torstai 5. toukokuuta 2011

Totally British -torstai - Kate Morton: Paluu Rivertoniin

Kate Morton: Paluu Rivertoniin (The House at Riverton/The Shifting Fog).
Kustantaja: Bazar, 2011.
Suomentanut: Helinä Kangas.
Sivuja: 608.
Genre: Lukuromaani.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan kuvailu täältä.

Kun luin alkuvuodesta netistä suomeksi ilmestyvästä Kate Mortonin Paluu Rivertoniin -romaanista, olin todella innoissani. Olenhan anglofiili ja lisäksi erityisen kiinnostunut aikakautena 1800-luvun loppu- ja 1900-luvun alkupuolesta, sekä brittiläisestä tuon ajan luokkayhteiskunnasta. Romaani kuulosti minusta siten täydelliseltä. Sitten kävi onneksi niin, että ennen kuin ehdin itse kirjan pariin, kuulin parilta sitä lukevalta ihmiseltä ei-niin-hehkuttavia kommentteja. Aloin luonnollisesti hieman epäillä kirjan loistavuutta, ja yli 600 sivun paksuuskin tuntui vähän luotaantyöntävältä.

Olen todella iloinen, että aloin silti lukea kirjaa - ja että odotukseni olivat matalalla. Varmasti osittain jälkimmäisen ansiosta pidin kirjasta lopulta todella paljon. Minulle oli jäänyt myös jostakin syystä väärä kuva romaanin tyylistä, ja luulin aloittavani hitaasti etenevää ja viipyilevää tiiliskiveä. Huomasin kuitenkin heti alkuun, että kyseessä on hyvin helppolukuinen ja nopeasti etenevä lukuromaani (sanan parhaassa merkityksessä), ja sainkin muista kiireistä huolimatta luettua kirjan normaali lukutahtini ja kirjan sivumäärä huomioon ottaen melko ripeästi.

Aluksi minua tosin häiritsikin kirjan tietty keveys. Tai keveys on ehkä väärä sana. Olen käyttänyt kirjasta toisaalla keskustellessani sanaa "naiivi". Tarkoitan tässä yhteydessä sillä esimerkiksi makuuni liiallista dramaattisuutta ja kohtalokkuutta. Ne ovat tehokeinoja, jotka kuuluvat tiettyyn tyyliin ja ovat joskus onnistunutkin ratkaisu, mutta olen lukijana joskus nipottaja, ja raja tyylikkään ja naiivin välillä on usein hiuksenhieno. Lukuromaanin ei ole pakko olla naiivi, mutta usein viihteellisimmät lukuromaanit ovat. Nyt kuitenkin totuin romaanin tyyliin pian ja pystyin hyväksymään sen lopulta helposti. Sen jälkeen vain nautin sujuvasta tekstistä sekä hienosta tarinankuljetuksesta.

Suomennos oli mielestäni aika onnistunut. Olen tässäkin mielessä vaativa lukija, ja aluksi olin huomaavinani virheitä, joista ärsyynnyin, mutta tarinan vietyä minut mukanaan myös käännös alkoi vaikuttaa varsin sujuvalta ja luontevalta. Pikku huomautuksena on kuitenkin pakko sanoa, että brittiläisessä lyhyttavarakaupassa tuskin on myytävänä jääkiekkomailoja (sivu 108), vaan kyse lienee ollut Englannissa paljon yleisemmän lajin maahockeyn pelivälineistä.

Romaanissa kertojana on Grace, joka on kirjan alkaessa vuonna 1999 98-vuotias vanhus. Hän muistelee nuoruuttaan ja aikaansa Rivertonin kartanon omistaneen perheen palvelijana. Nuoruusmuistot muodostavat kirjaan rinnakkaistarinan. Ratkaisusta tulee mieleen esimerkiksi Sara Gruenin romaani Vettä elefanteille, jossa niin ikään palvelutalossa asuva vanhus muistelee nuoruuttaan. Minä pidän tällaisista eri aikatasoilla ja rinnakkaistarinoilla pelaavista romaaneista. Paluussa Rivertoniin tarinan ytimessä on palvelija-Gracen suhde palveltaviihinsa, etenkin hänen kanssaan samanikäiseen Hannahiin.

Vanha Grace on, niin kuin asiaan kuuluu, elämän koulima ja turhia kuvittelematon viisas nainen. Vaikka moitin romaania hieman naiiviksi ja ylidramaattiseksi, siinä oli myös realistisia huomioita, jotka nostavat yksittäisinäkin kerronnan tasoa. Esimerkiksi kun vanha Grace pohtii, pitäisikö hänen paljastaa tarinansa vai ei, hän ajattelee:

"Hymyilen, sillä tiedän, etten pysty pysäyttämään tätä tarinaa enempää kuin ajan kulkua. En ole niin romanttinen, että kuvittelisin sen haluavan tulla kerrotuksi, mutta olen riittävän rehellinen tunnustaakseni että minä haluan kertoa sen."

Astetta yksinkertaisemmassa romaanissa Grace olisi todella todennut, ettei pysty pysäyttämään tarinaa, sillä se "haluaa tulla kerrotuksi".

Tarinassa on arvoituksia, jotka ovat kuitenkin melko helposti aavistettavissa jo aikaisessa vaiheessa. En usko, että kirjailijan tarkoituskaan on ollut pitää niitä tiukasti salassa. Sen sijaan tapahtumien käänne aivan lopussa, vanhemmasta ajasta kerrottaessa, oli ainakin minulle ennakoimaton, mutta se ei ollut toisaalta erityisen järkyttävä. Sen sijaan se oli minusta hieman epäuskottava. Samoin nykyajassa paljastuneet asiat lopussa olivat hieman hohhoijaa-osastoa, mutten halua liikaa korostaa pientä pettymystäni loppuun, sillä kokonaisuudessaan romaani oli todella nautittava. Enkä sitä paitsi itsekään ihan heti keksi, millainen loppu olisi ollut tyydyttävä. Ehkä ratkaisun odottelun paisuttelua olisi voinut lieventää, sillä kun tulevaa loppua on kauhisteltu ja ennakoitu 600 sivun ajan, odotukset alkavat olla varmasti kohtuuttomat.

Kaiken kaikkiaan siis pidin Paluusta Rivertoniin oikein kovasti. Vaikka kirjassa on yli 600 sivua, siinä ei mielestäni ollut turhaa jaarittelua, vaan pituus puolusti paikkaansa tässä tapauksessa. Tämän tyylisessä romaanissa henkilöt ovat hieman karrikoituja, kuvailu joskus kliseistä ja sattumat uskomattomia. Jos kaiken tämän hyväksyy ja antaa itsensä heittäytyä kiehtovan tarinan vietäväksi, voin luvata hurmaavia hetkiä Rivertonin kartanossa ja jazz-ajan Lontoossa.


Paluu Rivertoniin -romaanin ovat lukeneet ennen minua ainakin Katja ja Sonja.

Gosford Park. Kuva: Filmcritic.com.


Samaan teemaan liittyen olen lukemassa parhaillaan elämäkerrallista Mitfordin tytöt -tietoteosta, ja aloittamassa hieman uudempaan aikaan, mutta samoin englantilaiseen kartanoon sijoittuvaa Sarah Watersin Vieras kartanossa -romaania. Lukulistallani on myös Kazuo Ishiguron Pitkän päivän ilta, joka Paluun Rivertonin tapaan käsittelee entisaikojen brittiläisen yhteiskunnan herrojen ja palvelusväen välisiä suhteita sekä jännitteitä. Televisiossa ja elokuvissa aihepiiriä on lähestytty ainakin klassikkosarjassa Kahden kerroksen väkeä (Upstairs, Downstairs) sekä Robert Altmanin upeassa elokuvassa Gosford Park (2001). Ainakin näissä merkeissä tulen jatkamaan Totally British -teemaani tänä vuonna.

Kahden kerroksen väkeä. Kuva: Anglotopia.net.

19 kommenttia:

  1. Tää kuulostaa niiiiin hyvältä! Ei muuta kuin varaukseen...

    VastaaPoista
  2. Onnistuit herättämään kiinnostukseni! Minäkin olen kotonani 1800-1900-vaihteessa, vaikka olenkin enemmän fennomaani :) Mutta kaikki brittiläinen kiinnostaa. Ehkä tartun tähän tai johonkin vastaavaan lähiaikoina.

    VastaaPoista
  3. Tämä kirja oli jo kädessäni kirjastossa, mutta jätin sen odottamaan toista lukijaa. Luulen, että juuri ne aiemmin lukemani arviot vaikuttivat päätökseeni.

    VastaaPoista
  4. Täällä toinen anglofiili ilmoittautuu! :) Ja tämän sinun arviosi perusteella tämä vaikuttaisi olevan ihan minun kirjani! <3 Menenkin heti kirjaston sivuille tekemään varausta... Kiitos hyvästä ja mielenkiintoisesta kirja-arviosta, Karoliina! :)

    VastaaPoista
  5. Voi että kirjoitit hyvin tästä! Sait kirjalta sen, mitä minä niin odotin ja toivoin. Minulla oli ehkä hivenen liian suuret odotukset kirjaa kohtaan ja kun sain kirjan käsiini, tartuin siihen oitis ja annoin sen syrjäyttää kaikki muut kirjat. Ja vaikka kirjoitin olevani aavistuksen pettynyt, pidin kyllä Paluusta Rivertoniin. Mielestäni kirjan sinänsä onnistunut markkinointi ohjaili minua "vääriin" (heh, itseluotuihin) mielikuviin, koska vaikka en lue kovin paljon mysteerejä, odotin saavani käsiini sellaisen. Jos olisin ennakkoon tiennyt, että käsissäni on laadukas lukuromaani brittien yhteiskuntaluokista, siskoksista jne, olisin lähtökohtaisesti lukenut toisin. Sillä juuri tällaisia aiheita rakastan enemmän kuin mysteereitä.

    Kaiken kaikkiaan Paluu Rivertoniin on mielestäni oikein hyvä lukuromaani, laadukas ja asiaansa paneutunut.

    Kiitos linkityksestä. <3

    VastaaPoista
  6. Olipa mukavaa lukea arviosi tästä kirjasta. Tosiaan, samoilla linjoilla liikutaan kirjan parissa. Tarinan tietynlaista keveyttä en luultavasti olisi antanut anteeksi jotain toista kirjaa lukiessani, mutta tällä kertaa tarina tosiaan vei mukanaan.

    Mitäs siitä elokuvasta paljastui?:)

    Nyt tekisi itsekin mieli heittäytyä Totally British -teemaan mukaan, niin paljon herkullisia vinkkejä löytyi kirja-arviosi loppupuolelta:)

    VastaaPoista
  7. Minunkin piti vielä sanoa tuosta Totally British-teemasta, että se on minulle mieleen. Mikään muu maa kuin Britannia (ja voin laskea mukaan Kansanyhteisön maista Kanadan sekä naapuri-Irlannin) ei ole kulttuurisesti vedonnut minuun niin lujaa. :)

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta, täytyy lisätä TBR-listaani;) kiitos siis vinkistä:)

    ja täytyy vielä mainita että sivupalkissasi näkyvä Sarah Watersin Vieras kartanossa-kirjan kansi on aivan u-p-e-a!!

    VastaaPoista
  9. Morre, hyvä tämä on!

    Amma, tervetuloa mukaan teemaan. :)

    Anna Elina, en tunne vielä tarpeeksi hyvin kirjamakuasi, mutta uskallan suositella tätä kyllä melkein kaikille. Vain jos ei yhtään jaksa ns. helppoja ratkaisuja, vaan kaipaa kirjallisuudelta aina haasteita ja kokeellisuutta, on tämä huono valinta. Siis Ilselle en välttämättä uskaltaisi suositella. ;D

    Sara, hienoa! Uskon, että pidät tästä ihan varmasti. :)

    Katja, kiitos, ja itse kirjoitit hyvin. <3

    Sonja, hyppää brittikelkkaan vain, vaikken ole tästä ainakaan vielä varsinaista haastetta luonut. ;) Ja Katjakin! Ainakaan ihan heti ei löytynyt tietoa, että tästä olisi elokuva tekeillä, mitä suuresti ihmettelen. Kyllä sen oikeasti täytyy jollakin suunnittelun asteella olla.

    Sanna, uskon että tämä olisi sinunkin kirjasi. :) Vieras kartanossa -romaanissa on tosiaan upea kansi ja selkämys, joita hehkutin jo jossakin aiemmassa postauksessa!

    VastaaPoista
  10. Tämä on kyllä pakko lukea jossain vaiheessa minunkin! Vaikuttaa hurjan mielenkiintoiselta ja kaikki brittiläinen kiinnostaa minuakin! :)

    VastaaPoista
  11. Wau, kuulostipa houkuttavalta! Tämä on ensimmäinen arvio, jonka olen kirjasta lukenut, ja tämä vahvistikin ennakko-odotuksiani jo entisestään. :) kiitos!

    VastaaPoista
  12. Karoliina, en lukenut tekstiäsi muuta kuin siitä alkaen, missä tuli kahden kerroksen väkeä. Tämä kirja on odottamassa, mutta se on kai vasta kolmantena lukuromaanilistallani, ehkä toisena, sillä nyt on ihan PAKKO tehdä yksi muu ensin ja syystä.

    Kahden kerroksen väkeä oli viehättävä sarja. Katsoin varmaan kaikki jaksot. Kun katsoin tuota valokuvaa, on kuin oloisin katsonut ihan tuttuja ihmisiä;-)

    Mukavaa äitienpäiväviikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  13. Jos jossain kohtaa päätät luoda ihan kunnon haasteenkin tällä teemalla, minä olen ainakin heti mukana!! :)

    VastaaPoista
  14. Kuutar, kyllä sinäkin tästä varmasti pitäisit kovasti!

    Hei Emilie ja tervetuloa - en ainakaan muista sinun kommentoineen aiemmin! Kävin kurkkaamassa profiiliasi ja blogiasi, ja tämä kyllä tuntuisi sinunkin kirjaltasi niiden perusteella. :)

    Leena, toivottavasti ehdit kuitenkin lopulta Rivertoniin. Se palkitsee. :) Minä en ole itse katsonut Kahden kerroksen väkeä kuin satunnaisen silmäyksen sieltä täältä, mutta Gosford Park on ihana elokuva! Suloista äitienpäiväviikonloppua myös sinulle, Lenchen!

    Sara, älä nyt yllytä! :) Hmm, ainakin sille pitäisi miettiä joku hyvä rajaus. Tai sitten ei. Miksei se voisi olla vain brittiläinen kirjallisuus ylipäätään. Tosin, miten senkin määrittelisi. Esim. tämän kirjan kirjoittaja Kate Morton on australialainen. No, I'll keep you posted. :)

    VastaaPoista
  15. Karoliina, luen nyt Rivertonia ja tuli semmoinen epätodellinen tunne, että ihan tosiko minä nyt laitan aikaani 600 sivun verran tähän. Siksi tulin nyt kylmästi lukemaan arviosi, sillä en olisi lukenut ollenkaan Mitfordin tyttöjä, jos olisin lukenut, mitä sinä sanot siitä kirjasta. En halua uutta Mitfordia viemään elämäni rajoitettua aikaa!

    Olen siis aika alussa, mutta tuntuu vielä jotenkin kliseiseltä, mutta toivon, että löydän sen imun, että tarina alkaa viedä. Vielä on vähän sitä jaarittelun tuntua...

    Koska pidät tarinoista, jotka alkavat hoivakodista tms. lueppa nyt Richard Masonin Muistojen huoneet, siitä opit myös mihin kaikkeen nainen voi käyttää sähköhammasharjaa;-)

    Lenchen

    VastaaPoista
  16. Lenchen, tämän kyllä lukee aika nopeasti sivumäärästä huolimatta. Minä pidin kirjasta kovasti, mutta jos odottaa suurta taiteellista elämystä, pettyy kyllä väistämättä. Tässä oli kiehtova tarina, suuria tunteita ja ihana tapahtumaympäristö. Viihdettä parhaimmillaan!

    En tiedä, pidänkö erityisesti hoivakotitarinoista, mutta kyllä vaihtuvat kertojat, näkökulmat, aikakaudet ja sukupolvet kiinnostavat. Ja hmm, sähköhammasharjajuttuhan täytyy ehdottomasti joskus tsekata. ;)

    VastaaPoista
  17. Karoliina, nimenomaan pidän siitä, kun ikäihmisestä aloitetaan, on hän sitten hoivakodissa tai ei. Bolšoin pwerhosessakin se kertoja on ihan asuntonsa vankina ja Muistojen huoneissa dementoitunut ja joutumassa hoivakotiin, mutta ei dementikko äiti sitä hammasharjaa siellä Afrikan matkalla käytä, vaan tytär...;-)

    On tämä viihdyttävää, sillä viime yönä luin kahteen, vaikka olin päättänyt, mutta yksi juttu: ennalta-arvattava. Siis tiedän jo nyt melko tarkkaan, miten lopussa menee, mutta luen silti ja mikä parasta, tämä menee yhtä lujaa kuin Slaughterin viimeisin eli joskus yli 500 sivua ei ole mitään.

    Siis eiväthän kaikki kirjat voi olla 'suuri, taiteellinen elämys', mutta jotenkin sitä ihmettä aina odottaa. Tässä taitaa tottua liian hyvälle...

    Lenchen...kauniisti sanottu.

    VastaaPoista
  18. Ennalta-arvattavuus kuuluu sekin vähän tähän genreen, ja on aina iloinen yllätys, jos joku juonenkäänne tuleekin ihan puun takaa. :)

    Kiva kuulla pian arviosi koko kirjasta!

    VastaaPoista
  19. Karollina, kyllä kannatti!

    Lenchen

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...