keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Kirjahyllykeskiviikko: Uusvanhoja hankintoja




Olen pakottautunut itsehillintään taloudellisen tilanteen vuoksi, enkä ole ostanut kirjoja pitkään aikaan. Kummaa ja tylsää, mutta varmasti ihan hyväksi välillä. Sen sijaan minua melkein pelottaa mennä nykyisin lähikirjastoomme, sillä sen poistopiste on äkkiä alkanut tulvia hyviä ja kiinnostavia teoksia. Kirjastoon pelottaa mennä ja sieltä hävettää lähteä huojuva poistokirjatorni sylissä. Onneksi tuo hylly toimii samalla vaihtopisteenä ja olenkin päättänyt rauhoitella omaatuntoani viemällä tilalle aimo pinon kirjoja omasta hyllystäni seuraavan inventaarion jälkeen.

Muutamalla viime kerralla olen kotiuttanut seuraavat teokset:

  • Riikka Ala-Harja: Maata meren alla (Gummerus 2003). En halua lukea Ala-Harjan uutuutta, mutta jos tätä joskus kokeilisi.
  • Majgull Axelsson: Kuiskausten talo (WSOY 2001). En ole vielä lukenut monien kehumaa Huhtikuun noitaa, mutta tämäkin kuulostaa kiinnostavalta (perhetarina! sukupolviromaani! Ruotsi!).
  • Nina Banerjee-Louhija: Merenjakaja (WSOY 2003). Banerjee-Louhijaakaan en ole vielä lukenut, mutta jo jonkin aikaa hän on kiinnostanut. Tämä kuulostaa siltä kuin se voisi olla hyvää jatkoa ihailemieni vanhojen, viisaiden naisten teoksille. Vaikka en ole ihan varma, onko tämä romaani vai muistelma.
  • Anita Brookner: Hyvää seuraa (Otava 1990) ja Katsokaa minua (Otava 1991). Minä haluan lukea Brookneria ja pitää hänestä, koska hän on selvästi fiksu nainen ja arvostettu kirjailija. Toistaiseksi olen vain hiukan lueskellut Päiviä Pariisissa, joka vaikutti aika haastavalta.
  • Charles Dickens: Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit 1 ja 2 (WSOY 1932/1983). Klassikoita on aina lupa haalia hyllyyn, vaikka niitä ei suunnittelisi ihan heti lukevansa. En osaa päättää, ovatko tämän painoksen kannet minusta hirveät vai hirveän hauskat (bongaa kirjat kuvan oikeasta laidasta).
  • Sebastian Faulks: Charlotte Gray (Otava 2001). En tiedä Faulksista paljon, vaikka häneltä on suomenettukin useita romaaneja. Lähinnä hän on jäänyt mieleeni saamistaan blogikehuista Englebyn suomennoksen ilmestyttyä. Charlotte Gray -elokuvaakaan en ole tainnut nähdä, vaikka pääosassa on lempinäyttelijäni Cate Blanchett. Mutta kyllä toisen maailmansodan aikaiset Lontoo ja Ranska aina kiehtovat, ja mielelläni tutustun muutenkin Faulksiin.
  • Richard Ford: Maan laulu (Tammi 2008). Ford on kirjailija, johon minun on pitänyt tutustua jo kauan. Petyn, jos en lumoudu tästä romaanista.
  • Essi Henriksson: Ilmestys (Gummerus 2007). En ihastunut varauksetta nykyisin Tammimaa-sukunimellä kirjoittavan kirjailijan Paljain käsin -romaaniin, mutta voisin silti joskus lukea tämän hänen esikoisensa.
  • Henry James: Naisen muotokuva (WSOY 1955/1969). Klassikko, joka minun on realismifanina pitänyt lukea jo kauan. Tätäkään en ole muuten edes elokuvana nähnyt.
  • Jamaica Kincaid: Katoava paratiisi (Kirjayhtymä 1985). Karibialaislähtöinen Kincaid on hänkin kiinnostanut minua. Tässä romaanissa luvataan käsiteltävän esimerkiksi äiti-tytärsuhdetta ja rasismia eksoottisella Anigualla (vai Antiguassa?).
  • Heidi Köngäs: Jokin sinusta (Otava 2008) ja Vieras mies (Otava 2002). Blogisuositusten vuoksi uskon vahvasti, että tulen pitämään Köngäksen kirjoista tai jopa rakastamaan niitä. Olen ihan innoissani, kun löysin nämä!
  • Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen (Gummerus 1961/1984). Niin, tämäkin klassikko minulla on lukematta. Olen kyllä ajatellut, että lukisin tämän alkukielellään, mutta en voinut silti vastustaa kiusausta kotiuttaa kirja. Ehkä muutan mieleni. Tai ehkä lapseni joskus haluavat lukea tämän suomeksi.
  • Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas (Gummerus 2001). En ole lukenut vielä Lundbergin uutuutta Jää, mutta olen kuullut siitä niin paljon kehuja, että nappasin tämän kirjaston poistohyllystä salamana. Tarjolla olisi ollut muutakin vanhaa Lundbergia, mutta en kehdannut haalia kaikkia itselleni tietämättä varmasti, pidänkö kirjailijasta.
  • Sari Malkamäki: Jokin yhteinen maailma (Otava 2002). Malkamäen nimi jäi mieleen, kun kyselin aikanaan blogissani suosituksia kotimaisista keskiluokkaisen arjen kuvaajista. Tämä pienikokoinen kirja kuulostaa takakannen perusteella siltä, että se voi olla aika raskaskin. Aiheesta tulee mielen Helmi Kekkosen Valinta.
  • Terry McMillan: Haku päällä (WSOY 1993). Rakastin tätä elokuvana ja toivon hartaasti, että tämä olisi kirjana sellainen hyvä ja nautinnollinen viihdekirja, joita löydän aivan liian harvoin.
  • Vladimir Nabokov: Lumooja (Gummerus 1988). Nabokovin kuuluisimmat teokset ovat TBR-listallani, mutta voisin hyvin aloittaa tällä Lolitaa edeltäneellä ja samalla teemalla leikittelevällä pienoisromaanilla.
  • V.S. Naipaul: Miguel-kadun väkeä (Otava 1980/2002). En ole lukenut liikaa Nobel-kirjailijoita, ja siksikin nappasin tämän hyllyyni, vaikka kyseessä on pokkaripainos. Ehkäpä siihen on näennäisen keveyden vuoksi helpompi tarttua kuin "kovakantiseen nobelistiin".
  • Irene Némirovsky: Sunnuntai ja muita novelleja (Gummerus 2002). Myös Némirovsky on jäänyt mieleen blogisuosituksena sekä värikkään ja surullisen elämäntarinansa vuoksi. En ole aina innokas novelleihin tarttuja, mutta toivottavasti tämä tulee kuitenkin luettua pian.
  • Inka Nousiainen: Seitti (Otava 1998). Olen jutustellut Nousiaisen kanssa pari kertaa tämän syksyn kirjallisissa kekkereissä, joten ilman muuta kiinnostaa lukea jotakin hänen kirjoittamaansa. Otin nyt tämän, vaikka taisin luvata kirjailijalle, että lukisin hänen uudempaa tuotantoaan.
  • E. Annie Proulx: Laivauutisia (Otava 1997). Proulxia olen halunnut lukea jo kauan, vaikka toisaalta mielikuvani hänestä karujen seutujen vähäeleisenä kuvaajana ei ole yhtä houkutteleva kuin hänen maineensa ansiokkaana kirjailijana (ja dirty realismin edustajana). Laivauutisia on kuitenkin ollut erityisen kehuttu Proulxin teos ja myös pidetty elokuva. Jota en ole sitäkään nähnyt, vaikka siinä näyttelee toinen lempinäyttelijäni Julianne Moore.

Siinäpä ne. Vaatimattomasti. Eh. Otin lisäksi muutaman sellaisen kirjan, jotka minulla jo on, mutta joista olen pitänyt niin paljon, että annan ne mielelläni lahjaksi jollekin muullekin. Ja vielä - noloa myöntää - otin vahingossa pari sellaista teosta, jotka minulla jo on, mutta en vain muistanut sitä (en ole vielä lukenut ko. kirjoja). Ehkä vien nuo romaanit vähin äänin takaisin tai lahjoitan nekin eteenpäin.

Onko mukana teille tuttuja teoksia? Sellaisia, joita suosittelette lukemaan tai välttämään?

40 kommenttia:

  1. Ooh! Onneksi meidän kirjastossa ei ole yhtä houkuttelevia poistoja :))

    Banerjee-Louhijalta olen lukenut muutamia, myös tämän Merenjakajan, joka on kai lähinnä matkapäiväkirja. Ihan kiehtova, muistan vieläkin luksusluokan maailmanympärimatkan tunnelman. Brookner oli aikoinaan suuri suosikkini, mutta en ole lukenut häntä aikoihin. Hidasta, kuulasta. Faulksin Engelbyn haalin jostakin itselleni,mutta on vielä lukematta. Köngästä on tosiaan kehuttu kovasti, mutta en ole ehtinyt lukea. Harper Leen kirja on ihana, siitä pidät, lupaan! Proulx'sta minun ei tarvinne sanoa mitään? Loistava.

    Nousiaisesta ja Malkamäestä pidät myös, hyviä suomalaisia prosaisteja, luotettavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, kiitos, oli kiva kuulla mielipiteitäsi näistä kirjoista!

      Poista
  2. Ei hullumpi poistopiste! :)

    Olen lukenut noista vain Kuin surmaisi satakielen, joka on kyllä hyvä. Muutama sama on itsellä jemmassa: Faulks, Proulx ja Köngäksen Vieras mies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, tuo poistopiste on yhtäkkiä muuttunut tosi runsaaksi. Kirjastossa on taidettu tehdä inventaariota ja lisäksi vasta nyt ainakin minä olen huomannut tuon kyltin, että pisteeseen voi myös jättää omia, joutavia kirjoja.

      Poista
  3. Kirjastonne siis jakaa poistokirjoja ilmaiseksi? Tampereella niistä joutuu aina maksamaan, pääkirjastossa jopa 2 € ja sivupisteissä kohtuullisemmat 0,50 €. Olen aika nihkeä ostamaan noita poistokirjoja, mutta jos joskus satun lankeamaan, yritän ensimmäisenä nirhata kirjaston tarrat selkämyksestä pois. :) Kirjaston aulassa oleva kierrätyskärry onkin sitten asia erikseen, sieltä olen tehnyt loistolöytöjä ilmaiseksi (viimeksi pari kaunista vanhaa Penguin-pokkaria).

    Komean kasan sinäkin olet löytänyt! Köngäs on "ihan hyvä" (heh), ja Laivauutisia suosittelen myös (luin sen häämatkalla Kreikassa, hyiset maisemat viilensivät mukavasti). Seitistä en oikein tykännyt, Nousiainen on kirjoittanut paljon parempaakin. Brooknerin kanssa minulla on ollut vähän ongelmia, Rantahotelli jäi viime vuonna kesken (mutta opintoja varten muinoin lukemani Providence oli muistaakseni ihan ok). Muutamat noista kirjailijoista ovat omallakin tutustumislistallani, esim. Ford (jonka Independence Day -pokkarin satuin myös löytämään taannoin ilmaiseksi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, joo nämä ovat olleet ihan ilmaisia. Aiemmin tässä ja muissa kirjastoissa olen nähnyt noita pieniä summia vaadittavan, mutta nyt kaikki on ollut ihan ilmaista. Se on melkein harmi, koska mulla on tosiaan tullut nyt näitä haalittua, vaikka minäkään en tykkää hyllyssä noista tarroitetuista ja päällystetyistä kirjoista.. Olen ajatellut vähän niin, että nämä olisivat tällaisia lukukappaleita, joista luovun sitten. Mutta saa nähdä. Monilla ostamillani kirjoilla on kuitenkin tapana olla hyllyssä vuosia, jopa vuosikymmeniä, ennen kuin luen ne.. Mutta näistäkin sentään muutama oli noita muiden asiakkaiden kierrättämiä ja siis tarrattomia. :)

      Kiitos myös sinulle mielipiteistäsi näistä kirjoista - niillä on painoarvoa!

      Poista
  4. Siis täh, miten voi olla noin paljon noin hyviä poistokirjoja! Minä olen nähnyt vain paljon vaatimattomampia valikoimia. Olen lukenut noista vain Harper Leen. Hyvä kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luru, minäkin olen ollut ihan hämilläni! Ja Kuin surmaisi satakielen on ollut kyllä kauan lukulistalla. Edelleen vain mietin, että ehkä sittenkin englanniksi..

      Poista
  5. Todella monta suosikkiani, Laivauutiset luen uudestaan tavan takaa, Dickens on hauskimmillaan Pickwick kirjoissa ja Brookner sitten, koeta löytää Rantahotelli, tykkäät varmasti. Pidin muuten Ala-Harjan uusimmasta kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, Laivauutisista olen kuullut "luottolukijoilta" suosituksia, joten odotukset ovat korkealla. Dickensiä olen lukenut vain Joulutarinan ja osan Koleasta talosta (joka ei jäänyt kesken huonouttaan, mutta kun jäi muuten, en ole saanut siihen kuitenkaan vielä palattua). Saa nähdä, miten Brooknerin kanssa vielä käy!

      Poista
  6. Minäkin olen lukenut vain Harper Leen, josta pidin kovasti. Laivauutiset jäi aikoinaan kesken: en päässyt varmaan kuin jonnekin sivulle 50 ja lukeminen tuntui tervanjuonnilta. Pickwick-kerho on myös keskenjäänyt kirja, mutta silloin olin kyllä todella nuori, eli pitäisi varmaan kokeilla joskus uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, tämä Laivauutisia-mielipiteesi yllätti! Omaa mielipidettä ei siis vielä ole, mutta kun ainakin Katja ja Pekka ovat suositelleet tätä, niin olen yllättynyt, kun sinulla on minusta aika samanlainen maku kuin heillä - ja minulla. :)

      Dickens olisi voinut jäädä hyvin minultakin nuorena kesken. Ja jäi se vähän vanhempanakin. :D

      Poista
  7. Tosi mahtavia poistolöytöjä! Itse harvemmin mitään löydän. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, minä löydän vähän liiankin herkästi kotiintuotavia kirjoja milloin mistäkin, mutta kyllä tuolla lähikirjastossa on ollut nyt ihan erityisen hyvä valikoima. :)

      Poista
  8. Monta hyvää ja hienoa on mukana!

    Ala-Harjan, Axelssonin, Leen, Malkamäen, Nemirovskyn, Nousiaisen ja Proulxin teokset olen lukenut. Noista suosikkini varmaan Proulx, mutta en yhtään muista, mistä kertoi, kun siitä on tosi pitkä aika että luin noita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari A., kiva kuulla, että olet pitänyt monista! Nämä ovat tosiaan vähän vanhempia kirjoja ja varmaan monella lukemisesta on jo aikaa.

      Poista
  9. Onpa kyllä hyviä löytöjä! Mä yritin lukea tuota Essi Henrikssonin (Tammimaan) Ilmestystä, mut en päässyt ekaa 30 sivua pidemmälle. Kirja oli jotenkin vaikea, ennen muuta uudissanojen ja kielellä pelailun takia. Innolla jään odottamaan kokemuksiasi kirjasta, jos jaat täällä joskus niitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, apua, voi olla että Ilmestys jää lopulta lukematta minultakin, sillä vaikka pidin Paljain käsin -romaanista, siinä häiritsi aika paljonkin juuri erikoinen uudiskieli. :)

      Poista
  10. Hyviä löytöjä! Minulle kans kirjaston poistomyyntihyllyt on pahapaikka. Joka kirjastoreissulla tarttuu yksi jos toinenkin teos matkaan. :D

    VastaaPoista
  11. Oho mitä löytöjä! En juuri koskaan löydä meidän kirjaston poistohyllystä mitään lähellekään kiinnostavaa, mutta tässä mainituista olisin riemuiten kotiuttanut ainakin Marsipaanisotilaan (jonka ostin pari viikkoa sitten huutiksesta), ja Jokin sinusta.

    Ilmestyksen luin heti sen ilmestyttyä (!), vahva esikoinen mutta sen teemat eivät koskettaneet yhtä syvästi minua kuin Paljain käsin -teoksen. Kieli oli muistaakseni siinä vielä enemmän omanlaistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, nyt on käynyt kyllä hyvä flaksi. :) Mutta tosiaan nyt kuulostaa siltä, etten Ilmestykseen ainakaan ihan ekana tartu...

      Poista
  12. Noista Proulx kiinnostaa, minulla on juuri aloituksessa häneltä Näin on hyvä. Katselen itsekin kirjaston poistomyyntiä usein mutta tavallisesti lähtee mukaan vain muutama, joten huippusaalis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjanainen, ahneus viime kerroilla on kyllä vaivannut, mutta toisaalta jätin hyllyyn monta sellaistakin, jotka olivat jo olleet pinossani. :D

      Poista
  13. Kuin surmaisi satakielen on aivan ehdoton. Pidän myös Brooknerista. Sen sijaan klassikko Naisen muotokuva ei sytyttänyt minua lainkaan. Siitä tehty elokuvakin oli huono. Miguel-kadun väkeä on nobelistin kirjaksi kevyt, myös sisällöltään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margit, luulen että Harper Leen romaanissa on aineksia tulla yhdeksi suosikkiklassikoistani. Kiva kuulla myös muut mielipiteesi! Saa nähdä, miten Naisen muotokuvan kanssa käy. Tyylisuuntansa puolesta oletan, että tulen pitämään, mutta eihän sitä voi vielä tietää. :)

      Poista
  14. Aika jees löytöjä! Itsekin kahlaan aina poistolaarit läpi. Tai siis kahlasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, tosiaan hyvät löydöt on nyt olleet. Ihan pelottaa mennä seuraavan kerran kirjastoon...

      Poista
  15. Olen lukenut noista vain Maata meren alla ja Laivauutisia. Maata meren alla oli mielestäni leffana parempi. Luin Laivauutisia-kirjan nuorena ja silloin se tuntui todella tylsältä kirjalta. Ehkä näin kypsemmällä iällä se maistuisi paremmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, oho, nyt tuli jo toinen miinusääni Laivauutisille. :) Mutta lukemiskokemukset tai niiden onnistuminen on tosiaan niin hetkestäkin kiinni.

      Poista
  16. Ihanaa, ihan mahtava hamstrauslista :D. Ja voin vaan kuvitella, että jossain vaiheessa alkaa käydä noin, että ihan vaan vahingossa kotiuttaa myös kirjoja jotka jo omistaa... Tuossa listassa oli kyllä monta kirjaa, joihin haluaisin itsekin tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tessa, tosiaan! Ja nyt kävi tietääkseni ekan kerran niin, että otin erehdyksessä kirjoja, joita jo omistin, vaikka olen joutunut aiemminkin joidenkin kohdalla ihan miettimään.. Muistan lukeneeni joskus Jörn Donnerin vielä paljon minua mittavammasta kirjastosta ja hän sanoi, ettei ole koskaan (tai sitten se oli vain pari kertaa, en nyt muista varmaksi) hankkinut vahingossa kirjaa, joka hänellä jo olisi. :O

      Poista
  17. Melkoinen saalis :D

    Minä syöksyn kirjastossa aina ensin vie/tuo/vaihda -kärrylle ja siitä poistokärrylle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, niin on. :D Tuo on kyllä hyvä kärry olemassa, kunhan nyt saisin sinne joskus vietyäkin jotain!

      Poista
  18. Blanchett on munkin suosikkinäyttelijöitä! Ja Lundbergin Jää on tosiaan hyvä, samoin kuitenin myös hänen varhaiset romaaninsa, etenkin Kuninkaan Anna ja Kökarin Anna, jotka vieläpä linkittyvät Jäähän monella tapaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katriina, Cate Blanchett on i-ha-na! Jos ihastun Jäähän - ja sitten vielä Marsipaanisotilaaseen - pitää kyllä tutustua Lundbergin muuhunkin tuotantoon. Kiitos suosituksesta!

      Poista
  19. Ihanaa, että joku kirjabloggaaja tuo esiin myös poistopisteet! Isäni kanssa käymme välillä ratsaamassa hyllyt ja toisinaan pidetään erilliset poistopäivätkin. Täällä kirjoista saa kylläkin maksaa kohtuullisen korvauksen, euron molemmin puolin, mutta edullisia ovat silti. Vähän minua poistokirjojen muovinen vaillinainen estetiikka ärsyttää, mutta teksti on sisällä samaa aina. Sovellan sitä klassista lapsiajatusta käytettyihin kirjoihin: kunhan on ehjä. :D

    Oma paras poistolöytöni oli Pia Peran Lolitan päiväkirja. Muistaakseni italialainen kirjailija oli kirjoittanut Nabokovin Lolitan "uudelleen" itse nimihenkilön näkökulmasta ja nuorempana rakastin molempia. Nyt aikuisempana kumpikin odottaa vielä uusintaluentaa. Kiitos muuten tuosta pienoisromaanivinkistä! Olen jonkinlainen Lolita-addikti, molemmat elokuvaversiotkin olen nähnyt ja omistan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millimolli, kiva kuulla, että sinäkin käytät aktiivisesti hyväksi kirjaston kierrätyspisteitä! Löytösi kuulostaa myös mielenkiintoiselta. Minulla on Lolita vielä lukematta, mutta yhden elokuvaversion olen sentään nähnyt. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...