Kirjava kammari

torstai 1. helmikuuta 2018

Lukuvuosi 2018



Uudessa podcastjaksossa suunnittelin lukemisiani tälle alkavalle vuodelle. Keväälle nyt ainakin ja etenkin. Kävin läpi tämänvuotisen hyllynlämmittäjälistani eli kirjat, joilla osallistun Sivumennen-podcastin Hyllynlämmittäjä-haasteeseen. Koska viime vuonna jumitin yhden hyllärin kanssa monta kuukautta, siirtyi osa viime vuoden listasta suoraan tälle vuodelle. Monta uuttakin liian pitkään hyllyä lämmittänyttä teosta siellä kyllä on. (Kyseiset kirjat alla olevan listan lisäksi yllä olevassa kuvassa, ja sieltä pinon takaa kurkistaa kirjakissa Daisy. :)

Kirjavan kammarin hyllynlämmittäjälista 2018:

  • Michael Cunningham: Koti maailman laidalla
  • Joan Didion: South and West
  • Richard Ford: Maan laulu
  • Marilyn French: Naistenhuone
  • Margo Jefferson: Negroland
  • Leena Lander: Iloisen kotiinpaluun asuinsijat
  • Arne Nevanlinna: Marie
  • Sylvia Plath: The Bell Jar
  • Carol Shields: Kivipäiväkirjat
  • Craig Thompson: Habibi
  • Henrik Tikkanen: Majavatie 11
  • Anne Tyler: Päivällinen Koti-ikävän ravintolassa

Tammikuussa luin listalta jo Anne Tylerin Päivällisen Koti-ikävän ravintolassa, joka oli valitettavasti hienoinen pettymys verrattuna aiemmin lukemiini Tylereihin. Seuraavaksi lukuvuoron saa Marilyn Frenchin Naistenhuone (tämä lukujärjestys on arvonnan tulosta).

Listasin jaksossa myös etukäteisesti minua eniten kiinnostavat suomalaisten kustantamoiden kevätuutuudet. Mainitsin seuraavat teokset:

  • Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois (Atena)
  • Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa (Gummerus)
  • Rafael Donner: Ihminen on herkkä eläin (Teos)
  • Markku Envall: Tavaratalo taivasalla (WSOY)
  • Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (WSOY)
  • Kaisa Haatanen ja Sanna-Mari Hovi: Monarkian muruset (Johnny Kniga)
  • Antti Hurskainen: Suru ei toimi (Siltala)
  • Kim Leine: Kuilu (Tammi)
  • Anna Lindholm: Ines-projekti (S&S)
  • Maritta Lintunen: Stella (WSOY)
  • Maggie Nelson: Argonautit (S&S)
  • Terhi Rannela: Kesyt kaipaavat, villit lentävät (Karisto)
  • Pauliina Rauhala: Synninkantajat (Gummerus)
  • Sally Salminen: Katriina (Teos)
  • Patti Smith: Omistautuminen (Miksi kirjoitan) (Siltala)
  • Pirkko Soininen: Ellen (WSOY)
  • Domenico Starnone: Solmut (WSOY)
  • Edward St Aubyn: Loistava menneisyys (Otava)
  • Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton (Tammi)
  • Saara Turunen: Sivuhenkilö (Tammi)
  • Anne Tyler: Äkäpussi (Johnny Kniga)
  • Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä (S&S, huhtikuu)
  • Elin Willows: Sisämaa (Teos)
  • Ebba Witt-Braström: Vuosisadan rakkaussota (Into)

Kerroin asettaneeni itselleni tälle vuodelle eräänlaisen dekkarihaasteen, sillä olen aikuisella iällä lukenut hirveän vähän dekkareita. Laskin lukeneeni niiden kahdeksan vuoden aikana, kun olen lukemisistani kirjaa pitänyt, vain kaksi varsinaista dekkaria ns. vapaavalintaisesti. Jonkin verran enemmän olen niitä lukenut työtehtävinä, mutta määrä jää silti aika vähäiseksi. Nyt on aika löytää omat dekkarisuosikit! Päätin aloittaa lapsuudesta ja nuoruudesta tutusta tyylistä, joka lähtökohtaisesti kiehtoo edelleen eniten, eli Agatha Christiestä ja tämän hengenheimolaisista. Kysyin suosituksia ja guuglailin dekkaristeja, ja näin alkuun lainasin seuraavat teokset:

  • Agatha Christie: Murha maalaiskylässä
  • Elizabeth George: Kunnioitetun kansalaisen kuolema
  • Caroline Graham: Kämmekkä kukkii kuolemaa
  • P. D. James: Valepotilas
  • Dorothy L. Sayers: Juhlailta

Lisäksi olen katsonut telkkarista ja lainannut dvd:llä vanhoja ja perinteisiä murhamysteerisarjoja, joita aion myös katsoa haasteenomaisesti ja yrittää palata lapsuustunnelmiin, kun Miss Marple oli parasta tv-viihdettä. :)

Tällä hetkellä minulla ovat kesken seuraavat kirjat:

  • Johan Bargum: Noveller 1965--2015 (Schildts & Söderströms)
  • Cathy Cassidy: Vaahtokarkkitaivas (WSOY)
  • Yuval Noah Harari: Sapiens. Ihmisen lyhyt historia (Bazar)
  • J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset (Tammi)
  • Johanna Venho: Opossumi repussa (WSOY)
  • Ritva Ylönen: Kalle Päätalo. Kirjailijan elämä (SKS)

ja lainassa, varauksessa tai omassa hyllyssä odottamassa on viime vuodelta vielä seuraavat teokset:

  • Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa (Gummerus)
  • Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat (Otava) 
  • Yuval Noah Harari: Homo Deus (Bazar)
  • Antti Heikkinen: Mummo (WSOY)
  • Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi (Otava) 
  • Nathan Hill: Nix (Gummerus)
  • Johanna Holmström: Sielujen saari (Otava)
  • bell hooks: Rakkaus muuttaa kaiken (niin & näin)
  • Ben Kalland: Vien sinut kotiin (Atena)
  • Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja (WSOY)
  • Marianna Kurtto: Tristania (WSOY)
  • Heidi Köngäs: Sandra (Otava)
  • Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät (WSOY)
  • Pertti Lassila: Kesän kerran mentyä (Teos)
  • Rosa Liksom: Everstinna (Like)
  • Marjo Niemi: Kaikkien menetysten äiti (Teos)
  • Ossi Nyman: Röyhkeys (Teos)
  • Samu Nyström ja Jörn Donner: Merkillinen on nyt maailman meno (Otava)
  • Maria Pirttivaara: Juuresi näkyvät. Geneettisen sukututkimuksen ABC (Siltala)
  • Anne B. Ragde: Perintötila (Tammi)
  • Tuija Soranen et al.: Kaikenkarvainen kansa. Miten koirista tuli miljoonabisnes (WSOY)
  • Linn Ullmann: Rauhattomat (Like) (ilmestyi jo 2016)


Seuraavassa jaksossa ajattelin kertoa lyhyesti, mitä mielenkiintoisia kirjoja muualla (englanninkielisessä) maailmassa on tänä vuonna ilmestymässä, vähän tämänvuotisesta elokuvahaasteestani ja siitä, mitä kyldyyriä tuli tammikuussa harrastettua.

lauantai 27. tammikuuta 2018

Kirjava kammari on nyt (myös) podcast

Siitä on melkein vuosi, kun aloin haaveilla omasta podcastista. Välissä haave hukkui jonnekin, mutta vuoden vaihtuessa ihminen (minä) tahtoo kaivata jotakin uutta elämäänsä, ja minulle se oli tällä kertaa podcast-ajatuksen realisoiminen.

Kaikesta tästä saa syyttää lähes yksinomaan Sivumennen-podcastia, jota aloin kuunnella viime keväänä, johon ihastuin heti ja jota rakastan edelleen. Koskaan en pysty sen kanssa kilpailemaan enkä yritäkään, mutta siitä syntyi joka tapauksessa kipinä aloittaa oma podcast.

Kirjava kammari -podcastin ensimmäinen jakso on nyt eetterissä ja löytyy täältä. Tämän blogin alasivulla "Luetut 2017" on podcastissa mainittu lista viime vuonna lukemistani kirjoista, ja tästä alta löytyvät muut listatut kulttuurielämykset, joita podcast-jaksossa käsitellään.

Ensi kertaan!


Elokuvat

  • Amy Schumer: The Leather Special
  • Amy Schumer: Live at the Apollo
  • Amy Schumer: Mostly Sex Stuff
  • Harry Potter ja puoliverinen prinssi (Harry Potter and the Half-Blood Prince)
  • Hymyilevä mies
  • Joan Didion: The Center Will Not Hold
  • Kiehumispiste
  • Kirjava huntu (The Painted Veil)
  • Lemonade
  • Louis Theroux: My Scientology Movie
  • Louis Theroux: Savile
  • Moonlight
  • Naisen muotokuva (The Portrait of a Lady)
  • Notre Damen kellonsoittaja (The Hunchback of Notre Dame) (Disney)
  • Parhaat vuotemme (The Way We Were)
  • Strike a Pose
  • Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia (The Lord of the Rings: The Two Towers)
  • Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu (LOTR: The Return of the King)
  • Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit (LOTR: The Fellowship of the Ring)
  • Tämä pojan elämä (This Boy's Life)
  • Titanic
  • Toivon tuolla puolen
  • Tuntematon sotilas (2017)
  • Vicky Cristina Barcelona
  • Vuosisadan naiset (20th Century Women)
  • Whitney: Can I Be Me
  • Yön eläimet (Nocturnal Animals)

Tv-sarjat


  • The Affair, kausi 3
  • Broadchurch, kausi 3
  • Catastrophe, kaudet 1—3
  • The Crown, kausi 1
  • Designated Survivor, kaudet 1 ja 2 (?)
  • Girls, kausi 6
  • The Hanmaid’s Tale, kausi 1
  • House of Cards, kausi 5
  • Idols, kausi 8
  • Inside Amy Schumer, kaudet 1--4
  • Jäitä hattuun (Curb Your Enthusiasm), kausi 8
  • Jälkiä jättämättä (The Killing), kaudet 1—4
  • The Keepers
    • Moderni perhe (Modern Family), kausi 7
    • Mustat valkeat valheet (Big Little Lies), kausi 1
    • The Night Of
    • Presidentti
    • Rimakauhua ja rakkautta (Cold Feet), kausi 6
    • Sinkkuelämää (Sex and the City), joitakin kausia kokonaan ja osittain
    • Skam (ensimmäinen kausi jäi kesken)
    • Sohvanvaltaajat (The Royle Family), kaudet 1--3
    • Sohvaperunat, kausi 4
    • Stranger Things, kausi 2
    • Syrjäinen maa (Hinterland), kausi 3
    • Twin Peaks: The Return (kesken)

    Näytelmät

    • Erottaja 1917—18 (Teatteri Avoimet Ovet)
    • Der Glöckner von Notre Dame (Theater des Westens)
    • Hedda Gabler (National Theatre) (Finnkino Event Cinema -näytös)
    • Jutun loppu (KokoTeatteri)
    • Kim, Lekki ja Namwaan (Teatteri Jurkka)
    • Macbeth (Kansallisteatteri)
    • Mustarastas (KOM-teatteri)

    Musiikki- ja tanssiesitykset

    • Alppien aatelia (Tapiola Sinfonietta)
    • Bolshoi-baletin nykytanssin ilta (Finnkino Event Cinema -näytös)
    • Kuvajaisia (Tapiola Sinfonietta)
    • Susanna Mälkki & Alexei Ogrintchouk (Helsingin kaupunginorkesteri)
    • Taikahuilu (Kansallisooppera/Komische Oper Berlin)
    • La Traviata (Metropolitan Opera) (Finnkino Event Cinema -näytös)

    Museot ja taidenäyttelyt

    • ARS17 (Kiasma)
    • The Art of Banksy (Berliini)
    • Charlottenburgin linna (Berliini)
    • Eero Nelimarkka (HAM)
    • Eva Törnwall-Collin (HAM)
    • Generation 2017 (Amos Anderson)
    • Juho Karjalainen (Jyväskylän taidemuseo)
    • Kalevala Korun juhlanäyttely (Suomen käsityön museo)
    • Meeri Koutaniemi & Arman Alizad (Kiasma)
    • Mona Hatoum (Kiasma)
    • Museo de Bellas Artes de Asturias (Oviedo)
    • Museo Sorolla (Madrid)
    • Museu de Belles Arts de València
    • Nautinto (HAM)
    • Tesoros de la Hispanic Society of America (Prado, Madrid)
    • Tyko Sallinen -- HAMin juuret (HAM)
    • Winifred Nicholson (Falmouth Art Gallery)

    maanantai 23. tammikuuta 2017

    Hyllynlämmittäjä ja kevään kiinnostavimmat uutuudet

    Vuosi 2017 tuntuu kohdallani alkavan kirjafiiliksissä suorastaan kihisten. Minulla oli heti vuoden vaihtuessa olo, että haluan osallistua haasteisiin ja lukea ns. tavoitteellisesti, tehdä ihania suunnitelmia ja yrittää myös pitäytyä niissä. Nyt vaikuttaisi siltä, että alustavat lukusuunnitelmat on tehty ja lyöty pitkälti lukkoon.

    Ensinnäkin kuulun muutaman ystävän kanssa perustettuun lukupiiriin, jossa valitsemme vuorokuukausina luettavan kirjan tietyn teeman mukaan. Tämä piiri on pyörinyt jo vuoden, ja tällä hetkellä teemamme on 1980-luku (tuolloin ilmestyneet kirjat), helmikuussa hyppäämme jo Nobel-voittajiin.

    Toiseksi lähdin innokkaana mukaan Sivumennen-podcastin lanseeraamaan Hyllynlämmittäjä-haasteeseen -- kun ystävä ymmärsi haastaa. Sivumennen ei ollut minulle ennestään tuttu, mutta olen havainnut sen vetäjät Johanna Laitisen ja Jonna Tapanaisen muuten somen kautta fiksuiksi ja hauskoiksi kirjallisuusihmisiksi, joten aloin kuunnella heidän podcastiaan nyt, kun sain parahiksi yhden äänikirjan päätökseen (Liane Moriartyn Three Wishes -- ehkä paras äänikirja ikinä <3 ).

    Hyllynlämmittäjä-haasteen idea on mitä järkevin: lukea 12 kuukauden aikana omasta hyllystä 12 teosta, jotka ovat lämmittäneet sitä jo tarpeeksi kauan. Kirjahylly on minulle, kuten varmasti monelle muullekin lukijalle, paitsi jatkuva ilon aihe myös paineen luoja. Hyllytila on rajallinen, ja kun kirjat lisääntyvät nopeammin kuin niitä ehtii lukea, joutuu tekemään kipeitä päätöksiä sen suhteen, mistä kaikesta on pakko luopua raivatakseen tilaa uusille tulokkaille. Siitä huolimatta minullakin on lukuisia (lukuisia) kirjoja, jotka pysyvät hyllyssä vuosi-inventaariosta toiseen, koska ihan todella haluan ja aion lukea ne, mutta joihin saakka en vain ole koskaan ehtinyt.

    Siivosin juuri kirjahyllyni jälleen kerran (ja lähetin kierrätyskeskukseen laatikoittain kirjoja), ja samalla oli hyvä valita nuo 12 teosta tähän haasteeseen. Se oli hyvin vaikeaa, koska vaikka yritin valita vain sellaisia, jotka ovat odottaneet vuoroaan oikeasti kauan ja jotka ihan oikeasti haluan lukea ilman velvollisuudentunteita, minun piti lähteä liikkeelle noin 30 kirjasta. Lisäksi lähes kaikki niistä tuntuivat olevan paksuja järkäleitä. Ei kauhean yllättävää, tosin, koska varmasti usein juuri kirjan paksuus on estänyt tarttumasta siihen ensimmäisten joukossa ja TBR-listani vanhimmat ja ohuimmat teokset olen lukenut vuosien varrella silloin tällöin järjestämieni vuorokauden mittaisten lukumaratonien aikana.

    No tällainen -- aika kunnianhimoinen, sanoisin -- kirjapino sai lopulta kunnian tulla kohotetuksi Hyllynlämmittäjän arvokkaaseen asemaan. Arvoin saman tien ensimmäisenä aloitettavan teoksen, ja arpa suosi tietenkin lähes paksuinta teosta, Joyce Carol Oatesin Blondia. Mutta ei se mitään, aloitin sen ihan innoissani ja myös pidän alusta kovasti.



    Kuvan teokset alhaalta ylös (tajusin muuten vasta tässä listatessa, että valikoimasta tuli hyvin voimakkaasti amerikkalainen):


    • Craig Thompson: Habibi
    • Marilyn French: Naistenhuone
    • Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
    • Jennifer Egan: The Keep (suom. Sydäntorni)
    • Joyce Carol Oates: Blondi
    • Richard Powers: Laulut joita lauloimme
    • Michael Cunningham: Koti maailman laidalla
    • Christos Tsiolkas: The Slap
    • Sylvia Plath: The Bell Jar (suom. Lasikellon alla)
    • John Steinbeck: Vihan hedelmät
    • Jayne Anne Phillips: Kiuru ja termiitti
    • Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani 


    Lukupiirikirjojen ja hyllynlämmittäjien lisäksi haluan lukea myös uutuuksia. Niinpä tein myös listan kevään kiinnostavimmista uutuuskirjoista, joita luen ainakin alkuun ilman lukkoonlyötyjä suunnitelmia ja aikatauluja, mutta aloitin eilen Venla Hiidensalon Sinun tähtesi -romaanin. Alla koko lista (joka ei ole kaikenkattava vaan sellainen vuoden alun fiilisten mukaan poimittu, varmasti unohdin tai ohitin huomaamattani monta listalle oikeasti kuuluvaa):


    • Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä
    • Petina Gappah: Muistojen kirja
    • Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta
    • Yaa Gyasi: Matkalla kotiin
    • Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat
    • Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi
    • Katja Kallio: Yön kantaja
    • Han Kang: Vegetaristi
    • Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja
    • Jenni Linturi: Jälleenrakennus
    • Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat
    • Ian McEwan: Pähkinänkuori
    • Zadie Smith: Swing Time
    • Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu
    • Hanya Yanagihara: Pieni elämä

    Niin, ja sitten luen tietenkin edelleen lasten- ja nuortenromaaneja lapsilleni. Yleensä on kerralla kesken kolme: yksi kummankin kanssa kahdestaan luettava ja yksi yhteinen. Mukavaa kun lasten kasvaessa heille luettavat kirjat muuttuvat koko ajan minullekin mieluisammiksi ja kiinnostavammiksi.

    Näillä eväillä vuoden alkuun!

    sunnuntai 1. tammikuuta 2017

    Lukuvuosi 2016


    Vuosi 2016 oli siitä erikoinen, ettei päivätyöhöni kuulunut kirjojen lukeminen. Se on varmaankin pitkälti syynä siihen, että luin verraten vähän: laskujeni mukaan 61 kokonaista teosta, joista 16 kotimaista aikuisten kaunokirjallista teosta, 13 ulkomaista kaunokirjallista teosta, 13 tietokirjallista teosta (joista kahdeksan kotimaista, viisi ulkomaista) ja 19 lasten- tai nuortenkirjaa (3/16, ohoh!).

    Näiden lisäksi luin osittain ja selasin läpi lukuisia kirjoja, niin romaaneja kuin tietokirjoja. Eniten liittyen oman kirjoittamiseni taustatutkimukseen/benchmarkkaukseen, mutta luin myös esimerkiksi ns. "Juliet"-kokonaisuuden Alice Munron Karkulainen-novellikokoelmasta kuultuani, että näkemäni Pedro Almodóvarin Julieta-elokuva perustui noihin teksteihin.

    Listaan joitakin huomioita, iloisia yllätyksiä ja pettymyksiä vuoden lukukokemuksista. Ensimmäinen on se, että käytännössä kaikki lukemani kotimaiset uutuudet, lukuun ottamatta jokusta tietoteosta ja lastenkirjaa, olivat ystävieni tai tuttavieni kirjoittamia. Se on myös yksi syy siihen, etten koe kirjabloggaamista entiseen tyyliin enää mielekkäänä. En käsitellyt kirjoja blogissani ennenkään tarkoituksellisen ilkeämielisesti, mutta ystävällismielinenkin objektiivisuus on vaikeaa tai paremminkin vastenmielistä, kun kirjoittaa tuttujen, rakkaidenkin, ihmisten hengentuotteista. Ja on monella sellainenkin ajatus, että kirjailijana on jäävi sanomaan kollegoiden teoksista mitään. Välillä olen kyllä miettinyt pelkästään ulkomaisia kirjoja käsittelevää blogia, mutta en ainakaan vielä ole saanut aikaiseksi sellaista perustaa.

    Vuoden 2016 osalta on kuitenkin helpottavaa tehdä myös tämä rehellinen huomio: pidin kaikista niistä ystävieni ja tuttavieni kirjoittamista kirjoista, jotka luin. Osaa rakastin ja osaa arvostin hillitymmin, mutta ei minun tarvinnut kertaakaan pettyä. Usein minulle on vaikeaa ylipäätään alkaa lukea tuttujen kirjoja, mikä ehkä johtuu pelosta, ettei välttämättä pidä kirjasta, jonka on kirjoittanut hyvin pidettävä ihminen. Joskus niin väistämättä käykin, mutta ei siis onneksi viime vuonna.

    Kotimaisen kaunokirjallisuuden osalta minulle merkittävintä oli lukea loppuun Kalle Päätalon Iijoki-sarja, jota tämä blogi lähes yksinomaan onkin viime vuodet käsitellyt. Ei siitä siksi sen enempää. Iloisiin yllätyksiin lukeutuu esimerkiksi Anna-Kaari Hakkaraisen Kristallipalatsi, josta pidin lopulta hyvin, hyvin paljon, vaikka ensin epäilin sen bloggaaja-aihetta kuluneeksi ja käsitellyksi. Minna Rytisalon Lempi on minulle erityisen tärkeä ja rakas kirja, mutta omalla kohdallani se lukeutuu ennemmin vuoden 2015 elämyksiin, koska jo silloin sain lukea ensimmäisiä käsikirjoitusversioita, kommentoida niitä ja rakastua tekstiin heti ensilukemalta.

    Pettymyksiä olivat ihailemani Jörn Donnerin Isä ja poika, jota ehkä ajan hammas on syönyt mutta jota joka tapauksessa pidin sekavana ja aika tylsänäkin, sekä Eeva Joenpellon Neito kulkee vetten päällä, jonka kieltä ja montaa muuta osasta kyllä ihailin mutta jonka naturalistisuudesta sekä fatalistisen toteavasta suhtautumisesta kurjuuteen en pystynyt nauttimaan yhtään. Kirja oli ensimmäinen Joenpellolta lukemani, ja ennen kaikkea petyin itseeni, kun en saanut itseäni pitämään tämän monen ihaileman mestarin luomasta kokonaisuudesta. Klassikoista pidin sen sijaan etenkin Arvid Järnefeltin/Hilja Kahilan Onnellisista sekä Paavo Rintalan Jumala on kauneudesta, jonka ansiosta löysin myös Vilho Lammen upeat maalaukset.

    Ulkomaisista romaaneista paras viime vuonna lukemani oli joko William Styronin Sofien valinta (suom. Pentti Lehtinen) tai Jenny Offillin autofiktiivinen Dept. of Speculation. Myös Raymond Carverin Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta -novellit (suom. Seppo Lahtinen) ilahduttivat, etenkin kun olin suunnitellut Carverin lukemista kauan ja toivonut pitäväni hänen teksteistään. Tobias Wolffin This Boy's Life oli aika ihana (sekin oli ollut TBR-listallani ikuisuuden), ja pidin myös Stefan Zweigin pienoisromaanista Twenty-Four Hours in the Life of a Woman (engl. Anthea Bell). 

    Sen sijaan Julian Barnes, jonka Kuin jokin päättyisi -romaanista pidin aikanaan paljon, aiheutti nyt pettymyksen. Tai pettymyksen ja puolikkaan. Hänen kiitetty elämäkertaromaaninsa Gustave Flaubertista oli kyllä välillä tosi hauska ja koko ajan selvästi ansiokas, mutta minulle lukeminen oli aika tuskaista. Luin myös hänen omaelämäkerrallisen, vaimonsa kuolemasta kertovan Levels of Life -teoksensa, ja siinä pidin kyllä jälkimmäisestä, henkilökohtaisesta osuudesta, mutta pitkää alustusta pidin taas tylsänä.

    Klassikoista melko tervaisia olivat Knut Hamsunin Nälkä sekä yllättäen Henry Jamesin Naisen muotokuva, jota olin kuvitellut rakastavani. Ja kyllä minä tavallaan rakastinkin, mutta kirjassa oli viety 1800-lukulainen (toki usein alun perin juuri jatkokertomuksina ilmestyneille romaaneille ominainen) pikkutarkka kuvailu ja polveilevan vihjailevien keskustelujen toisto hurjiin sfääreihin. Sitä keskustelun taidetta, jota haluan uskoa harjoitetun tuohon aikaan myös oikeassa elämässä, on pakko ihailla, mutta onko sitä pakko toistaa satojen ja satojen sivujen ajan?

    Äänikirjojakin edelleen luin eli kuuntelin, ja nimenomaan englanniksi kielen harjoituksen vuoksi. Olen kyllä BookBeat-tilaaja, mutta ainakin toistaiseksi olen käyttänyt sitä tilausta vain sähkökirjojen lukemiseen. Äänikirjoissa suosin paitsi vieraita kieliä myös kevyttä, juonivetoista otetta. Suursuosikkini Kate Morton ja Lucinda Riley eivät pettäneet taaskaan -- joskin Rileyn tuoreehko The Seven Sisters oli minusta huonoin häneltä lukemani/kuuntelemani teos, kun taas hänen uudelleeneditoitu esikoisromaaninsa The Angel Tree oli mahtava. Lisäksi kuuntelin ainakin Gillian Flynnia, joka myös toimii äänikirjailijana tosi hyvin.

    Tietokirjapuolella vuoden rakastuminen tapahtui Joan Didionin kohdalla. Hankin hyvän ystäväni suosituksesta hänen teoksensa The Year of Magical Thinking sekä Iltojen sinessä (suom. Kirsi Luoma), ja luin ne tässä järjestyksessä (ensimmäinenkin on suomennettu, toim. huom.). Sattumalta muuten samaan aikaan Teatteri Jurkassa tuli ensi-iltaan teosten pohjalta tehty monologinäytelmä, jonka Kristiina Halkola veti hienosti suomeksi. 

    Ihastuin siis Didioniin kovin, ja ostin sekä luin perään lisääkin omaelämäkerrallista kirjallisuutta. Pidin paljon myös Pauliina Vanhatalon Keskivaikeasta vuodesta, joka kosketti erityisesti kuvailullaan introvertistä vanhemmuudesta. Ja tietopuolelta täytyy mainita vielä Minna Lindgrenin ja Olli Löytyn Sinfoniaanisin terveisin sekä Tommi Melenderin Onnellisuudesta-esseet, joista nautin.

    Lasten- ja nuortenkirjallisuudesta huomasin tosiaan äsken, että olen -- tai siis olemme lasten kanssa lukeneet paljon enemmän ulkomaisia kuin kotimaisia kirjoja. Tämä ei ole ollut tietoinen valinta, mutta täytyypä kiinnittää asiaan jatkossa vähän huomiota. Molemmat lapset lukevat jonkin verran jo itsekseen, mutta kumpikin yhä edelleen mieluummin kuuntelee, kun heille luetaan -- ja minähän luen heille erityisen mielelläni. Luemme aika paljon nostalgiannälkäisen äidin valitsemia klassikoita mutta myös uusia kirjoja. Viime vuonna meistä kaikista ehkä paras yhdessä luettu kirja oli Tuutikki Tolosen Mörkövahti. Odotamme jo innolla, että pääsemme lukemaan sen jatko-osaa, kunhan saamme ihan pian loppuun Harry Potter ja puoliverisen prinssin.

    Minulle suurin lastenkirjapettymys oli Eva Ibbotsonin Voi noita noitia, joka oli kasvanut muistikuvissani maagisen kulttikirjan mittoihin, mutta oli nyt aikuisena luettuna ihan tavallinen, vähän vanhentunut ja hassu noitakirja.

    Tässä vuoden luettujen kirjojen listaamisessa ja miettimisessä on ihanaa muuten sekin, että palaan kirjojen myötä vuoden eri hetkiin, matkoihin ja tapahtumiin, kun muistan mikä kirja milloinkin oli lukuvuorossa. Balilla tuskailin Donnerin kanssa ja toisaalta nautin Sinikka Vuolan Replikasta. Junassa matkalla Hyvinkäälle luin Carveria, lentokoneessa matkalla Lontooseen Vanhataloa. Lasten kanssa Lontoossa luettiin sitä toista Ibbotsonia, ja New Yorkissa, Central Parkin nurmikolla, luin Melenderin esseitä. Uuden vuoden aattona, vuoden viimeisenä kirjana, luin hotellihuoneessa loppuun Helmi Kekkosen Vieraat. 

    Koko kirjalistahan löytyy muuten tästä blogin Luetut 2016 -alasivulta.

    Kas niin. En vielä tiedä, millaiseksi lukuvuosi 2017 muodostuu, sillä en tiedä, kuinka paljon tulen lukemaan työkseni. Ainakin jatkan omaa kirjoittamistani tukevien teosten selailua ja lukemista, muutaman ystävän kanssa perustetussa lukupiirissä tahkoamista sekä muiden ystävien ja tuttavien kirjoittamien kirjojen vähän pelokasta tavailua, hih. 

    Bloggaamisestakaan en uskalla sanoa vielä mitään, mutta ainakin osaan näköjään edelleen kirjoittaa ylipitkiä postauksia. :) Kiitos jos jaksoitte!

    Kirjavan iloista vuotta 2017 kaikille!

    maanantai 26. syyskuuta 2016

    Iijoki-kimppaluku: Pölhökanto Iijoen törmässä


    Kalle Päätalo: Pölhökanto Iijoen törmässä (Iijoki 26)
    Kustantaja: Gummerus, 1998.
    Sivuja: 778.
    Genre: Omaelämäkerrallinen tunnustusromaani.
    Arvio: 4,75/5
    Lue esittely täältä ja Hirvasnoron Kain juttu täältä.

    Jokainen meistä lapsista tiesi, ettei äidin lopullinen lähtö voinut olla kaukana. Yritin kuitenkin naureksia ja sanoin:
    - Elä nuin varman päälle puhu peijaisistasi. Kuulostaa, että tiijät kohta päivämääränni jo etukätteen.
    - Miksipä yrittäsin ihteäni ja teitä lapsia narrata. Ei tässä kunnossa ole ennää jälellä palajoa elonpäiviä. Ja toevosin, että peäsisin sulan sannan aikana Koakkurivoaraan. Ja sitte pitäkeä tämän Kallioniemen katto kunnossa, että on paekka, johon tulla aena kun tuutta käömään kesälomalla. Eläkeä samate raohassa ja rakkauvessa keskenään ja kaikkiin kyläläisten kansa. Minä olen koettanu elleä niin, että jäisi vähä vihamiehiä.

    Iijoki-sarjan lopullisesti viimeinen osa, Pölhökanto Iijoen törmässä, on todellinen testamentti ja luopumisten kirja. Se alkaa ja jatkuu yllättävänkin pitkälle samalla mallilla kuin sarjan muutkin kirjat, eli Kalle kertoo tarkasti seuraavista vuosistaan edellisen kirjan päätyttyä Ihmisiä telineillä -esikoisromaanin ilmestymiseen. Mutta sitten alkavat voimat hiipua ja loppua, ja kirjan viimeisen osan kirjailija Kalle Päätalo käy läpi elämäänsä, sen sairauksien kiusaamaa jälkipuoliskoa ja läheisten kohtaloita. Joskin myös kohokohtia uskomattomalta kirjailijan uraltaan.

    Tyyli on luopumisista huolimatta loppua kohti melko listaava ja paisuttelematon, ja siksi taisin selvitä kuivin silmin niin Herkon kuin Riitun ja muidenkin kuolemista, mitä en olisi etukäteen uskonut. No, Hiltu-Jakin kohdalla taisin tirauttaa pienet itkut. Tuntui kuin Kalle olisi ladannut siihen kohtaan eniten tunnetta, viimeisiin tapaamisiin ja Jakin kuolemaan. Ehkä hän joutui kirjoittaessaan ja muistellessaan etäännyttämään itsensä vielä kipeämmistä menetyksistä, vaikka hyvin rationaalisesti hän tuntuu suhtautuvan kummankin vanhempansa kuolemaan: hyvä kun pääsivät pois kärsimästä.

    Ja silti Herkon viimeiset ajat ovat hyvinkin sydäntäsärkevää luettavaa, sillä hänen eläkkeelle jouduttuaan käy lopulta niin kuin on pelättykin, eli hermot pettävät ja vuosikymmenten takaiseen tyyliin mielenterveys alkaa murentua. Sen on täytynyt tuoda kauheita muistoja perheenjäsenten mieleen. Lisäksi isän ja pojan, Herkon ja Kallen, viimeinen tapaaminen on varmasti sairauden sävyttämänä mutta myös -- ehkä sairauden karistettua hienotunteisuuden rippeetkin -- hyvin katkera. Herkko ei pysty sulattamaan Kallen jäämistä vapaaksi kirjailijaksi eikä Kalle olla ottamatta nokkiinsa isänsä ikävistä sanoista.

    - Jo luulin, että sinusta tulloo mies, mutta näämmä erehdyin. Tuli vaen miehenkuva. Semmonen, jolle on novellikirjain kirjottaminen tähellisempää kun lastesa ja akkasa elättäminen.
    Kun kuuntelen ja katson isää, joudun pidättelemään itkuani. Toisaalta koetan hillitä sitä, etten ala lyödä nyrkkiä pöytään ja rupea puhumaan karjumalla, vaikka yritän käsittää puheen tulevan sairaan miehen suusta. Suuttumukseni pyrkii karkaamaan osaksi myös siksi, että terveenäkin isä oli vihannut lukemistani, puhumattakaan kirjoittamisyrityksistäni. 

    Iijoki-sarjassa kuvattu isä-poikasuhde on monimutkainen, monitulkintainen ja varmasti kompleksinen. Ehkä sen erityisen ikävä päättyminen on syynä siihen, että kuvauksessa Kallen viimeisistä tapaamisista "uuven isän", Hiltu-Jakin, kanssa sekä Jakin kuolemasta on enemmän tunteita mukana, jopa itkuakin.

    Riitu(kin) lähtee tavoilleen uskollisena lapsiaan muistaen, näille parasta toivoen ja yhteisöillisyyttä vaalien, kuten alkuun valitsemastani lainauksesta voimme lukea. Kallen läheisimmän sisaren, Martan, varhainen kuolema koskettaa, etenkin kun hänen elämänsä oli muutenkin ollut vaikeaa. Samoin esimerkiksi vain ohimennen mainittu Ilmari Vouvilan kuolema melko nuorena.

    Lukijana ilahduttaviin hetkiin kuuluivat vanhuusvuosien tapaamiset ensimmäisen vaimon, Lainan, kanssa ja välien korjaantuminen. Lisäksi pidin erityisen paljon Päätalon isyyden onnen kuvauksesta ja lapsistaan kertomisesta.

    Niin, hyvästejä kuitenkin jätetään paljon, kirjailija jättää niitä samalla myös itselleen tietäen, ettei aikaa enää liiemmin ole. Kaksi vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen Kalle Päätalo kuoli. Luin kirjan läpi lähes ahmien, vaikka samalla olo tuntui haikealta näin pitkän ja minulle merkittävän sarjan päättyessä. Pidin viimeisistä sivuista todella paljon. Pidin Päätalon levollisesta ja reflektiivisestä tavasta käydä läpi elämäänsä ja sen suurimpia onnen sekä seesteisyyden hetkiä. Niistä on kirjoitettu kauniisti ilman ylisentimentaalisuutta. Vaikka Jokijärvi ja Kallioniemi lienevät sarjan lukijoille ne kaikkein tärkeimmät ja rakkaimmat paikat, Kalle ei epäile tunnustaa vieraantuneensa lapsuuden maisemista lopullisesti ja tunteneensa jo kauan Tampereen oikeaksi kodikseen, ja jopa Tampereen lähistöllä sijainneen mökin rakkaammaksi kesänviettopaikaksi kuin Kallioniemen. Tai siis Kuovikunnaan, joksi Kallioniemen viereen Mikko Niskasen elokuvien kuvauksia varten rakennettu replika nimettiin ja jossa Kalle perheineen alkoi lomailla, kun Kallioniemi luovutettiin Taivalkosken kunnalle ja turistien iloksi.

    Jo vuosia lomillamme Kuovikunnaalla asuen olen välillä -- varsinkin iltaisin -- vaaniutunut rantatörmän puitten keskellä katselemaan Jokijärven vastarantaa ja sen takana näkyviä maisemia. Olen kierrättänyt silmäystäni myötäpäivään Hoikkalasta alkaen Villinsaaren, syntymäpaikkani Päävaaran, Mannilan, Hilturannan ja Romppasensalmen kautta. Toisinaan olen tehnyt sen toiseen suuntaan. Katsellessani nykyisin harmaantuneena ja harteistani köyryyn painuneena ukonkäijäkkeenä syntymäjärveni näkymiä minulle on tullut usein mielikuva, että olen muuttunut yläpäästään köyristyneeksi pölhökannoksi, sellaiseksi miehen korkuiseksi, pystyyn lahonneen suuren koivun tyvipatsaaksi, jonka latvapään on myrskytuuli katkaissut ja jonka juuret ovat lakanneet imemästä elinvoimaa kasvukentästään.

    Niin.

    Tuntuu että pitäisi kirjoittaa jotakin erityisen juhlavaa nyt, kun noin 2,5 vuotta kestänyt "Iijoki-savotta" on viety loppuun, mutta takki tuntuu tyhjältä. Uskomattoman paljon tämä kuitenkin on  minulle antanut sekä lukijana että muutenkin. En olisi noin 20 vuotta sitten sarjan ensimmäistä neljännestä lukiessani ja Jokijärven maisemiin rakastuessani uskonut, että nyt olen käynyt Kallioniemessä ja monilla muilla sarjan autenttisilla tapahtumapaikoilla pariinkin kertaan ja varmasti sinne monesti vielä palaankin. Olen tutustunut lukuisiin uusiin, mielenkiintoisiin ja tärkeisiin ihmisiin sarjan lukemisen myötä, jopa Kallen perheenjäseniin. Olen saanut puhua ja keskustella Iijoki-sarjasta julkisesti ja vähemmän julkisesti, olen saanut moneen kertaan kehua, puolustaa ja selittää intohimoani tätä kirjasarjaa kohtaan.

    Lukeminen ja lukukokemuksen jakaminen on avannut monia ovia. Ja jatkoakin seuraa -- en aio hylätä Kallea ja Iijokea vielä tähän, vaan uusia projekteja on vireillä. Tavataan tai "tavataan" toivottavasti niiden myötä jatkossakin. Siis näkemiin, ei hyvästi, ja kiitos kaikille mukana olemisesta ja elämisestä!
    Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...