perjantai 6. huhtikuuta 2012

Hauskaa pääsiäistä!

Iloiset pääsiäistoivotukset kaikille lukijoille Kirjavasta kammarista!


Lunta vain tulee, mutta silti tämä on valon, uusien alkujen ja uuden elämän aikaa. Ihanaa!


Me jäimme tänä vuonna pääsiäiseksi kotiin, mutta tapaamme silti sukulaisia ja ystäviä. Lukuaikaakin silti järjestynee - ainakin lasten ja lastenkirjojen parissa, mutta toivottavasti vähän myös muuten. Sunnuntain kimppalukukeskustelua varten täytyy lukea loppuun Hilary Mantelin Susipalatsin toiseksi viimeinen osa, ja pyhien lukulistalla on myös työkirjoja, jotka onneksi vaikuttavat todella kiinnostavilta. Teemun kanssa katsomme yleensäkin paljon elokuvia ja tv-sarjoja, ja nyt huomasimme leffakanavalta tulevan ainakin kiinnostavat Blue Valentine- ja Black Swan -elokuvat.


Mitä te luette - tai luitte - pääsiäisenä, vai ehdittekö lukea? Tai katsotaanko teillä elokuvia ja tv-sarjoja?

41 kommenttia:

  1. Meillä näemmä sairastetaan ainakin näin alkuun, toivottavasti kelit ja kunto tästä paranevat. Minulla on muutama kirja varastossa pääsiäistä varten, lisäksi ajatuksena olisi levätä ja rentoutua. Tarkoituksena olisi käydä elokuvissa ja ehkä katsella telkkaria, ainakin sunnuntaina alkava Pan Am vaikuttaa visuaalisesti kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisitte tervehtyä (?) ja ainakin sää on ollut pari päivää ihana! Minulla meni Pan Amin alku ihan ohi, mutta kun niin moni hehkutti sitä Facebookissa, päätin katsoa/tallentaa uusinnan keskiviikkona.

      Poista
  2. Hyvää pääsiäistä sinnekin!

    Täällä satelee lunta, mutta onneksi on valoisaa. Silti tuntuu, että voisi kevät tulla hiukan nopeammin. Viime vuonna olin ottanut kuvia krookuksista huhtikuulla, saa nähdä miten käy tänä vuonna. Lunta on nimittäin vielä todella paljon.....

    Mie luen nyt ruotsalaisdekkaria Noitavasara. Ihan ok ja hyvin etenevä, mutta taidan onneksi ehtiä lukemaan muutakin vielä näinä pyhinä. Haahtelan uusin odottaa lukemista, niin myös muutama muukin kiinnostava kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, minä löysin ensimmäiset krookukset pihalta juuri tänään. Kukat olivat vielä kiinni, mutta silti: pihalla oli väriä, kukkia - ihanaa! Toivottavasti ehdit lukea paljon ja vietit muutenkin mukavan pääsiäisen.

      Poista
  3. Iloista pääsiäistä, Karoliina! Minä tapaan sukua ja ystäviä sekä vietän perheeni kanssa rauhallista aikaa. Lopun ajan käytän kirjoittamiseen, ehkä luenkin hieman. Meillä paistaa ihana kevätaurinko selkeältä taivaalta :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pääsiäissuunnitelmasi kuulostavat oikein hyviltä, toivottavasti ne myös toteutuivat. :)

      Poista
  4. Ihanaa pääsiäistä! Minä aloitan viikonlopun kunniaksi uuden kirjan mutten vielä tiedä minkä... Kärkisijoilla ehdokkaina pari So American -kirjaa, Pulkkisen Totta tai Melenderin Ranskalainen ystävä. Katsotaan miten käy. :)

    VastaaPoista
  5. Luen muistaakseni sinun susoituksestasi Wassmota ja täytyy sanoa, että onpa rankka kirja Lasi maitoa, kiitos. Seksiorjuus on asia, jonka olen päättänyt jo jättää pois lukulistoiltani, mutta kun nyt aloitin, en pysty lopettamaankaan. En ole kevyen ystävä, mutta liika on liikaa - jopa minulle.

    Kaunista pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa Leena, luet Wassmota!! <3 Karoliinakin on häntä sinulle varmasti suositellut, ja minäkin olen sinua jo moneen kertaan naisen kirjojen pariin patistellut! :D

      Itselläni on Lasi maitoa, kiitos vielä lukematta, mutta Wassmon Seitsemäs kohtaaminen on yksi elämäni kirjoista. Se ei ole rankka, vaan aistillinen, kaunis, upea! <3

      Poista
    2. Kiitos, Leena! Minä en ole vielä lukenut Wassmoa, joten kyse oli varmasti Saran suosituksesta, mutta minä olen toitottanut monella foorumilla jo kauan, että haluan lukea Wassmoa, joten siitä johtui varmasti sekaannus. :)

      Minulla on Lasi maitoa, kiitos pitkäaikaisessa lainassa ja aion lukea sen, sillä aiheen ällöttävyydestä huolimatta tai siitä johtuen olen kiinnostunut ihmiskaupasta. Haluan silti lukea myös ilmeisesti herkemmät Dinan kirjan ja tietenkin Saran suosituksesta tuon Seitsemännen kohtaamisen. :)

      Poista
  6. Me katsomme melkein joka viikko jonkun filmin. Minä siis ostan elokuvia, joten katsomme milloin meille sopii ja mitä haluamme katsoa. Tämä ei siis näin enää suvella.

    Meri & co tulevat su ja silloin vain istutaan pöydän ympärillä ja keskustellaan. Yöt Merin pikkuistakin pikkuisempi villakoiruus viettää meidän sängyssä...,vaikka olemme ostaneet Dinalle kumpaankin kerrokseen oman prinsessapedin;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin katsomme paljon elokuvia, mutta määrä vähän vaihtelee kausittain. Mekin saimme viettää iltaa keskustellen, kun olimme perjantaina anoppilassa, mutta toinen sukulointi, eli siskoni perheen meille tulo sunnuntaina peruuntui, kun meidän kuopus nostatti itselleen korkean kuumeen. Oli onneksi silti läpi pääsiäisen ihan pirteä ja hyväntuulinen, mutta vauvan vanhemmat eivät halunneet tulla hakemaan pienelle tartuntaa, mikä on ihan ymmärrettävää.

      Poista
  7. Kirjaston kautta lomapäiviin. Eilen jo vietimme elokuvailtaa - neljän vapaapäivän alun juhlistusta. :)
    "The age of innocence" (Viattomuuden aika):
    New Yorkin yläluokan elämää 1870-luvulla.
    Tälle illalle on Ingrid Jonkerin elämästä ammentava leffa "Mustat perhoset": Etelä-Afrikkaa, apartheidia, suhteita.
    Tietääkseni, en ikinä ole lukenut ainuttakaan Jonkerin runoa, joten toivottasti ne kuuluvat leffassa. Paikkautuu sivistysaukko. :)
    Ehdin jo alkuviikosta lukea Sinnemäen kokoelman "Sokeana hetkenä". Monin sivuin lauluista tuttua, mutta noin eri formaatissa ihan uus kokemus. Ja uusihan kirja ei kylläkään ole. On vain mennyt minulta ohi. "Aleksis Kiven kadun" sen sijaan osaan kohta ulkoa.
    Vaikea sanoa, kiehtooko Sokeana hetkenä-kirjassa enemmän sanat vai Milka Alasen kuvat.
    Tuntuu jopa siltä, että kokoelma pitäisi saada ihan omaksi, vaan painoksia ei tunnu olevan missään enää.
    (Kun nyt rupesin vastaamaan, niin vastaan perusteellisesti :):))
    Otin kirjastosta luettavaksi kolme näytelmää. Outi Nyytäjän "Ei mene halvalla", Kaurismäen "Mies vailla menneisyyttä" ja Sofi Oksasen "Puhdistus".
    Miksi näytelmäkässäreitä ... haen varmaankin vaikutteita tai vähintäänkin inspiraation liikkeellepanijaa, jos vaikka syksyllä olisi aikaa ryhtyä musiikkinäytelmän tekoon.
    Kirkkokin saattaa kutsua näin pääsiäisenä. Tähän viikonloppuun kuuluu lisäksi ristiäiset eli leipomista ja juhlavuutta. Ja vauvan sylissäpitoa. :)

    Pääsiäisen iloa tänne Kirjavaan kammariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viattomuuden aika on hieno elokuva, ja haluaisin lukea myös ko. kirjan. Samoin Sokeana hetkenä -kokoelman vanhana UB- ja Anni Sinnemäki -fanina.

      Minäkin luin juuri ennen pääsiäistä pitkästä aikaa näytelmän (Kissa kuumalla katolla). :)

      Onnea musiikkinäytelmän laadintaan, ja toivottavasti ristiäiset olivat kauniit!

      Poista
  8. Täällä meidän sairastuvalla on ohjelmassa kotoilua, kotoilua ja kotoilua :) Minä luen sitä Kingin järkälettä ja uunissa tuoksuu minttusuklaakahvikakku sentään. Ihanaa kun ei ole mitään sovittua menoa, ohjelmaa tms!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullakin taisi olla lopulta, perheen sairastelusta huolimatta, aika ihana pääsiäinen. <3 Ja tuo minttusuklaakahvikakku kuulostaa kyllä niin hyvältä, että taidan lähteä hakemaan reseptin nyt heti. :)

      Poista
  9. Susan suunnitelmat kotiutuvat tänne meillekin: kuumetta, kuumetta, kuumetta. Jos jotain hyvää tästä löytää, niin sen, että onpa aikaa lukea ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, toivottavasti pääsiäinen ei mennyt ihan sairaaksi ja toivottavasti tosiaan ehdit ainakin lukea!

      Poista
  10. Täälläkin toivutaan vatsataudista, joten pääsiäisen sosiaaliset suunnitelmat ovat joutuneet väistymään lukemisen ja tv:n toljottelun tieltä. Toivottavasti loppuloma menisi urheillen, sukulaisia ja ystäviä nähden ja hyviä ruokia kokkaillen. Alkupäiville ostimme Game of Thrones -dvdboksin, luettavaksi hankin mm. Haydenin Viattomat ja vuokraamosta mukaan lähti elokuvat Eat Pray Love ja Virgin Suicides. Menee ne päivät näinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, vatsatauti on kyllä taudeista ikävimpiä. :/ Toivottavasti pääsitte tekemään lopulta muutaki kuin sairastamaan. Eat Pray Love ei kyllä ollut elokuvana ihmeellinen, mutta ei minusta ihan niin huonokaan kuin odotin (kirjastahan pidin). Virgin Suicides taas oli ihana!

      Poista
  11. Huh, Black Swan on hurja mutta hieno! Tai miehen sanoin: älyttömän hieno elokuva, en halua nähdä sitä ehkä enää koskaan. :)

    Täällä vietetään suurin osa pääsiäistä Korkeasaaressa esitysten merkeissä (jee!) mutta kesken on Nenäpäivä ja Vuoden mutsi sekä pari sarjista, miehelle aloitin lukemaan Mestaritontun seikkailuja.

    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat sanat, minustakin Black Swan on hieno, mutta niin ahdistava etten halua välttämättä nähdä sitä enää koskaan toista kertaa. :)

      Poista
    2. Kiitos! Me ollaan juuri jatkamassa sitä Black Swania, joka jäi eilen kesken nukahtamisen takia. Nukahtaminen johtui vain myöhäisestä ajankohdasta, ei leffan laadusta, joka vaikutti kyllä korkealta alun perusteella!

      Toivottavasti Korkeasaaren esitykset menivät/menevät hyvin. Mestaritontun seikkailut on siitä jännä lastenkirjaklassikko minulle, etten ole varma, olenko koskaan lukenut sitä. Nyt aikuisena olen hankkinut sen omaan hyllyyni lapsia odottamaan. :)

      Poista
  12. Black Swan oli ihan hieno elokuva, mutta siitä jäi vähän Oscareita varten tehdyn maku suuhun, kun sen aikoinaan katsoin. Voittihan se sitten osansa, eikä toki syyttä, mutta harjoittelen tässä kovasti kyynikoksi... :D Voin kyllä suositella.

    Olen jo tänään saanut luettua yhden kirjan, joten varmasti ehdin näillä vapailla enemmänkin - kun vain tietäisi, mihin seuraavaksi tarttuisi, lukemattomia kyllä löytyy parisen kymmentä.

    Meillä katsellaan yleensä telkkarisarjoja, joskus leffojakin ennen nukkumaanmenoa, kun telkkari on tuossa sängyn päädyssä. Sitten, kun mies nukahtaa, otan itse kirjan käteen. Mitäpä niistä yöunista, ehtii sitten eläkkeellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua heti kiinnostaa, mitä luit??

      Meilläkin päästään katsomaan telkkaria yleensä joskus klo 22-24 välillä, joten melkein aina jompikumpi nukahtaa sohvalle.. Enää ei ole telkkari makuuhuoneessa, mikä olisi ihan kätevää. Tosin sänkyyn nukahtaisi ehkä vielä helpommin. :)

      Poista
  13. Ihanaa pääsiäistä, Karoliina-ihanainen! <3

    Minun pääsiäiseni menee tiukasti töiden merkeissä, jään vapaille sitten kun muille koittaa arki ja työt alkavat. :) Päivisin ehdin lukea vähän aikaa ennen koiralenkille ja töihin lähtöä, pääsiäiskirjoikseni valikoituivat yksi vanhempi brittidekkari (Julie Parsonsin Tiimalasi) ja kotimainen uutuus Lumen syli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja siis korjaan: Parsons on siis irlantilainen kirjailija, ja kirjakin sijoittuu Irlantiin. :)

      Poista
    2. Kiitos! Ja nyt sinäkin olet vapaalla. <3 Lumen syli on ollut kehuttu ja kiinnostaisi minuakin, mutta se täytyy lukea joskus myöhemmin, nyt on jo liikaa uutuuksia tilattuna. :)

      Poista
  14. Hyvää pääsiäistä täältä Ilselästäkin!

    Mekin ollaan poikkeuksellisesti kotona ja ihan omalla porukalla, mies on tänään töissäkin. Telsua täällä ei ehdi katsomaan paljon kukaan, paitsi en tajua, miten mies on ihan kartalla kaikista uutuussarjoistakin, eilenkin puhui siitä Ihollasta, josta minä en ole nähnyt minuuttiakaan... jotenkin käytämme aikamme eri tavoin.

    No, siis luetaan ja ei lueta, vastaukseksi kysymykseesi. Nyt on luettu paleltavaa ja nälättävää kirjaa, jonka jälkeen lasta tekee mieli halia entistä enemmän.

    Pus sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Heh, aikaa käytetään eri tavoin paremmissakin piireissä, mutta meillä on tapana katsoa juuri tuota Ihollaa yhdessä. Olen siihen hyvin ihastunut. Siinä on vielä sellaista avointa rehellisyyttä ja aitoutta, jota oli ihan alussa jopa Big Brotherissa.

      Oi voi, en ole käynyt moneen päivään muiden blogeissa, mutta luitkohan siis sen, joka minunkin oli lopulta pakko tilata (vaikka olin päättänyt, ettei uutuuksia enää)? No, pian se kai selviää.

      :-*

      Poista
  15. Hyvää pääsiäistä! Minä olen vierailulla kotipaikkakunnalla, johon kaveriporukalla perinteisesti pääsiäisenä kokoonnutaan, tänään ohjelmassa onkin tyttöporukan kokoontuminen :). Olen ennättänyt lukemana jo yhden sarjakuva-albumin ja Poikani Kevinin loppuun, Kinsellan uusin on kesken. Kirjoja on kyllä mukana sellainen pino että valikoimaa on...

    Katsoin Black Swanin pari kuukautta sitten, se oli tavallana hieno, mutta jos nyt saisin päättää, en katsoisi sitä, ahdistuin tunnelmasta ja tapahtumista pariksi päiväksi niin kovasti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tyttöporukan kokoontuminen kuulostaa niin ihanalta. Me aloimme oman porukkani kanssa sopia kokoontumista vähän aikaa sitten (tarkoittaa kokonaista viikonloppua, tulemme niin eri suunnilta), ja nyt ollaan jo jossakin syys-lokakuussa, eikä sopivaa viikonloppua ole vieläkään löytynyt...

      Oi, Poikani Kevin. <3 Lopetimme juuri 5 min sitten Black Swanin ja olen aika sanaton sen suhteen vielä.

      Poista
  16. Hauskaa pääsiäistä!

    Mun pääsiäisloma on alkanut leffa- ja minisarjapainotteisesti. Paljon romantiikkaa on tullut jo katsottua. Joukosta löytyy sekä uusia tuttavuuksia että mun perinteiset Jane Austinit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, romanttinen pääsiäinen, mikäs sen mukavampaa! Meillä on nyt katsottu hyvin epäromanttisia elokuvia näinä pyhinä, mutta vastapainoksi luin oikein kauniin romanttisen romaanin. :)

      Poista
  17. Elokuvapuolelta minulle uusi tuttavuus - Eraserhead katsottiin eilen miehen kanssa. Oli kyllä hieno ja erikoisuudessaan mieleenjäävä. Ihme, että oli jäänyt katsomatta, vaikka muuten Lynch-leffat ovat tulleet aika lailla kolutuiksi. Kirjapuolella etenee tosi hyvä Alex Linleyn Average to A+: Realising Strengths in Yourself and Others. Menee tuonne työn puolelle, mutta silti ei saa päästettyä käsistään. Olisipa työnteko aina näin hauskaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi. <3 Hei, me katsottiin Eraserhead joskus pitkän aikaa sitten, mutta siihen en tainnut ihastua, vaikka Lynchin moni muu erikoisuus ihastuttaa kovastikin. Linley kuulostaa mielenkiintoiselta - ja on ihanaa, että muutkin saavat tehdä hauskaa työtä! :)

      Poista
  18. Pääsiäistoivotukset täältäkin! :) Black Swan on katsomislistalla täälläkin, muttei vielä nyt pääsiäisenä. Leffoina olisi tiedossa Ondine, Precious ja Little Miss Sunshine. Kirjapuolella menossa Lionel Shriverin Poikani Kevin ja Katja Ketun ja kumppaneiden Pimppini on valloillaan-antologia. Ei siis mikään kevyin pääsiäiskattaus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen nähnyt noista leffoista vain Preciousin, joka oli kyllä vaikuttava. Little Miss Sunshine on katsomislistalla, kyllä! Poikani Kevin on niin ihana, ja pimppikirjankin haluaisin lukea. Mutta tosiaan, aika synkistelevä pääsiäinen on siellä(kin) ollut. Totesin juuri, että vastapainoksi tarvitaan kyllä se, että elämä on nyt onnellista ja kohdillaan, ja lisäksi tämä loma oli jotenkin erityisen rento ja onnistunut. Silloin jaksaa rypeä fiktiivisesti myös ankeudessa.

      Poista
  19. Valmistauduin pääsiäiseen vatsataudin kourissa, mutta onneksi ensimmäisen sairastelupäivän jälkeen jaksoin jo lukeakin :) Sain luettua Haahtelan Lumipäiväkirjan -viipyilin eilisen sen jälkitunnelmissa, mutta jos tänään yrittäisi siitä saada postausta aikaiseksi... Toipumisen jälkeen sain nauttia mökkeilystä ja ulkoilusta oman perheen sekä myös appivanhempien kera, pääsin lopulta pääsiäisherkkujen makuunkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä näitä tauteja aina lomille tuleekin..? Voi ei, mutta toivottavasti ihana Haahtela lohdutti, ja onneksi ehdit (muutenkin) nauttia lopulta. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...