keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Teematiistai - Siri Hustvedt: Lumous

Siri Hustvedt: Lumous (The Enchantment of Lily Dahl).
Kustantaja: Otava, 2009.
Suomentanut: Kristiina Rikman.
Sivuja: 263.
Genre: Älykäs lukuromaani.
Arvio: 3,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


Nimitin tämän päivän Teematiistaiksi ja päätin Siri Hustvedtin ansaitsevan oman teemansa, sillä aion lukea häneltä useamman teoksen lähiviikkoina. Minun ja Sirin tarina on se, että luin hänen villisti kehutun Kaikki mitä rakastin -romaaninsa vasta viime kesänä, mutta ihastuin siihen silloin täysin. Olen aiemminkin puhunut paljon siitä, kuinka kirjan laadun lisäksi lukuhetki ja -ympäristö vaikuttavat kovasti lukukokemukseen, ja tälläkin kertaa jotenkin hyrisen, kun muistelen ensimmäisen Hustvedtini lukemista.


Olimme nimittäin juuri saapuneet San Diegoon lomallemme, ja minä, joka olen aina tuhahdellut muiden "muka-jetlageille" kärsin kerrankin sellaisesta itse. Kärsin myös jonkinlaisesta posttraumaattisesta stressihäiriöstä ja viikon kestäneestä migreenijatkumosta. Nukuin huonosti, ja jouduin nukkumaan San Diegon vaihtokotimme lastenhuoneessa tyttäremme vieressä, sillä hän alussa pelkäsi nukkua vieraassa talossa yksin. Kun en öisin saanut unta, luin Hustvedtia. Kun päivisin jouduin vetäytymään levolle, luin Hustvedtia kunnes nukahdin. Kirja lohdutti, rauhoitti ja kuohutti monella tavalla erikoisessa elämänvaiheessa. Pidin siitä hirveästi.


Olen aiemmin puhunut myös siitä, kuinka huono olen aikuisiällä lukemaan useita teoksia samalta kirjailijalta. Yritän nyt vähän muuttaa tätä, mutta olen ollut malttamaton löytämään aina uusia tekijöitä. Joka tapauksessa, syystä tai toisesta, huolimatta rakkaudestani Kaikki mitä rakastin - romaania kohtaan, en saanut aikaiseksi lukea muita Hustvedteja melkein vuoteen. Vähän se taisi johtua siitäkin, että kuulin sieltä täältä, etteivät hänen muut romaaninsa yltäisi samalle tasolle, enkä välittänyt pettyä.


Nyt kun minulla on kirjablogi, ja kun kuulin, että Hustvedtin uusin romaani ilmestyy suomeksi pian (on jo ilmestynyt), halusin ennen sitä lukea ainakin hänen aiemmin suomennetut romaaninsa, Lumouksen ja Amerikkalaisen elegian, saadakseni lisäsyvyyttä uutuuden arvioimiseen. Ensiksi luin Lumouksen, jota muuten luulin Hustvedtin esikoiseksi, mutta hän onkin kirjoittanut ensimmäiseksi romaanin The Blindfold, jota ei ole ainakaan vielä suomennettu.


Olisin varmaan pettynyt Lumoukseen, ellen olisi kuullut jo muualta, etteivät Hustvedtin muut välttämättä vedä vertoja KMR:lle (Kaikki mitä rakastin -romaanille). Ja ehkä petyin silti, vaikka olinkin kuullut. On vaikea sanoa, miten olisin tämän lukenut ilman kontekstia, jonkun tuntemattoman kirjailijan teoksena. Tai jos olisin lukenut tämän ennen KMR:ää - ennen sitähän Hustvedt on tämän kirjoittanut. Nyt ehkä vertasin liikaa ja kiinnitin turhaankin huomiota joihinkin asioihin. Esimerkiksi ajattelin koko kirjan ajan, että siitä huomaa selvästi, kuinka kirjoittaja ei ole vielä "kypsä". Mutta olisinko ajatellut niin ilman parempaa tietoa?


Joka tapauksessa Lumouksen alku on kuin mikä tahansa sympaattinen amerikkalainen elokuva (enemmän kuin kirja), jossa esitellään kavalkadi persoonallisia pikkukaupunkilaisia. Alku haukotutti minua. Toisaalta mukaan tulee pian paljon syviä teemoja ja viittauksia, joista huomaa kirjoittajan olevan sivistynyt ja älykäs, ja ehkä osoittelevan sitä turhankin suoraan. En oikein jaksanut Lumouksen päähenkilöä, hän oli niin lapsellinen. Tietenkin hän onkin vain 19-vuotias, mutta vaikka olen yleensä kiinnostunein naisten sielunelämästä, oli KMR:n keski-ikäinen miespäähenkilö huomattavasti Lumouksen Lily Dahlia kiinnostavampi hahmo.


Muut henkilöt ovat joko sieluttomia (Edward, Hank) tai hieman ylilyötyjä (Martin, Dolores, Bodlerin kaksoset). Lilyn naapuri ja ystävä, vanhahko nainen Mabel, on kyllä elävä ja kiinnostava. Amerikkalaiseksi teokseksi Lumous on aika ruumiillinen (läsnä ovat paitsi vahva seksuaalisuus myös kuukautiset alussa ja lopussa, mikä tekee romaanista eräänlaisen syklisen kierron), mutta ei se suomalaista hätkäytä. Romaanin teemoja yritetään selvästi tuoda kovasti esiin Shakespearen Kesäyön unelman kautta, ja siksikin osa tapahtumista on selitysten puutteessa helppo kuitata uniksi.


Puhuin Sarah Watersin Vieras kartanossa -romaanin kohdalla avoimista lopuista, ja myös Lumouksessa jätetään monia langanpätkiä tavoittamatta ja solmimatta. Tämä ei ole uutuusteos, mutten silti viitsi kirjoittaa varsinaisia spoilauksia. Minua jäi muutama asia mietityttämään, ja se on selvästi ollut tarkoituskin. Pidän siitä, ettei kaikkea selitetä puhki, mutta toisaalta harmittaa, kun ei voi mitenkään tietää varmaksi, että mitä ja miksi.


Mitä oikeastaan voin tai haluan sanoa tästä romaanista (kaiken tämän jaarittelun lisäksi)? En pitänyt siitä kauhean paljon, mutta ehkä ennakkotietojen vaikutuksen ansiosta näin siinä paljon hyvää alullaan. Tästä Hustvedt on päässyt kehittämään ja syventämään upeita, vielä nupullaan olevia teemoja, jotka puhkeavat kukkaansa KMR:ssä. Lumouksen alusta minulle tuli vahvasti mieleen myös Hustvedtin aviomiehen, Paul Austerin New York -trilogian alku, jossa siinäkin vakoillaan ikkunan takaa vastapäätä asuvaa ihmistä. Vakoilu, tarkkailu ja identiteetin pohdinta ovat muutenkin pinnalla Lumouksessa. Niitä korostaa päähenkilö Lilyn ihailu ja samastuminen Marilyn Monroe'hun, joka lienee paras esimerkki naisesta, jota pakkomielteisesti seurattiin ja josta miehet rakensivat haluamansa kuvan tuntematta näyttelijän todellista identiteettiä ja sisintä.


Huomaan kirjoittaneeni pitkästi, mutta sanoneeni kovin vähän. Tästä kirjasta ja tekijästä voisi puhua paljon enemmän. Sen vielä kuitenkin sanon, että minua lapsellisesti ilahduttaa, että kaksi suosikkikirjailijaani on syntynyt samana päivänä (joskin eri vuonna) kuin minä: Amy Tanin lisäksi myös Siri Hustvedt, huomasin nyt. :)


ETA: Blogissaan tästä on kirjoittanut jo vuonna 2009 Jenni.

8 kommenttia:

  1. Kaikki mitä rakastin oli minulle vähän liiankin täydellinen kirja, en osaa oikein selittää sitä, mutta jotenkin ärsyynnyin sen taidokkuudesta. Koko Siri Hustvedt hienoinen kirjoineen ja älykkäine aviopuolisoineen tuntui hetken hyvin suunnitellulta tuotteelta.

    Sitten luin Vapisevan naisen ja kupla onneksi puhkesi. Kesä ilman miehiä on vielä lukematta, mutta siltäkin odotan paljon, asetelma eri-ikäisiä naisia kiinnostaa.

    VastaaPoista
  2. Minusta kirjoitit ihanasti ja pitkästi kirjasta paljastamatta liikaa. Juuri tämmöistä kokemusta tulin hakemaan aamun tuokiona kirjablogistasi. :)

    Mie en ole tosiaan lukenut vielä mitään kokonaan Siriltä (vapiseva nainen jäi kesken) ja olen jo päättänyt, että aloitan sen ihan jostain muusta kuin KMR-teoksesta, sen neuvon on moni antanut, mm. Linnea ja sie. Ehkä silloin ei rakennu niin suuria ennakko-odotuksia. Toki niitä on jo nyt.

    Ihana, että olet lukemassa Luumukanaa-teosta, miehän olen ihan höperönä Satrapiin ja luin Persepoliksen ensin suomeksi, sitten perään englanniksi ja katsoin vielä animaationkin perään. :D


    Ihanasti taustoitit lukukokemuksiasi, ihana että kirja oli sulle lohtuna ja rauhoitteena väsymyksen ja stressin aikana.

    VastaaPoista
  3. Rakastan kuulla aina noita taustoja lukukokemukseen liittyen! Sinulla on vahva muisto varmasti jonkinlaisena lohtukirjana tuosta Kaikki mitä rakastin -kirjasta.

    Minä en vieläkään olen tutustunut Sirin tuotantoon, mutta aikeissa on, edelleenkin ;)

    Kääk..minulla on vielä parisataa sivua jäljellä Watersista ja luin tuon lauseen siitä..eli loppu jää avoimeksi?? En kestä, haluan ratkaisut noihin juttuihin, joiden parissa nyt iltayön tunteina kirjan sivuilla seikkailen ;)

    VastaaPoista
  4. Luin tämän hiljattain ja pidin. Ehkä jopa enemmän kuin noista muista saman kirjailijan teoksista, jotka ovat jotenkin mielestäni vähän turhan snobbailevasti kirjoitettu, VAIKKA pidin kyllä KMR:stakin.

    Tämä linkki kannattanee lukaista

    http://www.laakarilehti.fi/kommentti/?type=7/news_id=5379/Fiktion+voima

    Mielenkiintoista, sanoisin.

    Mukavaa loppuviikkoa !

    VastaaPoista
  5. Oli tosi mielenkiintoista lukea sinun KMR-kokemuksestasi! Nimittäin itselläni tuon kirjan lukukokemus liittyy myös vaikean tai jotenkin traumaattisen asian jälkimaininkeihin. Luin kirjan melko tuoreena suomennoksena syksyllä 2007 ja kirjassa oli tosiaan jotain rauhoittavaa, ihmeellistä ja - niin - täydellistä. Rakastuin kirjaan ja koin sen lukemisen jotenkin parantavana, vaikkei se mikään onnellinen kirja olekaan.

    Amerikkalaiseen elegiaan petyin hieman. Lumous taas oli minulla mukana Kööpenhaminassa joulukuussa, mutta sen lukeminen tyssäsi juuri tuohon alun haukottavuuteen ja luin sitten jotain muuta. Sinun tekstisi perusteella aion taas rohkaistua lukemaan Lumouksen jossain vaiheessa kesää. Sitä ennen luen luultavasti Kesän ilman miehiä.

    VastaaPoista
  6. Minulla oli vähän samat fiilikset Lumouksesta. Olihan se ihan hyvä mutta minä turhauduin tämän tästä Lilyyn ja siihen hämmentävyyteen kun ei oikein ollut varma että mitä..

    Kaikki mitä rakastin on selvästi ollut monelle vahva kirja. Minä en harmikseni muista milloin sen luin (ja kirjavihkokin on kadoksissa) mutta sen vaikuttavuuden tunteen muistan oikein hyvin.

    VastaaPoista
  7. Erja, minustakin Kesän ilman miehiä asetelma on herkullinen!

    Kiitos, Hanna ihanainen. Jos haluaa lukea vain yhden Hustvedtin, kannattaa varmaan valita se KMR, mutta sen jälkeen on tosiaan vähän kohtuutonta lukea ainakin tätä Lumousta, mielestäni. Toisaalta ihmiset ovat erilaisia ja toisaalta miksi pitäisi "vaatia" muuta kuin loistavaa tekstiä, kun sitäkin on maailma täynnä? :)

    Susa, minustakin on ihana kuulla toisten tarinoita liittyen heidän lukukokemuksiinsa tai kirjojen hankintaan tms. :) Ja voi ei, onnistuin nyt spoilaamaan sinulta vähän Watersin loppua. Jokohan olet lukenut sen loppuun??

    Petriina, liittyen tuohon vastaukseeni Hannalle, tosiaan on teitäkin, joista Lumous on parempi kuin KMR. Tiedän ainakin yhden toisenkin. :) On onni, että lukukokemukset ovat ihan subjektiivisia. Ja VAU, miten mielenkiintoinen kommentti Haahtelalta! Tosi karmivakin, jos pitää paikkansa. :/

    Katja, on mielenkiintoinen yhteensattuma, että KMR osui sinullekin tuollaiseen kohtaan. Se ei ole mikään perinteinen lohtukirja, mutta ehkä sen luoma maailma on niin voimakas, että siihen on helppo uppoutua. Ja saattaa siinä vähän päteä sekin, että joskus huonolla hetkellä tekee hyvää lukea (fiktiivisistä) ihmisistä, joilla menee vielä huonommin.

    Minulla on vielä tosiaan muut Hustvedtit lukematta, enkä osaa verrata Lumousta muihin kuin KMR:ään. Oma kantani on, että kyllä Lumous kannattaa lukea, jos haluaa mahdollisimman kattavan kuvan Hustvedtista kirjailijana, mutta yksittäisenä ja itsenäisenä teoksena en tätä varmaan kovin innostuneesti suosittelisi. Sitten taas pitää muistaa, että joku muu, kuten Petriina on voinut pitää tästä tosi paljonkin.

    Linnea, noin juuri. Hustvedt oli keksinyt paljon hienoja juttuja tarinan sisään, mutta ne oli viety niin pitkälle ja niin piilossa, että minun älyni ei riittänyt kaiken ratkaisemiseen. Tuossa mainitsemassani Watersin Vieraassa kartanossa oli avoin loppu, mutta asiat oli sentään tulkittavissa ja "järkeiltävissä", vaikkei niihin mistään voi saada varmuutta. Tässä oli taas paljon sellaista, etten keksinyt mitään järkevää tulkintaa, vaan jäin vain ns. tyhjän päälle.

    VastaaPoista
  8. Pitää vielä viilata, että Hannalle vastatessani toisaalta-toisaalta-virkkeen parit eivät liity toisiinsa mitenkään, vaikka lukiessa voisi kuvitella, että tarkoitin niin. :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...