sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Susipalatsi-sunnuntai: Ensimmäinen osa

Susipalatsi-sunnuntaisin keskustellaan kimppaluetusta Hilary Mantelin romaanista Susipalatsi seuraavassa aikataulussa:


Sunnuntai 15.1. Ensimmäinen osa
Sunnuntai 5.2. Toinen osa
Sunnuntai 26.2. Kolmas osa
Sunnuntai 18.3. Neljäs osa
Sunnuntai 8.4. Viides osa
Sunnuntai 29.4. Kuudes osa/Koko kirja


Esittelin hankkeen täällä, ja suomalainen kustantaja itse kirjan täällä. Keskustelut on tarkoitettu lukupiirimäiseksi areenaksi kirjaa samassa tahdissa lukeville, joten muusta bloggauksesta poiketen nyt on lupa jutella myös juonesta mahdollisista paljastuksista ja spoilauksista välittämättä - ottaen kuitenkin huomioon kimppalukuaikataulu ja kulloinkin keskusteltava osa kirjasta.


Lähes 800-sivuisen järkäleen ensimmäinen osa on vain noin 50 sivua pitkä, eikä sen perusteella voi sanoa kirjasta vielä kovin paljon. Voimme kuitenkin keskustella ensivaikutelmista ja ehkä odotuksistakin - millä mielin olemme lähteneet Susipalatsia lukemaan.


Omalta kohdaltani voin sanoa, että luin nuorempana mielelläni historiallisia romaaneja ja olin kiinnostunut historian kuninkaallisista - etenkin Iso-Britanniassa. Nykyisin olen huomannut, etten enää tartu kovin innoissani satojen vuosien takaisiin tapahtumiin keskittyviin kirjoihin, vaikka esimerkiksi elokuvina tai tv-sarjoina saatan edelleen katsoa hyvinkin mielelläni vastaavia tarinoita. Historialliset kuningashuoneet ovat kuitenkin edelleen periaatteessa kiinnostavia, samoin kuin Iso-Britannia. Anglofiliastani en taida päästä eroon - ei sillä, että haluaisinkaan.


Susipalatsissa minua on aihettaan enemmän kiinnostanut siitä kuulemani kehut ja Booker-palkinnon voitto. Sekin on kyllä kiehtonut, että Mantelin on sanottu nostaneen historiallisen romaanin suorastaan uudelle tasolle ja tehneen 1500-luvun hovijuonittelusta elävää sekä realistisen oloista. Mutta vaikka hankin kirjan jo viime keväänä sen ilmestyttyä suomeksi, olen lykännyt lukemista tähän saakka, sillä olen pelännyt Susipalatsin olevan paitsi paksu myös hidaslukuinen.


Nyt voin sanoa, että alku vaikuttaa helpottavan hyvältä. Keskustelemme nyt romaanin ensimmäisestä osasta, joka päättyy sivulle 65, mutta olen lukenut kirjaa tuosta vielä vähän pidemmälle. Se ei ole ainakaan vielä temmannut minua mukaansa siten, että minulla olisi ollut vaikeuksia pysytellä hitaassa lukutahdissa, mutta lukeminen ei ole tuntunut myöskään vaikealta tai pitkäveteiseltä. Mantel kirjoittaa hyvin ja suomentaja Kaisa Sivenius, jonka jälkisanat odottavat kirjan lopussa, tuntuu alun perusteella suoriutuvan urakastaan ansiokkaasti.


Kirja alkaa rajulla kohtauksella päähenkilön Thomas Cromwellin saadessa pahan kerran selkäänsä isältään. Nuori Cromwell pakenee siskonsa kodin kautta merille, pois isänsä ulottuvilta, ja sitten kertomus hyppääkin 27 vuotta eteenpäin. Cromwellista on tullut korkeaan asemaan kohonnut lakimies, jonka isäntä on kardinaali Wolsey, Yorkin arkkipiispa. Selville tulee Thomasin ja kardinaalin läheinen suhde. He keskustelevat kuninkaasta, nyt legendaarisesta Henrik VIII:sta, joka haluaa päästä eroon ensimmäisestä vaimostaan. Lukija tietää kuninkaan elämäntarinan tuntien, että tämä on vasta alkua.


Ensimmäisen osan viimeisessä luvussa kohdataan myös Thomasin vaimo Liz. Heidän liittonsa alku ei ole ehkä kovin romanttinen, mutta yhteiselämästä saa tämän lyhyen luvun perusteella lämpimän kuvan, ja Lizzie jäi ainakin minulle mieleen älykkään oloisena naisena, joka on mahdollisesti voimakkaastikin vaikuttava tekijä Thomas Cromwellin päätösten taustalla. Joitakin muitakin henkilöitä esitellään, ja kirjan alussa oleva henkilöluettelo sekä kuningasperheiden sukupuut ovat hyödyksi.


Pähkinänkuoressa: kirjan alku oli lupaava ja sen perusteella tiedän Thomas Cromwellin ponnistaneen ankeista oloista, joissa hänellä oli kuitenkin tukijoitakin. Myöhemmässä elämässä hänellä meni hyvin ainakin ammatillisesti ja taustalla vaikuttivat niin ystävällinen isäntä kuin viisas vaimo. Voi olla, että nämä jälkimmäiset tulkintani osoittautuvat vielä vääriksikin. Katsotaan, miltä näyttää kolmen viikon päästä, kun keskustelemme kirjan toisesta osasta.


Mitä te odotitte tai odotatte Susipalatsilta? Miltä kirjan alku vaikuttaa - pidättekö kirjailijan tyylistä ja/tai suomentajan työstä (jos luette kirjaa suomeksi)? Jäikö mieleenne jotakin erityistä: esimerkiksi joku tietty henkilö tai kohtaus?

12 kommenttia:

  1. Onpas jännää, eka kimppalukuni! Ensimmäinen pätkä oli aika lyhyt, olisin mielelläni lukenut enemmänkin mutta maltoinpas odottaa!

    Muistelin edellisenkin lukukerran perustella että kirjan alku ei ollut vielä niin vaikuttavKa, innostuin enemmän Cromwellin päästessä ns. tositoimiin. Katarina Aragonialaisen tapaus on kyllä mielenkiintoinen...

    Henkilöistä sen verran, että minulla oli ennen kirjaa Cromwellista hyvinkin kylmän miehen kuva ja oli kiva huomata että kirjan alussa Cromwellissä on lämpöä ja ymmärrystä lapsiaan kohtaan. Isän pahoinpitelyt antavat kyllä taustaa Cromwellin armottomaan maineeseen.

    VastaaPoista
  2. Mulla kans on eka kokeilu kimppalukua ja mieli olisi tehnyt jatkaa samantien pidemmälle. Nyt kun tosiaan lukupätkässä oli vasta niitä esittelyitä ja ei päästy vielä kunnolla aiheeseen.

    Cromwell vaikuttaa aika erilaiselta kuin mitä muiden teoksissa sivuhenkilönä, nyt on paljon pehmeämpi ja inhimillisempi lähestymistapa kun esitellään rankkaa lapsuutta ja perhettä.

    Suomentajasta en osaa muuta kommentoida, kun että ainakaan ei ole vielä mikään pistänyt tekstissä erityisesti silmään, eli siinä mielessä hyvää on teksti ollut. Tosin kieliopillisesti tämän kotimaisen kanssa on minulla ollut aina haastavaa ja mielummin olen kouluja käynyt englanniksi :)

    Brittihovit ja varsinkin tämä aikakausi kiinnostavat suuresti, joten kiitos tästä, tosi hyvältä vaikuttaa kirja ja olisi ollut harmi jättää Susipalatsi lukematta!

    VastaaPoista
  3. Ensimmäistä kertaa kimppaluvussa minäkin.

    Luen teosta englanniksi, joten suomennokseen en osaa sanoa juuta enkä jaata. Englanniksi tekstiä on välillä vähän haastava seurata. Kirjailijan tyyliin näyttää kuuluvan, että Cromwell on useimmiten yksinkertaisesti "he". Varsinkin pidemmissä dialogeissa ei aina keskittymättä pysy kärryillä siitä, kuka sanoi mitäkin...

    Kaikkinensa kirja kyllä nappasi heti mukaansa ja myönnetään - olen lukenut jo yhden luvun toista osaa.

    Alun kappaleet loivat aikahypyistä huolimatta tehokkaasti kuvan Cromwellin taustasta ja jonkin verran myös persoonasta. Kun päästään pidemmälle niin nähdään varmaan, miten hyvin ensivaikutelma pitää kutinsa.

    Innoissani odotan jatkoa niin kirjan luvussa kuin näissä keskusteluissakin.

    VastaaPoista
  4. Minulla ei oikeastaan ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia Susipalatsin suhteen. Muistan lukeneeni siitä joitakin blogiesittelyjä jossakin välissä, mutta en suuremmin kiinnostunut. Keväällä luin C. J. Sansomin historiallisen dekkarin Luostarin varjot, jossa Cromwell on sivuroolissa. Silloin jostakin luin, että Susipalatsissa Cromwellista annetaan aika paljon erilainen kuva kuin muussa kaunokirjallisuudessa. Ainakin Luostarin varjoissa Cromwell esitetään epämiellyttävänä ja vaarallisena vallantavoittelijana.

    Olen aikoinani opiskellut ja opettanut historiaa, mutta Suomen historian ja Euroopankin kannalta Cromwellin ja Henrik XVIII:n puuhat olivat kuitenkin niin etäisiä ja vähämerkityksisiä, ettei niitä kovin paljon käsitelty. Kuninkaan merkilliset puuhathan ovat sitten kiinnostaneet jälkipolvia muista syistä. Tarkoita vaimoparkojen kohtaloa. Kai Cromwellilla oli sormensa pelissä niissäkin asioissa.

    Susipalatsi alkaa aika ravistelevasti, kunhan lukijalle selviää, kuka on ”hän”, joka on vähällä tulla kuoliaaksi hakatuksi. Cromwellin kammottava isä hakkaa poikaansa armottomasti. Nyrkistä ovat aikanaan saaneet myös sisaret, jotka ovat jo päässeet naimisiin. Aika karu kuva syntyy miehen lapsuudesta. Nuoruus kirjassa sivuutetaan, koska tosiaan aika nopeasti hypätään 27 vuotta ajassa eteenpäin. Cromwell palaa joltakin kardinaalin asioihin liittyvältä matkalta. On vuosi 1527, huhtikuu, ja Lontoossa sataa ties monettako kuukautta. Kardinaalista annetaan varsin ovelan miehen vaikutelma. Kuninngas alkaa olla kipeästi perillisen tarpeessa, mutta velivainaan leski ei ole pitkästä avioliitosta huolimatta saanut poikaa aikaiseksi. Näitä sotkuja siis jo väläytellään.

    Kotona Cromwellia odottaa vaimo Liz. Avioliitto on aikanaan solmittu järkisyistä, mutta vaikuttaa onnelliselta, vaikka vaimo ei olekaan lukenut Cromwellin hankkimaa salakuljetettua Raamatun käännöstä. Englanti on siis vielä katolinen maa, mutta muutoksen siemenet on aseteltu esille kirjan aloitusosassa. Cromwellista annetaan pätevä ja pystyvä kuva. Hän saa myös oitis lukijan myötätunnon puolelleen.

    Kirja vaikuttaa helppolukuiselta, ja olisin mielelläni lukenut saman tien eteenpäinkin, mutta ajattelin pysytellä sovitussa lukutahdissa. En ole enne osallistunut kimppalukuun, ja tämä vaikuttaa oikein sopivalta kokeilukirjalta!

    VastaaPoista
  5. Norkku, minuakin Katarina kiinnostaa. Toivottavasti hänestä on jatkossa enemmänkin! Minä olen siitä onnekkaassa (?) asemassa lukijana, ettei minulla ollut paljon tietoa tai ennakko-oletuksia Cromwellista persoonana. Olen toki lukenut, että tässä kirjassa hänestä annetaan uudenlainen kuva, ja toisaalta se menee minulta sitten vähän ohi ns. uutena näkökulmana.

    Kata, sinä olet siis lukenut saman aihepiirin muitakin kirjoja? Mitä? Suomennos on minusta usein parhaimmillaan juuri silloin, kun siihen ei kiinnitä huomiota. :)

    Minna, jännä juttu, mutta minulle on käännöksessäkin käynyt pari kertaa siten, etten ole ollut ihan varma, kehen "hän" viittaa. Teksti on välillä sellaista hieman tajunnanvirtaista. Ja juu, minäkin olen lukenut jo yli sata sivua, mutta varmistelin ennen tämän alustuksen kirjoittamista, etten puhu vielä toisen osan asioista. :)

    VastaaPoista
  6. Kirsi, kirjoitimmekin yhtä aikaa kommenttejamme. :) Minäkin mietin tuota kardinaalia, josta sai lempeän kuvan, mutta jotenkin uhkaava tunnelma siitäkin kohtauksesta välittyi. En tiedä, miten paljon tulkitsen lukemaani sen kautta, että odotan kirjassa olevan juonittelua ja selkäänpuukotuksia, kun kustantajan esittelyssäkin kerrotaan kirjan nimen tulevan sanonnasta "ihminen on ihmiselle susi" tms.

    Ja tosiaan, kirja kertoo myös kristinuskon modernisoitumisesta Englannissa, joten noilla uskontoon liittyvillä viittauksillakin on tärkeä roolinsa tarinassa.

    Minustakin tuntuu, että kirjailija on päähenkilönsä puolella ja haluaa antaa hänestä hyvän kuvan, jollainen ainakin minulla jo onkin.

    VastaaPoista
  7. Minulla ei ollut mitään sen kummempia ennakko-odotuksia kirjalle - lähdin ihan avoimin mielin lukemaan. Ensimmäisen osan jälkeen en osaa sanoa juuri muuta kuin että ainakin tähän mennessä olen pitänyt kirjoitustyylistä. Teksti on tosiaan välillä hiukan tajunnanvirtamaista mutta silti minusta helppolukuista ja mukaansatempaavaa.

    Minä en ole lukenut mitenkään hirveästi historiallisia romaaneja, en varsinkaan tällaisia "historian suurmiehistä" kertovia. En siis varmaan osaa kauheasti vertailla Susipalatsia muihin historiallisiin romaaneihin, enkä osaa sanoa onko tässä todella uudistettu genreä. Mutta olen kyllä kiinnostunut kuulemaan mielipiteitä aiheesta teiltä, jotka vastaavia kirjoja enemmänkin luette.

    Usein minua historiallisia romaaneja lukiessa häiritsee se, että mietin liikaa sitä, kuinka autenttisesti asioita on kuvattu, ja kuinka suuressa määrin kirjailija katsoo asioita oman aikansa perspektiivistä. Onko muilla tätä ongelmaa? Onko satojen vuosien takaisia tapahtumia edes mahdollista kuvata muuten kuin nykyajan valossa? Lähinnä siis tarkotan ihmisten tapoja toimia ja ajatella: ovatko ne aikaan sidottuja vai pohjimmiltaan aina samanlaisia?

    VastaaPoista
  8. Liisa, minullakin on aikaa vastaavan aihepiirin kirjoista, ja joka tapauksessa on vaikea vielä sanoa, miten erilainen tämä Susipalatsi niihin verrattuna on. Mutta odotetaan jännityksellä - etenkin genreä enemmän harrastavien näkemystä, kun kirja etenee!

    Kyllä minä ainakin väkisinkin mietin historiallisten romaanien kohdalla sitä, onko kirjailija ajatellut liian modernisti, mutta periaattessa olen kuitenkin sitä mieltä, että fiktio on fiktiota, eikä siltä voi vaatiakaan täydellistä autenttisuutta. Eihän se olisi edes mahdollista, liekö toivottavaakaan. Mietin usein sitä, onko vuosisatojen takaisten ihmisten samankaltaisuutta kanssamme kirjoissa liioiteltu - vai vähätelty. Siis samaa kuin sinä. :) Mutta kussakin teoksessa on kirjailijan näkemys ja tulkinta asiasta, ja yritän nauttia itse kirjasta pohtimatta liikaa näitä, vaikka ne mielenkiintoisia asioita ovatkin.

    VastaaPoista
  9. Luin yläasteaikohin mm Victoria Holtia paljon ja hänen teoksensa Kuningattaren varjossa oli ensimmäinen varsinainen brittihovia käsittelevä tapaukseni. Se kertoo Lettice Knollysistä, Elisabet I:n ystävästä ja kilpailijasta, he kun rakastivat samaa miestä. Siitä se kiinnostus varsinaisesti lähti, kirja kun oli mielestäni niin paljon parempi kuin Holtin muut aika samantapaiset massaan hukkuvat teokset.

    Toinen hyvin mieleen jäänyt teos vuosien takaa on Rosalind Lakerin Kuningattaren perintö. Se tosin sijoittuu jo 1600-luvun loppupuoliskolle, eli mukana on Cromwellin aikaa, ruttoepidemia ja Lontoon suuri palo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kata viittaa tässä historian toiseen Cromwelliin?

      Poista
    2. Näköjään 1600-luvulla Englannissa on häärännyt Oliver Cromwell -niminen heppu. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...