Minua harmittaa ihan kauheasti yksi juttu. Tämä seuraava nimittäin: haluaisin olla sujuva nuortenkirjojen lukija, mutten selvästikään ole.
Arvostan lasten- ja nuortenkirjallisuutta aivan mahdottomasti, ja on ihanaa lukea kotona lapsille Astrid Lindgreniä ja muita omia lapsuussuosikkejani. Ajatuksen tasolla olisi ihana palata myös kouluiässä lukemiini nuortenkirjoihin, ja tiedän, että moni lukee innostuneena nuortenkirjoja muussakin kuin nostalgiamielessä. Onhan nuortenkirjoissa usein selkeämpi tarina ilman liian yritettyä psykologista syväluotaamista ja sen sellaista, mihin aikuisten kirjat usein syyllistyvät.
Olen silloin tällöin lukenut joitakin vanhoja suosikkejani, ja vanhoja tyttökirjojahan suorastaan kerään. Olen kuitenkin joutunut pettymyksekseni toteamaan, etten enää jaksa oikein innostua niistä muuten kuin keräily- ja fiilistelymielessä. Niissä voi olla ihania tai hauskoja piirteitä sekä yksityiskohtia, mutta kaipaan aikuisten kirjojen monimutkaisempia juonikuvioita ja henkilöhahmoja sekä psykologista syvyyttä. Nostalgia riittää joskus kannattelemaan lapsena luettuja kirjoja, mutta uusilla teoksilla ei ole sitäkään etua puolellaan.
Kaikki tämä on alustusta sille, että päätin eilen jättää kesken Jacqueline Kellyn kaikin puolin viehättävän nuortenromaanin Luonnonlapsi Calpurnia Tate (Karisto 2011) luettuani siitä noin puolet. Teoksessa on kaikki ne ainekset, joista muodostuu ihania tyttökirjoja (katsokaa, mikä kansikin!), ja minua harmittaa todella paljon, etten syttynyt kirjasta enempää. Se ei ollut lainkaan huono millään tavalla, mutta se on nuortenkirja, ja ihan vain siksi sen lukeminen oli minulle hieman pakkopullaa. Kun lukemista on niin hirveät määrät jonossa koko ajan ja kun olen tehnyt päätöksen jättää kirjoja entistä huolettomammin kesken jos ne eivät todella kiinnosta, päädyin tähän ratkaisuun myös Calpurnia Taten kanssa, joskin raskain sydämin. Luin tuota kirjan ensimmäistä puolikasta kohtuuttoman kauankin. Se johtui eniten työ- ja muista kiireistä, mutta aloin lopulta ajatella, että syytä saattoi olla myös siinä, etten niin innoissani kiirehtinyt kirjan kimppuun tilaisuuden tullenkaan.
En halua sanoa kirjasta mitään pahaa, sillä se on kaikin puolin suloinen (no, lopusta en voi tietää). Toivon, että oma tyttäreni innostuu tästä viiden vuoden päästä. Se on valloittavan vanhanaikainen sijoittuessaan yli sadan vuoden taakse, mutta kuvaa fiksua ja modernia tyttöä, joka innostuu luonnosta ja etenkin sen tieteellisestä tarkkailust viehättävän erikoislaatuisen isoisänsä seurassa. Kirjasta ovat kirjoittaneet hienosti ja sen ansaitsemalla tavalla ainakin Katja ja Linnea, jotka ovat selvästi minua parempia nuortenkirjojen lukijoita. *nurisee kateellisena*
Tämän tunnustuksen ja nolostelun lisäksi halusin kysyä taas teiltä, armaat lukijani, mitä luette nyt tai mitä lukemisia suunnittelette?
Minulla on hassu taipumus tehdä kaikesta listoja, aikatauluja ja lukujärjestyksiä (heh, kirjaimellisesti). Kun hylly pursuaa lukemista odottavia kirjoja, olen keksinyt kaikenlaisia perusteita sille, missä järjestyksessä niitä luen. Suurin osatekijä on tietenkin aina innostus, ja fiilisten mukaan usein myös muuttelen aiemmin laatimiani lukujärjestyksiä. Yksi niitä ohjaava tekijä on kuitenkin se, että pyrin lukemaan kirjoja vuorotellen eri kustantamoilta, ja Calpurnia Taten ja Kariston jälkeen oli lukujärjestyksessäni WSOY:n vuoro. Södikan tämä syksy onkin niin monipuolinen ja hieno, että minulla on vielä useita kiinnostavia teoksia lukematta. Toisin sanoen minulla oli eilen kauhea valinnan vaikeus, mutta lopulta voittaja oli selvä: Juhani Ahon elämäkerta Naisten mies ja aatteiden. Aloitin sitä jo, ja on todella ihanaa lukea pitkästä aikaa elämäkertaa ja Suomen kulttuurihistoriaa.
Koska minulla on nykyisin yleensä Anna Kareninan ja äänikirjan lisäksi vain yksi vapaa-ajan kirja kesken, lisäsin sivupalkin piristykseksi myös pari paikkaa kirjoille, joita ainakin kullakin hetkellä suunnittelen lukevani sen kesken olevan jälkeen. Nyt siellä on lihantuotannon ongelmiin pureutuva tietokirja Kamara sekä kovasti ihailemani Chimamanda Ngozi Adichien kesällä ilmestynyt novellikokoelma Huominen on liian kaukana. Näillä eväillä siis alkaa marraskuuni tuon ensimmäisen luovutuksen jälkeen.
Tällä viikolla Kirjavassa kammarissa on ehkä luvassa haastepostaamista ja/tai tietokirjaa ja/tai lastenkirjaa, kesäisten kirjahyllytäydennysten listaamista sekä tietenkin poistoperjantaita. Tulkaahan taas pistäytymään!
Arvostan lasten- ja nuortenkirjallisuutta aivan mahdottomasti, ja on ihanaa lukea kotona lapsille Astrid Lindgreniä ja muita omia lapsuussuosikkejani. Ajatuksen tasolla olisi ihana palata myös kouluiässä lukemiini nuortenkirjoihin, ja tiedän, että moni lukee innostuneena nuortenkirjoja muussakin kuin nostalgiamielessä. Onhan nuortenkirjoissa usein selkeämpi tarina ilman liian yritettyä psykologista syväluotaamista ja sen sellaista, mihin aikuisten kirjat usein syyllistyvät.
Olen silloin tällöin lukenut joitakin vanhoja suosikkejani, ja vanhoja tyttökirjojahan suorastaan kerään. Olen kuitenkin joutunut pettymyksekseni toteamaan, etten enää jaksa oikein innostua niistä muuten kuin keräily- ja fiilistelymielessä. Niissä voi olla ihania tai hauskoja piirteitä sekä yksityiskohtia, mutta kaipaan aikuisten kirjojen monimutkaisempia juonikuvioita ja henkilöhahmoja sekä psykologista syvyyttä. Nostalgia riittää joskus kannattelemaan lapsena luettuja kirjoja, mutta uusilla teoksilla ei ole sitäkään etua puolellaan.
En halua sanoa kirjasta mitään pahaa, sillä se on kaikin puolin suloinen (no, lopusta en voi tietää). Toivon, että oma tyttäreni innostuu tästä viiden vuoden päästä. Se on valloittavan vanhanaikainen sijoittuessaan yli sadan vuoden taakse, mutta kuvaa fiksua ja modernia tyttöä, joka innostuu luonnosta ja etenkin sen tieteellisestä tarkkailust viehättävän erikoislaatuisen isoisänsä seurassa. Kirjasta ovat kirjoittaneet hienosti ja sen ansaitsemalla tavalla ainakin Katja ja Linnea, jotka ovat selvästi minua parempia nuortenkirjojen lukijoita. *nurisee kateellisena*
Tämän tunnustuksen ja nolostelun lisäksi halusin kysyä taas teiltä, armaat lukijani, mitä luette nyt tai mitä lukemisia suunnittelette?
Minulla on hassu taipumus tehdä kaikesta listoja, aikatauluja ja lukujärjestyksiä (heh, kirjaimellisesti). Kun hylly pursuaa lukemista odottavia kirjoja, olen keksinyt kaikenlaisia perusteita sille, missä järjestyksessä niitä luen. Suurin osatekijä on tietenkin aina innostus, ja fiilisten mukaan usein myös muuttelen aiemmin laatimiani lukujärjestyksiä. Yksi niitä ohjaava tekijä on kuitenkin se, että pyrin lukemaan kirjoja vuorotellen eri kustantamoilta, ja Calpurnia Taten ja Kariston jälkeen oli lukujärjestyksessäni WSOY:n vuoro. Södikan tämä syksy onkin niin monipuolinen ja hieno, että minulla on vielä useita kiinnostavia teoksia lukematta. Toisin sanoen minulla oli eilen kauhea valinnan vaikeus, mutta lopulta voittaja oli selvä: Juhani Ahon elämäkerta Naisten mies ja aatteiden. Aloitin sitä jo, ja on todella ihanaa lukea pitkästä aikaa elämäkertaa ja Suomen kulttuurihistoriaa.
Koska minulla on nykyisin yleensä Anna Kareninan ja äänikirjan lisäksi vain yksi vapaa-ajan kirja kesken, lisäsin sivupalkin piristykseksi myös pari paikkaa kirjoille, joita ainakin kullakin hetkellä suunnittelen lukevani sen kesken olevan jälkeen. Nyt siellä on lihantuotannon ongelmiin pureutuva tietokirja Kamara sekä kovasti ihailemani Chimamanda Ngozi Adichien kesällä ilmestynyt novellikokoelma Huominen on liian kaukana. Näillä eväillä siis alkaa marraskuuni tuon ensimmäisen luovutuksen jälkeen.
Tällä viikolla Kirjavassa kammarissa on ehkä luvassa haastepostaamista ja/tai tietokirjaa ja/tai lastenkirjaa, kesäisten kirjahyllytäydennysten listaamista sekä tietenkin poistoperjantaita. Tulkaahan taas pistäytymään!
