Sanoja sunnuntaina

Moni ihana haastepostaus on jäänyt minulla rästiin ja toistaiseksi tekemättä. Tämä, jonka idea on jonkun toisen bloggaajan antamien satunnaisten sanojen purkaminen, taisi pyöriä blogeissa noin kuukausi sitten, ja siitäkin on jo yli kaksi viikkoa, kun pyysin Ilselästä sanoja itselleni. Nyt on vihdoin hyvä hetki istahtaa alas kuumaa viiniä lasissa, käsivarret hellinä päivän haravointiurakasta, ja pohtia, mitä seuraavat sanat minulle merkitsevät.


Sisko. Minulle siskot - siis ne kaksi, joiden kanssa olen kasvanut samassa perheessä - ovat elämän tärkeiden asioiden listalla hyvin korkealla. Tunnen oloni todella onnekkaaksi, kun olen aina saanut elää sisko rinnallani, jopa kaksi. Toivon, että oma tyttärenikin saisi vielä joskus siskon, koska veli ei uskoakseni ole ihan sama asia. Kiitos, Ninni ja Maiju, kun olette olemassa!


Minulla on lisäksi kaksi tärkeää varasiskoa, jotka ovat olleet mukana kasvamassa ihan pienestä saakka ja yhä rinnalla. Kiitos, Johanna ja Soile!


Elämässäni on - tai on käynyt - myös paljon naisia, jotka olen kokenut sielunsiskoikseni. Kaikki eivät sitä edes tiedä, ja tuo yhteys on voinut ilmetä tässä elämässä hyvin monin eri tavoin. Hekin ovat erittäin merkittäviä!


Sanasta sisko tulee mieleen lisäksi naisten välinen solidaarisuus ja yhteistyö, mikä on minulle henkilökohtaisesti tärkeä asia ja arvo.

Luksus. Minulla on yleviä aatteita ihmisten välisestä tasa-arvosta, kestävästä kehityksestä ja vaikka mistä. Tulen vähällä toimeen, eikä rikastuminen ole minulle tärkeää - ei ainakaan lähellekään yhtä tärkeää kuin eläminen "oikein", omia arvoja ja intohimoja seuraten. Mutta myönnetäköön, että rakastan luksusta, ihan sen perinteisimmässä merkityksessä, silloin kun pääsen siitä syystä tai toisesta nauttimaan. Olen joissakin asioissa aikamoinen snobi. Esimerkiksi en ole koskaan, nuorempanakaan ollut reppureissaaja. En edes katso alle neljän tähden hotelleja, jos matka vaatii hotelliyöpymistä. Ja niin edelleen, mutta nämä eivät ole asioita, joista kauhean mielelläni puhun. *nolo*


Onneksi rakastan myös arjen luksusta, kuten pieniä aistinautintoja (ikkunasta näkyvät syksyn värit puutarhassa, ihanalta tuoksuva tee jne.) tai yllättävää yksinäistä arki-iltaa, jolloin voin nauttia hiljaisuudesta (tai hiljaa soivasta Billie Holidaysta), kynttilänvalosta, hyvästä kirjasta ja viinistä.

Tarttuminen. Ensimmäisenä minulle tuli mieleen ihan fyysinen kiinnitarttuminen, mutta hyvässä mielessä. Olen monella tavalla vajavainen äiti, mutta nappaan lapset kainaloon, halaukseen ja pusutteluun monta kertaa päivässä. Miehenkin kanssa onneksi yhä tartumme kiinni, arjessa vähintään lähtöpusujen ajaksi, ja illalla telkkaria katsoessa tai lukiessa, toistemme jalkoja hieroen tai selkää rapsutellen.


Seuraavaksi tuli mieleen hetkeen tarttuminen, carpe diem, ja Kuolleiden runoilijoiden seura. Hetkeen tarttuminen, hetkessä eläminen on tärkeä osa elämänfilosofiaani. Muistelen mielelläni menneitä ja rakastan suunnitella tulevaa, mutta elämä on lopulta tässä hetkessä. Tähän hetkeen saa silti lisää syvyyttä ammentamalla aiemmasta ja luomalla perustaa tulevaisuuteen.


Keinutuoli. Ah-hah-haa. :) Istun rakkaassa keinutuolissani nytkin. Tuoli on esiintynyt blogissakin pari kertaa valokuvassa ja kerännyt kovasti kehuja kanervanpunaisen värityksensä vuoksi. Kun päätimme muuttaa lasten leikkihuoneen työhuoneekseni, ensimmäinen hankintani oli keinutuoli lukupaikaksi, enkä ole tuota hankintaa katunut. Rakastin jo lapsuudenkodissamme istua keinutuolissa, ja monet lukumuistotkin liittyvät tuohon keittiön nurkassa sijainneeseen tuoliin. Niin, kotona keinutuoli oli nurkassa, mutta mummilassa se (tai ne, niitä oli kaksi) oli keskellä tupaa, ja lapsena pelkäsin aina sen keikkaavan kumoon. Nyt huomaan saman pelon omissa lapsissani, kun he istuvat minun tuolissani.


Meillä Itä-Suomessa tosin puhuttiin kiikkutuolista, ja myös pihoilla ja leikkikentillä (niin, sekin sana oli leikkikenttä, ei leikkipuisto) oli kiikut, ei keinut. Tämä on yksi harvoista (?) sanoista, joista olen luontevasti omaksunut länsisuomalaisemman version täällä pääkaupunkiseudulla pian puolet elämästäni asuneena, enkä enää juuri puhu kiikuista, kiikkutuoleista tai kiikkumisesta.

Rakas. Olen monesti miettinyt, ettei rakas - tai rakkaus tai rakastaa - ole sanana kovin kaunis. Samaa mieltä lienee ainakin Ismo Alanko. :) Mutta toisaalta sanan kauneuden määrittää sen merkitys, ja siksi ilman muuta sana rakas herättää hyvin positiivisia tunteita. Perinteisesti suomen kielessä ei ole ollut kovin yleistä tai luontevaa puhua ääneen rakastamisesta, tai ainakaan sanoa suoraan toiselle, että rakastaa. Nykyisin tuo lienee vähän muuttumassa, ja ainakin tietty "arkinen liioittelu" on tullut osaksi kieltämme. Minäkin taidan ilmoittaa täällä blogissa rakastavani eri asioita tai kirjoja melkein yhtä usein, kun nimeän niitä ihaniksi. ;)


Lapsille sanon päivittäin rakastavani heitä ja miehellekin usein. Rakastan monia muitakin ihmisiä, mutta asian ääneen toteaminen on jo vaikeampaa. Lähdin kuitenkin jo sivupoluille aiheesta, sanasta, joka on rakas, ei rakastaa. Käytän rakasta jonkin verran hellittelysanana, mutta yleisemmin käytössä taitaa olla kulta. Moni asia ja ihminen on minulle rakas, mutta ihan ensimmäisenä sanasta tulee mieleen romanttisen rakkauteni kohde, mies, puoliso, pitkäaikainen kumppani - joka puhtaasta rakkaudesta (?) rakensi minulle tänään uuden kirjahyllyn. :) Kiitos, Teemu!


Jos joku vielä haluaa sanoja, ilmoita asiasta tämän postauksen kommenttiosiossa, niin lähetän sinulle omat viisi pohdinnan aihetta.


Ensi viikon aikana suunnitelmissani on vastata kommentteihin täällä ja tietenkin käydä vierailulla teidän blogeissanne muutaman päivän tauon jälkeen. Tarkoituksena on myös postata ainakin arvio Jonathan Franzenin upeista Muutoksista, toinenkin haastevastaus ja purkua kesän/syksyn kirjahankinnoista. Todennäköisesti mukaan mahtuu myös joku tieto- ja/tai lastenkirja. Myös poistoperjantai pysynee kuvioissa. ;) Viikonloppuna juhlimme kahden päivän ajan Stellan syntymäpäiviä, joten silloin voi olla hiljaisempaa.


Hyvää alkavaa viikkoa kaikille lukijoille!