torstai 19. tammikuuta 2012

Tolstoita torstaina: Anna Karenina

Leo Tolstoi: Anna Karenina (1875-7).
Kustantaja: WSOY (1910-1), Otava (1961), Karisto (1979).
Suomentanut: Eino Kalima (WSOY, tarkistanut Arja Pikkupeura 2007), Ulla-Liisa Heino (Otava), Lea Pyykkö (Karisto).
Sivuja: 792.
Genre: Realismin venäläisklassikko.
Arvio: 4,25/5.
Lue yhden suomalaisen kustantajan esittely täältä.


"Vronski lähti konduktöörin jäljessä vaunuun, mutta pysähtyi vaununosaston ovelle antaakseen tietä ulos tulevalle naishenkilölle. Maailmanmiehen tottumuksella Vronski näki jo ensi silmäyksellä, että tämä ulkoasusta päätellen kuului korkeimpiin seurapiireihin. Vronski pyysi anteeksi ja oli jo menossa vaunuun, mutta tunsi pakottavaa tarvetta vielä kerran vilkaista naiseen - ei niinkään paljon hänen harvinaisen kauneutensa eikä sen hienouden ja koruttoman sulouden vuoksi, joka ilmeni koko hänen olemuksessaan, kuin siksi, että viehättävien kasvojen ilmeessä oli jotakin erityisen hyväilevää ja hellää."


Minun Anna Kareninani - tai paremminkin appivanhempieni Anna Karenina, joka on minulla lainassa - on Otavan painosta ja kuuluu sarjaan Suuret venäläiset kertojat. Se ei ole lyhennetty, vaan ilmeisesti niin pientä ja tiheää pränttiä, että mahtuu 792 sivuun siinä, kun joissakin suomalaisissa Anna Karenina -painoksissa on jopa 999 sivua. Joka tapauksessa tässä niteessä itse Anna esitellään yllä olevan lainauksen turvin ensi kertaa vasta sivulla 67.


Luin vihdoin Leo Tolstoin klassikkoromaanin viime syksyn aikana, kun Zephyr Kirjanurkkauksesta järjesti järkäleestä kimppaluvun. Hankkeen aikataululle uskollisena luin kirjaa kokonaiset neljä kuukautta. Ehkä kirjan laajuuden ja pitkän lukuajan vuoksi minusta tuntuu, että on vaikea kirjoittaa teoksesta mitään ytimekkään kokoavaa. Ehkä se johtuu siitäkin, että luku-urakan päättymisestä on jo muutama viikko.


Tiesin Anna Kareninasta toki jotakin etukäteen. Tiesin, että kyseessä on kolmiodraama, joka päättyy onnettomasti. Sitä en tiennyt, että kirjassa on niin paljon muutakin materiaalia. No, Vronskin ja Annan rakkaustarinassa ei ollutkaan aineksia kuin ehkä kolmannekseen kirjasta. Se ei ollut mielestäni niin unohtumaton, kuin olin kuvitellut. Rakkaustarina on hyvin traaginen, mutta rakkaus kuolee jo ennen Annaa, eikä romanssia muutenkaan ole kuvailtu taivaalliseksi tai sen osapuolia erityisen miellyttäviksi. Tolstoi ilmeisen tarkoituksellakin kuvaa tämän "turmiollisen", avioliiton ulkopuolisen suhteen alusta alkaen onnettomaksi ja tuhoon tuomituksi.


Vronskin ja Annan rinnalla esitellään ns. terveempi sekä onnellisempi suhde ja myöhemmin avioliitto Levinin ja Kittyn välillä. Myös muita onnellisia ja onnettomia pariskuntia esitellään. Kuten sanottu, itse Annakin astuu näyttämölle vasta, kun kirja on sivulla 67, ja yllättävän vähän hän romaanin nimivalinta huomioon ottaen siellä muutenkaan esiintyy. Anna Karenina on ilmestynyt alunperin jatkokertomuksena, mikä hiukan selittää nykylukijan silmään omituisen runsasta, siellä täällä hyppivää ja jaarittelevaa kertomista sekä rakennetta.


Kaikenlaista sinällään omituista kirjassa siis on, mutta pidin siitä silti. Välillä kovastikin. Alussa olin totaalisen ihastunut kepeän kuplivaan seurapiirielämän kuvailuun. Henkilöhahmoja esiteltiin vanhahtavan hauskasti, esimerkiksi näin:


"Pukeuduttuaan Stepan Arkadjits pirskotti ylleen hajuvettä, veti suoriksi paidanhihat, pani totunnaisin liikkein savukekotelon, lompakon, tulitikut ja kellon kaksinkertaisine vitjoineen ja riipuksineen kunkin omaan taskuunsa ja tuntien itsensä puhtaaksi, tuoksuvaksi, terveeksi ja fyysillisesti hilpeäksi onnettomuudestaan huolimatta hän lähti kevyesti keinahdellen ruokasaliin jossa kahvi jo häntä odotti ja sen vieressä kirjeet ja virastosta tulleet paperit."


Tyyli oli toisin sanoen kevyttä, joskin virkkeet usein tolkuttoman pitkiä. Vaikka Tolstoin kirjoittaminen pysyy melko samanlaisena läpi teoksen, aiheet kuitenkin vaihtelevat niin paljon, että mielenkiinto ei ainakaan minulla pysynyt koko ajan yllä samalla intensiteetillä. Hauskan seurapiirielämän ja solmuisten ihmissuhteiden lisäksi Anna Kareninassa käydään paljon läpi esimerkiksi yhteiskunnallisia ja elämänkatsomuksellisia kysymyksiä. Osa niistä oli minusta hyvinkin mielenkiintoisia, toisiin taas en jaksanut millään keskittyä. Filosofisten osuuksien lisäksi Tolstoi pysähtyy välillä kuvaamaan yksityiskohtaisesti myös vaikkapa arkisia maatilan töitä. Ei ihme, että teoksella on mittaa!


Ihastuneen alun jälkeen pidin kyllä kirjasta loppuun saakka, mutta aloin kieltämättä puutua sen jaaritteluihin - ajoittain. Loppuvaiheessa sain uutta intoa ja tukea lukemiseen Merete Mazzarellan Uskottomuuden houkutus -teoksesta, jossa käsiteltiin Anna Kareninaa paljon. Jos olin lukemisen alussa yllättynyt siitä, kuinka myöhään Anna tuli kertomukseen mukaan ja kuinka pieni rooli hänellä siinä lopulta oli, myös loppu sai minut samalla tavalla hämilleen. Nk. loppuhuipennus, josta olin tietoinen etukäteen, olikin melko nopeasti kuvailtu tapahtuma, jonka jälkeen kirjan muiden henkilöiden elämä tuntui jatkavan kulkuaan häiriöttä.


Kaiken kaikkiaan Anna Karenina oli minusta hyvä. Siinä on piirteitä, jotka tekevät siitä rasittavan, ja melko kevyestä tyylistä huolimatta raskaan luettavan, mutta se käsittelee niin monia olennaisia asioita - ja aikanaan ehkä radikaalistikin - etten lainkaan ihmettele sen klassikkoasemaa. Olennaisilla asioilla tarkoitan esimerkiksi avioliittoa, naisen asemaa, luokkajakoa, politiikkaa ja uskontoa. Teokselle annettavaa arvosanaa miettiessäni ajattelin, että osittain se oli minusta lähes täysien pisteiden arvoinen, mutta toisilta osin paljon heikompi. Kompromissina arvosana on nyt 4,25/5. En ehkä suosittelisi tätä mittavaa luku-urakkaa kaikille, mutta olen silti onnellinen, että teos tuli kimppaluvun myötä tahkottua läpi, sillä jo yleissivistyksen vuoksi ja monien kulttuuristen viittauksien ymmärtämiseksi kerään mielelläni näitä klassikkosulkia hattuuni.


"Vain ylhäällä koivuissa, joiden alla hän seisoi, surisivat kärpäset herkeämättä kuin mehiläisparvi, ja väliin kuului metsän takaa lasten ääniä. Äkkiä kajahti läheltä metsänreunasta Varjenkan kontra-altto, joka kutsui Grisaa, ja Sergei Ivanovitsin kasvoille levisi iloinen hymy. Huomatessaan hymyilevänsä hän ravisti vakavasti päätään omalle mielentilalleen, otti esiin sikarin ja pani sen suuhunsa. Hän ei pitkään aikaan saanut tulitikkua syttymään, sillä hänen raapiessaan sitä koivunrunkoa vasten kietoutui tuohen hieno pinta rikin ympärille ja liekki sammui. Viimein hän sai tikun syttymään, ja tuoksuvana sikarinsavu kiemurteli ilmassa kuin leveä väreilevä liina, joka vetäytyi eheänä ja tasaisena pensaan yli riippakoivun lehvien alle."


Anna Kareninasta ovat bloganneet myös ainakin Salla, Morre, Satu ja Maija

18 kommenttia:

  1. Anna Karenina jää kyllä mieleen varmasti loppuelämäksi, vaikka ei toki mikään aivan tajunnanräjäyttävä teos olekaan. Enemmän ehkä juuri tuosta klassikkoasemastaan johtuen ja siksi, että itselleni ainakin tällainen pitempi lukuprosessi oli mieleenpainuva kokemus. Minäkin pidin eniten seuraelämän kuvailusta ja nimenomaan kirjan alkupuolella olin aivan hurmioitunut. Ja loppuhuipennus olisi saanut olla vieläkin huimempi.

    Hieno kirja tämä, ja itse aion lukea Tolstoita lisääkin, kunhan tästä toivun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin voisin lukea Tolstoita lisää, mutten tiedä paljon muista teoksista kuin Sodasta ja rauhasta, joka ei niin hirveästi kiinnosta. Ehkä voisi kokeilla Valittuja kertomuksia, vai olisiko sinulla jotain mielenkiintoisia lukuvinkkejä?

      Poista
    2. Olen joskus saanut lahjaksi omaan hyllyyn Ylösnousemus-nimisen Tolstoin romaanin, joka on takakannen mukaan "viimeisin Tolstoin suurista romaaneista - - joka voitiin nostaa Sodan ja rauhan sekä Anna Kareninan rinnalle". Se on "Syvää katumusta tuntevan Nehljudovin ja Katjusan tarina on kirjailijan elämänfilosofian summa ja samalla ankaraa kritiikkiä aikansa yhteiskuntaa kohtaan." Juuri muuta ei paljastetakaan, joten saas nähdä, mitä noiden kansien sisältä paljastuu sitten joskus, kun ne avaan ;) (Sivujakin on näemmä vain 544...)

      Poista
    3. Vai tuollainen pikalukupaketti, suorastaan novellinmittainen. ;D Kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta!

      Poista
  2. Minähän siis jätin tämän kesken, kuten ehkä muistat, koska taisin sinulta luvan kysyä :)

    Juuri mainitsemasi jaarittelut, kepeä seurapiirihömppä ja Anna Kareninan tietty sivuhenkilömäisyys saivat minut jättämään kirjan kesken. Mutta oikeastaan jaarittelu ja kepeät seurapiirit eivät noin yleensä häiritse minua kirjallisuudessa, joten se ei riitä yksin selitykseksi. Moni on kutsunut tätä hauskaksi, mutta minun huumorintajuni on ilmeisesti kateissa tai sivistymätön, koska en innostunut.

    Ehkä yksi ongelma oli juuri kimppaluvun aikataulu. Neljä kuukautta on pitkä aika ja kirjaan oli vaikea tarttua uudelleen tauon jälkeen, koska kerrontaan ei ihan tuosta vain päässyt sukeltamaan sisälle.

    Summa summarum, ymmärrän, että monet tästä pitävät, mutta ei ollut minun juttuni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kyllä, että jätit kesken. :) Ei se minua hirveästi ihmetytä, vaikka minusta tosiaan se alku olikin oikein mukaansatempaava.

      Minä suoritin kimppalukua niin, että luin sellaiset 5-10 sivua päivässä. Se oli toki vähän, mutta siten ei tullut pitkiä taukoja, ja tähän teokseen pienet lukurupeamat sopivat erittäin lyhyiden lukujen ja sen jatkokertomusmaisen luonteen takia.

      Poista
  3. Hyvin samanlaisia ajatuksia kirja herätti minussakin. Ja huomaan, että kun kirjan lukemisesta on pari viikkoa, en ole enää yhtä ärtynyt vaan voisin jopa suositella tätä joillekin :D

    Niistä jaarittelupätkistä minua oikeasti kiinnosti ne maatilanhoitokohtaukset, kun taas lopun uskontopohdinnat tuskastuttivat todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, minua taas kiinnosti erityisen vähän heinän niitto, mutta Tolstoin elämänkatsomukselliset pohdinnat enemmän. :D

      Poista
    2. Tolstoin tuotantoa lukemattomana mietiskelen, eivätkös Tolstoilla nämä maatilanhoitoasiat ja elämänkatsomukselliset pohdinnat liity jotenkin toisiinsakin? Muistelen jossain yhteydessä lukeneeni vuosisadan vaihteen Tuusulanjärven kulttuurivaikuttajien innostuksesta tolstoilaisuuteen, johon jotenkin liittyivät tämmöisen yksinkertaisen maanläheisen elämän ja työnteon hyveet. Filosofista heinänniittoa?

      Poista
    3. Luru, kyllä näin varmasti on. Ainakin maalaiset ja maatilan työt edustivat tässä teoksessa jonkinlaista yksinkertaista ja rehellistä ihannetta, ja työn- sekä luokkajakoon liittyvää yhteiskunnallista pohdintaa kirjassa oli paljon. Selvästi myös Levin sai eräänlaista filosofista mielihyvää osallistuessaan ruumiillisesti raskaaseen niittotyöhön. Eräänlaista mielentyhjennystä. Ja hän tunsi olevansa yhtä palkollistensa kanssa, mikä oli hänelle tärkeää, mutta palkolliset eivät olleet ehkä samaa mieltä. :)

      Poista
  4. Anna Karenina on yksi klassikkosuosikeistani. Melkeinpä kaikki 1800-1900-luvuilla kirjoitetut jättiromaanit syyllistyvät jaaritteluun välillä, mutta annettakoon se anteeksi. Anna Karenina on yksinkertaisesti ihana :) Olen lukenut sen kahdesti, ensimmäisen kerran heti ensimmäisenä yliopistovuonna, ja sittemmin rauhassa. Nyt haluaisin taas nähdä Annaa, kun hänessä on niin paljon jotain samaa kolmannen romaanini päähenkilön kanssa. Kivasti olet kirjoittanut tästä, vaikka väitätkin, ettei ole paljon sanottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, noin laajoissa romaaneissa on melkein väkisinkin jaarittelua, mutta erityisen leimallista se taitaa olla tuon ajan kirjallisuudelle. Tulee Dickenskin mieleen. :)

      Onpa jännä kuulla, että romaanisi päähenkilö on Annan kaltainen. Anna luisuu ihanteellisesta naisesta hermoheikoksi sekopääksi, vaikka minulla riitti häntä kohtaan loppuun asti sympatiaa toisin kuin monilla muilla ärsyyntyneillä lukijoilla. Anna Kareninasta on tulossa uusi leffaversio, pääosassa Keira Knightley. Joku filmatisointi pitäisi kyllä katsoa, mutta se voisi olla joku vanhempikin.

      Hehee, minulla taitaa olla lopulta aina paljon sanottavaa, vaikka usein aloittaessa tuntuu, ettei olisi. :D

      Poista
  5. Haluaisin niin mielelläni lukea Anna Kareninan uudelleen, mutta kun on niin monta muutakin vanhaa hyvää, juuri venäläistä klassikkoa odottamassa samaa. Tämä on kyllä se ehdoton suosikkini niiden joukossa. Pitääkin katsoa, mitä te kimppalukijat olette kirjasta kirjoittaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen Clarissa lukenut hyvin vähän venäläisiä klassikoita. Se on ollut kauan yksi kirjallisista häpeäpilkuistani. :) No, nyt on ainakin tämä selätetty, mutta vaikka AK oli hyvä, minun on vaikea nähdä lukevani ihan heti muita järkäleitä. Ellei sitten tule taas joku mukava kimppaluku kohdalle. Olen antanut itseni ymmärtää, että Dostojevski voisi sopia makuuni.

      Poista
    2. Minullekin on suositeltu venäläisistä klassikoista Dostojevskiä. Rikos ja rangaistus tai Karamazovin veljekset.

      Poista
    3. Pitäisi ottaa kunnolla selvää, missä teoksessa olisi mielenkiintoisimmat teemat ja alkuasetelmat. Dostojevskista kuulemani mukaan hän on kirjoittanut hyvin psykologisia romaaneja, keskiössä ihmismielen syöverit.. Kuulostaa hyvältä. Toisaalta hän hartaana kristittynä esittää kai kirjoissaan usein tätä "kärsi, kärsi, niin kirkkaamman kruunun saat" -filosofiaa, jota minä en oikein jaksa. Mutta ilman muuta täytyy jossakin hyvässä välissä Dostoon tarttua!

      Poista
  6. Sain minäkin juuri Anna Kareninan luettua, herätti monenlaisia ajatuksia ja on jännä verrata mietteitään muiden ajatuksiin. Minusta teoksessa oli myös aika annos ironiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Anna Karenina on minustakin ehdottoman ironinen romaani! Ei tietenkään pelkästään tai joka rivillä, mutta kuitenkin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...