Kirjavan kammarin kesäloma

Kesäinen tervehdys - ja vilkutus! Minulla oli haaveissa kirjoittaa vielä hyvä juttu ihanasta Camilla Mickwitzistä ennen lomareissuille rientämistä, mutta siihen ei jäänytkään aikaa. Tai jaksua. Ja ehkä parempi niin, sillä Mickwitz-hehkutukseni löytää todennäköisesti enemmän lukijoita elokuun puolella, ja heidät tuo kotimaisen lastenkirjallisuuden mestari ansaitsee.


Lähdemme huomenna viikoksi iloiseen Itä-Suomeen tapaamaan huonetta ja sukua ja vähän rokkailemaankin. Tästä tulee allekirjoittaneelle 22. kerta Ilosaarirockissa, joten saanen kutsua itseäni jo konkariksi.


Itä-Suomesta kurvaamme kahdeksi viikoksi Englantiin asunnonvaihdon kautta. Olen innoissani päästessäni piiiitkästä aikaa vanhaan kotimaahani ja upealta sekä idylliseltä vaikuttavaan taloon Surrey Hillsiin, jossa saamme hoitaa puutarhan lisäksi vanhaa kissarouvaa ja muutamia kanojakin. Suunnitelmissa on kiertää eteläistä Englantia ja nauttia kotoisista tunnelmista.


Englannista tultuamme vietämme vielä pari viikkoa mummolassa ja mökillä, joten olen poissa yhteensä noin kuukauden. Käyn varmasti koneella lomallakin, mutta bloggaamaan en lupaudu.


Kesäisiin lukusuunnitelmiini kuuluu ensinnäkin muutama työkirja ja toisekseen ne "kesäkirjat", jotka olen itselleni luvannut tänä vuonna lukea. Niistä on jäljellä Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville sekä Håkan Nesserin Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä. Elokuussa olisi myös jälleen yhden Joel Haahtelan romaanin vuoro. Viime kuun vaihteessa luin Perhoskerääjän ja elokuussa vuoronsa saa joko Elena tai Tule risteykseen seitsemältä. Pitäisi lukea myös yksi Kuudesta kovasta kotimaisestani, varmaankin joko Sofi Oksasen Puhdistus tai Riikka Pulkkisen Totta. Muutama kevään ja kesän uutuuskin odottaa vielä vuoroaan.


Englannissa ajattelin lukea englantilaisia kirjoja. Tein itselleni pienen listan brittiläisistä TBR-kirjoistani, jotka löytyvät omasta hyllystäni ja ovat sopivan kevyitä matkakirjoiksi (siis kirjaimellisesti, ei välttämättä sisällöltään). Tällä hetkellä suunnittelen pakkaavani laukkuun joitakin seuraavista teoksista:

• Nick Hornby: The Complete Polysyllabic Spree
• Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
• Doris Lessing: The Fifth Child
• Ian McEwan: Atonement
• Iris Murdoch: The Nice and the Good tai The Time of the Angels
• David Nicholls: The Understudy
• Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
• Natasha Solomons: Mr Rosenblum's List
• Virginia Woolf: Mrs Dalloway

Miltä kesäkirjasuunnitelmani teistä kuulostavat? Suositteletteko tai kehotatteko välttämään jotakin noista teoksista? Entä mitä te aiotte kesällä lukea??

Onnellista ja kirjavaa kesää teille kaikille! "Nähdään" viimeistään taas elokuussa!

Mannereuroopplainen maanantai - Hélène Grémillon: Uskottuni

Hélène Grémillon: Uskottuni (Le Confident).
Kustantaja: Otava, 2012.
Suomentanut: Anna-Maija Viitanen.
Sivuja: 263.
Genre: Eurooppalainen salaisuusromaani.
Arvio: 4/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Me juoksimme metroasemalle, tuo juoksu on piirtynyt elävästi mieleeni. Juostessamme vilkaisimme aina välillä toisiimme. Ja kun sitten istuimme hengästyksestä punaisina metron penkillä, purskahdimme pakostakin hillittömään, sopimattomaan nauruun, niin kuin ennen lapsena, kun olimme vielä olleet 'erottamattomat', kuten isä sanoi, kuin ne lintuparit, jotka aina myydään yhdessä, koska ne muuten kuolevat."


Huomasin Hélène Grémillonin esikoisromaanin Uskottuni kustantajan katalogissa, ja se kuulosti kiinnostavalta siksikin, että sillä tuntui olevan joitakin yhtymäkohtia omani, syksyllä ilmestyvän romaanin kanssa.


En ole lukenut tästä kirjasta paljonkaan muuta tai ottanut selville taustoja, koska mieleeni jäivät Kirjainten virran Hannan sanat siitä, kuinka mukava tätä oli lukea ilman ennakko-oletuksia tai tietoa siitä, mistä on kyse.

Olin aluksi vähän liiankin hukassa, sillä en heti tajunnut kirjassa vuorottelevan kahden tarinan. Ihmettelin vain sitä, kuinka kertoja nyt onkin mies, kun olin mielestäni lukenut tai voimakkaasti tulkinnut hänen aiemmin olevan nainen.. Nyt jälkeenpäin minulla on tyhmä olo, sillä eri kertojien luvut on erotettu toisistaan poikkeavilla fonteillakin, mutta olkoon tekosyyni vaikka se, että aloitin kirjan lukemisen migreenissä.


Eikä sekaannus minua kuitenkaan haitannut, nauratti vain. Jatkoin lukemista hyvillä mielin, ja kirjan luki varsin helposti ja nopeasti, vaikkei se ollut niin perinteinen tai viihteellinen lukuromaani kuin olin kuvitellut. Varsinaista ahmimisreaktiota kirja ei kuitenkaan aiheuttanut - tai herättänyt suuria tunteita puoleen tai toiseen. Sinällään harmi, sillä tarinalla on kaikki edellytykset olla koskettava, mutten kiintynyt henkilöhahmoihin niin, että olisin esimerkiksi liikuttunut lukiessani.


Mietin, johtuiko se teoksen ranskalaisuudesta. En ole mikään ranskalaisen kirjallisuuden tai elokuvankaan asiantuntija, mutta näppituntumani on, ettei ranskalaisissa nykyteoksissa lopulta revitellä tunteilla, vaikka perinteinen kuva niistä on romanttinen. Ehkä se on myös ranskalainen tapa puhua, todeta asioita. Se on jotenkin töksäyttelevä moneen muuhun kieleen verrattuna, vai onko se käännöksen ongelma, en osaa sanoa. Joka tapauksessa tämä Uskottunikaan ei kohonnut kohdallani suurten elämysten joukkoon, vaikka tarina oli ihan kiehtova.

On ehkä hyvä huomauttaa, että löydän vain harvoin minulle oikein mieluisia kirjoja Ranskasta tai yleisemmin Keski-Euroopasta, joten puhumme nyt varmasti myös subjektiivisista makuasioista.


Kielen - tai toteamisen - tietystä kömpelyydestä huolimatta tarina tosiaan rullaa niin, että kirjan lukee nopeasti ja kevyellä mielellä läpi. Ja loppu on tyylillisesti tehokas ja hyvä, pidin siitä kovasti. Raskaasta aiheestaan ja keskimääräistä lukuromaania persoonallisemmasta otteestaan huolimatta luokittelen tämän välipalakirjaksi, jonka lukee mielellään, mutta josta ei jää suurta jälkeä sieluun.


Suomalainen kansi on mielestäni hyvin tyylikäs ja kirja on muutenkin näpsäkän kokoinen, kiva esineenä. Kansainvälisestä kansikatsauksesta jätin muuten ranskankieliset versiot kokonaan pois, sillä ne olivat niin rumia tai tylsiä. Muista maista olisi löytynyt kyllä lisääkin kauniita kansia.


Uskottuni-romaanin ovat lukeneet minun ja Hannan lisäksi myös ainakin Rachelle ja Leena Lumi. Nyt näitä arvioita silmäillessäni huomaan, että muut ovat olleet tästä minua vaikuttuneempia, joten käykää ihmeessä lukemassa heidän mielipiteensä myös!

Osallistun teoksella ainakin Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen.

"kun illalla kotiin tullessa

seinättömän huoneen verho oli tungettu ikkunasta

ja liehui hiljalleen

ulkoilmassa

se kertoi että yöllä

rakastettu odotti rakastettuaan

on katsottava valoon"

Luetut lauantaina: kesäkuu

Minulla on hyvin hatara kuva siitä, mitä ja miten paljon kesäkuussa tuli luettua, joten alan tehdä tätä listaa suurella mielenkiinnolla itsekin. Kesäkuuta ja sen ympäristöä leimaa ainakin jonkinlainen levottomuus: olen jättänyt useita kirjoja kesken tai tauolle. Näiden seuraavien kanssa jatkoin kuitenkin loppuun saakka:

• Edward Albee: Who's Afraid of Virginia Woolf? (140 sivua)
• Ingmar Bergman: Sunnuntailapsi (138 sivua)
• Ernest Cline: Ready, Player, One (509 sivua)
• Joshua Feldman: The Book of Jonah (444 sivua)
• Tove Jansson: Kesäkirja (143 sivua)
• Tove Jansson: Rent spel (115 sivua)
• Sadie Jones: The Uninvited Guests (272 sivua)
• Yejide Kilanko: Daughters Who Walk This Path (344 sivua)
• Sinikka Nopola ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja pakastaja-Elvi (128 sivua)
• Lucinda Riley: The Light Behind the Window (529 sivua)
• Amor Towles: Seuraelämän säännöt (431 sivua)
• Vendela Vida: Rakastavat (209 sivua)

Yhteensä siis luin 12 teosta, 3402 sivua. Aika paljon, mutta mukana oli myös työkirjoja.

En blogannut kovin paljon, mutta ylle linkitettyjen juttujen lisäksi kirjoitin mm. Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteesta, syksyllä ilmestyvistä uutuuksista ja Hurraa Helsinki! -kuvakirjasta. 

Kuten aina, luin paljon hyviä teoksia, mutta suurimman vaikutuksen taisivat tehdä - kukin omalla tavallaan - Who's Afraid of Virginia Woolf? -näytelmä, The Book of Jonah, Kesäkirja ja The Light Behind the Window. Myös Ready, Player, One oli todella iloinen yllätys.

Minulla on oikein ikävä säännöllisempää bloggaamista ja blogiyhteisöä, mutta heinäkuussa bloggaamistahtini varmasti vain harventuu, silllä lähdemme tulevana tiistaina reissuun ja olemme poissa kuukauden verran - muualla Suomessa ja Englannissa. En usko, että kirjoitan blogiin reissujen aikana, mutta tietenkin luen ja kerron lukukokemuksistani sitten elokuussa.

Yritän kirjoittaa vielä yhden jutun ennen lähtöämme, joten en jätä vielä tämän suurempia jäähyväisiä, vaan toivotan vain ukkostavaa viikonloppua kaikille lukijoille!

Kaunista Eino Leinon eli runon ja suven päivää!

Heippa! Halusin toivottaa teille hyvää runon ja suven päivää varmuuden vuoksi nyt, kun en ole ihan varma, ehdinkö postata tänään kunnolla. Haluaisin kirjoittaa Hélène Grémillonin Uskottuni-romaanista, mutta saa nähdä, miten käy.


Siksi laitan teille tämän kauniin kuvan tältä juhannukselta ja linkitän teidät lukemaan runollisen postaukseni vuoden takaa. Kirjoitan harvoin runoista, mutta tässä välissä olen sanonut sanasen jokusesta lempirunoilijastani, nimittäin Wislawa Szymborskasta, Aulikki Oksasesta ja Märta Tikkasesta.


Uskottuni-arvion lisäksi haluaisin ainakin kerrata kesäkuun luetut ennen kuin lähdemme alkuviikosta reissuun. Ja toivottavasti ehdin kirjoittaa vielä kesken olevasta Karin Alvtegenin Todennäköisestä tarinasta, josta ainakin tässä vaiheessa kirjaa pidän kovasti.


Nyt kuitenkin runollisen kaunista viikonlopun alkua, ja nähdään kohta - tai vähän myöhemmin!

Kaksikielinen keskiviikko - Tove Jansson: Rent spel

Tove Jansson: Rent spel/Reilua peliä.
Kustantaja: Schildts, 1989.
Kansi: Jan Biberg.
Kannen kuva. Tove Jansson.
Sivuja: 115.
Genre: Episodiromaani.
Arvio: 4,5/5.
Lue lisää kirjasta KirjastoWikistä.


"Hamnen var verkligen vacker. Svarta rännor korsade isen ända bort till de avlägsna kajer där de stora båtarna låg, knappt skönjbara.


Så väldigt ensamt, sa Mari. Men Jonna, försök nu ändå hjälpa till - kunde man skriva till henne om det där att uppleva alldeles enkla saker...


Du menar?


Nåja, till exempel att det blir vår igen? Eller bara att köpa vackra frukter och ordna dem i en skål... Eller att ett stort ståtligt åskväder kommer närmare..."


Minähän olen lukenut Tove Janssonin aikuisille suunnattua proosaa vasta vähän. Niin kuin Kesäkirjan yhteydessä kerroin, luin kymmenisen vuotta sitten Kuvanveistäjän tyttären, josta en muista enää paljon, ja nyt nämä kaksi teosta, eli Kesäkirjan ja ruotsiksi tämän Rent spel -pienoisromaanin, joka on ilmestynyt suomeksi nimellä Reilua peliä.


Muumitkin löysin oikeasti vasta teini-iässä. Muistan kyllä ainakin Kuinkas sitten kävikään? -kirjan lapsuudestani, mutta äitini mukaan kukaan meistä tyttäristä ei pienenä innostunut muumiromaaneista. Olen sanonut tämän kai ennenkin, mutta olen jostakin lukenut muumien avautuvan vain tarpeeksi omituisille lapsille - ja olen tietenkin kauhean pahastunut, että enkö muka ole ollut tarpeeksi omituinen, hmph.

Joka tapauksessa niin muumit kuin nämä Janssonin aikuisemmat kirjat ihastuttavat minua nyt aikuisena suunnattomasti, enkä ole tässä ihastuksessani tietenkään yksin. Kun vuoden alussa lanseerasin Underbara finlandssvenskar vid papper -haasteen, osana haastetta lupasin itselleni kokeilla lukea ruotsiksi myös aikuisten kirjoja, kun aiemmin olen lukenut toisella kotimaisellamme vain lasten- ja nuortenromaaneja. Ajattelin, että Tove Janssonin melko konstailematon kieli ja sivuissa niukat romaanit voisivat sopia tähän henkilökohtaiseen haasteeseen ja niin ne taisivat sopiakin. Rent spel -teosta oli tarpeeksi sujuva lukea ruotsiksi.


En kuitenkaan kiellä, ettenkö olisi varmasti saanut kirjasta enemmän irti suomeksi, mutta tästä joutuu kärsimään, ennen kuin kieli avautuu kunnolla. Joskus minulla oli varmasti sama tilanne englanninkin kanssa, vaikka sitä on nyt vaikea muistaa.


Rent spelin hienoimmat nyanssit menivät minulta ehkä ohi, mutta pysyin kyllä koko ajan kärryillä siitä, mitä tapahtui, kuka kukin oli ja millaisia he olivat. Ja millainen oli Jonnan ja Marin suhde, tuo kirjan ydin. En ollut kauhean yllättynyt lukiessani jälkeenpäin, että kirja kuvaa pitkälti Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän suhdetta. Mielestäni kirjassa ei missään vaiheessa sanota suoraan, että kyse on rakkaussuhteesta, mutta se on ilmiselvää. Ja on mielenkiintoista lukea siitä, millaista elämä on, kun ollaan jo aika vanhoja ja hioutuneita, mutta silti niin kauhean erilaisia keskenään.


Oikeastaan naisten melko korkea ikä tuli minulle jossakin, aika myöhäisessä vaiheessa kirjaa vähän yllätyksenä. En ollut ajatellut Jonnaa ja Maria niin vanhoiksi. Ehkä siksikin, että heidän nimensä ovat ainakin suomenkielisen korvaan nuorekkaat. Ja oli heidän elämässään ja elämänasenteessaankin nuorekkuutta, ehkä sellaista, mikä on mahdollisempaa lapsettomille.

Tove Jansson on kirjoittanut paljon itseään ja perhettään kirjoihinsa. Hänen äitiään, Hamia, taitaa olla aika lailla niin tämän romaanin Marin äidissä kuin Kesäkirjan isoäidissä. Jansson kaikkineen on alkanut kiinnostaa minua niin paljon, että haluan lukea loputkin hänen "aikuisten kirjoistaan", muumit tietenkin monesti uudelleen ja lisäksi sen Boel Westinin elämäkerran, josta olen paljon kuullut. On jännä, miten minä, maamme itäisten perukoiden metsäläinen tunnun löytävän suurimmat idolini juuri suomenruotsalaisten naisten joukosta.


Ulkomailla tätä teosta ovat lukeneet ainakin Sara Ryan, A Common Reader, Michael Leader ja Trevor.


Osallistun teoksella haasteisiin Underbara finlandssvenskar vid papper sekä Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti.


"Jag tror inte din Linnea tycker om åskväder, yttrade Jonna - och i samma stund reste sig ett ljudlöst fyrverkeri längst borta i hamnen. I snabb följd brast vinterhimlen ut i explosioner av färg, några sekunder vilande i sin skönhet för att långsamt sjunka och genast följas av nya mångfärgat utsprungna rosor, gång på gång i slösande prakt, dämpade av dimman men kanske just därför mer hemlighetsfulla."