keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Kirjahyllykeskiviikko: P niin kuin Pakkala, Poe, Pääskynen...

Ehdin kuin ehdinkin tänne tänään! En tosin tiedä, ehdinkö tehdä tämän loppuun nyt iltapäivällä, sillä odotan vieraita noin puolen tunnin päästä, mutta yritän ainakin hoitaa homman loppuun illalla/yöllä palattuani humputtelemasta. Ja nyt yritän olla harvasanainen, mikä on minulle kauhean vaikeaa.


Teuvo Pakkala: Vaaralla


Ihastuin Pakkalan romaaniin suorittaessani kotimaisen kirjallisuuden perusopintoja, ja ostin teoksen myöhemmin omaan hyllyyni Akateemisesta. Muitakin SKS:n Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita on tullut ostettua. Hyvä sarja!


Katherine Pancol: Krokotiilin keltaiset silmät


Tämän kevään uutuuksia, ranskalainen tiiliskivi, jota on blogeissa jo jonkin verran luettu, ja jonka pariin toivon itsekin pian pääseväni.


Sara Paretsky: A Taste of Life


Penguin 60s -pikku kirjojen sarjaa, jota sain joskus lahjaksi ex-anoppikokelaalta. En ole ihan varma, olenko lukenut tätä, todennäköisesti. Kirjassa on kolme pientä tarinaa amerikkalaiselta dekkaristilta Paretskylta.
Holly Peterson: The Manny


Hyllyyni ajautunut, käsittääkseni chicklit-genreen luettavissa oleva romaani, jota en ole vielä yrittänyt lukea. On ilmestynyt myös suomeksi nimellä Mies talossa.
Edgar Allan Poe: Korppi ja kultakuoriainen


Ikivanha, ilmeisesti lehtikylkiäispokkari, jota lueskelin kouluiässä ja ihastuin sitä myötä Poe'hun.


Annie Proulx: Lyhyt kantama


Uusi hankinta hyllyyni, sillä haluan tutustua Proulxiin, jota en ole vielä lukenut. Brokeback Mountain on yksi suosikkielokuviani.
J.P. Pulkkinen: Kaikki onnelliset perheet


Ihan kohtalainen keskiluokkaisen arjen ja ihmissuhdesotkujen kuvaus, jonka luin muutama vuosi sitten työtehtävää varten ja jätin hyllyyni.
Riikka Pulkkinen: Totta


Finlandia-ehdokkaanakin ollut kotimainen romaani, jonka sain joululahjaksi, ja joka pitäisi jo olla luettuna. Vaan ei ole. Eikä edes Pulkkisen esikoinen Raja.
Eira Pättikangas: Punainen silkkinauha


Historiallinen romaani, jonka hankin, kun siskoni sanoi, että tässä kuvataan mielenkiintoisesti itä- ja länsisuomalaisen mentaliteetin tai kulttuurin eroja. En ole kyllä vieläkään päässyt tätä lukemaan.
Markku Pääskynen: Ellington


Tätäkään en ole vielä lukenut, vaikka pidin ihan hirveästi viime vuonna lukemistani Pääskysen kahdesta muusta romaanista Vihan päivä ja Enkelten kirja.






Mitä P-kirjoja (hih) teidän hyllyistänne löytyy? Ovatko nämä minun hyllyni teokset teille tuttuja?

16 kommenttia:

  1. Pääsen tutkailemaan p-kirjojani vasta sunnuntaina tai ensi viikon alussa, mutta halusin vain tulla moikkaamaan kesken blogilomani. <3

    Mainitsemistasi kirjoista tuttuja ovat Pulkkisen Totta (jota rakastan), Pacolin Krokotiilin keltaiset silmät (joka on hyvä lukuromaani, muttei minun kirjani kuitenkaan) sekä Proulxin Lyhyt kantama (Proulxin Wyoming-kirjoista hienoin). Opintoihini sisältyi joku Pakkalan kirja, mutten enää häpeäkseni muista, että se oli. :)

    VastaaPoista
  2. Huomasin juuri, ettei minulla ole yhtään p-kirjaa! Lyhyt kantama on lainassa kirjastosta, mutta en ole vielä ehtinyt aloittaa.

    VastaaPoista
  3. Tuo SKS:n klassikkopokkarisarja on tosiaan hieno! Pakkalan Vaaralla on hyvä, mutta liikutuin vielä enemmän Elsasta ja Pienestä elämäntarinasta.

    VastaaPoista
  4. Minun hyllyssäni P:tä edustavat luettujen puolella Ulla-Maija Paavilainen (Sinulle luotu), Olavi Paavolainen (Nykyaikaa etsimässä) ja Outi Pakkanen (Murhan jälkeen mainoskatko) sekä vielä lukemattomina Toivo Pekkanen (Lapsuuteni - SKS:n pokkareita sekin) ja Jodi Picoult (Vanishing Acts).

    En ole lukenut mitään noista sinun P-kirjoistasi, mutta Proulx ja Pulkkinen (lähinnä Riikka, mutta miksei myös J.P. - ihan tuntematon nimi) kiinnostaisivat. Tuota Pancolin kirjaa olen selaillut kaupassa, värikäs kansi herätti huomion!

    VastaaPoista
  5. Voihan nenä, minä tunnistin noista vain Poen kirjan enkä sitäkään ole oikeasti lukenut, kunhan vain kuullut siitä.
    Omasta hyllystäni löytyi P-kirjailijoita äkkiä vilkaistuna seuraavanlaisia : Olavi Paavolainen "Nykyaikaa etsimässä", Arturo Perez-Reverte "Flaamilainen taulu", Outi Pakkanen "Murhan jälkeen mainoskatko" - Kirjahyllyn luokittelu on ollut tehtävälistalla jo useamman vuoden ja pysynee listalla vielä jonkun aikaa...

    VastaaPoista
  6. Palannen ensi viikolla P-kirjoihin, mutta nyt vain nopsaan muistelen, että siellä hyllyssä on Pulkkisen Raja ja Totta sekä Katherine Pancollin Krokotiilin keltaiset silmät....Muutakin varmasti, mutten nyt lomamoodilla ollessani ulkoa muista ;)

    VastaaPoista
  7. P-osasto näyttää koostuvan viihteestä minun kirjahyllyssäni: löytyy yksi Anni Polva ja yksi Outi Pakkanen, kaksi Alison Pagen nuortenkirjaa (Rantaloma-sarja tmv?), joihin olin teininä aivan hulluna:) Sitten on mieheni Pahkasika-kokoelmakirja ja Palahniukin Fight Club. Ammatillisella puolella on Peacockin Länsimainen puku antiikista nykyaikaan. Pitäisikin blogata siitä joskus.

    Minullakin on Riikka Pulkkisen kokoinen aukko (muun muassa) yleissivistyksessäni...

    Mukavaa viikonjatketta!

    VastaaPoista
  8. Voin ehkä viikonloppuna tarkistaa, onko minulla muita P-kirjoja kuin tuo Poen Korppi ja kultakuoriainen. Minäkin epäilen sen olevan joku lehtikylkiäinen, tosin hyvä sellainen.
    Pitäisiköhän lukea tuo Punainen silkkinauha, että saisi selville mitä eroa on esimerkiksi sinulla ja minulla:D

    VastaaPoista
  9. P:n kohdalta löytyy Pulkkisen totta ja Markku Pääskysen Elligton ;).Molemmat olen lukenut ja tykkäsin kyllä kovasti. Riikka Pulkkiselta rajakin on tuttu ja se on myös lukemisen arvoinen kirja.

    VastaaPoista
  10. Luulin, että meillä olisi ollut enemmän P:tä, mutta aika vähän nyt äkkiseltään hyllyssä näkyi:
    Robert M. Pirsig: Zen ja moottoripyörän kunnossapito
    Viktor Pelevin: Hyönteiselämää, Viides maailmanvalta
    Poe: Tales of Mystery and Imagination
    Jayne Anne Phillips: Suojelus
    Anne Proulx: Shipping News (tiedän omistavani myös Close Rangen, mutta sitä en huomannut hyllyssä joten se taitaa olla jossain lainassa)

    Lisäksi runo- ja näytelmäosastosta löytyi Pier Paolo Pasolinia ja Harold Pinteriä.

    Sinun kirjoistasi olen lukenut ainakin Riikka Pulkkista, Proulxia ja Poeta. Pancol kiinnostaa jonkin verran, ja työkaverini on usein suositellut Markku Pääskystä, mutten vielä ole tarttunut :)

    VastaaPoista
  11. Pulkkinen: Raja, Totta molemmat luettu ja rakastan! Totta löytyi Itiksen Citymarketin kirppikseltä hintaan 1,50 e. Huippukuntoinen. Bargain!

    Puustinen - Ärrälä: Koteja Fiskarsissa

    Pietiläinen: Toiset 200 ongelmaa

    Pytlik: Björk

    Peltonen: Toinen

    Pantress: Sid Vicious nuorena kuolemisen taito

    Pirinen: Kuinka löytää se oikea ja pitää samalla hauskaa

    Paloheimo: Tirlittan (äitiltä napattu, en ole edes lukenut)

    Poe on tullut koulussa tutuksi ja pidinkin, itsellä ei vaan näköjään ole.

    Tässä jotain mitä bongasin, kirjahyllyn järjestely ja lomavalmistelut kesken...
    -Katriina-

    VastaaPoista
  12. Brokeback Mountain kuuluu ihan suosikkileffojeni kärkeen...

    Tällaista löytyi:

    Per Petterson: Kirottu ajan katoava virta

    Katherine Pancol: Krokotiilin keltaiset silmät

    Piia Posti: Talven jälkeen valo

    Julie Parsons: Tiimalasi

    Eila Pennanen: Mutta, Mongolit, Valitut novellit, Pyhä Birgitta, Ruusuköynnös

    Pakkalan kirjat ovat kouluajaoilta ja jossain välivaraston pahvilaatikossa...

    VastaaPoista
  13. Katja, jos vielä muistat ja jaksat kotiin taas palattuasi, listaa ihmeessä vielä P:si. :)

    Anki, kiva kuulla myöhemmin, mitä mieltä olit Proulxista! Minä luin juuri tänään erään toisen kirjan, joka sijoittui samoille seuduille, mutta se on työjuttu, enkä voi kertoa siitä sen enempää nyt. :)

    Maria, kiva kuulla, että Pakkalalta on odotettavissa muutakin hyvää!

    Luru, Olavi Paavolainen kiehtoo henkilönä, joten ehkä häneltäkin pitäisi lukea jotakin. :)

    Ja sama Eriqoulle. :) Poelta kannattaa lukea etenkin novelleja!

    Susalle sama kuin Katjalle, eli jos vain ehdit ja jaksat, anna vielä palaa! :D

    Amma, kiva kuulla, että on muitakin Pulkkis-sivistymättömiä. :)

    Clarissa, tule sinäkin vielä kertomaan lisää P-kirjoistasi! Poen kirja on ehdottoman hyvä, kylkiäinen tai ei. Heh, meissä on kyllä paljon samaa blogikirjoitusten perusteella, mutta ehkä voimme lukea Silkkinauhan ja keskustella sitten lisää. :D

    May, kiva kuulla, että Ellington miellytti!

    Miia, tykkäisit varmasti Pääskysestä! Minä tilasin juuri AdLibriksen liian houkuttelevasta kesäalesta ensimmäisen Jayne Anne Phillipsini. Jänskää!

    Katriina, huimaan hintaan olet tosiaan Pulkkisen Tottan löytänyt!

    Leena, Per Pettersonia pitäisi kyllä lukea, kun siitä niin moni täällä pitää!

    VastaaPoista
  14. Putkisto oli näköjään jääny mainitsematta, jostain kirppikseltä löytyi pilkkahintaan enkä ole sen ohjeita mihinkään käyttäny... Method Putkisto siis lienee kirjan nimi.
    Beatrix Potterit kans jäi bongaamatta, ne on MUN, ei lasten. Ihania!
    Lisäks Päivänsalo Matti: Halinen - Little Hug ja miten tää on voinu jäädä huomaamatta: Peters Beth: Britney Spears! Britney on ihana, kulttihahmo :)
    -Katriina-

    VastaaPoista
  15. Nyt eilisen W:n jälkeen vasta muistin palata tänne P-kirjaimeen. Toivottavasti mikään muu kirjain ei ole jäänyt välistä. ;)

    Tässä muutamia kirjoja meiltä:
    - Annie Proulx: Laivauutisia (ihana!), Lyhyt kantama, Näin on hyvä, Vaarallinen harmonikka (jäi kesken)
    - Riikka Pulkkinen: Raja
    - Katherine Pancoul: Krokotiilin keltaiset silmät
    - Jodi Picoult: Koruton totuus, Yhdeksäntoista minuuttia
    - Arto Paasilinna: Herranen aika, Hurmaava joukkoitsemurha
    - Viktori Pelevin: Generation P
    - Kirsi Piha: Medicien naapurissa
    - Mike Pohjola: Ihmisen poika
    - Per Petterson: Hevosvarkaat
    - Arturo Perez-Reverte: Yhdeksäs portti, Flaamilainen taulu, Rummunkalvo, Merikartta

    VastaaPoista
  16. Kiva, Katja, kun palasit vielä lisäämään kirjasi! Haluan kyllä lukea tuon Laivauutisia jonakin kauniina päivänä. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...