maanantai 19. syyskuuta 2011

Miesten maanantai - Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa

Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa (Stille dager i Mixing Part).
Kustantaja: WSOY/Johnny Kniga, 2011.
Suomentanut: Outi Menna.
Kansi: Maria Mitrunen.
Sivuja: 203.
Genre: Humoristinen miesromaani.
Arvio: 3,25/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Telemann?
Niin.
Oletko tietoinen siitä että joka kerta kun poltat yhden tupakan, elämäsi lyhenee yhdellätoista minuutilla?
En kyllä tiennyt.
Mutta niin se kuitenkin on.
Ok.
Mitä ajattelet nyt kun tiedät sen?
En tiedä. Yksitoista minuuttia ei ole hälyttävän pitkä aika.
Ei niin, mutta kun lasket yhteen kaikki polttamasi tupakat, niistä tulee kuukausia ja vuosia.
Ei noin voi ajatella.
Eikö?
Ei. Kymmenen tupakkaa tekee satayksitoista minuuttia. Se vastaa pitkähköä elokuvaa tai esimerkiksi jotain niistä pikkunäytelmistä, joita kansallisteatteri esittää Maler-salissa.
Entä sitten?
Maailmassa on vaikka kuinka paljon elokuvia ja näytelmiä, joita ei kannata nähdä, joten jos hyppään yli kaikki omalta kannaltani turhat esitykset, ja niitä riittää, puntit menevät osapuilleen tasan.
Oletko tosissasi?
Tietenkin.
Joskus mietin, onko sinulla kaikki kotona.
No on. Minäkin mietin sinusta yhtä ja toista, mutta en sano sitä ääneen.
Mietitkö?
Mietin.
Mitä esimerkiksi?
En halua kommentoida.
Mielestäni on raukkamaista, ettet suostu kertomaan.
Et ole tainnut harkita asiaa riittävästi, Nina.
Haluan tietää, mitä sinä ajattelet minusta.
En kommentoi.
Mutta kai sinä sentään rakastat minua?
Tottahan toki."


Olen lukenut Loelta aiemmin vain uskomattoman hauskan Supernaiivin sekä aika oudon pikku kirjan Maria ja José. Tämä uusin kuulosti Supernaiivin tapaan niin hulvattomalta, että minun oli ihan pakko tilata kirja. Kansikin on minusta kaikessa irvokkuudessaan ja räikeydessään hyvä.


Loe on hauska, ei siitä mihinkään pääse. Jo teostietojen sivulla sanotaan, että "Pieni koira loukkaantui valitettavasti kirjoitusprosessin aikana mutta pääsi pian hoitoon ja voi tällä hetkellä olosuhteisiin nähden hyvin." Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa nauratti minua muutenkin alkuun, sillä se lähtee käyntiin päähenkilöiden, dramaturgi Telemannin ja tämän vaimon Ninan, kirjeenvaihdosta saksalaisen perheen kanssa, jolta he ovat aikeissa vuokrata loma-asunnon. Me nimittäin harrastamme itse asunnonvaihtoa, ja vaikka se on hieman ilkeää, nauramme huonosti englantia osaavien keskieurooppalaisten sähköposteille, jotka joskus on selvästi käännetty internetin ilmaisohjelmilla. Samaa keinoa on käyttänyt kirjan saksalaisperhe, joka puhuu sähköposteissaan kotikaupungistaan, Garmisch-Partenkirchenista, pokkana käännösohjelman tarjoamalla nimellä Mixing part churches. Sillä selittyy myös kirjan alkukielinen nimi.


Romaani on paitsi ohut myös muuten nopealukuinen, sillä se koostuu paljolti pelkästä dialogista alun lainauksen tapaan. Aina ei ole ihan heti selvillä, kumpi puhujsta on Telemann ja kumpi Nina. Dialogien lisäksi mukana on Telemannin pohdintoja. Älyttömiä pohdintoja. Mies on ensinnäkin järkyttynyt siitä, että hänen vaimonsa on raahannut perheen Etelä-Saksaan, natsismin kehtoon. Toisekseen hän yrittää jatkuvasti, mutta hyvin epätoivoisesti "ajatella teatteria", ja pakottaa koko perheen elämään sen mukaisesti - eli kirja on myös kustantamon kuvailun mukaisesti parodia taiteen tekemisen vaikeudesta. Kolmannekseen mies on kehittänyt seksuaalisen pakkomielteen keittokirjojen ja kokkiohjelmien hehkeästä Nigella Lawsonista, ja tämä pakkomielle saa lopussa suorastaan farssimaisia piirteitä.


Kaiken kaikkiaan Telemann on ihan kauhea, itsekeskeinen ja lapsellinen tyyppi. Oikeutetusti hänen avioliittonsa ajautuu lomamatkan aikana kriisiin. Telemannin törkeydestä syntyy teoksen huumori, ja välillä se toimii, välillä menee vähän överiksi. Kirjan lukee nopeasti - tämä on erinomainen lapsiperheen sähellyksen keskellä luettava teos, sillä se ei vaadi paljon keskittymiskykyä. Mutta ei tästä tosiaan uudeksi Supernaiiviksi ole. Romaanissa on hauskoja oivalluksia ja absurdeja juttuja, joille ei voi kuin pyöritellä päätään, yleensä kuitenkin hymy huulilla. Silti kirja on parhaimmillaankin melko yhdentekevä välipala. Ei siitä mitenkään pahaa makua suuhun jää, mutta ei maailma tämän teoksen myötä myöskään paremmaksi muutu.

11 kommenttia:

  1. Minäkin pidin aikoinaan Supernaiivista todella paljon, mutta muista lukemistani Loen kirjoista en ole erityisemmin pitänyt. Lainasin tämän kuitenkin kirjastosta, koska kovasti tahtoisin tykätä Loesta.

    Nyt osaan ainakin asettaa ennakko-odotukset suhteellisen alas, joten jospa en hirveästi pettyisi. :)

    VastaaPoista
  2. Minä olen odotellut tätä sinun juttuasi!

    Loe on yksi rakkaita miehiäni, minun suosikkini hänen teoksistaan on L, vaikka Supernaiivikin on ihana.

    Varasin tämän juuri tänään, nyt sitten odotellaan.. Välipala siis vähintäänkin tiedossa, kiitos sopivan paljastelevasta tekstistä Karoliina!

    VastaaPoista
  3. En ole lukenut tuota kirjaa (vielä), mutta tällaiseen aiheeseen sopivaan "Päivän ajatukseen" törmäsin kerran:
    Jokaisen miehen tulisi unohtaa tekemänsä virheet. Ei ole mitään syytä kahden ihmisen muistaa samaa asiaa.

    VastaaPoista
  4. Minun on pitänyt lukea Supernaiivi jo...vuosikaudet, mutta niinpä vain on lukematta. Loen tuotanto siis kiinnostaa, mutta vaikka tässä uusimmassa on sinällään hauska ja mielenkiintoinen tarinan kehys, en taida tähän ensimmäisenä tarttua ;)

    VastaaPoista
  5. Kyllä tämä vähän "ihan kiva" -tasolle jäi. Loen tuotannosta Supernaiivi on toki suosikkini, mutta myös ainakin Volvon kuorma-autot, Doppler ja L asettuvat omalla listallani uutukaisen edelle.

    VastaaPoista
  6. Maija, en usko että tämän lukemista katuukaan. Ihan kiva pikku kirja tämä on. :)

    Linnea, samaa voisin sanoa sinullekin. :) Lisäksi jos Loe on suursuosikkisi, osaat ehkä arvostaa hänen huumoriaan jne. tässä minua enemmän!

    Clarissa, hahaa, romaanin Telemann on ainakin lahjakas virheidensä unohtaja - tai ei hän niitä varmasti edes tiedosta. Sympatiani ovat kyllä vaimon puolella! :)

    Susa, minustakin tässä kehys kuulosti tosi hykerryttävältä (se on niin älytön), mutta hieman jouduin pettymään. Supernaiivi on hyvä valinta, ja täällä on näköjään annettu kaksi ääntä myös teokselle L. :)

    Pekka, muistelin että olit kirjoittanut tästä jutun, mutta totesin sitten, että olet varmaan kertonut minulle lukeneesi kirjan blogisi kommenttiosiossa tms. Kirja on minustakin nimenomaan "ihan kiva". Välillä on hauska lukea tällaistakin, mutta ei siitä lopulta paljon käteen jäänyt.

    VastaaPoista
  7. Jaa-a... Pidin kovasti Supernaiivista ja L:kin menetteli, vaikkei niin vedonnutkaan. Tämän voisin ehkä ostaa miehelleni jouluksi ja lukaista samalla itsekin. :)

    VastaaPoista
  8. Tämä ja se edellinen Loen kirja oli mun mielestä huonompia kuin aikaisemmat. Supernaiivin lisäksi esim. Doppler oli tosi hyvä, samoin ne lapsille suunnatut Kurt-kirjat.

    VastaaPoista
  9. Minä taidan säästää tämän hauskaksi välipalakirjaksi johonkin pimeään talvi-iltaan. Loelta en ole lukenut aiemmin muuta kuin Tosiasioita Suomesta, mutta sen perusteella tiedän jo vähän mitä voi odottaa... :)

    VastaaPoista
  10. Katja, minäkin juuri mietin, että mies voisi tämän hyvin lukaista, joten ainakaan vielä kirja ei ole tulossa poistoperjantaihin (vaikka sitä siis mietin). :)

    Velma, minun Loe-tietämykseni on valitettavan ohut. Mutta Supernaiivi on kyllä huippu!

    Zephyr, tämä on kyllä oiva välipalakirja. Ennemmin luen tällaista kevyen nälkään kuin vaikka dekkaria. On hyvä, kun välipaloissakin on valinnan varaa. :)

    VastaaPoista
  11. Mielestäni kirja ei vetänyt vertoja muille Loen kirjoille!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...