maanantai 16. toukokuuta 2011

Totally British -torstai - Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt

ETA: En tiedä, miksi tämä teksti hyppäsi tunnisteita lisätessäni tähän väärään paikkaan ja väärälle päivälle...


Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt - sodassa ja rakkaudessa.
Kustantaja: Schildts, 2010.
Suomentanut: Titia Schuurman.
Sivuja: 444.
Genre: Elämäkerta.
Arvio: 3,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.







Olin innoissani, kun huomasin tällaisen kauniskantisen, anglofiilille kiinnostavan oloisen kirjan ilmestyneen Suomessa. Olin varma, että tämä olisi juuri "minun kirjani". Kun huomasin myös Paluu Rivertoniin -romaanin ilmestyvän suomeksi, tiesin haluavani lukea nämä kaksi teosta "yhdessä".

Niin kuin kustantajan esittelystä käy ilmi, teos käsittelee 1900-luvun alussa syntyviä, englantilaiseen aristokratiaan kuuluvia, Mitfordin sisaruksia. Perheessä oli kaikkiaan kuusi tytärtä ja yksi poika. Sisarusparvi oli monella tapaa värikäs ja säkenöivä, ja sisarukset elivät lähes kaikki hyvin mielenkiintoisen ja välillä vahvasti toisistaan poikkeavan elämän. Heidän sukunsa ja ystäväpiirinsä vilisee historiasta tuttuja nimiä ja aikansa julkkiksia.

Mitfordien elämää seurataan oikeastaan jo ajalta ennen tyttöjen syntymää 2000-luvun alkuun saakka. Tavallaan mielenkiintoisinta oli seurata tuon ajan yläluokkaisen, muttei hirvittävän varakkaan, perheen arkea ja suhteita. Arjen lisäksi teoksesta löytyy kuitenkin runsaasti maailmapolitiikka, kun siskosten ajan vahvat ideologiat tempaavat heidät mukaansa tehden yhdestä siskosta fasistin, toisesta suoranaisen natsin, ja kolmannesta kommunistin. Neljännestä tulee menestyskirjailija, viidennestä loisteliaan palatsin omistava herttuatar, ja vain yksi heistä elää melko tavallisen ja tasaisen elämän.

Luonnollisesti nämä ideologiset erot toisen maailmansodan ympärillä luovat jännitteitä niin perheen sisällä kuin kirjassa, ja esimerkiksi Unity Mitfordin sekä Adolf Hitlerin suhteen kuvailu on teoksen juonellisinta ja mukaansatempaavinta ainesta. Ne sinällään minua eniten kiinnostavat asiat, kuten perheen sisäinen dynamiikka ja aristokratian käytössäännöt sekä -tavat, saavat kertomisen junnamaan enemmän paikallaan, ja kirjan hyvyydestä huolimatta tämä oli minulle hidaslukuinen teos. Ihan alussa siskosten ollessa vielä lapsia ja asuessa samassa taloudessa he tuppasivat menemään minulla sekaisin, ja koko kirja tuntui aika sekavalta sekä kerronta pätkittäiseltä. Vähitellen siskosten teiden eriydyttyä tarinat alkoivat viedä paremmin mukanaan.

Kiinnostavin siskoista oli mielestäni ehkä heistä vanhin, Nancy. Hänestä tuli myöhemmin se menestyskirjailija (tosin muutkin siskot menestyivät kirjallisesti, etenkin "kommunistisisar" Decca), joka muutti Pariisiin, mutta hänen tarinaansa leimasivat ennen kaikkea onnettomat rakkaudet, lapsettomuus ja hänen tunnusomainen luonteensa. Nancy oli muiden kertoman perusteella hirvittävän hauska letkauttelija, mutta myös säälimättömän pisteliäs ja ironinen. Lapsena hän kiusasi pikkusiskojaan ja oli heille oikeasti ilkeä. Nuorena ja vähän vanhempanakin naisena hän tuntuu olleen eräänlainen "fag hag", sillä hänen lähimpiin ystäviinsä kuului aina homoseksuaaleja miehiä lähtien "Oxfordin esteeteistä", joista joidenkin kanssa hän yritti olla jonkinlaisessa suhteessakin. Nancyssa oli varmasti sellaisia vahvan, itsenäisen naisen piirteitä, joita on perinteisesti - ja yleistäen - arvostettu homomiesten keskuudessa. Sivuhuomiona tuon ajan englantilainen yläluokka tuntuu kirjan kertoman perusteella suhtautuneen homoseksuaalisiin taipumuksiin yllättävän suvaitsevaisesti, niin miesten kuin naisten kohdalla.

Perhe oli muutenkin täynnä erikoisia karaktäärejä. Perheen isä David, eli lordi Redesdale, oli raivokohtauksia saava, mutta lopulta monessa tapauksessa perheen naisylivoiman alle jäävä mies. Nancyn ohella sisarusten äiti Sydney oli minusta kiehtova hahmo, jossa olisi varmasti ollut ainesta moneen, jos ajat olisivat olleet erilaiset. Valokuvissakin olen näkevinäni hänessä turhautumista perheenäidin rooliinsa, joskin eräänlaisesta tunnekylmyydestä huolimatta hänestä tuli tyttöjen kasvettua aikuisiksi hyvinkin omistautunut ja uhrautuva äiti heille kaikille.

Kaikkea räiskymistä (ja vastapainona tukahdettuja tunteita) ympäröi kuitenkin perheen loistava, omalaatuinen huumori. Se tuli kirjan sivuilta läpi jatkuvasti. Erityisen ihastunut olin perheen tapaan antaa kaikille hassuja lempinimiä - ehkä siksi, että samaa harrastetaan myös omassa perheessäni. Mutta muutenkin perheenjäsenten keskinäinen sanailu ja hulvattoman hauskat kirjeet osoittivat hulvatonta, joskin luonteeltaan yleensä piikittelevää huumoria, joka ei säästänyt ketään. Saatan olla väärässä, mutta luulisin, että tuohon aikaan kaikkien perheiden lasten ei ollut lupa tehdä vanhemmistaan niin häikäilemätöntä pilaa kuin Mitfordin sisarukset tekivät omistaan.

Sisarukset saivat selvästi voimaa toisistaan. Siksi olikin sääli, että vanhemmiten heistä monien välit olivat eri syistä katkolla tai suhteet päättyivät lopullisesti katkeruuteen. On tietenkin vaikeaa hyväksyä suuria ideologisia eroja perheen sisällä, etenkin noina tulenarkoina aikoina, mutta silti tuntuu järkyttävältä, että lapsena toisilleen niin rakkaat sisaret saattoivat hylätä kaiken sen läheisyyden ja toisilleen antamansa tuen.

Kirjan politiikkaa käsitteleviin osuuksiin oli välillä hieman vaikea suhtautua. Suuri osa Mitfordin perheestä oli ainakin jossakin vaiheessa myötämielinen fasismille ja jopa natsismille. Asiallisesti kirjoittaja huomauttaa moneen otteeseen, että sellainen oli Euroopassa hyvin tavallista ennen toista maailmansotaa, kun Saksa näytti menestyvän yhteiskuntana loisteliaasti, eikä tulevista hirmuteoista ollut vielä tietoa. Olen varmasti yliherkkä näissä asioissa, mutta teoksen poliittisesta korrektiudesta huolimatta minulla oli välillä sellainen olo, että kirjoittaja puolusteli liikaa perheessä esiintynyttä rasismia ja natsisympatioita.

Kaiken kaikkiaan tämä oli erittäin mielenkiintoinen elämäkertateos perheestä, joka eli 1900-luvulla uskomattoman värikkään ja vaiherikkaan elämän. Varmastikaan toista samanlaista perhettä ei historiasta löydy. En ole suuri elämäkertafani, ja minun täytyy myöntää, että luen edelleen mieluummin tarinavetoista romaania kuin tällaista tietoteosta, jossa faktojen ja päivämäärien luettelu sekä muut elämäkerralliset piirteet tekevät lukemisesta välillä tylsää ja saavat ajatuksen harhailemaan. Mitfordin tytöt tarinoineen vetävät kuitenkin aiheena vertoja mille tahansa romaanille. Ehkä jonkun pitäisi kirjoitta heistä kunnollinen romaani?

Käännös oli mielestäni varsin kelvollinen, vaikka ajattelin usein, että olisi ollut ihanaa lukea tämä englanniksikin ja makustella posh-aksentilla venytettyjä dialogin pätkiä. Perheen yläluokkaista puheenpartta kuvaillaan ja päivitellään kirjassa moneen otteeseen.

Vaikken yleensä elämäkerroista ja nyt Mary S. Lovellin kirjoitustyylistä täysin syttynyt, uskallan todella mielenkiintoisen ja monipuolisen aiheensa vuoksi suositella tätä teosta hyvin laajalti. Etenkin jos vanha Britannia ja sen yläluokka kiinnostavat, tästä sosiaalihistoriallisesta teoksesta löytää monenlaisia ulottuvuuksia. Ja tämä soveltuu myös siskoshaasteeseen. ;)

Mitfordin tytöistä ovat ennen minua kirjoittaneet ainakin Mari, Katjaanni m.Norkku ja Paula.

N.B.: Yleisön pyynnöstä suunnittelen parhaillaan ensi tiistaina julkistettavaa Totally British -haastetta. Pysykää siis kuulolla. :)

10 kommenttia:

  1. Paluu Rivertoniin odottaakin jo omalla yöpöydällä. Kunhan sen luen, voisi tosiaan olla kiinnostavaa lukea tämä pian sen jälkeen!

    VastaaPoista
  2. Ooh, Totally British kuulostaa mainiolta! :)

    Mitfordit ovat kyllä kiehtova sisarusparvi. Minustakin Nancy oli heistä kiinnostavin, en ehkä osaa samaistua niin tuohon palavaan oman aatteen uskoon, joka oli vallalla nuorempien siskojen kesken.

    VastaaPoista
  3. Susa, nämä kaksi kirjaa istuivat kyllä hyvin yhteen. Kävin äsken lueskelemassa noita muita arvioita tarkemmin, ja ainakin jotkut, kuten Katja, olivat olleet kanssani samaa mieltä siinä, että tämä kirja on kyllä välillä aika pitkäpiimäinen, mutta tarina on aivan ehdottomasti tutstumisen arvoinen!

    Hei Tiina/Norkku! Huomasinkin äsken arviostasi, että meillä oli sama suosikkisisko. :) Deccakin oli monella tavalla kiinnostava, mutta välillä rasittavan ehdoton. Katjan tapaan ajattelen, että Pamista olisi ollut mielenkiintoista kuulla enemmän. Mutta ymmärtäähän sen, että noin laajasta aineistosta jättää pois ne tavallisinta elämää viettäneet siskokset.

    VastaaPoista
  4. En lukenut tätä arviotasi vielä, silmäilin vain. Minulla on nämä molemmat varauksessa kirjastossa, ja saan ne luettavakseni toivottavasti nyt alkukesästä. Palailen sitten asiaan. :)

    Totally British -haaste!!! <3 Olet varmaankin aivan totaalisen yllättynyt ja ihmeissäsi, mutta tämä yleisö täällä on _aivan innoissaan_!! ;D Tulisipa jo tiistai... Minulla on muuten ensi viikolla pitkät vapaat vielä pidemmän työputken päätteeksi, aion silloin perehtyä kirjahyllykeskiviikkoihin välillä E-I. Harmittaa kun en ole moneen viikkoon ehtinyt ollenkaan kunnolla paneutua niihin, ne ovat (yksiä) suosikkitekstejäni blogissasi! :)

    VastaaPoista
  5. Kun tässä asiaa olen miettinyt tarkemmin, taidan olla anglofiili minäkin :-)

    Olen parhaillaan lukemassa Mitfordin tyttöjä, aivan kirjan loppupuolella jo, ja kirja kiehtoo minua kovasti. Paljon löysin omia ajatuksiani tästä sinun tekstistäsi, ja täytyy myös käydä lukemassa nuo linkittämästi arviot, kaikkia niitä en ole vielä lukenut. Pitäisiköhän jossain vaiheessa tutustua myös Nancyn kirjoihin?

    Paluu Rivertoniin odottaa lukemista, ehkä pitäisi aloittaa se sitten seuraavaksi...

    VastaaPoista
  6. Kyllä Mitfordit ovat vertaansa vailla! Kiva kuulla, että pitkäpiimäisyydestään huolimatta kirja viehätti sinuakin, Karoliina. Minä en ehtinyt pitkästyä, joskin rakastan elämäkertoja.

    Lukukokemuksissamme on samaa ainakin se, että tytöt menivät sekaisin kirjan alkupuolella. Oli siinä sellainen sisarusparvi!

    Jos samaistumisen kohde pitäisi nimetä, minulle se olisi joko Decca tai Diana, vaikken kummankaan aatetta kannatakaan :-).

    VastaaPoista
  7. Voi, en tiennyt, että tämä on elämänkerta...ja vielä elämänkerta Britanniasta. Luulin, että tämä on vain fiktiota. Kirjamessuilla kustantamon edustaja yritti tätä minulle ja kielätydyin kauniisti. Siis valokuviakin...tuoksuu historialta eli ihan mun juttu olisi ollut. Mikä vahinko!

    VastaaPoista
  8. Luin tämän suurella innolla ja mielenkiinnolla. :) Ja olen monessa samaa mieltä kanssasi. Kirjan alku on tosiaan hyvin hidas ja vähän sekava, se ei tempaa mukaansa. Mutta kun alusta pääsee, alkavat Mitfordin ihmeelliset, mielipiteiltään osin pelottavatkin siskokset kiehtoa.

    Minäkin mietin lukiessani sitä, että vaikka Lovell tosiaan tuomitsee natsien ja fasistien ajatukset, kirjoittaa hän Hitleristä ja Mosleysta jotenkin liian vetävästi ja tunteellisesti, puolustellen. Totta kai esimerkiksi Unityn kohtalo koskettaa, mutta silti. Minulle jäi kirjasta sellainen olo, että haluaisin tietää lisää Mitfordeista, mutta en halua lukea muita Mary S. Lovellin kirjoja.

    Ja yleisö kiittää jo etukäteen Totally British-toiveen huomioimisesta. :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommentista, rakas yleisö. :) Hyvä, etten ollut ainoa, jolle tuli kirjoittajasta hieman outo olo...

    Ihanaa, että Blogger lopulta palautti tämän postauksen, vaikka harmittaa, että siihen aiemmin tulleet kommentit ovat nyt kadonneet. Mutta olemme varmasti kaikki Bloggerin käyttäjät samassa veneessä.

    VastaaPoista
  10. No niin...en minä olekaan sitten vain helteen lyömä. Siis sanat junnaava ja sekava ja sitten se, mitä sanoit yliherkkyydestäsi kirjailijan vakuuttelulle, että 'siihen aikaan oli tavallista olla natsimielinen etc.'= Aivan samaa mieltä!

    Minulla on ollut myös poliittisesti paha olo tätä lukiessa. Tämä voisi olla viihdettä, mutta kun...

    Erittäin hyvin olet tämän sisäistänyt, Karoliina.

    Nyt olen ihan uupunut kauneimman kesän kynnyksellä...ja kirja on vasta puolessa...

    Tämä kirja on myyvä kanneltaan ja aiheeltaan, juuri sellainen, johon intona tarttuu.

    Kiitos, nyt uskon taas omaan arviooni!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...