Kustantaja: Avain, 2007 (alkup. 1997).
Suomentanut: Hanna Sola.
Kansi: Jussi Jääskeläinen.
Sivuja: 389.
Genre: Realistinen lukuromaani.
Arvio: 4,25/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
"Willy tarkasteli tulevaa aviomiestään pöydän yli ja etsi merkkejä siitä, että Axelin ylimalkainen häviäjien halveksunta ja hänen ilmeinen kiinnostuksen puutteensa monimutkaisia asioita tai selityksiä kohtaan olisi tarttunut myös Ericiin. Willyn sulhasen kasvoissa oli niiden kulmikkuudesta huolimatta kuitenkin lempeyttä toisin kuin hänen isällään, jonka pyöreitä ja lupsakoita piirteitä korosti armoton, kärsimätön nykiminen suun ympärillä. Axel kannatti darwinismia, jonka vain esteettömän menestyksekäs elämä mahdollisti. Willy mietti, että menestyminen saattoi olla pahaksi, jos sen tuloksena olisi näin tunteeton ylenkatse vähemmän menestyneitä kohtaan."
Niin kuin olen erittäin moneen otteeseen maininnut - esimerkiksi täällä - Lionel Shriver on yksi parhaita kirjailijoita, joita olen koskaan lukenut. Uskalsin nimetä hänet yhdeksi parhaimmista vain kahden aiemmin lukemani teoksen, Poikani Kevin ja Syntympäivän jälkeen, perusteella. Luettuani nyt Kaksoisvirheen en joudu vieläkään pyörtämään sanojani, vaikkei tämä noiden kahden mestariteoksen rinnalle aivan kirikään.
Shriverin uusin suomennos, Jonnekin pois, on juuri ilmestynyt, ja ensimmäiset (kehuvat) blogiarviot siitä ovat jo ilmestyneet. Minulla tuo kirja odottaa vielä hyllyssä vuoroaan, ja jonakin kauniina päivänä haluan lukea myös Shriverin aiemmat, suomentamattomat teokset (The Female of the Species; Checker and the Derailleurs; The Bleeding Heart; Ordinary Decent Criminals; Game Control; A Perfectly Good Family). Wikipedian mukaan ensi vuonna on taas tulossa uutta Shriveriä, romaani nimeltä The New Republic.
Rakastan Shriverin kirjoissa monia asioita: Hän kirjoittaa tärkeistä aiheista, sekä yhteiskunnallisesti että yksityisesti. Hän tekee erittäin tarkkanäköisiä huomioita sekä psykologisia syväluotauksia. Hän kirjoittaa älykkäästi, muttei liian vaikeasti. Kieli on hyvin realistista, suoraa ja arkista ilman turhaa kekkulointia, vaikka virkkeet saattavat olla välillä pitkiä. Romaaneissa on selvä juoni, mutta mieleni tekisi silti kuvailla niitä henkilövetoisiksi, sillä niin vahvoja ja eläviä hahmoja Shriver rakentaa. He ovat usein epämiellyttäviä ja raivostuttavia, mutta heihin on helppo samastua tai heistä löytää piirteitä omasta lähipiiristä.
Kaksoisvirheessä moni yllä mainittu asia ei ole vielä hioutunut huippuunsa, mutta kyllä ne samat piirteet löytyvät sieltä silti. Kirjan voi varmaankin lukea tuntematta tennistä, mutta aikoinaan lajia tarkkaankin seuranneena tämä oli minulle siinäkin suhteessa mielenkiintoinen. Pääosissa ovat kuitenkin ihmiset, Willy ja Eric, tennistä pelaava pariskunta. Kirjassa käsitellään ennen kaikkea heidän suhteensa dynamiikkaa, eli kahta äärettömän kilpailunhaluista ihmistä, jotka haluavat loistaa samassa lajissa ja olla silti yhdessä. Kaksoisvirhe kertoo myös Willysta yksilönä, hänen kunnianhimostaan ja tenniksestä hänen elämänsä ainoana todella merkittävänä sisältönä.
Kirja on näiltä osin aika pelottava ja tekee surulliseksi, sillä kunnianhimoisia perfektionisteja löytyy oikeassakin elämässä etenkin urheilun maailmasta. Varmasti pakkomielteet myös antavat niiden riivaamille ihmisille paljon, mutta ulkopuolisena on helppo sanoa, että kirjan kuvaileman kaltainen elämä ei kuulosta elämän arvoiselta. (Mietin nyt kyllä sitä, että ehkä kirjat ovat minun pakkomielteeni, mutten kuitenkaan kilpaile niillä tai ole perustanut koko elämääni niiden varaan.)
Uskon jokaisen romaanin olevan jossakin määrin avainromaani ja kertovan lopulta kirjoittajastaan. Etenkin Kaksoisvirheen kohdalla ajattelin Shriverin mahdollisesti ruotivan itseään - vai olisko ruoskia parempi termi. Tämä on siis vain arvaukseni, mutta olen kuullut kirjailijan olevan itseään piiskaava urheilullinen perfektionisti, ja hänhän on muuttanut etunimensä Margaret Ann miehen nimeksi Lionel, kun taas itseään Willyksi kutsuvan romaanin päähenkilön oikea nimi on Wilhemena. Romaani myös velloo - ajoittain jopa junnaa - todella paljon Willyn heikkouksissa ja romahduksissa. Aviomies Eric joko on paljon parempi ihminen, tai sitten - niin kuin luulen - Willy vain pitää häntä sellaisena. Hän ikään kuin unohtaa heidän suhteensa alkuajat, kun hänellä meni miestään lujempaa, ja mies kiukutteli ja mökötti sen vuoksi kuin pikkulapsi.
Ajoittaisesta junnaamisesta huolimatta Kaksoisvirhe on mielenkiintoinen kuva tietynlaisesta parisuhteesta. Keskinäistä kilpailua on puolisoiden välillä usein, vaikkeivät he olisikaan samalla alalla ja ammattilaisurheilijoita. Myös puolisoiden perhe- ja valmentajasuhteet tarjoavat mielenkiintoista luettavaa ja pohdittavaa. Kaksoisvirheen huonoin puoli on sen loppu, joka tulee niin "kesken lauseen", että tarkistin muutamaankin kertaan, oliko viimeinen sivu liimaantunut kiinni edelliseen, ja sitten epäilin, että kirjastani ehkä puuttuu viimeinen sivu tai sivut. Ilmeisesti kirja on kuitenkin ihan kokonainen ja loppu vain tyhmä. Minulla oli kouluaikoina aina suuria ongelmia keksiä hyviä loppuja ainekirjoituksessa, ja tästä tuli sellainen olo, että Shriverillä on ollut sama ongelma, ja lopulta hän on vain luovuttanut ja lopettanut ilman minkäänlaista yhteenvetoa tai vastaavaa.
Ja ai niin, taas joudun nillittämään suomennoksesta, johon en ollut kovinkaan tyytyväinen. Täytyy ruveta merkitsemään lukiessa ylös minua häirinneitä kohtia, etten ammuskele arvokasta työtä tekeviä kääntäjiä täällä ihan perusteitta alas kerta toisensa jälkeen, mutta joka tapauksessa ärryin tätä lukiessa käännöksen tasoon ja huonoon kieleen useamman kerran. Silti se yleensä tarkoittaa, että valtaosa tekstistä on kuitenkin kelvollista tai hyvää.
Kansi on aika onnistunut, joskaan ei välttämättä sellainen, joka pakottaa poimimaan kirjan hyllystä sitä ja tekijää ennestään tuntematta. Kädet kurkottavat toisiaan kohti tennisverkon yli - se tosiaankin kertoo kirjan sisällöstä. Kuvasta tulee mieleen myös Michelangelon Aatamin luominen -fresko ja elämän antava jumalan sormen kosketus. Sekin voi kuvata hyvin tätä romaania kahdellakin tapaa: Tennis on Willylle jumalan asemassa, ja lisäksi Willy pitää miestään vähän turhan jumalallisena olentona. Tietyllä tapaa molemmat antavat, tai antaisivat, Willylle elämän.
Shriveriä tuntemattomille suosittelen ensimmäiseksi kirjaksi Poikani Keviniä (jolle saattaisin antaa ne täydet viisi tähteä) tai Syntymäpäivän jälkeen -romaania (joka sekin saisi arvosanaksi 4,75/5), mutta ihan mielenkiintoista ja älykästä luettavaa tämä Kaksoisvirhekin on. Muissa suomalaisissa kirjablogeissa se ei ole tainnut vielä esiintyä.
Tämä on yksi lempi-Shrivereistani! Kevin on niin rankka, että sitä on jotenkin vaikea ottaa lempikirjakseen niin huikea kuin se onkin. Tästä pidin kuitenkin myös.
VastaaPoistaLukemisesta on jo aikaa, joten nyt mennään muistikuvien varassa. Pidin valtavasti parisuhdekuvauksesta. Siitä, miten kaksi ihmistä valitsee toisensa ja vievät toisensa lähes hengiltä henkisesti. Siitä, miten suhde voi perustua kaikkeen muuhun kuin rakkauteen. Siitä, mitä kilpailu tekee ihmiselle pahimmillaan ja ääriolosuhteissaan.
Shriverin kirjoissa on minusta yksi sellainen jännä piirre, jota olen paljon miettinyt. Hänellä on kyky luoda henkilöhahmoja, joihin ei edes haluaisi samaistua. Silti kokee pakonomaista tarvetta selvittää, miten henkilöiden käy. Ehkä jokaisessa meissä olevat ikävät piirteet ovat ne, joita on kiinnostava tutkailla, mutta joista on vaikea pitää.
Arvostan Shriveria kirjailijana todella ja luen kaiken suomennetun. Minua kieli ei muistini mukaan häirinnyt lainkaan. Olin kiinni tarinassa - taidan olla tarinalukija silloin, kun tarina toimii :)
Kiitos perusteellisesta arviosta! Minun on pitänyt jo iät ja ajat selvittää Shriverin taustoja, mm. suomentamatonta tuotantoa, mutta en ole saanut aikaiseksi. Onneksi sinä olit viitseliäs.:)
VastaaPoistaHassua kyllä, en muista ollenkaan, miten tämä kirja loppui. Muutenkaan en muista kirjaa erityisen tarkasti, vaikkei sen lukemisesta ole kovin montaa vuotta (se oli kuitenkin ennen blogiaikaa). Muistan vain, että minua ärsytti ja tuskastutti päähenkilöiden puolesta ja vähän kyllästytti se tennis-aihe, koska se ei ole minulle läheinen. Hyvä tämäkin teos oli, mutta ei yhtä hyvä kuin muut Shriverit. Komppaan Valkoista Kirahvia, ettei Kevin ole minunkaan suosikkini, Syntymäpäivän jälkeen ja Jonnekin pois sen sijaan ovat.
Olen nyt toistanut omassa blogissani ja kaikkialla moneen kertaan juuri noita asioita, jotka jo tässäkin ovat tulleet esille. Loistavan tavallinen kieli ja tavalliset ihmiset ovat se yhdistelmä, jolla Shriver tekee loistavia kirjoja. Mitä tavallisemmista aiheista hän kirjoittaa, sen lähemmäs teksti tulee lukijaa ja kirjat on ihan pakko ahmia loppuun mahdollisimman pian. Lopuksi on vaikuttunut kirjasta ja kauhistunut tiedosta, että kenen tahansa elämässä voi tapahtua mitä tahansa.
Jee, uutta Shriveriäkö on siis tulossa. Toivottavasti se suomennetaan heti!
Paras kappale: "Rakastan Shriverin kirjoissa..." Täysin samaa mieltä yhden ainoan kirjan eli Jonnekin pois perusteella. Hänen henkilöhahmon´sa olivat kaikki niin mielettömän kiinnostavia.
VastaaPoistaTämän kirjan kansi vei huomioni ja myös aihe sekä nimi. Minua kiinnostaa pariskunnan keskinäinen kilpaailu aiheena.
Karoliina, olen vieraalla, hankallalla koneella, olet yksi harvoista, joille jaksan tällä näpytellä...Käyn kaikki muut kun saan oman vanhan, rakkaan koneeni takaisin. Mutta nythän kyseessä onkin Shriver;-)
"Varmasti pakkomielteet antavat niiden riivaamille ihmisille paljon" - ihanan avarakatseisesti sanottu ;).
VastaaPoistaHieno analyysi romaanista, joka minullakin jäi Syntymäpäivän jälkeen varjoon ja tuntui ajoittain ikävystyttävältä. Mutta kuitenkin taitavaa ihmiskuvausta ja jotenkin hyytävä tunnelma... Minä luin kirjan 3-4 vuotta sitten enkä enää edes muista loppua, muuta kuin että onnellinen se ei ollut.
Minäkään en muista miten Kaksoisvirhe loppui, joten ei se ainakaan ole jäänyt kauheasti vaivaamaan. :)
VastaaPoistaEn tiedä tenniksestä yhtään mitään, mutta se ei haitannut lukemista. Vähän muistan harmitelleeni kun en ymmärrä tenniksen ranking-systeemiä, kun kirjassa mainittiin vähän väliä millä sijalla Willy milloinkin oli, mutta ei sekään loppujen lopuksi paljoa häirinnyt.
Kaksoisvirhe on heikoin lukemani Shriver, mutta silti aika hyvä. Kevin ja Post-Birthday World ovat ehdottomat ykköset, So much for that (Jonnekin pois) on sitten siinä välissä. Kaksoisvirhe on ainoa suomeksi lukemani Shriverin kirja, mutta en kyllä muista että käännös olisi ainakaan pahasti häirinnyt. Minusta Shriverin englanti ei ole ihan helpoimmasta päästä, joten kääntämisessäkin on varmaan haasteita.
Niin paljon kuin rakastankin Poikani Kevin -teosta, ja pidän Shriverin tyylistä, tässä jotenkin närästää se tennisaihepiiri, vaikkei se varmasti olekaan SE juttu kirjassa :)
VastaaPoistaKiinnostaisi kyllä lukea ihan alkukielelläkin joku Shriver! Mutta ensin kuitenkin se hänen uusin käännös tietenkin ;)
Hihii, Susaa närästää tennisaihepiiri, ja minulle se on juuri se syy miksi olen hypistellyt tätä kirjaa kirjastossa lukuisia kertoja. Tennis oli lapsuudessani melko merkittävä osa perhe-elämäämme, kun silloin jo aikuinen isoveljeni pelasi kilpaa. Olen jo ihan natiaisena katsellut veljeni kanssa tv:stä jokakesäiset Wimbledonit ja ihaillut Björn Borgia ja John McEnroeta. :)
VastaaPoistaEn ole lukenut vielä yhtään Shriverin kirjaa, mutta olen ajatellut aloittaa Poikani Kevinillä, ja tämänkin luen varmasti jossain kohtaa. Kiitos mielenkiintoisesta arviostasi!!
Miekään en ole lukenut vielä yhtään Shriverin kirjaa, mutta nyt minut on vallannut pieni kuumehuuma, kun Leena, sie, Jenni ja moni muu on kehunut teoksia.
VastaaPoistaMinulta löytyy itseltänikin tämän Kaksoisvirhe, mutta ehkä pitäisi aloittaa tuolla Poikani Kevinillä.
Minä olen lukenut vasta Kevinin, mutta sekä tämä että Syntymäpäivän jälkeen ja uusin Jonnekin pois odottaa hyllyssäni lukuvuoroa. Uskon, että pidän niistäkin, jotenkin ihastuin niin paljon Shriverin kirjoitustapaan jo Kevinissä.
VastaaPoistaPoikani Kevin oli ravisuttava ja uskomaton lukukokemus, se sai minussa aikaan fyysistä pahoinvointia loputtuaan. Tätä Kaksoisvirhettä aloittelin, mutta henkilöt ja koko alku olivat niin tympeitä, että jäi kesken... Pitäisi varmaan joskus yrittää uudestaan.
VastaaPoistajelppaatko tyttöä mäessä?:) minulla on vielä suorittamatta TB:n alakategoriaa Multicultural Britain enkä oikein tiedä mitä siihen voisi lukea.
VastaaPoistaolen suorittanut osiota jo Ishiguron Ole luonani aina -kirjalla ja tarkoituksena olisi lukea vielä Little Been tarina. mutta kolmatta en keksi sitten millään. tiedän, että ainakaan zadie smithiä en halua lukea:)
kaksoisvirhe oli mulle vähän pettymys kevinin jälkeen - tosin kevin oli niin suuri lukukokemus, että jokanen teos olisi varmaan pettymys sen jälkeen. tennisharrastuksesta huolimatta kiinnostavinta musta oli parisuhdekuvaus ja keskinäinen kilpailu. shriverin maailman- ja ihmiskuvan on pakko olla suht erikoinen ainakin kirjojen perusteella ja häntä emänöinneeltä kollegalta oon kuullutkin hänen olevan varsin mieleenpainuva persoona. kerron joskus lisää, jos saan luvan. ;) jonnekin pois on mulla seuraavana lukuvuorossa, se katosi postiin, aaargh...
VastaaPoistaValkoinen kirahvi, Shriverin henkilöhahmot ovat tosiaan usein kaikkea muuta kuin miellyttäviä. Jännä tosin on se, että pidin Kevinin äidistä Evasta tosi paljon, vaikka hän on monen lukijan mielestä ihan hirviö.
VastaaPoistaJenni, ole hyvä vain, vaikka en minäkään paljon muuta kuin Wikipediaa vilkuillut (ja olen vilkuillut aiemminkin, kuolaten tuota suomentamatonta tuotantoa). En muuten usko, että minäkään muistan enää vuoden päästä, miten tämä päättyi. Tai ehkä nyt muistan, kun olen aiheesta blogannut, mutta kirja tuntuu yksinkertaisesti loppuvan kesken kappaleen, ilman minkäänlaista yhteenvetoa tai loppukaneettia tai dramatiikkaa tms.
Leena, kiva kun jaksoit käydä vieraasta koneesta huolimatta. <3 Toivottavasti olet saanut jo omasi takaisin! Minusta on niin ihanaa, että sinäkin olet nyt löytänyt Shriverin.
Maria, heh, avarakatseisesti joo, mutta ihan oikeasti ajattelin, että jos joku harrastaa urheilua - tai tekee sitä työkseen - tuolla tavalla, että mikään muu elämässä ei merkitse mitään, niin kyllähän sen täytyy antaa paljon myös tyydytystä ja ilon hetkiä. Kai? ;)
Jum-Jum, minun täytyy kyllä lukea Shriveriä englanniksi. Kiinnostaa. Tavallaan hänen kielensä on niin suoraa ja rehellistä, mutta se analysoi pitkin virkkein vaikeita asioita, joten voisi lopulta ollakin haastavaa englanniksi.
Susa, odottelen sinun Shriver-uutuusarviotasi - todennäköisesti ehdit siihen ennen minua. <3
Sara, voi että! Tennis on minusta ihana laji, mutta nyt sen seuraaminen on jäänyt priorisoinnissa perhe-elämän ja kirjojen alle. Aikanaan olin lajiin aika hulluna. Tosi mielenkiintoista tietää, että sinulla on ns. tennistausta. :) Ja joo, kannattaa aloittaa Kevinistä tai vaikka siitä Syntympäivän jälkeen. Tämä ei minusta ollut niin hyvä.
Ja samat sanat Hannalle lopusta! <3
Sanna, voi, sinulla on vielä paljon ihanaa edessä! Tämäkin siis oli hyvä, vaikkei _niin_ hyvä. Ja alussa minun oli vaikea päästä tarinan imuun, mikä saattoi kyllä johtua siitäkin, että minulla oli aikaa lukea kirjaa vain harvoin ja pienissä pätkissä. Toisaalta muistelen, että Syntymäpäivän jälkeenkin otti pienen hetken, ennen kuin hurmaannuin.
Anki, kyllä tämä pääsi vauhtiin vähän puuduttavan alun jälkeen minusta, mutta toisaalta ajattelen, että keskenjääneiden kirjojen perään on turha itkeä, sillä maailma on niin täynnä loistavia teoksia. :) Kiva kuulla kuitenkin, että pidit Kevinistä!
Sonja, toki voin yrittää! Lukemistani tulee mieleen ainakin Monica Alin Brick Lane, ja omalla TBR-listallani ovat ainakin Hanif Kureishin kulttikirja Esikaupunkien buddha (josta on blogannut ainakin Ilselän Minna vanhassa Juuri tällaista -blogissaan) sekä tuoreempi Helen Walshin Englantilainen tragedia, josta oli hieno arvio Zephyrin Kirjanurkkauksessa. Voisiko joku näistä kiinnostaa? Kysy vain lisävinkkejä, jos kaipaat!
Ina, tämä on tosiaan vähän pettymys, mutta toisaalta olin kuullut niin monelta, että tämä on huonompi, etten ollut kauhean yllättynyt. Sen sijaan yllättynyt olin aiemmin siitä, että pidin Syntymäpäivän jälkeen -romaanista lähes yhtä paljon kuin Kevinistä, vaikka rima oli tosi korkealla ja vaikka teokset oli tosi erilaiset keskenään (no, jälkimmäinen oli ehkä pelastuskin). Ja sulla onkin jo Jonnekin pois kesken, kun mulla on kestänyt taas kerran tämä kommentteihin reagoiminen...
Poikani Kevin tuijottelee edelleen hyllystä. Viimeistään tammikuussa se, sanoisin.
VastaaPoistaShriver kyllä kiinnostaa kirjailijana kovasti ja sitä on täällä blogistaniassa kehutti niin paljon. Sinäkin taisit nostaa siinä kevään kirjahaastesysteemissä useamman kerran esille. Kiinnostuksella odotellen.
Tässäkin tämä perfektionisti-teema voisi kyllä kiinnostaa. Ehkä englanniksi sitten tämäkin?
Joo, minä olen hehkuttanut Shriveriä aika tiuhaan. :) On tämäkin minusta ehdottoman luettava kirja, mutta tosiaan Kevin ja Syntymäpäivä olivat parempia. Suomennos ei miellyttänyt minua, mutta olen näissä aika tarkka. Kyllähän alkukielisen lukeminen on aina hyvä, jos kielitaito riittää, joten joo, lue enkuksi ja kerro sitten, millainen oli. :) Voin olla sit kateellinen. :D
VastaaPoistaKaksoisvirhe oli minulle ihan täydellinen kirja, eikä junnannut yhtään. Ja vaikka en pelaa tennistä, olin liiankin kotonani kirjassa niin pelikentillä kuin muutenkin: Valvoin kolem yötä aamukahteen ja kyvin niin tuskan kuin nautinnon hiessä...Tämä kirja löi minua tennismailalla päähän ja lujaa.
VastaaPoistaNiin tiheä kuin Jonnekin pois tämä ei ollut, mutta minusta näin suuri tragedia kuin rakakuden täydellinen tuho kahdessa erässä, vaatikin vähän tilaa ympärilleen. Sattuneesta syystä omistin arvostelun miehelleni. Tätä ennen olen hänelle omistanut vain Ian McEwanin Lauantain.
Nyt pitää saada jostain Syntymäpäivän jälkeen!
Odotan kovasti, että ehdin pian lukemaan arviosi! Minulle tämä ei ollut parasta Shriveriä, mutta hyvä tämäkin on, ilman muuta. Sen lukeminen tuntui sillä hetkellä ajoittain kuin työltä, mutta nyt jälkeenpäin muistelen kokemusta valoisammin. Niin raaka kuin kirja onkin.
PoistaHienoa, että aiot lukea myös Syntymäpäivän jälkeen. Ja kai aiot Shriverin parhaan, eli Poikani Kevininkin vielä lukea?
Karoliina,minä niin samaistuin Willyyn...vaikka se (she) onkin serkkuni, joka pelaa tennsitä, enkä minä. R. lukee nyt tätä, ja on hieman tuskissaan, sillä pohjustin kirjan hänelle näin: Kun luet tätä, mietippä sinä Rhett (Eric), mitä meille voisi tapahtua, jos olisimme saman lajin kilpaharrastajia..." Hän taisi vähän loukkaantuakin...;-)
VastaaPoistaMinusta kirja on vieläkin parempi kun aikaa on kulunut eli en voi olla miettimättä tätä nyt, kun luen Keviniä, että jäikö Kaksoisvirhe jonnekin katveeseen, sokeaan pisteeseen, josta sitä ei löydetty - riittävästi.
Shriver-terveisin
Scarlett (Willy)
Ai, sinä luet nyt Keviniä! Lukujärjestyksellä (hih, siis tarkoitan sitä, missä järjestyksessä kunkin kirjailijan teokset lukee) on kyllä paljon merkitystä, ja sitten tietysti lukukokemuksen subjektiivisuudella, eli jokainen kirja tulee eri tavalla lähelle yhtä ja toista lukijaa, joilla on jokin oma kokemus, muisto tai muu samastuminen, joka tekee kirjasta erityisen.
PoistaMinusta Kaksoisvirhe oli hyvä, mutta se ei noussut lähellekään samalle tasolle minun asteikollani, kuin Poikani Kevin. Ehkä osittain siksi, että luin Kevinin ensin, mutta myös siksi, että samastuin Kevinin Evaan sata kertaa enemmän kuin Kaksoisvirheen Willyyn.