Michael Cunningham -maanantai: Illan tullen

Michael Cunningham: Illan tullen (By Nightfall).
Kustantaja: Gummerus, 2011.
Suomentanut: Laura Jänisniemi.
Sivuja: 300.
Genre: Älykäs lukuromaani.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Rebecca huokaa, laskee kätensä kevyesti hänen polvelleen ja katsoo ikkunasta Kahdeksannelle avenuelle, liikenne on nyt pysähtynyt kokonaan. Rebecca on voimakaspiirteinen nainen, jota sanotaan usein kauniiksi mutta ei koskaan sieväksi. Huomaakohan hän itse noita pieniä eleitään, joilla lohduttaa Peteriä tämän omasta piikikkyydestä?"


Aloitin Michael Cunninghamin Illan tullen -uutuuden hieman epäilevin mielin. Kaikki tunnustavat Tunnit-romaanin upean nerokkuuden, mutta kirjailijan muuhun tuotantoon suhtaudutaan ristiriitaisemmin. Minäkään en hirveästi pitänyt hänen Säkenöivät päivät -teoksestaan. Tunteja toki rakastin, mutta - en tiedä, voinko tai uskallanko näin sanoa, mutta minulle Illan tullen oli vielä parempi. Se totisesti hipoo täydellisyyttä.


Epäilen tämän sanomista paitsi siksi, että Tunneilla on jo vankkumaton asemansa laatukirjallisuuden kentällä ja ettei Illan tullen ole ollut yhtä yksimielisesti rakastettu, mutta myös siksi, että lukukokemus oli niin erilainen. Kyllästymiseen asti toistan itseäni, ja sanon, että ennakko-odotuksilla on hirveän suuri vaikutus lukukokemukseen. Luin Tunnit vasta äskettäin, kun olin jo rakastanut kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa vuosia, kun kirjan tarina oli minulle jo aivan tuttu, ja kun tiesin, että kaikkien mielestä se on mahtava kirja. Illan tullen oli minulle sisältönsä puolesta tuntematon, ja tiesin, ettei se ole saanut varauksettoman kiittävää palautetta.


"Peter kääntyy takaisin Rebeccaan päin. Nuoreksi pojaksi pukeutunutta vanhaa miestä pitäisi katsella yhdessä, ei siitä oikein taida olla tarinaksi. Ja eivätkö he sitä paitsi ole jonkinlaisessa ärtyisässä riidan esitilassa? Pitkässä liitossa oppii tunnistamaan valtavan määrän erilaisia tunnelmia ja ilmapiirejä."


Cunningham on hyvin älykäs ja kirjoittaa paitsi kirkkaita lauseita myös erittäin osuvia havaintoja. Illan tullen on silti minusta tarpeeksi juonellinen ja "helppo" tullakseen kutsutuksi lukuromaaniksi. Älykkääksi lukuromaaniksi, mutta kuitenkin. Se ei vaatinut minusta lukijalta yhtä paljon kuin Tunnit, mutta tuli lähemmäksi, oli lämpimämpi. Olen kutsunut aiemmin älykkäiksi lukuromaaneiksi esimerkiksi Siri Hustvedtin romaaneja, joihin tämä voisi muutenkin vertautua.


Vertasin kirjaa mielessäni myös muutamiin muihin viime aikoina lukemiini älykkäisiin, hyviin romaaneihin. Mietin, mikä tästä teki minulle niin täydellisen. No, ainakaan Cunningham ei käytä esimerkiksi ruumiineritteisiin liittyvää inhorealismia, joka on minulle eräänlainen punainen vaate (vaikka oli tässäkin romaanissa yksi pissatahra alushousuissa, hih). Toisekseen hän suhtautuu henkilöhahmoihinsa tarkkanäköisyydestä huolimatta lempeästi ja rakastavasti. Hänen kirjojensa ihmiset ovat pohjimmiltaan kilttejä ja haluavat muille hyvää, vaikka olisivatkin vajavaisia ja hukassa. Usein moderneissa älykköromaaneissa älykkyys osoitetaan ihmisten raadollisuudella ja epämiellyttävyydellä. Onneksi Cunninghamilla ei ole näin. Haluaisin Illan tullen -päähenkilön Peter Harrisin parhaaksi ystäväksi, tai vaikka puolisoksikin. No, voisin mielelläni olla hurmaavan Cunninghaminkin ystävä. Puoliso meillä kummallakin on, ja vielä samaa sukupuolta, joten se vaihtoehto täytynee unohtaa. :)


Illan tullen kertoo muun muassa ihmisestä, vanhenemisesta, vanhemmuudesta, kumppanuudesta, avioliitosta, rakkaudesta, kauneudesta, taiteesta - ja New Yorkista. Kaihoan ikuisesti New York Cityyn, mikä sai minut varmasti rakastamaan tätä kirjaa entistä enemmän. Romaanissa kuvataan niin fyysistä kuin henkistä New Yorkia ja kaikki vain on, no - niin newyorkilaista. Tiedostan ilman muuta tällaisen ihailun ja kaihon kliseisyyden sekä naiiviuden, mutten välitä, vaan annan itseni nauttia New York -fiktiosta täysillä - ja itse kaupungistakin silloin, kun sinne pääsen.


"Sitten toisella taksilla takaisin alakaupungille. Joskus Peter ajattelee että lopun koittaessa, milloin se sitten koittaakin, hän muistaa taksimatkat yhtä elävästi kuin muutkin asiat maallisen vaelluksensa varrelta. Vaikka hajut olisivat miten pahoja (tällä kertaa ei ilmanraikastinta, vaan hienoinen sappinesteen ja moottoriöljyn lemahdus) tai kuskin ajotyyli aggressiivisen kömpelö (tällä kertaa ratin takana istuu kiihdytä-jarruta-tyyppi), tulee sellainen olo että leijuu kapselin suojissa, lipuu tämän uskomattoman kaupungin katuja suojassa kaikilta vaaroilta."


Kaikki valitsemani lainaukset ovat ensimmäisiltä sivuilta. Koko kirja on hieno, mutta kun tosiaan epäillen aloin lukea kirjaa bussimatkalla kaupunkiin, päädyinkin haukkomaan henkeäni koko ensimmäiset noin 30 sivua, jotka ehdin lukea. Taitoin toiseen sivuun hiirenkorvan, että muistaisin palata sen täydellisiin lauseisiin, mutta sitten ne vain jatkuivat, jatkuivat... Pian tiesin, että luen jotakin totaalisen, poikkeuksellisen hienoa.


Kirjalla on myös upea kansi, ja kerrankin olin myös suomennokseen melko tyytyväinen. Aika lailla täydellinen paketti, siis. Nyt täytyisi uskaltaa lukea ne Cunninghamin aiemmat teokset, joihin en ole vielä tutustunut, ja toivoa että ne muistuttavat enemmän tätä kuin Säkenöiviä päiviä.


Illan tullen ovat lukeneet myös Minna ja Leena Lumi, sekä alkukielellä Zephyr.