Kustantaja: Tammi, 2011.
Kansi: Mika Kettunen.
Sivuja: 267.
Genre: Väkevä sukupolviromaani.
Arvio: 4,25/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
"Minä lähdin elämästä tukehduttuani siskon syöttämään leipämössöön. Sisko ei sitä käsittänyt, eivät muutkaan, eikä sen väliä koska olisin muutenkin kohta kuollut. Mutta jos olisin vielä sen kerran jaksanut yskiä, olisin ehkä päässyt perheen mukaan ja tullut haudatuksi täällä."
Marja Leena Virtasen toisessa romaanissa oli minulle paljon aineksia. Rakastin Virtasen viimevuotista esikoista, Aidaa, jonka jäämisestä suhteellisen vähälle huomiolle olen ollut pahoillani, mutta joka on samalla ollut ikään kuin oma pieni salaisuuteni. Odotin tätä toista romaania kovasti, vaikka vähän minua hirvitti muutos keskiluokan realistisesta kuvauksesta historiaan ja maagiseen realismiin. Toisaalta taas luvassa oli Karjalaa! Evakoita! Asioita, jotka todella kiinnostavat evakkomummin jälkeläistä. Lisäksi romaani keskittyy neljän sukupolven naisiin samassa perheessä, heidän elämäntarinoihinsa ja välisiin suhteisiinsa, eli juuri sellaisiin asioihin, joista rakastan lukea. Kirjassa on kaunis, herkkä kansi. Runollinen fontti toistuu lukujen nimissä, jotka merkitsevät kulloistakin kertojaa naisten ketjussa.
Kun olin aloittanut kirjan, luin siitä kolme hurmaantunutta arviota blogeista: Saralta, Sannalta ja Leenalta. Minulla oli kaikki syyt olettaa, että tämä olisi Elämäni Kirja. No, ei se ihan ollut, sitten kuitenkaan. Mutta ennen kuin minua aletaan kivittää, haluan korostaa, että pidin kirjasta paljon. Katsokaa, annoin sille kyllä hyvän arvosanan! Lukeminen ei ollut missään vaiheessa epämiellyttävää tai pakkopullaa. Löysin kirjasta paljon taitavaa, ihanaa, tunnetta ja tulenleimauksia. Löysin myös paljon tuttua - tietenkin etenkin kielen, jota tuollaisenaan puhui vain mummini, mutta jonka sanat ja sanonnat ovat olleet laajemminkin aina osa elämääni. Mutta myös pieniä asioita, niin kuin tuo alun lainauskin: Kun tein nuorempana sukututkimusta, haastattelin sitä varten isovanhempiani. Mummi kertoi silloin tarinoita lapsuudestaan ja Karjalasta, muun muassa kuinka pieni Aalto-serkku oli tukehtunut isänsä syötettyä hänelle kananmunankeltuaista. Mummi oli ollut, itsekin vielä tyttösenä, paikalla ja setä oli lähettänyt hänet nopeasti naapuriin hakemaan Aallon äitiä, mutta se oli jo myöhäistä.
Olin jo Virtasen Aidaan liittyvistä haastatteluista lukenut hänen olevan sukujuuriltaan karjalainen, ja muistaakseni hän jo silloin ennakoi aiheesta kirjoittamista. Vaikka Aida taisi olla minulle tätä parempi kokemus, uskon että Kirjeitä kiven alle on Virtaselle itselleen se tärkeä teos, ja se näkyy tekstissä. Sitä on kirjoitettu tunteella ja sydän vereslihalla. Kieli on kaunista ja väkevää. Siitä voi nauttia ihmisten välisissä rajuissa kohtaamisissa, mutta myös herkemmillä hetkillä:
"Satoi pienesti. Toinen juoksi metsänreunan yli kolme kirosanaa sisältävä kirje kädessään. Kuusenoksat osoittivat polkua ilmavin sormin, maassa litteät pitkälehtiset heinät nuokkuivat jo vähän. Sade irrotti niistä tuoksua. Jos alkaisi sataa kovin, kuuset myöntyisivät laskemaan hartiansa, lopettaisivat huminan, saisivat vielä jonkin aikaa pidäteltyä vettä mutta joutuisivat pian vuotamaan sateen lävitseen. Sama se kun kirje vaan ei kastu, Toinen ajatteli. Sanat eivät saaneet liueta ennen aikojaan, niille oli ensin löydettävä paikka."
Miksi sitten tämä romaani ei pääse kohdallani suurten lukukokemuksien joukkoon? Olen verrannut tätä muiden blogiarvioiden keskusteluissa aiemmin tänä vuonna lukemaani Essi Tammimaan romaaniin Paljain käsin. Tuossa kirjassa vierastin häpeilemätöntä ja värikästä uudiskielen käyttöä, joka onneksi Virtasen kohdalla on vaihtunut minulle rakkaseen Karjalan murteeseen. Mutta nämä molemmat romaanit käsittelevät yhden suvun naisia neljässä polvessa, ja ne molemmat ovat todella suomalaisia. Jälkimmäisellä tarkoitan etenkin sitä, että niissä ei sievistellä tai piilotella mitään. Ne eivät edusta ihannoimaani realismia, mutta ne ovat jopa inhorealistisia. Niissä naiset myös ovat sodan ja muiden traumaattisten kokemuksien katkeroittamia.
Mietin paljon itseäni lukijana tämän Virtasen romaanin äärellä. En haluaisi olla sievistelijä, en millään, mutta taidan ainakin lukijana kuitenkin vähän olla. Luin samalla Tolstoin Anna Kareninaa, ja huomasin nauttivani sen näennäisestä kepeydestä suomalaisen tikistämisen rinnalla. Minua ei kiinnosta lukea romaaneissa piereskelystä. En halua kaiken olevan fiktionkaan maailmassa kaunista ja hyvää, mutta nautin, jos edes osa henkilöhahmoista on rakastettavia, positiivisesti maailmanmenoon suhtautuvia, lämminsydämisiä ihmisiä. Suhteet saavat olla solmussa, pinnan alla suorastaan täytyy kuohua, ihmiset ovat tietenkin monitahoisia ja ikäviäkin asioita voi tapahtua. Mutta kaiken tämän saa minun puolestani kertoa viehättävän pienieleisesti olematta liian ruumiillinen tai tekemättä kaikista henkilöhahmoista elämän kovettamia ja katkeroittamia. Tai kaikista naisista - miehistä löytyy nimittäin tässä romaanissa enemmän hajontaa ja lämpöä.
Suomalaisen keskiluokan arki -haasteenkin avulla yritän etsiä kotimaisista romaaneista kirjoja, jotka olisivat yhtä aikaa herttaisia, tarkkanäköisiä, oivaltavia, ironisia ja hyväntuulisia. Virtasen Aida pääsi aika lähelle tätä, vaikka ei sekään mikään Shields-herttainen tai -hyväntuulinen ollut.
Sinällään piristävää Virtasen romaanissa oli karjalaisen stereotypian horjuttaminen. Kirjeitä kiven alle -naiset eivät olleet iloluontoisia eikä kirjan sivuilla nauru raikunut. Jokaisella heillä oli elämässään kokemuksia, jotka hyvin selittivät katkeruutta, ja lopussa tapahtui sentään pientä rakoilua, mutta olisin kaivannut enemmänkin ilon välähdyksiä. Stereotyyppisesti karjalaiset nauravat ja itkevät paljon, usein samaan aikaan, mutta Virtasen romaanissa tunteita tukahdutettiin ja pidäteltiin muulle Suomelle ominaiseen tapaan.
Kirjeitä kiven alle on upea romaani. Jos se todella voittaisi muissa blogeissa sille povaillun Finlandian, kukaan ei varmaan olisi minua iloisempi. Mutta myönnettävä on, että suomalaiselle kirjallisuudelle usein tunnusomainen lihallisuus, suurella pensselillä maalaaminen ja henkilöhahmojen katkeruus eivät uppoa minuun yhtä hyvin kuin moneen muuhun. Onneksi jokaiselle kirjalle löytyy omat lukijansa, ja onneksi minulla on Aida.
Oli mielenkiintoista lukea tämä. Kuten tiedät, en ole Virtasta vielä lukenut, mutta suomalaisena naisena, maagisen realismin ja lähihistorian ystävänä sekä varttikarjalaisena (niin, täällä on taas yksi lisää) kirja kiinnostaa minua kovastikin.
VastaaPoistaTuosta Tammimaan kirjasta piti sanomani, että minä en jotenkin "huomannut" sitä inhorealistuutta siinä kuin vasta yhdessä kohdassa kirjan loppupuolella. Siksi minulle Tammimaan kirjasta muodostunut mielikuva on kaunis ja kuulaskin. Hassua. Saa nähdä, miten tämän kanssa käy.
Karoliina, kuvittele, miten eritavoin me kirjaa luimme. Minä en edes nähnyt sanaa piereskely vaan sen sijaan 'valkoista huutoa', joka on kuin Herta Mülleria, Nobel-voittajaa. Otin omaan arvosteluuni monta, monta tekstiesittelyä, mutta enhän voinut tuoda siihen koko kirjaa. Luin tätä runolaulukieltä itselleni ääneen ja itkin!
VastaaPoistaMutta koska löydän tästä eniten samatyylisyyttä Mülleriin, jonka kirjoja olen lukenut NELJÄ, toki vastaan tulee myös se arki, se kauheakin arki ja pahatkin tapahtumat, mutta minusta Virtanen on yltänyt aivan huikeasti nuottiviivaston yläasteikolle, sillä kirja soi kuin Karjalan kultagägöset, mutta kuuluen ylitse maiden rajojen.
Karjalassa oli oikeasti tapana, että usein perheen mummo, josta ei enää ollut talon töille, piikoi, 'liekutti', lapsia ja niin oudolta kuin se meille kuulostaakin, he muhensivat omassa suussaan vauvalle ruokaa mössöksi.
Tässä kirjassa ei ollut minulle mitään outoa, vaan kaikki oli kuin iholla. Paljaalla iholla.
Olen puhunut kirjailija Virtasen kanssa puhelimessa ja hän on tosiaankin Karjalasta etc. ja asuu nyt Loimaalla, jonka sairaalassa siskoni syntyi, kun asuimme aivan Loimaan likellä eli isäni kotipitäjässä Säkylässä.
Tämän kirjan jälkeen minun rimani valita kirjoja nousi huikeasti, silä niin paljon kustannetaan ihan joutavaa, jota ihminen erehtyy hankkimaan ja siihen kuluvat elämän kultaiset tunnit. Mitä tulee kotimaiseen kirjallisuuteen, niin Marja Leena Virtanen on ikuisesti minulle kirjailija, jolle omistan aikaani ja kiinnostustani. Toivon myös, etten erehdy enää itse kirjoihin, jotka ovat tätä vähemmän, sillä se mikä nykyihmiselle on kortilla on aika.
Eihän sinua nyt kukaan ammu;-) Tuskin kukaan edes kirjoittaa niin ilkeästi kuin minulle kommentoitiin kirjaan Mitfordin tytöt, jota en voinut hyväksyä fasistisen Dianan elämän kaunistelun takia. Kaikki ovat varmaan kanssasi samaa mieltä...Minä olen eri mieltä, mutta pidän arvosteluasi kohtuullisena ja hyväksyn sen, että koit näin. Pitäähän tänne mahtua muitakin mielipiteitä, eikä ole yhtä ainoaa totuutta tai elämyskokemusta. Ja jokainen on oman bloginsa 'emäntä'. Minun blogissani ei saa arvostella Ian McEwania eikä tätä kirjaa. Sinun arvostelusi 'pääsee' linkitetyksi;-)
Olen niin täydellisesti onnellinen, että Suomesta löytyy jotain jälkeen Mika Waltarin!
♥
<kiva kun arviot tän aika yhtä aikaa leenan kanssa - hauska lukea erilaisia arvioita samasta kirjasta, eikä ainakaan vielä kyllästytä, vaan kiinnostaa :)
VastaaPoistaMinusta tuntuu, että voisin kokeilla tuota Aidaa.
Sain tänään kirjastosta viestin, että tämä olisi noudettavissa :) Kiitos arviostasi, joka hiukan toppuutteli omia, todella korkealle asetettuja ennakko-odotuksia. Nyt en luultavasti pety ainakaan hirveän paljon :)
VastaaPoistaMielenkiintoista, että löytyy vähän soraääniä kiittelevien arvioiden rinnalle.Sinun arviosi oli hyvä ja perustelit kantasi hienosti.
VastaaPoistaItseäni tämä aiheensa puolesta kiinnostaa, mutta en ole varma onko tämä siltikään minun kirjani. No lukemallahan se selviäisi.
Hienoa, että tästä kirjasta kaikilta löytyy niin paljon sanottavaa!:) Minä tykkäsin myös Aidasta ja en oikein osaa omassa päässäni vertailla näitä akhta kirjaa kun ne ovat niin erilaisia. Mutta kaikenkaikkiaan siis Virtanen on loistava kirjailija, ja tämä on kyllä ainakin tähänasti, yksi parhaita tänä vuonna lukemiani kirjoja ellei kaikista paras:)
VastaaPoistaOi, minä pidin paljon Tammimaan kirjasta, ja samoista syistä kuin Katja mainitsi, tämä kiinnostaa minuakin ja aion lukea ensi kuussa viimeistään!
VastaaPoistaJoskus vaan on niin jännästi, että vaikka sinällään kaikki on kirjassa kohdillaan, nauttii lukemisesta, niin silti joku pieni juttu, mitä vaikea selittää, jääkin puuttumaan. Melkein jännittää, mitä itse tulen tästä pitämään, sillä odotukset ovat jo nousseet aika koviksi ;)
Susa, minulla oli tässä kirjassa se, että en löytänyt kaivamallakaan yhtään puutetta. Pitkästä aikaa sanan kaikessa merkityksessä TÄYDELLINEN KIRJA. Kunpa minä olisin kirjoittanut tämän...
VastaaPoistaHei vaan kaikki,
VastaaPoistailman kuvaa ja uudella nimellä, tuntuu vähän hassulta.
Laitoin sen Aidan muistiin silloin kun kuulin siitä sinulta, ja nyt kyllä yllätyn: siis että F-veikkailuja jo! En siis ole lukenut muita arvioita, mutta niiden sijaan olen lukenut loistavia suomalaisia: Carlsonin, Carpelanin, Hautalan - ja lukematta vielä Tervo ja moni muu. Aika uskaliasta veikkailua siis, minusta, mutta toki kiinnostavaa! :)
Tämä kirja kuulostaa myös kiinnostavalta, mutta ai että kun sain juuri kirjastosta kaksi pitkään toivomaani... ah, tämä ihana onglema! :)
Kiinnostava arvio, Karoliina! Minulla on vähän samaa, että en tykkää kovin inhorealistisesta proosasta. Minulla on vähän lukujumi, ja siksi en ole saanut tuota Tammimaatakaan vielä paria sivua pidemmälle, saa nähdä mitä pidän.
VastaaPoistaVirtasen kirja kiinnostaa todella paljon, mutta myös "pelottaa" väkevyydellään.
Mitä Finlandia-veikkauksiin tulee, niin itse saatan rakastaa jotakin kotimaista kirjaa ja silti tiedostaa, että sitä ei tulla asettamaan F-ehdokkaaksi :). Siihen kisaan vaikuttaa niin moni muukin asia kuin kirjan koskettavuus ja moniin kolahtava aihe ym.
Minustakin oli mielenkiintoista lukea mielipiteesi kirjasta, olenkin jo innolla odottanut tätä! :) Ja luin tätä hymyillen, ei sinua kukaan kivitä, ystävä hyvä. <3
VastaaPoistaOnhan se selvää etteivät kaikki voi ajatella täsmälleen samalla tavalla jokaisesta kirjasta, tai tuntea samanlaisia tunteita samoja kirjoja kohtaan. Olet kirjoittanut hienon, ja mielestäni kuitenkin kokonaisuudessaan varsin positiivisen arvion! Ja hyvät pisteethän sinä tälle annoit! ;) Minulle tämä on viiden pisteen kirja, mutta ihan varmasti löytyy niitäkin, jotka eivät lämpene tälle ollenkaan.
Minä en nähnyt tässä ollenkaan inhorealismia, toisin kuin esimerkiksi eilen lukemassani Onnen tunnissa, jossa oltiin "kuset ja paskat vaipoissa", kiroiltiin ja laskettiin vuorotellen alleen, noin esimerkiksi. Minä koin tämän vain väkevänä ja aistillisena, kuten Leenakin, mutta nämäkin ovat toki juuri niitä asioita, joita ihmiset herkästi kokevat eri tavoin. :)
Minua on alkanut pelottaa Aidan lukeminen, mitä jos en pidäkään siitä, tai vertaan liikaa tähän? Ja samalla on alkanut kiinnostaa Tammimaan lukeminen, piakkoin...
Kiitos linkityksestä, ihanainen! :)
Sara, sama juttu minulla: En pidä liian inhorealistisista kirjoista, mutta tässä en kokenut muuta kuin sanoinkuvaamattoman kaunista kieltä ja hienoa tarinaa uskomattomalla rakenteella! Siis kaikki se kauhea, mistä Herta Müllerkin kirjoitti, tuli kuin suodattimen kautta eli hajut ja rumin jäivät kuin etäämmälle, koska kieli oli sitä upeaa runoproosaa.
VastaaPoistaSitten kun lopetan bloggaamisen, lopetan tämän kirjan uusintaan!
Finlandia raati valitsee sellaisia kirjoja kuin Uuni, jossa 'mies fundeeraa ja muuraa uunia, muuraa uunia ja fundeeraa, fundeeraa ja muuraa uunia...' Minä nukahdin kolmannella sivulla.
Minä olen lukenut Marja Leena Virtaselta vain esikoinen Aidan ja se oli sen verran kökön puoleinen, että tähän kehuttuun kakkoseen tarttumiseen voi olla vähän kynnystä. Mutta suosittelen kirjasta pitäneille näin "jonon ohi" Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjaa, siinä kuvataan todella taidokkaasti sota-ajan Kuopiota naisten, lasten ja vanhusten näkökulmasta!
VastaaPoistaTässä on kyllä niin upea kansi ja kiinnostava kieli, että kun ikinä päätän lopettaa kirjastolakon, on tämä kirja ensimmäisenä lainausvuorossa! :))
VastaaPoistaKatja, voisin kuvitella tämän vahvastikin sinun kirjaksesi. Eikä tämä ole lainkaan liioitellusti inhorealistinen, ei lainkaan. Minä vain olen tässä suhteessa herkkänahkainen. Tiedän, ettei Paljain käsinkään ole inhorealistisimmasta päästä, mutta sekin oli sitä enemmän kuin tämä.
VastaaPoistaLeena, olen aina niin iloinen, kun joku löytää kirjoista sen elämää suuremman. Kaikilla meillä on subjektiiviset näkemyksemme, joten siksi minä en ärsyynny juuri minkään kirjan kustantamisesta. Jos teos on ns. poliittisesti korrekti ja löytää lukijansa, sillä on minusta oikeus tulla julkaistuksi. Marja Leena Virtasesta olen todella iloinen minäkin, sillä löydän harvoin yhtä mieleistä luettavaa kotimaisilta tekijöiltä, ja olen iloinen myös kirjailijan itsensä puolesta, joka ensimmäisen työuransa jälkeen on päässyt kirjoittamaan ja toteuttamaan itseään.
anni.M, uskon että tästä on tulossa vielä lisää arvioita, ja varmasti suurin osa niistä on vielä kiittävämpiä Leenan ja kumppaneiden malliin. Hyvä niin! Minä olen erityisen iloinen, jos joku lukee myös Aidan, joka oli mainio.
Maija, onpa kiva kuulla, mitä sinä tästä pidät! Luulen myös, että ennakko-odotusten suhteen on aina hyvä kuulla myös vähän maltillisempia arvioita. :)
Jaana, lukemallahan se tosiaan selviää. :) Minäkin kyllä pidin tästä kovasti, mutten ihan niin ehdottomasti kuin muut toistaiseksi arvioineet.
Sanna, sama sinulle kuin Leenalle, eli aivan ihanaa, että sinä löysit tästä niin täysin oman kirjasi! Aidaa ja tätä on tosiaan aika vaikea verrata, mutta joitakin yhtäläisyyksiä löysin. Luulen, että molemmat teokset voivat aueta minullekin paremmin sitten kun olen pari-, kolmekymmentä vuotta vanhempi. Virtanen kirjoittaa uskoakseni osuvasti varttuneemmista naisista, joskin kyseessä lienee myös sukupolvikysymys, eli me emme tuossa iässä ole välttämättä samanlaisia kuin Virtanen ja ikätoverit nyt.
Susa, minä uskon, että pidät tästä kovasti! Ja minä puolestani odotan kovasti arviotasi. <3
Minna, hui, on kyllä tottumista nyt "uuteen" nimeesi. Toivottavasti saat pian kuvan mukaan muistuttamaan, kuka ihana siellä kolkutteleekaan. :) Toinen hui: minulla on vielä sulateltavaa täydellisen oivaltavasta Tikka-arviostasi. Olen siitä ihan kauhean onnellinen! Mutta asiaan: Minä en voisi koskaan arvailla F-voittajia, paitsi piloillani, sillä luen aivan liian vähän kotimaisia. Mutta jos Virtanen voittaisi, olisin todella onnellinen.
Maria, puhut asiaa tuosta F-kisasta. Ja totta, olen huomannut, että sinuakaan ei aina niin kosketa tuo ns. väkevä proosa, niin kuin ei minuakaan. Minä en tosin kammoa raskaitakaan aiheita, vaan rakastin esim. Poikani Keviniä, vaan aiheen sijaan kerrontatyyli on minulla se, joka ratkaisee.
Sara, sinun kyllä kannattaa lukea se Paljain käsin! Ja uskon, että pitäisit kovasti Aidastakin. On siinä kuitenkin yhtäläisyyksiä tämän kanssa, vaikka aika ja aihekin on aika erilainen. Ja toistan vielä itseäni, että eihän tämäkään överin inhorealistinen missään nimessä ollut, mutta silti siinä suhteessa erilainen, jos vertaan kaikkien aikojen suosikkeihini.
Salla, minä olen lukenut Kähkösen sarjasta vasta ensimmäisen osan, mutta pidin siitä todella paljon, joten suosittelen myös Suomen historiasta ja naiskohtaloista kiinnosuneille!
Naakku, jee, odottelen innolla sinunkin arviotasi! Ja kansi on tosiaan upea.