Kustantaja: WSOY, 2003.
Äänikirjan lukija: Erja Manto.
Sivuja: 318/6 cd-levyä.
Genre: Omaelämäkerrallinen romaani.
Arvio: 4,25/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
Vuorossa on taas äänikirjaesittelyä ja tällä kertaa kuuntelin Pirkko Saision omaelämäkerrallisen Punaisen erokirjan, Finlandia-voittajan vuodelta 2003. Huh, en tiedä uskaltaako tällaista sanoa kirjablogissa, mutta tarkistin äsken, että olen tämän lisäksi lukenut vain yhden toisen Finlandia-voittajan (ja päälle pari Finlandia Junior -voittajaa). No, ei se mikään salaisuus ole, etten ole ihan Finlandia-tyyppiä lukijana. Tästä kuitenkin pidin!
Toinen tunnustus on se, että tämä oli ensimmäinen Saisioni. Pidin kovasti hänen äänestään tässä teoksessa, ja luen jatkossa varmasi lisääkin Saisiota. Erja Manto lukijana onnistui mielestäni todella hyvin. Hän oli sopivan eläytyvä, mutta piti itsensä tavallaan taustalla, niin että koin kuuntelevani Pirkko Saisiota enkä Erja Mantoa.
Omaelämäkerrallinen romaani on tavallaan hankala arvioitava. Kirjailija ei ole keksinyt vetävää juonta päästään, vaan muistelee tapahtumia elämänsä varrelta. Miten arvioida oikeaa elämää? No, toki teoksen kirjallisia ansioita voi silti analysoida. Varsinaista juonta tässä ei ollut, vaan kirja on episodimainen kasvukertomus. Keskiöön nousevat henkilöinä kirjoittajan kaksi vanhaa tyttöystävää. Myös vanhemmilla ja lapsuudenkodilla on luonnollisesti vaikutuksensa. Tapahtumina kertomusta rytmittävät rakastumiset, erot, sekä ammatillinen ja taiteellinen kehittyminen.
Kirjassa muistellaan, muttei välttämättä aina oikein - on kirjailija sanonut. Tietenkin tätä lukee elämäkertana, mutta vastuu on lukijalla. Kaikkeen ei voi luottaa eikä kaikkea ottaa totuutena. Heh, varsinainen elämän allegoria. Kirjassa käytetään suurimmasta osasta henkilöitä peite- tai lempinimiä, mikä lienee korrektia etenkin tarkkaan puitujen rakkaussuhteiden kohdalla. En muista seuranneeni kirjasta syntynyttä keskustelua sen ilmestyttyä enkä siksi osaa sanoa, miten siihen on tuolloin suhtauduttu. Suomen pienissä kulttuuripiireissä on todennäköisesti tiedossa, kenestä kirjassa kulloinkin puhutaan, mutta vaikka kertomukset ovat intiimejä, ne ovat lämpimiä, eivätkä itsessään potentiaalinen syy pahastumiselle. Silti elävistä ihmisistä näin yksityisesti kirjoitettaessa tanssitaan nuoralla, sillä monet arvostavat yksityisyyttään.
Varsinaisesti framilla on tietenkin kirjailija Saisio. Hän vaikuttaa hyvin rehelliseltä ja analyyttiseltä, ei säästele itseäänkään kirjassaan. Onhan se helpottavaa, kun hänen kaltaisensa kulttuurinen ikoni kirjoittaa epävarmuuksistaan tai ensimmäisten ammatillisten saavutusten aikaansaamasta pöyhkeydestä. Saisio on teoksessaan hyvin vahvasti ihminen, inhimillinen. Hän on tavallinen, tietenkin, muttei lyö tätäkään yli korostamalla sitä liikaa. Hän vain on ja toteaa, tekee oivaltavia huomioita itsestään ja ympäristöstään. Sitä on ilo lukea - tai kuunnella - ja kielikin on erittäin nautittavaa, vaikkei se ainakaan tässä muistelmassa varsinaisesti lyyristä ole kuin hetkittäin. Pidin esimerkiksi lakonisista dialogeista. Kirja oli ajoittain yllättävän hauska.
Punainen erokirja sopi mielestäni hyvin äänikirjaksi, mutta nyt kun kuuntelemisesta on jo jonkin verran aikaa, huomaan ajattelevani, että ehkä minulla olisi tästä syvällisempi ja kokonaisempi kuva, jos olisin lukenut kirjan painettuna. Kuuntelin tätä edellisen äänikirjan tapaan kauniissa metsämaisemissa, mutta myös kotitöitä tehdessäni. Melkein vahvimmin minulle tuleekin tämän kirjan maisemana mieleen yläkertamme makuuhuoneet ja sänkyjen petaaminen. :) Ei kovin runollista, mutta ehkä se on lopulta ihan sopiva maisema tällaiselle kaikesta taiteilijuudesta huolimatta tavallisesta elämästä kertovalle muistelmalle.
ETA: Unohdin, että vanhankin kirjan on saattanut joku muukin lukea! Käykää siis lukemassa muita ansioituneempia blogiarvioita: Luru ja Hanna.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaSara, kyllä tämä oli hyvä ja vahva kokemus, vaikka jotenkin koen nyt, kun kirjan kuuntelusta on aikaa, että kokemus ja tunnelma ovat jotenkin haipuneet. En tiedä miksi, mutta on olo, että kirja oli vaikuttavampi sillä kuunteluhetkellä kuin nyt jälkeenpäin. Mutta oli se hirveän hyvä! Luulen, että tuo liittyy nyt jotenkin nimenomaan kuunteluun, vaikka äänikirjoja pidän ihan yhtä hyvinä kuin painettujakin.
VastaaPoistaUnohdin muuten aiemmin linkittää aiemmat blogiarviot, joten käy ihmeessä lukemassa Lurun ja Hannan paremmat jutut nyt. En oikein osannut itse sanoa tästä mitään, etenkin kun tapanani ei ole paljon kirjoittaa juonesta.
Mukavaa lukea varsin ansioitunutta blogiarviotasi! :)
VastaaPoistaKuvittelisin, että tämä kirja voi tosiaan tuntua erilaiselta kuunneltuna kuin luettuna, kerronnan sirpalemaisen tyylin takia. Mutta äänikirjakokemuksesi kuulostaa hyvältä! Hyvä lukija saa tästä varmasti hienon.
Henkilöiden tosipohjaisuudesta sellainen sivuhuomio, että blogiini tullaan säännöllisesti hakusanoilla "kuka on havva" ja "kuka on klovnisilmäinen"...
Minulla oli tuossa vuosi, pari sitten suuri Saisio-innostus, ja luin häneltä useamman kirjan melko lyhyen ajan sisällä. Pidän todella paljon Saision kirjoitustyylistä, joka on minulle jotenkin todella helppoa ja herkullista luettavaa.
VastaaPoistaSuosikeikseni nousivat juuri tämä Punainen erokirja, sekä Kohtuuttomuus. Punaisessa erokirjassa tosiaan väistämättä miettii, mikä nyt oli totta, mutta ehkä juuri sen takia kirjan "elämä on fiktiota" -teema toimii niin hyvin.
Minä pidin hurjasti Punaisesta erokirjasta sekä samaan "sarjaan" kuuluvasta Vastavalosta. Saisio on avoin, rosoinen ja silti niin lämmin kirjoittaja.
VastaaPoistaOma suurin Saisio-suosikkini on kuitenkin Elämänmeno, joka televisiosarjanakin tunnetaan. Suositelen sitä sinulle, pitäisi takuulla!
Minäkin pidin Punaisesta erokirjasta. Muistan sen ilmestymisajoista vain sen, että Saisio joutui kirjoittamaan kirjan uudelleen deletoituaan sen vahingossa tietokoneestaan.
VastaaPoistaOlen lukenut Saisiolta lisäksi vain Elämänmenon, josta pidin kovasti kuten Katja. Se on erilainen kuin Punainen erokirja eli perinteistä suomalaista realismia.
Luru, en kyllä yhtään ihmettele tuota ihmisten uteliaisuutta, sillä kyllä ihmisten henkilölliisyydet alkavat luonnollisesti kiinnostaa, kun heistä lukee kokonaisen romaanin. :)
VastaaPoistaLiisa, minäkin lukisin tosi mielelläni lisää Saisiota, mutta se varmaankin jää johonkin myöhempään ajankohtaan. Olen kyllä iloinen, että pää tuli nyt niin sanotusti avattua. :)
Katja, en tiedä kehtaako tällaista oikein sanoakaan, mutta minä olin tuosta mainitsemastasi Saision lämpimästä tyylistä jotenkin yllättynyt, sillä olen saanut hänestä aika tiukan kuvan julkisuudessa. Ei ilkeän tiukan, vaan vain sellaisen "no nonsense" -tyyppisen. Tässä kirjassa - ehkä nuoruudenkin vuoksi - esiintyy huomattavasti pehmeämpi Pirkko. :) Kiitos suosituksesta, panen sen korvan taakse!
Margit, minullekin oli jäänyt jostakin lehtijutusta mieleen tuo alkuperäisen käsikirjoituksen vahingossa deletoituminen (ja se mainittiin kirjassakin). Ihan kauhea asia - joskin ihmettelen vieläkin, miten se muka olisi mahdollista. Ymmärrän tekstin poistamisen vahingossa, mutta pitäähän se tyhjä asiakirja vielä tallentaa vanhan päälle. Ainakin sain sen käsityksen, että hän maalasi ja deletoi nimenomaan tekstin, ei tiedostoa. No, tätä on tietenkin erittäin merkittävää pohtia.. ;D Elämänmeno täytyy tosiaan laittaa TBR-listalle.