perjantai 6. toukokuuta 2011

Poistoperjantain arvonta ja uusi kirja

Viimeviikkoisen poistokirjan, Kira Poutasen Kotimatkan, voitti...


Norkku Nenä kirjassa -blogista!


Onnea voittajalle. :) Ilmoitathan osoitteesi profiilistani löytyvään sähköpostiin, niin lähetän kirjan sinulle.


Sitten tämän viikon kirjaan.
Sehän on Jouko Heikuran Mustien vuorten varjossa (Gummerus 2011). Olen tänään ihan fiiliksissä tuosta kevätauringosta, jota en malttanut olla ottamatta kuvaan mukaan, mutta kirjan nimekkeen vuoksi kuvassa on myös varjoja.


Tämä voisi hyvinkin olla minulle sopiva romaani, mutta minulla on nyt yksinkertaisesti liikaa luettavaa. Olisi sääli jättää uutuuskirja hyllyyn pölyttymään, joten toivottavasti joku muu innostuu vielä enemmän ja haluaa lukea tämän melko tuoreeltaan. Kirjasta oli sen ilmestyessä aika paljon juttua mediassa, varmaan esikoiskirjailijan toimittajataustankin takia. Toki myös kirjan aihe on kiintoisa. Kustantaja kertoo teoksesta näin:


"Eurooppalainen romaani sodasta, rakkaudesta ja päärynöistä omenapuussa
Rakel Aho on kunnianhimoinen reportteri, jonka mielestä toimittajan tehtävä on kuvata tavallisten ihmisten elämää ja kärsimystä. Hän matkustaa pelottomasti Balkanin myrskyihin ja todistaa paikan päällä Romanian vallankumouksen ja Ceausescujen teloituksen, Neuvostoliiton hajoamisesta seuranneen kaaoksen itäblokin maissa, Jugoslavian sisällissodan ja Sarajevon piirityksen. Taustalla häilyy vuoden 1956 Unkarin kansannousu, jota Rakelin unkarilainen äiti pakeni Suomeen kohdatakseen tulevan miehensä. Bukarestissa Rakel tapaa Romeon, jonka hän pestaa oppaakseen. He kulkevat läpi savuavien raunioiden tallentamassa näkemäänsä ja tuovat sen maailman silmien eteen. Sodan pimeässä sylissä he hurmaantuvat toisistaan, mutta epätasa-arvoisuus koettelee rakkautta.

Mustien vuorten varjossa on dramaattinen rakkaustarina ja ajankuva kommunismin jälkeisestä Itä-Euroopasta. Heikura kirjoittaa rosoisen runollista kieltä ja yhdistää kiivastahtisen juonen koskettaviin kohtaloihin. Romaani puhuu näkemyksellisesti yksilön ja inhimillisten tunteiden puolesta, jotka uhkaavat jäädä vaihtuvien maailmanmahtien jalkoihin."


Blogeissa en muista tätä nähneeni, mutta Hesarin arvio löytyy täältä ja Keskisuomalaisen täältä. Google löytää halutessanne lisääkin.

Kirjassa on muuten bonuksena vielä hieno kansi hopeanhohtoisine kirjaimineen, jotka eivät näy oheisessa kuvassa. Kannen tekijästä en valitettavasti löytänyt tietoa.

Vanhoilla säännöillä mennään, eli yhteensä arvontaan on mahdollista osallistua kolmella arvalla. Yhden saa näistä kustakin: ilmoittamalla tätä kirjoitusta kommentoimalla osallistuvansa arvontaan, olemalla mukana lukijaraadissani (kts. oikea sivupalkki) ja linkittämällä tämän arvonnan omaan blogiinsa.

Ilmoittautumisaikaa on ensi torstaihin, 12.5. klo 17.00, saakka. Onnea matkaan!

26 kommenttia:

  1. En ole muutamiin viikkoihin osallistunut poistoperjantaihisi, mutta nyt tuli sen verran mielenkiintoinen kirja, että täytyy osallistua! Olen kolmella mukana :--)

    VastaaPoista
  2. Mukana kahdella! Erittäin kiinnostavalta vaikuttava teos.

    VastaaPoista
  3. Kahdella mukana. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kahdella mukana! Ja toivotaan aurinkoista viikonloppua kaikille. :)

    VastaaPoista
  5. Muistelen lukeneeni tästä. Mukana kolmella. :)

    VastaaPoista
  6. Muutaman viikon kiireisyyden takia en ole ehtinyt osallistua, mutta nyt on pakko! Kolmella mukana. :)

    VastaaPoista
  7. Taitaa olla mielenkiintoinen kirja. Kansikin upea. Luotan hyvään tuuriini, yhdellä mukana.

    VastaaPoista
  8. Höh, tekstini hävisi yhtäkkiä. Argh. Mutta siis kolmella mukana!

    VastaaPoista
  9. Kolmella mukana, kiinnostus heräsi! (Aiemmin en ollut kuullutkaan kirjasta)

    VastaaPoista
  10. Mukana kahdella arvalla! :)

    anni409

    VastaaPoista
  11. Perinteisesti kolmella arvalla mukana! Jospa tällä kertaa onnistaisi....

    VastaaPoista
  12. Nyt on pakko sanoa että
    a) ihana kuva sinusta, valosta ja varjoista! <3
    b) aivan mahtava kansi tuolla kirjalla!
    c) todella mielenkiintoinen aihe, eli kiitos kun esittelit tämän kirjan josta en ole ennen kuullutkaan! Tämä on luettava joka tapauksessa, onnisti arvonnassa tai ei! :)

    Osallistun arvontaan kahdella arvalla. Ja kiitos paljon vielä Sirolan kirjasta, sen parissa tulen varmasti viettämään mielenkiintoisia hetkiä! :)

    VastaaPoista
  13. Houkuttava kuvaus, ja Katja/Lumiomenan kommentti niittaa: tämä pitää lukea :-)

    Kahdella mukana!

    VastaaPoista
  14. Onnea arvontaan, Laura, Lehtokotilo, Paula, Riina, Villiviini, Katja, Laura II, Elma Ilona, peikkoneito, Clarissa, Hanna, Pienen mökin emäntä, Valkoinen kirahvi, Anni, Hippokampustaja, Absolutely white sekä Booksy!

    Ja tietysti myös Sara, mutta sinulle halusin vielä sanoa, että kiva, jos voitettu kirja miellyttää. :) Ja kiitos kuvakehuista - onhan se vähän erikoinen otos tällaiseen ja lopulta kuitenkin tietokoneella otettu räpsäys, mutta minäkin niin ihastuin tuohon valoon ja varjoon, että pakko oli laittaa se tänne (vaikka funtsin, että ehkä se on "too much").

    Voi että oli ihana aurinkopäivä! Ja ilman pitäisi tästä vain lämmetä, mahtavaa. <3 Toivottavasti kaikilla on mahdollisuuksia ulkoiluun viikonloppuna - tai sisällä pysyttelyyn, jos se miellyttää enemmän. (Minulla on ollut joskus tapana ahdistua tällaisessa ilmastossa syntyvästä edellytyksestä olla aina ulkona, kun sää on kaunis.)

    VastaaPoista
  15. Kolomella mennään myös täällä! Ihanaa viikonloppua sinulle Karoliina!

    VastaaPoista
  16. Yhdellä arvalla mukana.
    Kesälomamatka suuntautuu vähän noille seuduille, Sloveniaan ja Kroatiin, joten mielenkiintoinen lukukokemus varmaankin.

    VastaaPoista
  17. Kahdella mukana! Seuraan blogiasi blogilsitan kautta, koska minulla ei ole googlen tiliä / blogia, joten en voi olla mukana lukijanasi tuolla tavoin. Kirja vaikuttaa mielenkiintosielta luettavalta.

    VastaaPoista
  18. Onnea arvontaan, Katri, Linnea, Aikku ja Sukka-Mari! Sukka-Marille vielä, että valitettavasti sen toisen arvan voi saada vain tuosta nimenomaisesta raadista tai linkityksestä. :-(

    VastaaPoista
  19. Tääkin ilmoittautuu vielä mukaan kolmella arvalla. Olin unohtaa koko asian...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...