Miesten maanantai - Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa

Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa (Stille dager i Mixing Part).
Kustantaja: WSOY/Johnny Kniga, 2011.
Suomentanut: Outi Menna.
Kansi: Maria Mitrunen.
Sivuja: 203.
Genre: Humoristinen miesromaani.
Arvio: 3,25/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Telemann?
Niin.
Oletko tietoinen siitä että joka kerta kun poltat yhden tupakan, elämäsi lyhenee yhdellätoista minuutilla?
En kyllä tiennyt.
Mutta niin se kuitenkin on.
Ok.
Mitä ajattelet nyt kun tiedät sen?
En tiedä. Yksitoista minuuttia ei ole hälyttävän pitkä aika.
Ei niin, mutta kun lasket yhteen kaikki polttamasi tupakat, niistä tulee kuukausia ja vuosia.
Ei noin voi ajatella.
Eikö?
Ei. Kymmenen tupakkaa tekee satayksitoista minuuttia. Se vastaa pitkähköä elokuvaa tai esimerkiksi jotain niistä pikkunäytelmistä, joita kansallisteatteri esittää Maler-salissa.
Entä sitten?
Maailmassa on vaikka kuinka paljon elokuvia ja näytelmiä, joita ei kannata nähdä, joten jos hyppään yli kaikki omalta kannaltani turhat esitykset, ja niitä riittää, puntit menevät osapuilleen tasan.
Oletko tosissasi?
Tietenkin.
Joskus mietin, onko sinulla kaikki kotona.
No on. Minäkin mietin sinusta yhtä ja toista, mutta en sano sitä ääneen.
Mietitkö?
Mietin.
Mitä esimerkiksi?
En halua kommentoida.
Mielestäni on raukkamaista, ettet suostu kertomaan.
Et ole tainnut harkita asiaa riittävästi, Nina.
Haluan tietää, mitä sinä ajattelet minusta.
En kommentoi.
Mutta kai sinä sentään rakastat minua?
Tottahan toki."


Olen lukenut Loelta aiemmin vain uskomattoman hauskan Supernaiivin sekä aika oudon pikku kirjan Maria ja José. Tämä uusin kuulosti Supernaiivin tapaan niin hulvattomalta, että minun oli ihan pakko tilata kirja. Kansikin on minusta kaikessa irvokkuudessaan ja räikeydessään hyvä.


Loe on hauska, ei siitä mihinkään pääse. Jo teostietojen sivulla sanotaan, että "Pieni koira loukkaantui valitettavasti kirjoitusprosessin aikana mutta pääsi pian hoitoon ja voi tällä hetkellä olosuhteisiin nähden hyvin." Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa nauratti minua muutenkin alkuun, sillä se lähtee käyntiin päähenkilöiden, dramaturgi Telemannin ja tämän vaimon Ninan, kirjeenvaihdosta saksalaisen perheen kanssa, jolta he ovat aikeissa vuokrata loma-asunnon. Me nimittäin harrastamme itse asunnonvaihtoa, ja vaikka se on hieman ilkeää, nauramme huonosti englantia osaavien keskieurooppalaisten sähköposteille, jotka joskus on selvästi käännetty internetin ilmaisohjelmilla. Samaa keinoa on käyttänyt kirjan saksalaisperhe, joka puhuu sähköposteissaan kotikaupungistaan, Garmisch-Partenkirchenista, pokkana käännösohjelman tarjoamalla nimellä Mixing part churches. Sillä selittyy myös kirjan alkukielinen nimi.


Romaani on paitsi ohut myös muuten nopealukuinen, sillä se koostuu paljolti pelkästä dialogista alun lainauksen tapaan. Aina ei ole ihan heti selvillä, kumpi puhujsta on Telemann ja kumpi Nina. Dialogien lisäksi mukana on Telemannin pohdintoja. Älyttömiä pohdintoja. Mies on ensinnäkin järkyttynyt siitä, että hänen vaimonsa on raahannut perheen Etelä-Saksaan, natsismin kehtoon. Toisekseen hän yrittää jatkuvasti, mutta hyvin epätoivoisesti "ajatella teatteria", ja pakottaa koko perheen elämään sen mukaisesti - eli kirja on myös kustantamon kuvailun mukaisesti parodia taiteen tekemisen vaikeudesta. Kolmannekseen mies on kehittänyt seksuaalisen pakkomielteen keittokirjojen ja kokkiohjelmien hehkeästä Nigella Lawsonista, ja tämä pakkomielle saa lopussa suorastaan farssimaisia piirteitä.


Kaiken kaikkiaan Telemann on ihan kauhea, itsekeskeinen ja lapsellinen tyyppi. Oikeutetusti hänen avioliittonsa ajautuu lomamatkan aikana kriisiin. Telemannin törkeydestä syntyy teoksen huumori, ja välillä se toimii, välillä menee vähän överiksi. Kirjan lukee nopeasti - tämä on erinomainen lapsiperheen sähellyksen keskellä luettava teos, sillä se ei vaadi paljon keskittymiskykyä. Mutta ei tästä tosiaan uudeksi Supernaiiviksi ole. Romaanissa on hauskoja oivalluksia ja absurdeja juttuja, joille ei voi kuin pyöritellä päätään, yleensä kuitenkin hymy huulilla. Silti kirja on parhaimmillaankin melko yhdentekevä välipala. Ei siitä mitenkään pahaa makua suuhun jää, mutta ei maailma tämän teoksen myötä myöskään paremmaksi muutu.