perjantai 2. joulukuuta 2011

Poistoperjantain arvonta ja uusi kirja

Viime viikolla ilmoitin arvontaan Cyril Pedrosan sarjakuva-albumin Ekoloogiset (WSOY 2011). En tiedä, johtuiko se uutuudesta vai sarjakuvasta vai ekologisuudesta, mutta arvonnasta innostui verrattain sankka joukko. Heistä sarjiksen voitti itselleen...


Norkku Nenä kirjassa -blogista!


Onnea voittajalle. :) Jos osoitteesi ei ole muuttunut lähiaikoina, sitä ei tarvitse erikseen minulle meilata.


Kirjahyllystäni poistoon joutavat teokset vähentyvät uhkaavasti, ja nyt siirrytään jo lastenkirjallisuuden pariin.
Bloggasin viime lauantaina Astrid Lindgrenin ihanista Lotta-kirjoista, joista rakkain lienee minulle Osaa Lottakin ajaa (WSOY 1974). Omistin tämän kirjan lapsena, mutta sittemmin se kappale on kadonnut jonnekin. Tämän nyt arvottavan löysin ja ostin käytettynä tänä syksynä Helsingin kirjamessuilta. Sitten kävikin niin, että sain vähän myöhemmin kirjasta myös ihan uuden kappaleen. Siksi tämä vanhempi pääsee nyt poistoon.


Tässä kappaleessa on se mukava puoli, että se on ihka ensimmäistä painosta vuodelta 1974, kun meille jäävä kappale on jo seitsemännestä painoksesta. Tämä vanhempikin versio on varsin hyväkuntoinen, kannet ovat vain hieman kulmista nuhjaantuneet. Tavallaan mieleni tekisi pitää se itse. Päädyin kuitenkin tähän ratkaisuun, koska tässä vanhemmassa painoksessa on minun silmääni väärän värinen kansi, sellainen hieman liian vaalean ja kirkkaan vihreä. Lapsuuteni kirjassa oli vähän tummempi, samanlainen kuin tuossa uusimmassa painoksessa. Näin hassusta syystä päästän tämän, ehkäpä jo keräilyharvinaisuuden (?), menemään. Minulla ei ollut enää tarpeeksi valoa ottaa kunnollista kuvaa tuosta vanhemmasta kannesta, mutta sellaisen voi pyytämällä saada sähköpostitse.


Kustantaja kuvailee kirjaa näin:
"Kun Lotta täyttää viisi vuotta, hän ei voi enää ajaa vanhalla kolmipyöräisellään – vaikka isä niin luuleekin. Lotta pihistää Vuorisen tädin romuvajasta oikean pyörän, koska totta kai hän osaa ajaa. Mutta jarruttaa Lotta ei osaa, eikä osaa pyöräkään. Onneksi syntymäpäivästä tulee kuitenkin paljon mukavampi kuin miltä tässä vaiheessa vaikuttaa."

Arvontaan voi osallistua ensi torstaihin, 8.12., klo 17.00 saakka, 1-3 arvalla. Arpoja saa yhden kustakin seuraavasta: ilmoittamalla osallistumisesta tämän postauksen kommenteissa; olemalla rekisteröity lukijani; ja linkittämällä tämän arvonnan omaan blogiinsa. Ilmoittakaa osallistuessanne, kuinka monella arvalla olette mukana. Voittokirjoja postitan vain Suomen rajojen sisällä. Onnea matkaan! 

Yritän ehtiä huomenna listata marraskuun luetut, mutta sitten blogi hiljenee muutamaksi päiväksi, kun lähdemme kyläilemään ystäväperheen luo Poriin. Nyt toivotan kaikille hyvää, juuri alkavaa viikonloppua, ja alan valmistautua juhlimaan tohtorisystävää illan karonkassa (tai hänen vastaväittäjäänsä siellä kai juhlitaan, jos tarkkoja ollaan). Moi vaan!

18 kommenttia:

  1. Voi sentään, vaikka meillä on jo tuosta ihanuudesta jo uusin painos, niin toiveikkaana osallistun tuon ensipainoksen arvontaan! Tällä kertaa osallistun kahdella, sillä en tod.näk. pysty linkittämään ennen kuin pitkällä ensi viikkoa.

    Mukavaa reissua ja karonkaa!

    VastaaPoista
  2. Ooh, tähän on pakko osallistua :) Linkitän! Eli siis kolmella mukana!

    VastaaPoista
  3. Kolmella arvalla mukana! :) Lotta muistuttaa hirveän paljon siskon nuorinta tyttöä - tai päinvastoin, joten tämä olisi hyvä joululahja.

    VastaaPoista
  4. Todella kivaa, että arvontavuorossa on yllättäin lastenkirja! Täältä löytyisi sopivasti kirjan Lotan ikäinen pieni uusi lukija kirjalle :)

    Kolmella arvalla jälleen mukana :)

    VastaaPoista
  5. Yhdellä mukana. En tavallisesti osallistu arvontoihin, mutta nyt oli pakko kun on niin ihana kirja tarjolla!

    Kiitos muuten vielä blogivinkistä.

    VastaaPoista
  6. Olen tästä kirjasta haaveillut omakseni ja ehdottomasti mukana kolmella arvalla!

    VastaaPoista
  7. Kahdella arvalla mukana tässä ihanassa arvonnassa :)

    T: Annika
    annika@esajokinen.net
    sähköpostilla minut saa parhaiten kiinni

    VastaaPoista
  8. Ohos, kävipäs minulla tuuri! Osoitteeni ei ole muuttunut, kiitokset kovasti!

    VastaaPoista
  9. Oi, osallistun kahdella arvalla tähän arvontaan, ihan vain siltä varalta, että oma Lottani olisikin salaperäisesti kadonnut äidin varastoista... :)

    VastaaPoista
  10. Oi ei, ihana kirja! Kahdella arvalla mukaan, ehdottomasti!

    VastaaPoista
  11. Kuten tiedät, minäkin rakastan tätä kirjaa (kuten kaikkia Lottia) ja tiedät senkin, että meillä on tämä kirja hyllyssämme. Olen kuitenkin hieman ahne tuolle ensipainokselle (raaskin sitten antaa uudemman painoksen tyttärelleni ikiomaksi), että osallistun ja linkitänkin.

    :)

    VastaaPoista
  12. Kahdella mukana. Lastenkirjoja kun ei ole koskaan liikaa.

    VastaaPoista
  13. Kolmella mukana, ja heti linkitän teidät kaunokaiset. :)

    VastaaPoista
  14. Kahdella mukaan, Lottaan olisi kiva tutustua tyttöjen kanssa :)

    VastaaPoista
  15. Kahdella mukana arvonnassa, itse en ehkä kirjaa lukisi (ei ole entuudestaankaan tuttu), mutta menisi lahjaksi arvoiseensa paikkaan...

    VastaaPoista
  16. Voi että, alkaa jo melkein kaduttaa kirjasta luopuminen, kun näin moni on siitä innostunut. :) Suoritan arvonnan pian ja ilmoitan voittajan huomenna, onnea kaikille!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...