimassaolevaa poistokirjaa lainkaan. Olen pahoillani ja korjaan tilanteen tämän viikon perjantaina. Ennen tätä tarjolla oli kuitenkin kahden viikon ajan Amy Tanin Ilon ja onnen tarinat, ja sen voitti omakseen...


Katriina R., eli upean Minä, sisareni -esikoisromaanin kirjoittaja!


Onnea voittajalle. :) Ilmoitathan profiilistani löytyvään sähköpostiosoitteeseeni yhteystietosi, niin saan lähetettyä kirjan sinulle. 


Täytyy seuraavaksi listata syyskuun luetut, ennen kuin lokakuukin on jo puolessavälissä. Luin kirjoja aika normaaliin tahtiin, mutta blogiin pystyin tuomaan vain osan luetuista. Tässäpä lista:


Siis yhteensä 11 kirjaa, joista yhdeksän romaaneja. Niiden yhteenlaskettu sivumäärä on 2752, keskiarvo noin 305 sivua per teos. Oma huomioni kiinnittyi siihen, että ns. vapaa-ajalla lukemistani romaaneista kolme viidestä oli tällä kertaa kotimaisia! Se on minulle paljon.


Kuukauden parasta on todella vaikea valita tällä kertaa. Tai oikeastaan se on minusta yksi noista työtehtävänä luetuista, mutta sellaisen nimeäminen kirjaa oikeasti nimeämättä olisi tylsää. Kaikki vapaa-ajalla luetut romaanit olivat Loen kirjaa lukuun ottamatta todella hyviä, joskaan ei Elämäni Suuria Kirjoja, ja kaikille niille olen antanut tai tulen todennäköisesti antamaan arvosanan 4,25/5. Oikeasti nämä neljä ovat mielessäni tasavahvoja, mutta olkoon paras tällä kertaa Lionel Shriverin Kaksoisvirhe sillä perusteella, että hän on suosikkikirjailijani ja vaikuttaa olevan tasaisen varma, siitä huolimatta, että tämä romaani oli mielestäni selvästi heikompi kuin järkyttävän hienot Poikani Kevin ja Syntymäpäivän jälkeen. Siitä huolimatta se yltää korkeaan arvosanaan ja odotan paljon myös Shriverin uudelta, tuoreelta suomennokselta. (Huomioon on tosin otettava, ettei kaikkia Shriverin teoksia ole suomennettu, ja siellä saattaa olla huonompiakin kirjoja.)


Näiden lisäksi olen vanhaan malliin lukenut paljon lasten kanssa, sekä päivittäin kimppalukuporukassa Leo Tolstoin Anna Kareninaa. Lisäksi olen kuunnellut Kate Mortonin The Forgotten Garden -järkälettä jo syyskuussa, mutta yhä edelleen siitä on melkein kolmannes jäljellä.


No mutta, se syyskuusta. Mitäs nyt luettais, mitä teillä on työn alla? Minulla on kesken Jonathan Franzenin Muutoksia. Ehdin lukea tuosta yli 600-sivuisesta tiiliskivestä yli puolet matkalla Istanbulista kotiin, mutta sen jälkeen en olekaan muiden kiireiden vuoksi ehtinyt sen pariin. Ainakin ensimmäinen puolisko on ollut todella vakuuttava, vaikka parin ihan ensimmäisen sivun aikana ajattelin, että ei hyvää päivää, ei tämä ainakaan minun kirjani ole. Taitaa olla sittenkin. :) Ihanaa, että Franzenin vielä kehutumpi Vapaus tuoreena suomennoksena odottaa lukuvuoroaan sekin.


Nuo sivupalkissa ikuisuuden roikkuneet Maija Poppanen ja Seaward ovat siellä melkein muodon vuoksi. Molemmat ovat ihania, mutta luen niitä yleensä vain silloin, kun olosuhteet eivät syystä tai toisesta suosi aikuisten tai paksun painavaa kirjaa. Muuten siis, jos vain työkirjoilta muuhun ehdin, luen Muutoksia sekä Anna Kareninaa. Ja seuraavaksi ajattelin uppoutua Michael Cunninghamin uutuusromaaniin Illan tullen.


Tällä viikolla Kirjavaan kammariin on tulossa toivottavasti tuon Kaksoisvirheen sekä Sinä päivänä -romaanin arviot, ehkä yksi tietokirja ja ainakin se poistoperjantai. Nähdään!

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Kirjahyllykeskiviikko: X, Y, Z, Å, Ä, Ö niin kuin Yates


Tämä on toistaiseksi viimeinen kirjahyllykeskiviikko, sillä vaikka kirjaimia olisi noin paljon jäljellä, minulla ei ole enää kuin yksi kirja esiteltävänä! Varmasti jatkossakin kirjoitan tällä teemalla, sillä olenhan ehtinyt tässä välissä tehdä paljon uusia hankintoja, enkä ole esitellyt runo-, tieto- tai lasten- ja nuortenkirjojani, mutta aakkosellinen aikuisten proosahyllyni esittely päättyy tällä erää tähän - kunnes jälleen kohtaamme. :)


Richard Yates: Revolutionary Road


Onneksi ainoa tänään esiteltävä kirja on sitäkin parempi. Olen hehkuttanut tätä täällä blogissakin usein, mm. nimeten sen lempiklassikokseni. Luin tämän heti suomennoksen ilmestyttyä pari vuotta sitten, ja kirjoitin kokemuksesta tuoreeltaan täällä. Kirjassa on hienoa paitsi sisältö myös kansi, ah, joka on sama ainakin joissakin amerikkalaisissa painoksissa.


Mutta siinä se oli, kirjahyllyni.


Niin kuin mainitsin, se on kyllä tämän seitsemän kuukauden aikana myös paisunut aika tavalla, joten päivityksiä on jossakin vaiheessa luvassa.


Löytyykö teidän hyllyistänne enemmän X:llä, Y:llä, Z:lla, Å:lla, Ä:llä tai Ö:llä alkavien kirjailijoiden teoksia?


Kirjavassa kammarissa alkaa nyt pienimuotoinen blogitauko, arviolta noin 1,5 viikon mittainen. Lähdemme Teemun kanssa huomenna viikoksi Istanbuliin (lapset menevät mökille isovanhempien kanssa), enkä usko, että palattuammekaan ehdin ihan ensimmäiseksi bloggaamaan. Tämä tauko tulee siinä mielessä hyvään kohtaan, että olen keskittynyt viime aikoina niin tiiviisti työlukemisiin, ettei minulla ole hirveästi blogissa esiteltävää odottamassa. Yritän kylllä loman aikana lukea jokusen muun-kuin-työromaanin, mutten osaa vielä arvioida, kuinka paljon lukuaikaa lopulta järjestyy. Varmasti pyrimme näkemään molemmille uutta kaupunkia mahdollisimman paljon, mutta toisaalta olemme aina osanneet lomilla myös rentoutua, mikä tarkoittaa usein kohdallani lukemista. :) 


Asunnonvaihdon kautta järjestyneessä majapaikassamme on internetyhteys ja otan koneenkin kirjoittamishommia varten mukaan, joten saatan vierailla teidän blogeissanne myös loman aikana - tai sitten en (playing hard-to-get). Viimeistään 1,5 viikon kuluttua kuitenkin tapaamme taas! Suloisia syyspäiviä siihen saakka näiden viime viikonloppuna otettujen kuvien myötä:


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...