maanantai 19. maaliskuuta 2012

Miesten maanantai - Jeffrey Eugenides: The Virgin Suicides

Jeffrey Eugenides: The Virgin Suicides (Virgin Suicides - Kauniina kuolleet).
Kustantaja: Farrar, Straus and Giroux, 1993 (Otava, 2003).
Sivuja: 249.
Genre: Nykyproosa/kehitysromaani.
Arvio:4,25/5.
Lue Wikipedian esittely kirjasta täältä.


"We could never understand why the girls cared so much about being mature, or why they felt compelled to compliment each other, but sometimes, after one of us had read a long portion of the diary out loud, we had to fight back the urge to hug one another to tell each other how pretty we were. We felt the imprisonment of being a girl, the way it made your mind active and dreamy, and how you ended up knowing which colors went together. We knew that the girls were our twins, that we all existed in space like animals with identical skins, and that they knew everything about us though we couldn't fathom them at all. We knew, finally, that the girls were really women in disguise, that they understood love and even death, and that our job was merely to create the noise that seemed to fascinate them."


Ostin Jeffrey Eugenidesin esikoisromaanin The Virgin Suicides muutama vuosi sitten Pariisista, Shakespeare and Company -kirjakaupasta. Elokuvan näkemisestä on jo ties kuinka kauan. Pidin elokuvasta tosi paljon, niin kuin toistaiseksi kaikista Sofia Coppolan ohjauksista (tosin en muista leffasta paljonkaan, tajusin sen lukiessani kirjaa, parhaimmin tunnelman ja musiikin). En tiedä, miksi odotin lopulta näin kauan, ennen kuin luin tämän, mutta kirjakin oli hyvä, aivan niin kuin olin olettanut.


Osittain ei ehkä ihan niin hyvä kuin odotin, mutta tavallaan taas parempikin.


Jotkut kirjat etenevät hitaasti, vaikka ne olisivat hyviä, eivätkä edes tekstiltään tai aiheeltaan haastavia. Tämä oli minulle sellainen kirja. Pidin siitä koko ajan, mutta en voi sanoa olleeni tarinan imussa, ennen kuin ihan lopussa. Eikä se varmasti ollut tarkoituskaan. Kielen ja ilmaisun lumoissa olin sitä vastoin monessa kohtaa.


"Already the house showed signs of uncleanliness, though they were nothing compared to what was to come later. Dust balls lined the steps. A half-eaten sandwich sat atop the landing where someone had felt too sad to finish it."


Muistelen monen sanoneen, että elokuva ja kirja ovat keskenään aika erilaisia. Voi olla, mutta jos mainitsin yllä muistavani elokuvasta lähinnä tunnelman (ja musiikin), myös kirjan vahvuuden voi sanoa olevan kielen lisäksi vahvassa tunnelmassa. Teinityttöjen outoa ja kiehtovaa maailmaa on kuvailtu oivaltavasti tyttöjä tarkkailleen, naapurin pojista koostuneen joukon äänellä. Pojat suhtautuvat Lisbonin sisaruksiin uteliaasti, mutta kunnioittaen. 


Aluksi Lisbonin perhe vaikuttaa vain hieman erikoiselta ja sisäänpäinkääntyneeltä, mutta sitten nuorimman tyttären itsemurha (ensin yritys, sitten onnistuminen) ja lopullisesti muiden tyttöjen pieleen menneet ryhmätreffit saavat perheen eristäytymään järkyttävällä ja kohtalokkaalla tavalla. Joistakin kirjan teemoista tuli mieleen Ian McEwanin Sementtipuutarha, vaikka tyyliltään nämä kaksi kirjaa ovat hyvin erilaisia. The Virgin Suicides on eteerisen kaunis kuvaus yhden perheen luhistumisesta siinä kun Sementtipuutarha kuvaa samantyylistä rappiota brutaalin roisisti. Molemmat romaanit saavat kuitenkin tuntemaan ahdistusta ja surua, ja miettimään, mitä eristäytyneen talon seinien sisäpuolella oikeasti oli meneillään.


The Virgin Suicides on rehellinen mutta kaunis kertomus elämästä 1960-luvun michiganilaisessa lähiössä, nuoruudesta, hämmennyksestä ja kasvamisesta. Se on vahva kuvaus perhetragediasta, mutta myös sisaruudesta - siskojen välisestä ystävyydestä sekä katkeamattomasta siteestä. Monta kertaa mainitaan, kuinka muilla on vaikeuksia erottaa siskokset toisistaan. 


"The diary is an unusual document of adolescence in that it rarely depicts the emergence of an unformed ego. The standard insecurities, laments, crushes, and daydreams are nowhere in evidence. Instead, Cecilia writes of her sisters and herself as a single entity. It's often difficult to identify which sister she's talking about, and many strange sentences conjure in the reader's mind an image of a mythical creature with ten legs and five heads, lying in bed eating junk food, or suffering visits from affectionate aunts."


Olen miettinyt aihetta, sillä luin vastikään jostain muualtakin - valitettavasti en muista nyt mistä - kuinka keskenään läheiset sisarukset käsittävät itsensä ja toisensa yhtenä kokonaisuutena. Myönnän itsekin puhuvani aina esimerkiksi "meidän vanhemmistamme", vaikka puhuisin vain itsestäni ja siskot olisivat keskustelua käytäessä kaukana. Mieheni on tästä joskus valittanut, sillä se kuulostaa hänestä pariskuntaillallisilla keskusteltaessa siltä, kuin minulla ja miehelläni olisi yhteiset vanhemmat.


Romaanissa Lisbonin sisarukset jäävät naapuruston poikien mieleen ikuisesti kauniina ja kuoleman kautta kuolemattomina, saavuttamattomina haavekuvina. Emme saa tietää, mitä pojista tarkalleen ottaen sittemmin tuli, mutta kirjan loppuosa antaa aavistaa, että Lisbon-pakkomielteestään huolimatta pojat pääsivät vähitellen kiinni elämään ja aikuisuuteen.


"Inside, we got to know girls who had never considered taking their own lives. We fed them drinks, danced with them until they became unsteady, and led them out to the screened-in veranda. They lost their high heels on the way, kissed us in the humid darkness, and then slipped away to throw up demurely in the outside bushes. Some of us held their heads as they vomited, then let them rinse their mouths with beer, after which we got back to kissing again. The girls were monstrous in their formal dresses, each built around a wire cage. Pounds of hair were secured atop their heads. Drunk, and kissing us, or passing out in chairs, they were bound for college, husbands, child-rearing, unhappiness only dimly perceived - bound, in other words, for life."


Jeffrey Eugenides on kirjoittanut myös romaanit Middlesex (Otava 2003) ja juuri suomeksi ilmestynyt Naimapuuhia (Otava 2012), jotka ovat molemmat TBR-listallani. Virgin Suicidesin ovat lukeneet myös Liisa, Jenni ja Hreathemus/NDSL.


Luin kirjan osana So American -haastetta (alakategoriat Modern Men Writers ja Michigan).


Kauniiksi lopuksi vielä ihanan Airin ihana kappale ja hauska musiikkivideo Playground Love The Virgin Suicides -elokuvasta.

20 kommenttia:

  1. Suomenkielisenä kesken! Ihan alkutekijöissään vasta, mutta hyvältä vaikuttaa.

    Tekstiäsi lukiessa mietin sitä, miten outoa on etten ole nähnyt tuota elokuvaa, kun kaikki muut Sofia Coppolan elokuvat kuuluvat suosikkeihini. Mutta tunnistan niistä tuon ilmiön, että parhaiten mieleen jää juuri tunnelma. (Siksi niitä voikin katsoa uudelleen ja uudelleen ja uudelleen, kun kyse ei ole juonesta vaan tunnelmasta johon uppoaa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että sinäkin luet tätä nyt! Toisaalta varmasti muutkin kuin minä ovat tarttuneet tähän nyt uuden teoksen (tai suomennoksen) myötä. :)

      Toivottavasti katsot elokuvan, sillä se on taattua Coppola-laatua. Minäkin haluan katsoa sen nyt uudelleen.

      Poista
  2. Minäkin olen katsonut tämän leffana ja muistan tykänneeni paljon, mutten nyt muista jälkikäteen tapahtumista paljoakaan, minäkään näköjään :)

    Aion lukea Eugenidesin uusimman piakkoin ja tämänkin haluaisin myös lukea, on jo sillä vielä mielessäni olevalla tbr 100-listalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aion lukea Naimapuuhia piakkoin, ja myöhemmin mutta toivottavasti melko pian myös Middlesexin, joka on kai hänen kehutuin teoksensa.

      Poista
  3. Minullakin tämän leffan katsomisesta ja kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta muistan, että pidin molemmista paljon. Middlesex kannattaa kyllä lukea myös, se oli todella hyvä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, juuri ehdinkin tuossa yllä kommentoida Susalle, että Middlesex on TBR-listalla myös, joskin Naimapuuhia tulee uutuusstatuksensa vuoksi ensin. :)

      Poista
  4. Minäkin muistan elokuvan surumielisen ja kauniin tunnelman hyvin, vaikka sen näkemisestä on jo kauan aikaa.

    Kirjan aion lukea lähitulevaisuudessa, mutta ensin aion nautiskella Naimapuuhista (heheh), sillä tilasin sen tänään netistä kotiin kannettuna. Rakastuin Middlesexiin reilu kuukausi sitten, ja olen varma, että Jeffreyllä ja minulla on vielä pitkä matka kuljettavana yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan hyvin hienon Middlesex-arviosi. Minäkin pääsen toivottavati nautiskelemaan Naimapuuhista pian. ;D

      Poista
  5. Elokuvaa muistelen minäkin. Se on yksi suosikkifilmini (joskin Coppolan seuraava, Lost in Translation on vieläkin ihanampi. <3 ). Elokuvan näkemisen jälkeen lainasin tämän kirjastosta, mutta kirja jäi jonnekin sivuradun tekemisen jalkoihin. Aion lukea Naimapuuhat kevään mittaan, mutta tämänkin haluaisin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin nyt ihan miettiä, että mikäköhän olisi suosikki-Coppolani. Olen pitänyt niistä kaikista niin hirveän paljon. Apua, en osaa sanoa! Pidän muuten tosi paljon myös Sofia Coppolan ulkoisesta habituksesta, tyylistä.

      Poista
  6. En ole nähnyt elokuvaa, mutta se ja kirja samoin kiinnostaisivat. Tämä kuulostaa hyvältä! Coppolan elokuvista pidin Lost in Translationista, mutta Marie Antoinetteen en jotenkin innostunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Marie Antoinette oli ihana. Mielipiteeseen voi jossakin määrin vaikuttaa myös se, etten odottanut siltä paljon, sillä olin kuullut siitä negatiivisia arvioita, ja sitten yllätyinkin positiivisesti. :)

      Poista
  7. Minustakin tämä on nimenomaan sellainen kirja, jossa tunnelma nousee päällimmäiseksi. Se on juuri tuollainen hiukan outo mutta kaunis.

    Muistan elokuvan huonommin kuin kirjan, mutta minusta ne ovat kuitenkin aika samanhenkisiä. Pidän kirjasta enemmän koska se on jotenkin rujompi ja vinksahtaneempi, mutta kyllä Coppolan elokuva on erittäin hyvä ja omannäköinen versio kirjasta. (Oma suosikkini Coppolalta on muuten Maria Antoinette, jota monet kai pitävät hänen heikoimpana elokuvanaan.)

    Middlesex oli minustakin, jos ei parempi, niin nautittavampi ja mukaansatempaavampi kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan katsoa elokuvan nyt uudelleen, että osaisin verrata kirjaan. Tuossa Lurulle juuri kommentoin, että minustakin Marie Antoinette oli ihana, mutten osaa valita suosikki-Coppolaani. Olen pitänyt kaikista tosi paljon, mutta ne ovat olleet erilaisia keskenään - vaikka niissä on tuo Coppolan tunnusmerkiksi tullut vahva tunnelma ja tietysti upeat musiikkivalinnat.

      Olen aika varma, että pidän Middlesexistä sitten kun siihen asti pääsen. :)

      Poista
  8. Pidin tästä enemmän kuin Eugenidesin Booker-palkitusta Middlesexistä (joka tosin varmasti vetoaa Irving-faneihin). Mutta luin tämän 13-vuotiaana, joten vähän hatarat ovat muistikuvat :D Pakko kyllä lukea uusiksi tässä joku päivä, jahka ehdin.

    Leffa kuului suosikkeihini, pitäisi katsoa joskus uudestaan. Sofia Coppola on yhtä loistava kuin Francis Ford Coppola. Onneksi hän on unohtanut näyttelemisen ja keskittynyt ohjaamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, taidat olla ensimmäinen, jonka kuulen sanovan pitäneen tästä enemmän kuin Middlesexistä. Itse en voi vielä sanoa, mutta jo nyt tuntuu, että tämä on niitä kirjoja, joiden jälkimaku vain paranee, kun lukemisesta kuluu aikaa.

      Leffa oli kyllä ihana, vaikken sen yksityiskohtia enää muista. Lisäsin juuri postauksen loppuun Airin ihanan biisin ja musavideon soundtrackilta - harmittaa, kun unohdin tehdä sen alunperin. Kilahdin Airiin tuon soundtrackin myötä ja siitä seurasi aika intohimoinen electronica- ja trip-hop-kausi elämässäni. Ja yhä edelleen ko. musiikkilaji on suurimpia suosikkejani, Airin lisäksi esim. Portishead ja Zero7.

      Poista
  9. En ole lukenut Jeffrey Eugenidesilta mitään, mutta kiinnostunut olen kovasti. Kiitos siis arviostasi, ehkäpä tartun sen innoittamana kirjoihin joku päivä. Elokuvan Virgin Suicides olen kyllä nähnyt, mutta siitäkin on ikuisuus aikaa.

    Tänään kirjailija olisi esittelemässä Naimapuuhia-teostaan Otavan kirjakaupassa Helsingissä klo 18. Samalla hänen kirjojaan saisi ostaa alennushintaan, mutta en itse taida ehtiä paikalle. Harmittaaaa! Mutta jos jotakuta kiinnostaa niin sinne vaan. On varmasti mielenkiintoinen ilta tiedossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Rosa! Minuakin harmittaa, kun en millään löytänyt aikaa mennä katsomaan Eugenidesta hänen tällä Suomen vierailullaan, vaikka erilaisia tilaisuuksia olisi ollut paljon tarjolla. Täytyy vain nauttia hänen kirjoistaan. :) Seuraavaksi Naimapuuhia ja ajallaan myös Middlesex.

      Poista
  10. Tämän olen lukenut suomennoksena joskus teini-ikäisenä. Jännittävää, mutta kun luin tuo voileipä- ja pölypallolainauksen, muistin äkkiä viehättyneeni siitä suomeksikin!
    Kirjan lukemisesta on tosiaan aikaa jo kymmenisen vuotta ainakin. Lainasin oman kappaleeni jollekin, jota en millään muista, enkä koskaan saanut sitä takaisin. Olen pariin kertaan nyt pyöritellyt uutta kappaletta kirjakaupassa.

    Harvoin pidän leffaa kirjaa parempana, mutta tässä tapauksessa mennään ainakin tasoihin. Olen katsonut elokuvan muutamaan kertaan ja aina se on yhtä ihana. Minä taas muistan elokuvasta värit - kamala tarina on kuvattu pastellisävyissä! Se oli ja on lumoava kokemus.

    Kirjassa muistan olleen myös tylsiä kohtia, mutta täytyypä lukaista se nyt uudestaan. Minulla oli lapsena ja teininä paha tapa lukea vähän liian aikuisia kirjoja kokemustasooni nähden ja niistä jäi paljon tajuamatta. Moni silloin tylsä ja vaikea kirja on auennut nyt myöhemmin ihan eri tavalla.
    Halusin kovasti aikoinani olla lapsinero, mutta Sota ja rauha jäi väkisin kolmeen ensimmäiseen sivuun. :D Enkä muuten ole vieläkään edes harkinnut siihen tarttumista uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ihana, että muistit tuon voileipäkohdan! Minusta se oli niin pistämättömästi sanottu.

      Elokuva on tosiaan ihana, mutta minun täytyy katsoa se myös uudelleen, kun yksityiskohdat ovat niin unohtuneet.

      Minä myös luin aina ikäistäni vanhemmille suunnattuja kirjoja, mikä lienee ihan yleistäkin, kun lapsilla ja nuorilla on usein kova hinku olla isompia kuin ovatkaan. Minäkin olen miettinyt sanotaan vaikkapa Steinbeckin Eedenistä itään -romaania, johon rakastuin 15-vuotiaana, että tajusinkohan siitä oikeasti yhtään mitään. :D Pitäisi varmasti lukea sekin joskus uudelleen.

      Minulla oli sekin, että opin lukemaan 3-vuotiaana, niin ehdin varmaan lukea jo ennen kouluikää kaikki alakoululaisille suunnatut kirjat, ja siitä se kierre sitten alkoi, hih. Eli ala-asteella luin vuorostaan kaikki nuortenkirjat, ja aloitin aikuistenkirjallisuuden kanssa tosi nuorena jo.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...