perjantai 29. huhtikuuta 2011

Päivä 29: Kirja, jota kaikki inhosivat, mutta josta sinä pidit



Aaargh! "Kaikki"? "Inhosivat"? En varmaan tiedä yhtään kirjaa, jota kaikki olisivat inhonneet, saati sellaista, josta minä sitten olisin ainoana pitänyt, mutta listataan nyt sitten taas muutamia mielestäni aliarvostettuja kirjoja. Kaikkia en ole tainnut vielä edes mainita tämän haasteen tiimellyksessä. :)


No, Candace Bushnellin Sinkkuelämän olen joskus maininnut. Kirja on tosi erilainen kuin tv-sarja, ja luulen sen siksi herättäneen niin paljon vastustusta lukijoissa. Minusta se oli varsin pirteä ja räävitön sinkkukirja kevyessä genressään.


Olen ehkä kirjoittanut jotain myös Marja Leena Virtasen Aidasta. Tätä kirjaa en kyllä tiedä kenenkään inhonneen, mutta se on herättänyt hyvin vähän ja hyvin laimeaa huomiota. Ainakin siihen nähden, että kun luin tämän esikoisen viime vuonna ennen sen ilmestymistä, olin todella vakuuttunut ja odotin kaikkien muidenkin arvostavan kirjan korkealle. Näin ei kuitenkaan käynyt. Minusta Marja Leena Virtasessa on tämän perusteella ainesta Suomen Carol Shieldsiksi, Anne Tyleriksi tai Alice Munroksi. Mielenkiinnolla odotan hänen syksyllä ilmestyvää toista romaaniaan, joka tosin kuulostaa aika erilaiselta kuin Aida.


Ainakin olen blogannut Elizabeth Gilbertin menestysteoksesta Eat, Pray, Love (suom. Omaa tietä etsimässä). Niin, se on myynyt kymmeniä miljoonia niteitä, joten ei kai voi sanoa sen olevan kirja, jota kaikki olisivat inhonneet, mutta harva itseään fiksuna ja vakavastiotettavana lukijana pitävä on tätä fanittanut. Paitsi minä. :) Ja okei, rehellisyyden nimissä varmaan muutama muukin.


Muistaakseni en ole aiemmin kirjoittanut ainakaan Katja Kallion pakinakokoelmasta Elokuvamuisti. Teos on mielestäni aivan loistava, ja minulle tulikin yllätyksenä blogimaailmassa eteen, kuinka monen mielestä se on todella huono, ehkä Kallion huonoin teos. Ei tämäkään nyt tarkoita, että kaikki muut paitsi minä olisivat kirjaa inhonneet, mutta moni kuitenkin. Enkä ymmärrä miksi. Olen lukenut Kalliolta lisäksi Kuutamolla, Sooloilua ja Tyypit, joista vain Sooloilua oli minusta huono. Tai ei sekään varmaan niin huono ollut, mutta ei minun tyyliseni tai mieleiseni kirja. Tänä vuonna aion lukea vielä Karilla ja Syntikirjan, sillä kolme tosi hyvää kirjaa neljästä on jo erittäin hyvä saavutus kirjanpidossani.

7 kommenttia:

  1. Karollina, nyt oli semmoisia kirjoja, että en osaa kommentoida mitään;-)

    Mukavatunnelmaista vappua Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Odotan kyllä sitä Marja Leena Virtasen tulevaa kirjaa. Jännä lukea, sillä Aidasta pidin, vaikka siinä olikin ongelmansa.

    VastaaPoista
  3. Leena, kiitos, olen tänään ihan liekeissä! Hauskaa vappua myös sinulle! <3

    Hanna, ai niin, sinäkin ihan pidit Aidasta. Muistaakseni myös Luettua-Sanna.

    VastaaPoista
  4. Minä tykkäsin Elokuvamuistista, tykkään yleensäkin sen tyyppisistä kirjoista (tai blogiteksteistä) joissa joku taitava kirjoittaja kirjoittaa "elämänsä kirjoista/elokuvista/maalauksista ym., ja Elokuvamuisti oli (muistaakseni) ihan hyvä lajissaan.

    Syntikirja on todella hyvä, melkein harmittaa että luin sen puolisentoista vuotta ennen blogia, siitä olisi ollut kiva kirjoittaa. Olen varma että pidät siitä!

    VastaaPoista
  5. Pienen mökin emäntä, minä myös pidän lajityypistä, ja kun lisäksi pidän tosi paljon Kallion kirjoitustyylistä ja meillä on hyvin samanlainen elokuvamaku, oli tämä teos minulle aika napakymppi. :)

    Toivottavasti pääsen pian Syntikirjan kimppuun! Siskollani olisi ollut myös Karilla, mutten saanut sitä, kun se oli hänellä itselläänkin vielä lukematta.

    VastaaPoista
  6. Minä olen tuota Kallion elokuvakirjaa hipelöinyt jo pitkään mutten vielä lukenut. Se vaikutti kyllä todella mielenkiintoiselta! Minä en lämmennyt Sooloilua-kirjalle enää elokuvan jälkeen sillä mielestäni Kristiina Elstelän esitys oli niin loistava että kirja kalpeni täysin.

    Juuri kommentoin Katjan blogiin etten vielä itse tähän vastannut.. Mietityttää kyllä tuo inhota-verbi kun ainahan löytyy joku joka pitää..

    Aurinkoista toukokuuta, Karoliina!

    VastaaPoista
  7. Minä en olekaan Sooloilua-leffaa nähnyt, mutta kirjasta pidin sen verran vähän, ettei se hirveästi kiinnostakaan.

    Aurinkoa toukokuuhun myös sinulle, linnea!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...