tiistai 24. huhtikuuta 2012

Teatteritiistai: Tumman veden päällä Kansallisteatterissa

Kansallisteatteri: Tumman veden päällä. Kuva Antti Ahonen.


Luin Peter Franzénin esikoisromaanin Tumman veden päällä (Tammi 2010) pari vuotta sitten, eli aikana ennen Kirjavaa kammaria. Siksi täältä ei löydy bloggausta kyseisestä kirjasta, mutta olen kyllä maininnut, että pidin siitä, ainakin täällä.


En suhtautunut Franzénin esikoisromaaniin ehkä yhtä ennakkoluuloisesti kuin moni muu on tunnustanut suhtautuneensa, mutta eivät odotukseni erityisen korkeallakaan olleet. Pidin kirjassa sen maltillisuudesta traagisesta aiheestaan huolimatta, ja erityisesti onnistuneesta lapsikertojaratkaisusta. Kertoja-Peten kokemuksia ja tuntemuksia ei selitelty, vaan ne kuvattiin sellaisinaan, mikä lisäsi autenttisuutta. Olen kirjailijaa vähän nuorempi, mutta en niin paljon, etteikö samastuminen hänen omaelämäkerralliseen lapsuuskuvaukseensa olisi onnistunut, mikä teki osaltaan kirjasta minulle hyvän.


Niin, romaanin pohjalla ovat kirjailijan omakohtaiset kokemukset, mutta kyseessä on kuitenkin romaani. Olen pohtinut viime aikoina paljon autofiktiota ja sen eri muotoja. Autofiktiivistenkin romaanien kohdalla on hyvä muistaa, että romaani on romaani on romaani, mutta kirjailijan valitessa tämän tien hän ei voi välttyä uteluilta ja vertailuilta tosielämän kokemuksiin. Todennäköisesti tekstiä myös lähes poikkeuksetta pidetään "todempana" kuin se onkaan.


Omaelämäkerrallinen tai ei, Tumman veden päällä on romaanina koskettava kuvaus lapsuuden hauraudesta ja toisaalta voimasta. Kirjassa tapahtuu kauheita asioita, mutta se ei ole missään nimessä toivoton tai minusta edes erityisen ahdistava tarina. Lapsi ottaa asiat sellaisina kuin ne ovat, mikä vähän itkettää aikuista, mutta se tarkoittaa myös lohdullisia harmaan sävyjä maailmassa, jonka aikuinen ehkä maalaisi mustavalkoiseksi. Lisäksi vaikka romaanin kertojan elämässä on isä(puoli), joka muuttuu alkoholin vuoksi hauskasta iskästä pelottavaksi tyranniksi, hänen ympärillään on myös turvallisia ihmisiä: äiti, isovanhemmat ja pikkusisko - biologinen isäkin.
Kuva: Antti Ahonen.


Ja nyt siis kävin katsomassa Tumman veden päällä teatterisovituksena. Se oli tarinana hyvin uskollinen kirjalle, vaikka tietenkään kaikkea ei ollut saatu mahdutettua mukaan. Suuren osan huomiosta vei väistämättä esityksen tekninen toteutus. Se oli jotakin teatterin ja elokuvan väliltä; live-elokuvaksi tätä on taidettu kutsua. Käytännössä katsomossa tuijotettiin melkein koko ajan silmä kovana valkokangasta, jolta sai seurata samaan aikaan kuvattuja kohtauksia. Välillä kuvattiin piilossa kulisseissa ja välillä näyttämöllä yleisön edessä. Välillä myös ikään kuin huolimattomasti osittain piilossa, mistä tuli katsojalle erikoinen, tirkistelevä tunne.


Esityksen tekniikkaa ei ollut yritetty piilottaa, vaan kamera-, valo- ja äänimiehet hääräsivät näkyvillä näyttelijöiden seassa. Täytyi ihmetellä ja ihailla kaiken sujuvuutta sekä sekunnintarkkaa ajoitusta. Näyttelijöiden lisäksi kuvattiin esimerkiksi näyttämön etuosassa ollutta pienoismallia Tornionjoen laaksosta ja erikoisefektejä varten akvaariota näyttämön sivussa.
Kuva: Antti Ahonen.


Aikuisnäyttelijät tekivät mielestäni hienot roolit (pääosissa Seppo Pääkkönen, Elina Knihtilä, Antti Litja ja Terhi Panula), ja lasten osuus oli toteutettu kekseliäästi: Lapsinäyttelijöitä ei paljon kuvattu, ja heidän puheosuutensa suurimmilta osin hoitivat lavalla koko ajan (ilman rooliasuja) olleet aikuisnäyttelijät Ona Kamu sekä Anna Paavilainen, jotka myös soittivat eri instrumenttejä ja lauloivat luoden esitykselle sen äänimaailman. Etenkin Kamu Peten roolissa teki suuren, vaikuttavan työn. Kuvaava kamera edusti yleensä Peten katsetta varsinaisen näyttelijän sijaan.
Kuva: Antti Ahonen.


Teknisen toteutuksen ihmettelyn voitti lopulta kuitenkin sisältö. Kirjan tarina, vahvat tunnelmat ja lapsen kokemus oli saatu siirrettyä myös näyttämölle ja näyttelijöiden työhön. Henki ja itkukin kurkussa katsomossa sai seurata perheen pahoinvointia ja luhistumista. Ja ne kirjasta tutut lapsen elämän valonpilkahdukset tuntuivat mukavilta näyttämölläkin. Olo ei ollut esityksen päätyttyä lohduton, vaan toiveikas.


Odotan mielenkiinnolla, kuinka kirjailijan itsensä ohjaama elokuva vuorostaan onnistuu saman tarinan kertomisessa, ja vielä enemmän odotan työn alla olevaa jatko-osaa Franzénin esikoisromaanille.


Kuva: Kansallisteatteri.

12 kommenttia:

  1. Oo, olipa mielenkiintoista lukea tämä. Heräsi kova halu nähdä näytelmäkin, harmi, että täältä on Kansallisteatterille ihan vain hieman matkaa :) Luin siis nimittäin noin tunti sitten loppuun Franzénin kirjan ja voi, tykästyin! Juuri lapsikertoja ja simppeli kieli olivat minusta teoksen vahvuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kävinkin jo lukemassa kivan postauksesi kirjasta. Hauska sattuma, että meillä oli sama aihe samana päivänä. :) Eihän sitä tiedä, jos tämä esitys kiertää myöhemmin muuallakin Suomessa.

      Poista
  2. Kiitos Karoliina todella paljon tästä arviosta! Minä en ole lukenut vielä kirjaakaan mutta arvioita sen verran että tiesin mistä on kysymys.

    Minua viehättää tämä videokuvan ja perinteisen teatterin yhdistäminen, etenkin jos se on toteutettu onnistuneesti. Samankaltaista videon ja teatterin yhdistelmää oli käytetty viime talvena näkemässäni Broken Heart Storyssa. Näytelmä ei sinänsä minua sytyttänyt mutta tekniset ratkaisut olivat kiinnostavia.

    Esityksen toteutus kuulostaa mainiolta ja voisin jo ihan niiden vuoksi käydä tämän katsomassa. Pitääpä ehdottaa Tuomakselle josko lähtisi kanssani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdota ihmeessä, ja jos Tuomas ei innostu, voisin kuvitella jonkun Franzénin teoksesta pitäneen kirjabloggaajan lähtevän mielellään mukaan. Moni on kirjaan ihastunut!

      Poista
  3. Kiitokset! En ollut tiennytkään, että tässäkin harrastetaan livekameratouhuja, joista olen kovasti pitänyt Smedsin näytelmissä (Smeds on tietysti jo pitkän aikaa sitten todennut videon näyttämöllä olevan lopullisesti out :-). En jaksanut lukea tuota kirjaa mutta taidanpa mennä teatteriin. Reinikaisen ohjausta on ainakin kovasti kehuttu monessa paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, minä käyn niin vähän teatterissa, että olen auttamattoman tietämätön siitä, mikä siellä on in tai out, mutta hihitytti silti tuo Smeds-kommentti. :) Käy ihmeessä sinäkin katsomassa tämä - olisi kiva lukea mielipiteesi!

      Poista
  4. Wau! Kuulostaapa hurjan mielenkiintoiselta teatteritoteutukselta! Piti heti rientää katsomaan milloin esityksiä on. Pitäisiköhän suunnitella matka Suomeen alkusyksyksi, kun kesällä eivät tuota esitä…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kiinnostuit, Reeta Karoliina! Toivottavasti saat Suomen reissusi sovitettua näytösten kanssa yhteen. :)

      Poista
  5. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta!

    Minä tykkäsin kovasti kirjasta, jonka kuuntelin osaksi äänikirjana ja luin vielä kokonaan perinteisenä kirjana. Harmi vain kun äänikirjakokeilu (äänessä kirjailija itse) meni mönkään, Franzénia olisi ollut ilo kuunnella kirjan loppuun asti.

    Minäkin odotan innolla tästä tehtyä elokuvaa ja myös Franzénin seuraavaa kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olisi ollut kyllä hauska kuulla kirjailijan itsensä lukemana. Kiva, kun sinäkin tykkäsit kirjasta!

      Poista
  6. Hei, kiva löysin tämän postauksesi, vaikka naamakirjasta jo ensikommenttisi taannoin luinkin! Minua kiinnostaa tämä myös kovasti, kirja oli oikein hyvä.

    Olen jo pariin otteeseen käynyt Kansallisteatterin nettisivuilla vilkuilemassa aikatauluja. Täytyy nyt vielä kerran tarkistaa Mieheltä, lähteekö kanssani vai alanko järkätä seuralaista muualta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat seuraa miehestäsi tai muualta ja pääset katsomaan tämän. Luin äskettäin - juurikin Facebookista - taas yhden ystävän ylistävän kommentin esityksestä. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...