keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Kaikenlaista kirjahyllykeskiviikkona

Hei ystävät ja hyviä välipäiviä! Toivottavasti kaikkien joulu pyhineen sujui mukavasti. Minä sairastuin lopulta jouluaattoiltana siihen muun perheemme jo läpikäyneeseen vatsatautiin, mikä tietenkin laski tunnelmaa ja muutti monien suunnitelmia pyhien osalta, kun meitä ja mahdollisesti tartuttamiani ihmisiä ei uskaltanut kukaan enää oikein tavata... 


Minua harmitti vietävästi ensinnäkin muiden joulun pilaaminen ja lisäksi vuoden suurimman mässäilyjuhlan meneminen sivu suun. Ensimmäinen merkki taudista oli nimittäin se, etten pystynyt aattoillan aterialla syömään kuin puolet kasaamastani annoksesta, ja siitä pahoinvointi sitten alkoi. Vielä joulupäivän kattauksellakaan en saanut mitään alas.


Onneksi ehdin nauttia ruoasta ja perheen sekä sukulaisten seurasta ennen taudin iskemistä, ja tästäkin joulusta jäi lopulta hyviäkin muistoja. Lisäksi joulu tulee taas ensi vuonna.


Olimme sopineet vähentävämme aikuisten keskinäisiä lahjaostoksia, mutta saamani lahjat olivat todella onnistuneita. Täällä kirjablogissa sopii hehkutettavaksi kuulemma Etsystä löytyneet Jane Austen -aiheiset lahjat: kankainen kirjakassi, johon on painettu Darcyn kosinta Ylpeydestä ja ennakkoluulosta, sekä ihana taulu, jonka perhoset on leikattu Emman sivuista. Molemmat teokset kuuluvat suosikki-Austenieni joukkoon ja olin aivan ihastuksissani näistä kekseliäistä ideoista!








Tässä vuoden vaihteen tienolla Kirjavassa kammarissa olisi tarkoitus julkaista postauksia esimerkiksi vuoden luetuista, parhaista kirjoista, kevään odotetuista sekä haasteiden yhteenvedoista. Kirja-arvioitakin teen aina kun ehdin. Kevään kimppaluettavaksi valikoitui tiukan äänestyksen määräämänä Hilary Mantelin Susipalatsi (Teos, 2011). Postaan ensimmäisen virallisen Susipalatsi-sunnuntain heti 1.1.2012, jolloin voi ilmoittautua mukaan, mutta olen jo suunnitellut aikataulun, jonka mukaan lukeminen alkaa heti vuoden alusta ja jatkuu huhtikuun lopulle.


Mutta nyt palaan ajassa vielä taaksepäin syksyyn ja Helsingin kirjamessuille, joilta tekemäni kirjahankinnat minulla on vielä esittelemättä.


Uutena ostin vain Atenan/Schildtsin standitarjouksen houkuttelemana kolme kovakantista kympillä. En ole lukenut vielä edes Pasi-Ilmari Jääskeläisen kohkattua Harjukaupungin salakäytäviä, mutta uskalsin silti napata hyllyyni myös tämän Taivaalta pudonneen eläintarhan. Lisäksi olin juuri kaivannut tietoa aamiaisen historiasta eri maissa, ja olen muutenkin aamiaisfani, joten Aamiainen - nautiskelijan ateria oli kiva löytö. Kolmanneksi valitsin lapsille hauskan näköisen kuvakirja Kuka ajaa?, joka onkin osoittautunut todelliseksi hitiksi jopa 5-vuotiaan esikoistyttären kanssa, mitä en sentään olisi uskonut.


Vain yhden teoksen perusteella Märta Tikkasen ikuiseksi faniksi ja uskolliseksi ystäväksi julistautuneena olen kasvattanut kirjastoni Tikkas-kokoelmaa, nyt kolmella teoksella. Pokkareina löytyivät Sofian oma kirja sekä Punahilkka, kovakantisena Tikkasen uusin Emma ja Uno - rakkautta tottakai. Yhtään kirjaa en messuilta muuten ostanut muutamaa euroa korkeampaan hintaan, joten pidän etenkin jälkimmäistä hyvänä löytönä.
Swanin tytöt on kiinnostanut minua jo kauan, niin kuin Suomen kultuurisukujen historia yleensäkin. Olen muistaakseni tosin ostanut tämän joskus anopille lahjaksi, joten olisin saanut sen helposti lainaankin, mutta ostin kirjan nyt kuitenkin itselleni, kun halvalla sain.
Kotimaista kirjallisuutta edustaa vielä Sirpa Kähkönen ja Neidonkenkä-pokkari. Olen lukenut Kähkösen Kuopio-sarjasta vasta sen ensimmäisen osan, Mustat morsiamet, mutta ihastuin siihen niin, että uskalsin hankkia hyllyyni jo valmiiksi odottamaan tämän sarjan viimeisimmän osan.
Ruotsalaisen dekkaristin Håkan Nesserin Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä uskalsin ostaa, vaikken pidä dekkareista. Tutustuin tähän teokseen erään työtehtävän yhteydessä hyvin, vaikken ole sitä vielä lukenutkaan, ja se kuulostaa todella kiehtovalta aikakausineen ja lapsuuskuvauksineen. Lisäksi Ilselän Minna on kehunut kirjaa ja vahvistanut, ettei se varsinainen dekkari olekaan. Sain tämän aikanaan äidin miehelle joululahjaksi vain pokkarina, mutta nyt minulla on sitten kovakantinen versio itselläni. Kansi on muuten tosi hieno ja Timo Mänttärin suunnittelema.


Olen luvannut Lumiomenan Katjalle, että korjaan häpeällisen John Irving -aukon sivistyksessäni pian. Kotona olisi kovasti kehuttu Kaikki isäni hotellit, mutta jostakin mystisestä syystä aloittaisin mieluummin jostakin toisesta teoksesta. Yritin messuilla etsiä muita suositeltuja Irvingejä, mutta varmaan jo niiden paksuudesta johtuen useimmat maksoivat käytettynäkin yli kympin, jopa lähemmäs 20 euroa. Sitten löysin kuitenkin tämän Välisarjan avioliiton, jonka alkuasetelma kuulosti herkulliselta. Hankinnan jälkeen parikin ihmistä on kyllä sanonut, ettei tämä ole kovin hyvä, mutta katsotaan!


Viimeisenä muttei vähäisimpänä esittelen Michael Cunninghamin Samaa sukua -romaanin. Tunnit on ollut minulle suuri elämys niin elokuvana kuin kirjana, mutta Illan tullen sai minut rakastumaan kirjailijaan tulisesti. Olin ajatellut, että haluan lukea häneltä seuraavaksi juuri tämän romaanin, ja ilahduin, kun löysin sen messuilta. Kirjan paksuus kyllä yllätti - sehän on suorastaan tiiliskivi! Tästä muuten taisin maksaa jopa kuusi euroa.




Aikani messuilla oli melko rajallinen, ja vietin sen lähes kokonaan antikvariaattistandeilla. Messuilla melkein ihaninta onkin, että divaristit ovat kokoontuneet helposti saman katon alle. Vaikka olin suunnitellut meneväni katsomaan joitakin kirjailijahaastatteluja, en lopulta malttanut, vaan ajattelin, että haastatteluja voin lukea lehdistäkin, nyt on aika shoppailla! :)

16 kommenttia:

  1. Nuo Austen-lahjat ovat aivan mahtavia! Onnittelut sinulle, kun olet ollut noin kiltti tänä vuonna, ja lahjojen antajalle hatunnosto hyvästä mausta! :)

    VastaaPoista
  2. Voi miten suloisia lahjoja!

    Meilläkin on melkein jouluperinne, että sairastetaan. Viime vuonna joulupäivä vietettiin sairaalan päivystyksessä, tänä vuonna onneksi vaivana vain tavallinen flunssa. Vastatauti on kyllä kurja jouluseuralainen, otan osaa ja toivotan energistä loppuvuotta!

    VastaaPoista
  3. Todella ihanat Austen-lahjat! Etenkin nuo perhoset, tuollaiset olisivat kyllä luonnontieteilijä-lukijan seinälle aikamoiset (pitänee vinkkailla vaivihkaa miehelle ;). Eli selvästi olet kilttinä ollut.

    Kirjamessujen divaripuoli on kyllä ihana. Minä en tainnut ostaa sieltä tänä vuonna tosin mitään, mutta hyllyjä oli mukava selailla. Ensi vuonna pitääkin olla Atena/Schildtsillä valppaana, tuo kolme kympillä meni nimittäin ihan ohi. Minä tyydyin vaan ostamaan runokokoelmia ja Missä kuljimme kerran pokkareina.

    Suloista loppuvuotta Karoliina!

    VastaaPoista
  4. Huokailen täällä noille ihanille Etsy-lahjoillesi!! Aivan ihania!

    VastaaPoista
  5. Suloisia Austen lahjoja tosiaan! =) Nyt vähän kadehdin sinulta myös tuota Neidonkenkää... no, kyllä se vastaan jossain tulee.

    VastaaPoista
  6. Harmillinen aattoyllätys sinulla, mutta ihania lahjoja joka tapauksessa olet saanut!

    Ja nyt iski kateus tuosta Cunninghamin Samaa sukua -löydöstä! Minä en ole sitä onnistunut hankkimaan omaan hyllyyni, vaikka se on suosikkini herran teoksista. Sen siitä saa, kun kiirehti, eikä keskittynyt divaripuolelle... Nyyh! No, ehkä minun kappaleeni Samasta suvusta odottaa vielä löytymistään :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat lahjat olet saanut !

    Voi harmi tuota mahatautia, vaan minkäs sille mahtaa. Kurja ajankohta :-(

    Odotan innolla Susipalatsi-projektia, harmittelen vain, että ennätin sen jo lukea itsekseni.

    VastaaPoista
  8. Voi, harmi, ettei joulu mennyt ihan suunnitelmien mukaan! Mutta tuplavoi lahjoistasi!! Tuollainen kassi lähtee tilaukseen just nyt! Mukavaa loppuvuotta:)

    VastaaPoista
  9. Saamasi Austen-lahjat ovat tosiaan ihania! Ikävä että vatsatauti varjosti joulua, koeta ottaa vahinko takaisin uutena vuotena!

    Minulla on tuo ihana Swanin tytöt, ja (kirjastosta lainatusta) Kuka ajaa -kirjasta ovat meidänkin tytöt pitäneet :).

    VastaaPoista
  10. Emme mekään aivan terveenä selvinneet läpi joulunpyhien, tapaninpäivä alkoi sairastelun merkeissä:-(
    Teit kivoja löytöjä kirjamessuilla. Tuon Samaa sukua aion kyllä etsiä käsiini.
    Perhosidean aion napata, sillä "kirjaperhosia" minulla on jo ennestään. Olen tosin tehnyt niitä jonkun roskakirjan sivuista, joten idea ei ole samalla tavalla yhtä hieno. Tuollainen kassikin olisi tervetullut kirjakassikokoelmaani. Kiitos siis sekä kirja- että askarteluideoista!

    VastaaPoista
  11. Voi ei. Se siis oli jokin epidemia, laajempikin kuin meidän perheemme kohdannutta?! Harmillista :( Meillä oksensi ensin 2-vuotias siskonpoika, sitten isoveljeni, sitten äitini, sitten 5-vuotias kummipoikani, sitten 3-vuotias veljenpoika. Mutta kumman kaupalla muihin ei enää tauti tarttunut.

    Mutta kuule, ihania nuo perhoset. Ihan todella hienoja!

    VastaaPoista
  12. Voi ei, et sitten välttynytkään vatsataudlta :( Meillä ilmeisesti yrittelee jokin vatsataudin poikanen, toivottavasti ei kierrä koko perhettä...

    Ihania lahjoja ja melkoinen kirjakasa :) Minäkin keskityin kesäisillä kirjamessuilla kiertämään myyntipisteitä, en edes muista ketä kirjailijoita siellä oli. Tosin minunkin messuaika oli rajattu, joten pientä priorisointia piti tehdä ;)

    VastaaPoista
  13. Minäkin ihailen noita Austen-lahjoja. Kertakaikkisen upeita. <3

    Olen myös niin iloinen, että aiot lukea Irvingiä, mutta älä kiltti kulta lue sitä Välisarjan avioliittoa ainakaan ensimmäiseksi. Se on - en voi muuta sanoa - huono. Välisarjan avioliitto, Vesimies sekä Neljäs käsi ovat kolme Irvingin kirjaa, joiden lukemista melkeinpä kadun. Sinulle suosittelisin ensimmäiseksi Oman elämänsä sankaria tai Leskeä vuoden verran. Oma suosikkini on se Kaikki isäni hotellit. <3

    VastaaPoista
  14. Olen Katjan kanssa samaa mieltä noista kolmesta Irvingistä, joita voi sanoa huonoiksi. Älä aloita Irvingiä Välisarjan avioliitosta, kun on niin paljon parempia tarjolla. Vaikka Garpin maailma - se on aika lyhytkin.

    Toivottavasti pääset nauttimaan uuden vuoden herkuista!

    VastaaPoista
  15. Voi rakkaus noita Austen-lahjoja!! <3 <3 Ihania!!

    Harmittaa niin puolestasi että joulusi meni noin surkeissa merkeissä. :( Vatsatauti on muutenkin kamala, saati sitten jouluaattona!

    Hirmuisen hyviä hankintoja olet tehnyt! Märta Tikkastakin noin monta kirjaa! <3 Ja arvaa mitä, minäkin olen suuri Tikkas-fani vain yhden teoksen perusteella! :)

    Muita omalta lukulistaltani (ja samalla hyllystäni) löytyviä ovat Swanin tytöt, Neidonkenkä ja Samaa sukua, sekä kirjastosta lainassa oleva Kim Novak.

    (Aloittelin valtaisaa kommentointiurakkaani sinun blogistasi (<3) koska olen laiminlyönyt Kirjavaa kammaria pahasti (tosin syynä ovat olleet juuri sinun lanseeraamasi haasteet... ;). Palaan tännekin vielä huomenissa, nyt lähden nukkumaan. :)

    VastaaPoista
  16. Marjis, hih, kiitos! :) Lahjojen ideoijana oli vanhempi siskoni, mutta sitten kun minun ehdotuksestani sovimme, ettemme osta toisillemme lahjoja, sisko delegoi lahjojen rahoituksen äidillemme. :)

    Joana, eikö? :) Ja voi harmi. :/ Me ei olla ennen sairastettu jouluna enkä muista että edes lapsena olisi ollut sellaista "perinnettä". Vuoden 2011 juhlapyhiä vain vaivasi kohdallamme kumma kirous. :-(

    Linnea, ihan totta, taulu sopisi sinulle tosi hyvin! Toivottavasti mies on korvat höröllä. :) Ja minullakin meni monia kustantamojen tarjouksia ohi (näin kuulin jälkeen päin), kun keskityin sinne divaripuolelle ja olevinaan kollasin, että kustantamojen kojuilla kaikki oli tooosi kallista.. :)

    Susa, niin on! <3

    Booksy, näin on. Ja Neidonkenkä löytynee jostakin sinullekin, kun siitä on tuo pokkaripainoksin otettu. :)

    Suketus, niinpä! Ja voi, olen pahoillani suosikkikirjasi "viemisestä", mutta toisaalta minä en ole vielä edes lukenut sitä. :) Toivotaan, että oma kappaleesi kävelee pian jossakin vastaan. Nettidivarit ja huuto.net ovat hyviä metskauspaikkoja. :)

    Petriina, olen itsekin lahjoihin tosi ihastunut, mutta vatsataudin muisto on onneksi jo hyvin haalistunut. :) Tervetuloa seurailemaan juuri aloitettua Susipalatsi-projektia, ja toivottavasti osallistut keskusteluihin kuitenkin!

    Amma, kivaa että sait kassivinkin itsellesikin! Varoituksen sanana kerron, että myyjä oli ollut kuulemma yliaktiivinen yhteydenpitäjä. :) Oikein mukvava ja ystävällinen kyllä, kuulemma.

    Maria, vuosi vaihtui onneksi terveissä ja muutenkin mukavissa merkeissä! :) Swanin tytöt onkin ihan sinun kirjasi. <3 Ja tuossa Kuka ajaa? -kirjassa minua hämmästytti erityisesti se, että Stella innostui siitä tässä iässä. :D Eikä hän kyllä muutenkaan kova autotyttö ole sitten toisen ikävuotensa ollut. Toisaalta tuo tämänkin kirjan ihastus meni aika pian ohi. :) Nyt huomasin muuten saman sarjan kirjoja alessa, ja pitää ehkä pari tilata lisää.

    Clarissa, ihanaa että sait ideoita! Mutta ikävää, että teilläkin sairastettiin pyhinä/välipäivinä. :/

    Helmi-Maaria, eikö vaan olekin? :) Ja joo, kyllä tuota oksutautia tuntuu olevan tähän aikaan vuodesta aina liikkeellä laajemminkin. Ekaa kertaa vain iski meihin.. Ja ihme kyllä myöskään siskoni perhe ei sairastunut, vaikka asuimme joulun heillä!

    Villasukka, toivottavasti säästyitte taudilta! Ja hahaa, meillä on ollut sama tärkeysjärjestys messuilla. ;D

    Katja, kiitos. Ja hih, lupaan yrittää vältellä Välisarjan avioliittoa, vaikka se kuulostaa minusta niin hauskalta. :)

    Margit, samat sanat sinulle. :) Ja juu, onneksi todellakin saimme herkutella uudenvuoden viikonloppuna!

    Sara, ihania nämä ovat, ja tosiaan onneksi tuo joulukaan ei enää harmita. :) Ihanaa, kun sinäkin olet "aloitteleva mutta ikuinen" Tikkas-fani. :D Ja taas paljon samoja kirjoja lukulistoilla! <3

    Voi kuule, minä olen itse laiminlyönyt kaikissa vuodenvaihteen kiireissäni tätä kommentteihin vastaamista, joten suotakoon nyt sinullekin anteeksi.. Heh. Etenkin, jos syynä ovat MINUN haasteeni. :D :D :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...