Päivä 30: Kaikkien aikojen lempikirjasi

No niin. Olen jo suostunut nimeämään vain muutamia lempikirjailijoitani, vain yhdet lempikirjani heiltä ja vielä lapsuutenikin lempikirjan. Eikö tämä jo riitä?? :D


En aio nimetä yhtä kaikkien aikojeni lempikirjaa (suomeksi käännettynähän otsikko voikin tarkoittaa myös monikkoa), mutta kirjoitan tähän aiemmin hahmottelemani listan 50:stä todella hyvästä kirjasta. Se voisi olla minun TOP50:ni - kaikkien aikojen 50 lempikirjaani - mutta ei se nyt ole sitäkään, kun en ehdi kunnolla miettimään asiaa. Niin kuin olen sanonut, olen tosi huono muistamaan kirjoja näkemättä niitä, joten oman hyllyni kirjoilla on aivan liian suuri etulyöntiasema ja osuus tällä listalla. Lisäksi tämä on sillä tavalla vääristynyt, että vaikka jonkun kirjailijan kaikki teokset olisivat olleet mielestäni parempia kuin listalla olevan toisen tekijän kirjat, olen valinnut vain yhden kultakin saadakseni mahdollisimman monta lemmikkiäni esille. Hassua muuten, että olen tainnut lyhyellä blogiurallani ehtiä kirjoittaa kaikista jotakin jo aiemmin! Tässä joka tapauksessa 50 kirjaa, joista olen pitänyt hyvin paljon:

• Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
• Juhani Aho: Papin rouva
• Susanna Alakoski: Sikalat
• Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
• Melissa Bank: Nyt nappaa!
• Minna Canth: Hanna
• Susan Cooper: Kultakaapu, siniviitta
• Mazo de la Roche: Jalnan synty
• Katarina Eskola ja Satu Koskimies: 50-luvun tytöt
• Monika Fagerholm: Ihanat naiset rannalla
• Marianne Fredriksson: Anna, Hanna ja Johanna
• Peter Franzén: Tumman veden päällä
• Elizabeth Gilbert: Eat, Pray, Love
• Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
• Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi
• Tove Jansson: Muumipapan muistelmat
• Katja Kallio: Elokuvamuisti
• Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talo
• Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet
• C.S. Lewis: Velho ja leijona
• Astrid Lindgren: Meidän Marikki
• Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla
• Merete Mazzarella: Illalla pelataan Afrikan tähteä
• Ian McEwan: Rannalla
• Aila Meriluoto: Vaarallista kokea
• A.A. Milne: Nalle Puh
• Margaret Mitchell: Tuulen viemää
• L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet
• Alice Munro: Kerjäläistyttö
• Markku Pääskynen: Vihan päivä
• Kalle Päätalo: Tammettu virta
• Anne B. Ragde: Berliininpoppelit
• Katriina Ranne: Minä, sisareni
• Carol Shields: Pikkuseikkoja
• Lionel Shriver: Poikani Kevin
• Art Spiegelman: Maus
• John Steinbeck: Eedenistä itään
• Kathryn Stockett: The Help
• Amy Tan: Keittiöjumalan vaimo
• Eeva Tikka: Punainen härkä
• Märta Tikkanen: Kaksi
• J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta
• P.L. Travers: Maija Poppanen
• Anne Tyler: Elämän tikapuilla
• Marja Leena Virtanen: Aida
• Alice Walker: Häivähdys purppuraa
• Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
• Rebecca Wells: Jumalaiset jajasiskot
• Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä
• Richard Yates: Revolutionary Road

Päivä 29: Kirja, jota kaikki inhosivat, mutta josta sinä pidit

Aaargh! "Kaikki"? "Inhosivat"? En varmaan tiedä yhtään kirjaa, jota kaikki olisivat inhonneet, saati sellaista, josta minä sitten olisin ainoana pitänyt, mutta listataan nyt sitten taas muutamia mielestäni aliarvostettuja kirjoja. Kaikkia en ole tainnut vielä edes mainita tämän haasteen tiimellyksessä. :)


No, Candace Bushnellin Sinkkuelämän olen joskus maininnut. Kirja on tosi erilainen kuin tv-sarja, ja luulen sen siksi herättäneen niin paljon vastustusta lukijoissa. Minusta se oli varsin pirteä ja räävitön sinkkukirja kevyessä genressään.


Olen ehkä kirjoittanut jotain myös Marja Leena Virtasen Aidasta. Tätä kirjaa en kyllä tiedä kenenkään inhonneen, mutta se on herättänyt hyvin vähän ja hyvin laimeaa huomiota. Ainakin siihen nähden, että kun luin tämän esikoisen viime vuonna ennen sen ilmestymistä, olin todella vakuuttunut ja odotin kaikkien muidenkin arvostavan kirjan korkealle. Näin ei kuitenkaan käynyt. Minusta Marja Leena Virtasessa on tämän perusteella ainesta Suomen Carol Shieldsiksi, Anne Tyleriksi tai Alice Munroksi. Mielenkiinnolla odotan hänen syksyllä ilmestyvää toista romaaniaan, joka tosin kuulostaa aika erilaiselta kuin Aida.


Ainakin olen blogannut Elizabeth Gilbertin menestysteoksesta Eat, Pray, Love (suom. Omaa tietä etsimässä). Niin, se on myynyt kymmeniä miljoonia niteitä, joten ei kai voi sanoa sen olevan kirja, jota kaikki olisivat inhonneet, mutta harva itseään fiksuna ja vakavastiotettavana lukijana pitävä on tätä fanittanut. Paitsi minä. :) Ja okei, rehellisyyden nimissä varmaan muutama muukin.


Muistaakseni en ole aiemmin kirjoittanut ainakaan Katja Kallion pakinakokoelmasta Elokuvamuisti. Teos on mielestäni aivan loistava, ja minulle tulikin yllätyksenä blogimaailmassa eteen, kuinka monen mielestä se on todella huono, ehkä Kallion huonoin teos. Ei tämäkään nyt tarkoita, että kaikki muut paitsi minä olisivat kirjaa inhonneet, mutta moni kuitenkin. Enkä ymmärrä miksi. Olen lukenut Kalliolta lisäksi Kuutamolla, Sooloilua ja Tyypit, joista vain Sooloilua oli minusta huono. Tai ei sekään varmaan niin huono ollut, mutta ei minun tyyliseni tai mieleiseni kirja. Tänä vuonna aion lukea vielä Karilla ja Syntikirjan, sillä kolme tosi hyvää kirjaa neljästä on jo erittäin hyvä saavutus kirjanpidossani.

Vappuviikonlopun poistoperjantai + edellisen voittaja

Täällä minä kirjoittelen blogia muun maailman katsellessa joitakin häitä... ;) Ymmärrän näiden tapahtumien kulttuurisen ja yhdistävän merkityksen, mutta vaikka olen anglofiili, en ole rojalisti tai romantikko, ja kun aikaa kaikkeen kivaan tuntuu muutenkin olevan liian vähän, jätän bileet nyt suosiolla väliin.


Ilmoitetaanpa sitten viime viikon poistokirjan, Jouko Sirolan Etsijä ja hänen 14 elämäänsä -teoksen, voittaja. Hän on..........


Sara P.S. Rakastan kirjoja -blogista!


Onnea voittajalle. :) Ilmoitathan minulle osoitteesi profiilistani löytyvään sähköpostiin.


Sitten tämän viikon kirjaan. Minulla oli aluksi ihan muu kirja mielessä, mutta ei vappuviikonloppuna voi arpoa mitään vakavaa ja synkkää. Siispä tämän viikon poistokirja on

How do you like my vappulook? ;D

Kira Poutasen Kotimatka (Otava 2009). En ole lukenut tätä itse, joten kirja on uudenveroinen. Ja siinä on tosi kiva kansi. :)

Kustantajan kuvauksen mukaan tämä ei ehkä ole ihan niin kevyt kirja, kuin kuvittelen:

"Palkitun tekijän räväkkä romaani ranskalaistuneen nuoren naisen ristiriitaisesta paluusta Suomeen

Pariisissa juorulehden toimituksessa työskentelevän Lauran arkeen kuuluvat räiskyvät salamavalot, seurapiirijuhlissa päivystäminen ja charmantti, joskin epäluotettava avomies Daniel. Perheelleen kaukana Helsingissä Laura ei ole aikoihin uhrannut ajatustakaan.

Joulun alla saapuu kutsu pikkusiskon häihin. Perillä vastahakoista Lauraa odottaa harmaa ja kuollut kaupunki, jonka asukkaat tarpovat loskaisia katuja rumissa toppatakeissaan. Ravintolaruoka on karmeaa, ja sisaren polttareissa naiset hukuttavat arvokkuutensa makeaan siideriin. Vastassa ovat myös menneisyyden ristiriidat ja lukkiutuneet perhesuhteet – ne, joiden vuoksi Laura alunperin lähti."

Bloggareista kirjasta on kertonut ainakin Luru.

Nyt yritän ehtiä kirjoittaa vielä päivän haastebloggauksen - ja toivottavasti saan ajastettua vielä huomisenkin - samalla kun seurustelen tiskikoneen korjaajan kanssa. Illan olen yh:na, lauantaina meille tulee mukavia vappuvieraita ja sunnuntai on tarkoitus viettää hyvässä naapuriseurassa. Harmi, kun viikonlopulle on luvattu sateita ainakin tänne etelään. Nyt ei tekisi yhtään mieli istua sisällä!

Oikein hauskaa vappua kaikille lukijoilleni!

Päivä 28: Lempinimekkeesi

Kirjojen nimistä ovat viime aikoina kirjoittaneet ansioituneesti Kirjainten virran Hanna sekä K-blogin Jenni. Lueskelin äsken myös muutamia blogeja, joissa tähän haastekohtaan oli jo vastattu. Bongasin paljon samoja nimekkeitä kuin aamulla laatimassani listassa, joka valitettavasti kattaa lähinnä oman hyllyni kirjat, sillä olen hirveän huono muistelemaan ilman visuaalista apua.

Yhteenvetona voisi sanoa, että lyhyt ja naseva nimi usein toimii, mutta melkein kaikki suosikkini ovat pidempiä ja runollisia. Tuntuu, että ainakin englanninkielessä näitä harrastetaan enemmän kuin suomeksi, mikä johtuu ehkä siitä, että Suomessa yksittäiset sanat ovat usein niin pitkiä, että monisanaisesta nimekkeestä tulee helposti hankalan mittava.

Katja mainitsi eilisessä G-kirjakommentissaan kirjan Lumi peittää setripuut (Snow Falling on Cedars). En ole vielä lukenut tuota kirjaa, mutta olen aina ihaillut sen nimeä. Muita vastaavan kauniita ja ainakin periaatteessa luontoon liittyviä ovat esimerkiksi Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa (Midnight in the Garden of Good and Evil); Humiseva harju (Wuthering Heights); Ihanat naiset rannalla (Underbara kvinnor vid vatten); Liian paksu perhoseksi; Täällä Pohjantähden alla; ja Tuulen viemää (Gone with the Wind). Lasten- ja nuortenkirjoista haluaisin vielä mainita Yllä meren, alla kiven (Over Sea, Under Stone) ja Soittaako lehmus, laulaako satakieli? (Spelar min lind, sjunger min näktergal?)

Muita samantyylisiä, muttei luontoon liittyviä ovat esimerkiksi Rakkaudesta ja muista riivaajista (Del amor y otros demonios); Ole luonani aina (Never Let Me Go); Kun olen luonasi (Når jeg er hos deg); Olemisen sietämätön keveys (Nesnesitelná lehkost bytí); Tämä siunattu koti (Interpreter of Maladies); Kaikki onnelliset perheet; Kolmastoista kertomus (The Thirteenth Tale); In the Shadow of No Towers, Eedenistä itään (East of Eden); Kahdesti kastettu; Kuin vaahteranlehtiä iholla; The Crowning Glory of Calla Lily Ponder; Leijat Helsingin yllä (Drakarna över Helsingfors); Missä kuljimme kerran (Där vi en gång gått), Älä käy yöhön yksin (Gå inte ensam ut i natten); Vaarallista kokea; ja Välähdyksiä, sirpaleita (Fragments). Lasten- ja nuorten kirjoista löytyy vielä esimerkiksi Viheriä noita (Greenwitch); Kultakaapu, siniviitta (Seaward); Kuinkas sitten kävikään? (Hur gick det sen?); ja Hämäränmaassa (I skymningslandet).

Suomi on runollinen kieli ja usein käännetty nimi on minusta kauniimpi kuin alkukielinen. Joskus kyse voi olla myös tottumuksesta. Parempia suomeksi ovat minusta esimerkiksi Humiseva harju vs. Wuthering Heights; Tuulen viemää vs. Gone with the Wind; Yllä meren, alla kiven vs. Over Sea, Under Stone, Soittaako lehmus, laulaako satakieli? vs. Spelar min lind, sjunger min näktergal?; Ole luonani aina vs. Never Let Me Go; Kun olen luonasi vs. Når jeg er hos deg; Leijat Helsingin yllä vs. Drakarna över Helsingfors; Välähdyksiä, sirpaleita vs. Fragments; Viheriä noita vs. Greenwitch; Kultakaapu, siniviitta vs. Seaward; ja Kuinkas sitten kävikään? vs. Hur gick det sen?.

Joskus alkukielinen nimi voi soida kauniimmin, mutta pääsääntöisesti suomeksi käännetyt nimekkeet ovat ainakin tässä listassa onnistuneet antamaan hyvän vastuksen mainioillekin alkuperäisille. Listassa on vain yksi espanjankielinen teos, mutta sitä kieltä rakastan niin, että espanjaksi varmaan kaikki kuulostaa minusta runollisemmalta kuin muilla kielillä. En ottanut listalle yhtä lempikirjaani, Poikani Kevin, sillä sen suomenkielinen nimi on minusta tylsä, vaikkakin ihan toimiva. Englanniksi se on We Need to Talk About Kevin, joka on mielestäni tosi hyvä nimi ja kertoo kirjan sisällöstäkin eri tavalla kuin käännösversio. Mutta myönnettävä on, ettei se suoraan suomennettuna kuulostaisi yhtä hyvältä: Meidän täytyy puhua Kevinistä. Eh.

Jhumpa Lahirin Tämä siunattu koti -novellikokoelmassa suomenkieliseksi nimeksi on mielestäni valittu ihan viisaasti eri novelli kuin alkukielisessä. Se kuvaa teosta mielestäni paremmin kuin sinällään hyvin käännetty Interpreter of Maladies -novellin nimi Tuskien tulkki. Susan Cooperin nuorten fantasiaromaanissa Viheriä noita on suomeksi runollisen kaunis nimi, englanniksi nimeen taas sisältyy sanaleikki (Greenwich vs. Greenwitch).

En muuten ottanut tähän otokseen ollenkaan mukaan runo- tai satukirjoja, sillä ne ovat nimekkeissään ylivoimaisia ja valinnoissa olisi tullut todellinen runsaudenpula.

Jos olisi pakko valita näistä luettelemistani lempinimekkeideni TOP10, ne olisivat ehkä (laitan alkukielisen nimen mukaan silloin, kun se on mielestäni yhtä hyvä):

• Lumi peittää setripuut/Snow Falling on Cedars
• Ihanat naiset rannalla/Underbara kvinnor vid vatten
• Täällä Pohjantähden alla
• Yllä meren, alla kiven
• Soittaako lehmus, laulaako satakieli?
• Eedenistä itään/East of Eden
• Kahdesti kastettu
• Kuin vaahteranlehtiä iholla
• The Crowning Glory of Calla Lily Ponder
• Kuinkas sitten kävikään?

Ja ehkä ihan kaikkein, kaikkein kaunein on kyllä Astrid Lindgrenin surullisen sadun nimi:

Soittaako lehmus, laulaako satakieli?

Aivan upea nimi. Oih.

Kirjahyllykeskiviikko: G niin kuin Garland, Golding, Goodman...

G:n kohdalla minulla tuntuisi olevan aika paljon kirjoja, mutta monia vielä lukemattomia. Katsotaanpa lähempää:

Claudie Gallay: Tyrskyt; Rakkaus on saari. Ranskalaisnaisen melko äskettäin suomennetut romaanit ovat minulla vielä lukematta. Muissa blogeissa niitä on käsitelty senkin edestä (en valitettavasti ehdi nyt linkittää ketään, mutta Google löytää). Aion kyllä lukea nämä, mutta mitenkään innosta kirkuen en sitä odota. En tiedä, mikä angsti minulla on keskieurooppalaista kirjallisuutta kohtaan, mutta sellainen iloisen ennakkoluuloton asenne, että "emmie kuitenkaan tykkää..." yllättää helposti, jos harkitsen esimerkiksi ranskalaisen tai saksalaisen romaanin lukemista. Siksipä aion lukea molempia tänä vuonna. (Tyrskyjen kannesta muuten huomaa taas, miten "huolellisesti" kohtelen kirjojani: kuuma lautanenko se on siinä levännyt?)

John Galsworthy: Forsytein taru. Tämä on melko tuore heräteostos kirjakerhon alesta. Katsoin tämän tv-sarjana (Granada 2002) joskus Yle Teemalta ja pidin. Muutenkin aikakausi, sijainti ja aiheet osuvat niin sanotusti ytimeeni, joten vähän ihmettelen, miten en ole tätä tullut vielä lukeneeksi. Saa nähdä, koska ehdin tämän pariin. Onko joku muu lukenut Forsytein tarun?

Gabriel García Márquez: Rakkaudesta ja muista riivaajista. En ole varma, mistä olen tämän saanut, mutta epäilen vähän entisen poikaystäväni äitiä, jolla oli tapana ostaa minulle paljon kirjoja. Luin tämän kuitenkin vasta viime vuosikymmenen puolivälissä ja toistaiseksi tämä on ainoa teos tältä kirjailijalta, jonka olen lukenut. Romaani oli vähän outo, mutta hyvä. Taidokas ja vaikuttava, muttei nyt kuitenkaan ihan minun tyyliseni.


Kiinnostaisi, ovatko García Márquezin aiemmat ja/tai kuuluisammat teokset hyvinkin samanlaisia - tai erilaisia - kuin tämä?

Alex Garland: Laguuni. Tämänkään kirjan päätymistä hyllyyni en muista, mutta tästä pidin kyllä todella paljon. Kyseessä on hyvin juonivetoinen ja siten aika kevyt välipalakirja, joka jännityselementtiensä vuoksi todella tempaa mukaansa, mutta kevyeksi viihteeksi en tätä kuitenkaan luokittelisi. Kirja onkin ollut hyvin suosittu, kulttiasemaan oikeastaan jo noussut. Laguunista kohulla tehty elokuva The Beach (kirjan alkukielinen nimi), pääosassaan Leonardo DiCaprio, ei valitettavasti yllä lähellekään kirjan tasoa. Suosittelen lämpimästi jännittävää, vähän karmivaakin, mutta hyvää kirjaa etsivälle. Eräänlainen aikuismuunnelma Kärpästen herra -klassikosta, johon pääsen pian.

Anna Gavalda: Kimpassa. Hyvin kauniskantinen kirja, jonka arvelin lukevani pian sen saatuani rakkailta ystäviltäni, muistaakseni tupaantuliais- tai synttärilahjaksi yli viisi vuotta sitten. Mutta enpä ole vieläkään lukenut. Johtunee tuosta mainitusta, omituisesta Keski-Eurooppa-angstista ja/tai kirjan paksuudesta. Gavaldastakin kuului ensin pelkkää hyvää, mutta sitten aloin lukea huonojakin arvioita, ja sekin on kai sammuttanut intoa tarttua tähän. Mutta kyllä minä vielä.

William Golding: Kärpästen herra. Yksi lempiklassikkojani. Taisin nähdä tästä ensin elokuvaversion, joka on sekin jäänyt vahvasti mieleeni, ja jonka jälkeen oli pakko hankkia kirja. Kärpästen herra on loistava kuvaus ihmisen todellisesta luonnosta ja murenevasta moraalista sivistyneen pinnan alla. Romaanissahan kuvataan lapsia, mikä tekee siitä kahta ovelamman ja myös kauheamman. Ainahan sitä toistellaan, että lapset ovat julmia, ja mitenkäs myöhään se empatiakyky kehittyykään. Onhan tämä vähän pelottava kirja, samalla tavalla kuin Laguuni, muttei mielestäni mitenkään epärealistinen. Tällaiselle psykologista luotausta (joko kirjailijan tai omasta toimesta) rakastavalle tämä on huippu.

Allegra Goodman: The Cookbook Collector. Viime kesän Amerikan matkalla minulla oli hyvin vähän rahaa, joten harkitsin tarkkaan, mitkä pari uutta kirjaa antaisin itseni ostaa. Toinen oli Kathryn Stockettin The Help (suom. Piiat), jonka nimesin parhaaksi viime vuonna lukemakseni kirjaksi, ja toinen oli tämä.


The Cookbook Collector ei päässyt ihan samalla viivalle The Helpin kanssa, mutta ei tämäkään huono kirja ollut. Minua kiehtoi tässä moni asia (kauniin kannen lisäksi). Esimerkiksi se, että kirja kertoo sisaruksista, ja että sitä kuvailtiin muistaakseni New York Timesisssa moderniksi Jane Austen -kirjaksi. Ja kyllä, romaanissa oli austenmaisia piirteitä, etenkin Järki ja tunteet tuli mieleen. Harmi, kun unohdin miespäähenkilön lempimieshahmojen postauksesta, sillä hänessä on Darcy-ainesta - taas vuorostaan Ylpeydestä ja ennakkoluulosta. Goodman kirjoittaa kaunista kieltä ja romaanissa on ihan hieno tarina, mutta joku henki tästä jäi mielestäni puuttumaan. Ehkä siinä oli sitäkin, että yhtenä juonteena oli vuosituhannen vaihteen IT-kuplan puhkeaminen, mikä ei minua niin hirveästi kiinnostanut.


Goodmanin aiemmat(kin) romaanit ovat kyllä niittäneet paljon kiitosta, mutta niitä ei ole suomennettu.

Nadine Gordimer: Luonnonoikku. Tämänkin olen varmasti saanut ex-anoppikokelaaltani, mutta tätäkään en ole lukenut. En oikeastaan tiedä miksi. Ehkä pelkään kirjailijan palkittua mainetta ja vakavaa aihetta? Tai tyylitöntä kantta? Heh, tämän G-postauksen perusteella minusta saa muuten todella viihteellisen lukijan kuvan! Keskieurooppalainen pelottaa, paksu kirja pelottaa, Nobel-palkinto pelottaa, vakava aihe pelottaa, ruma kansi pelottaa... Mutta mukaansatempaava trilleri se vasta onkin jotain! :D 


No ei, tämän kirjan aiheen pitäisi olla juuri minua itseäni, eli etnisten ryhmien väliset jännitteet ja epäoikeudenmukaisuudet. Olisi siis aika ja syytä lukea vihdoin tämäkin. Onko Gordimer muille tuttu?

Gerald Green: Polttouhrit. En ole varma, olenko lukenut tämän. Minulla on mielikuva, että olen lukenut ainakin osan, ja että olen katsonut tv-sarjastakin ainakin osan, mutta mitään kokonaiskuvaa kummastakaan versiosta ei aivojeni sopukoista löydy. Muistan Polttouhrit parhaimmin siitä, että äitini on lapsuudessani kauhistellut teosta, tarinaa ja sitä myötä tietysti historiaa. Ehkäpä minua kiellettiin joskus katsomasta tätä telkkarista? Teoksen kirjallisesta tasosta minulla ei ole mitään ennakkotietoa, mutta olen kuitenkin ajatellut tämän joskus lukevani, sillä holokaustista ei kai voi koskaan lukea liikaa.


Tämän nimenomaien repaleisen niteen olen ostanut tai ottanut näköjään Olarin kirjaston poistomyynnistä tai -korista. Eli todennäköisesti 2000-2001, jolloin Olarissa asuin. Hauskinta kirjassa on kannessa oleva virhe kirjailijan nimessä: siinähän lukee Gerald Creen! Aikamoinen lapsus kustantamolta, soo soo.

Sara Gruen: Vettä elefanteille. Tätä on käsitelty aika paljon viime aikoina blogeissa (enkä edelleenkään ehdi linkittää, sorry), ja olen sanonut varmaan jokaisessa saman, eli että tämä oli minusta hyvä kirja, mutta olin kuullut tästä niin paljon ennakkohehkutusta, että petyin kuitenkin. Romaanissa ei ole mitään suurta vikaa, mutta mielestäni se ei ollut mikään elämää suurempi teos. Ihan mielelläni katson joskus kirjasta tehdyn, tuoreen elokuvan - kunhan siinä ei näytetä kirjassa kerrottua eläinten kaltoinkohtelua.


Sain tämän aikanaan tuoreeltaan töitä varten, mutta se jäi kuitenkin silloin lukematta. En tiedä, mitä mieltä olisin silloin ollut, kun en ollut kuullut vielä mistään tämän olevan "maailman paras kirja". Nyt (viime vuonna) lukiessani vain odottelin, milloin tarina tempaa minutkin vastustamattomasti mukaansa, mutta ei se temmannut. Ja silti romaani oli keskivertoa parempi. Voin aivan lämpimästi ja vilpittömästi suositella mukavaa lukuromaania etsiville.

Päivä 27: Yllättävin juonenkäänne tai loppuratkaisu

Kuva on taas viime kesältä ja osui silmään, kun yritin etsiä yllättävyyttä kuvaavaa otosta. :)

Taidan lukea aika vähän kirjoja, joissa on yllättäviä juonenkäänteitä tai loppuratkaisuja. Mutta nämä kolme tulivat nyt mieleen.


Niccolò Ammaniti: Juhla alkakoon. Tässä oli niin mielikuvituksellinen juonenkäänne, ettei sitä olisi parhaallakaan tahdolla voinut arvata. Mitä nyt se taitaa lukea teoksen takakannessa *pyörittää silmiään*, mutta minä luin tämän aikanaan vedoksena ilman paljastavia tekstejä, enkä voinut kuin nauraa tarinassa tapahtuvalle käänteelle. Muutenkin hauska ja erikoinen kirja, josta kerroin enemmän täällä.


Pirjo Hassinen: Suistola. En enää muista tarkalleen, kuinka salailtu tai yllättävä kirjan yksi tai muutamakin oleellinen osanen oli, mutta sen muistan, että tarina rakentui ainakin hieman arvoituksellisesti ja epätavanomaisesti, mikä oli ihan piristävää. Suistola oli kiitollinen teos kirjallisuuskurssin tulkintatehtäviä varten - ja tämä vastaus taitaa olla vielä sekavampi ja tulkinnanvaraisempi kuin itse kirja...


Lionel Shriver: Poikani Kevin. Monesti esiin tullut lempikirjani, joka ei ole leimallisesti juonenkäänteisiin nojaava, mutta jossa kuitenkin on lopussa ainakin minut ällistyttänyt yllätys (hih, ihana sanapari: ällistyttänyt yllätys).


Ihan muuna asiana: Minulle tulee sähköpostiin amerikkalaisen Publishers Marketplacen uutiskirje Publishers Lunch, josta on joskus kiva bongailla tulevia teoksia. Nyt huomasin Elif Shafakin Rakkauden aikakirjasta pitäneiden iloksi, että häneltä ilmestyy tänä vuonna (alunperin Iso-Britanniassa) uusi romaani Honor. Minulla on Rakkauden aikakirja vielä lukematta, mutta odotan sen kimppuun pääsemistä kovasti. Tämä Honorkin kuulostaa mielenkiintoiselta - sitä en vielä tiedä, ostetaanko tai onko sen käännösoikeudet ostettu Suomeen. 


Kirja kertoo puoliksi turkkilaisesta ja puoliksi kurdilaisesta maahanmuuttajaperheestä 1970-luvun Lontoossa. Teemoina ovat perheen keskeinen lojaalisuus ja siitä nousevat haastavat moraalikysymykset, sekä paradoksaalinen tapamme satuttaa usein eniten juuri rakkaimpiamme. Lisäksi romaani kertoo musiikista, uskosta ja - lopulta - vapahduksesta. Näin siis Publishers Marketplacen mukaan. Lisää kirjasta voi lukea Elif Shafakin agentuurin, Curtis Brownin, sivulta.


Toinen kirjailija, jota en ole vielä lukenut, mutta josta toivon pitäväni, on Jennifer Egan. Hänen uusin romaaninsa A Visit from the Goon Squad, voitti äskettäin mm. Pulitzer-palkinnon, ja nyt luin ilokseni, että HBO on ostanut sen oikeudet tehdäkseen kirjasta tv-sarjan. HBO on tehnyt suunnilleen jokaisen lempitelevisiosarjani, joten odottelen kovasti, mitä he saavat Eganin romaanista aikaan. Ja sillä välin aion lukea ainakin sen The Keep -romaanin, joka on jo hyllyssäni.

Päivät 22-26

Kuva on viime kesältä ja liittyy aiheeseen korkeintaan kuvatessaan mahdollisesti  rämpimistä sairastamis-, juhlapyhä- ja blogihaasteviidakossa. :)

Pääsiäinen on ohi ja nyt valmistaudutaankin jo vappuun. Ilma on kuin kevään kaunein morsian, joten minäkin olen viettänyt suuren osan tästä päivästä takapihalla lukemassa ja pudonnut sitä myöten yhä pahemmin kirjablogimaailman kärryiltä. Toisaalta oletan, että moni muukin on tehnyt juhlapyhinä ja aurinkoisen lämpiminä päivinä muuta kuin päivittänyt blogiaan. Toivottavasti kaikki ovat päässeet tavallaan nauttimaan sekä arjen katkeamisesta että kevätauringosta!


Me siis lähdimme lopulta Joensuuhun vasta perjantaina Stellan vatsataudin vuoksi. Ehdimme viettää tosi hauskan illan lähipiirin kesken, kunnes juuri ennen nukkumaanmenoa oli Danin vuoro antaa ylen. Mitä jatkui hyvin tiheästi seuraavaan aamupäivään saakka. Lapsilla on kuitenkin ihmeellinen kyky säilyä pirteinä ja hyväntuulisina sairainakin, eikä Danikaan tuntunut juuri kärsivän vatsataudistaan. Lauantaina ehdittiin sitten nauttia ulkoilusta ja isompien lasten kanssa käytiin elokuvissakin katsomassa Rio.


Sunnuntaina alkoi vuorostaan minusta tuntua puolenpäivän aikaan, että olen ollut liikaa auringossa, ja siirryin potemaan heikotusta sisätiloihin. Niinhän siinä kuitenkin oli käynyt, että vatsaflunssa oli tarttunut minuunkin, ja muutamaa tuntia myöhemmin myös Teemuun. Siskoni miehineen hoiti jo tervehtyneitä lapsiamme meidän potiessa kurjaa oloamme sängyn pohjalla. Maanantaina ajelimme vielä hieman kalpeina kotiin, mutta nyt alkaa vähitellen ruokakin maistua. Ehdimme tartuttaa taudin myös siskoni mieheen ja lapsiin, joten sinällään päätöksemme matkustaa riskistä huolimatta oli väärä, mutta toisaalta pääsiäiseen ehti sisältyä monia hyviäkin hetkiä, ja kotiinjääminen olisi harmittanut toisella tavalla. Etenkin lapsillemme, eli serkuksille, on ihana suoda tapaamisia aina kuin mahdollista, mikä ei ole kovin usein pitkän välimatkan vuoksi.


Perinteiseen tapaan en ehtinyt sukuloidessani paljon lukea, mutta jotakin kuitenkin. Lisäksi lainasin iskän hyllystä Juhani Ahon Panun ja isosiskoltani Katja Kallion Syntikirjan sekä Anna-Leena Härkösen Avoimien ovien päivän.


Nyt yritän vastailla lyhyesti huhtihaasteen rästiin jääneisiin kysymyksiin:


Päivä 22: Suosikkisi omistamistasi kirjoista
Tämä on (tavallaan) helppo, sillä omistan kaikki kolme aiemmin mainitsemaani lempikirjailijoideni parasta kirjaa, sekä myös lempikirjani lapsuudestani. Toki voisin spekuloida sillä, onko joku yksittäinen kirja silti näitä parempi, mutten nyt lähde siihen. :)


Päivä 23: Kirja, jonka olet halunnut lukea jo kauan, muttet ole vieläkään lukenut
Vastaan tähän luettelemalla muutaman klassikon, jotka olen vilpittömästi halunnut jo kauan lukea (en vain velvollisuudentunnosta) sekä muutaman tuoreemman, kotimaisen teoksen, jotka samoin paitsi pitäisi ehdottomasti olla jo luettuna myös todella haluaisin lukea (ja luenkin mahdollisimman pian).


Ensimmäiseen kategoriaan kuuluvat F. Scott Fitzgeraldin Kultahattu, Gustave Flaubertin Rouva Bovary sekä Harper Leen Kuin surmaisi satakielen. Toisessa kategoriassa minua tuijottavat syyttävästi ja samalla houkuttelevasti Riikka Pulkkisen romaanit Raja sekä Totta, ja Sofi Oksasen menestysteos Puhdistus.


Päivä 24: Kirja, jonka toivoisit useampien lukeneen
Vastaan tähän Jonathan Safran Foerin Eläinten syömisestä. Tulen bloggaamaan teoksesta (vihdoin) pian, mutta toivoisin kaikkien ihmisten lukevan tämän ja menettävän yöunensa, niin kuin minäkin menetin, sillä se tekee joskus hyvää ja herättää kyseenalaistamaan itsestäänselvyyksinä pitämiämme tottumuksia.


Päivä 25: Henkilöhahmo, johon voit samastua eniten
Tähän ei ole helppoa ja yksiselitteistä vastausta, mutta totean pitäneeni lempikirjailijoiksi nimeämieni naisten teoksista varmaankin suurelta osin juuri siksi, että olen pystynyt samastumaan pitkälti niiden realistisen oloisiin päähenkilöihin. Tästä postauksesta löytyy muitakin samastumiskohteita.


Päivä 26: Kirja, joka muutti mielipiteesi jostakin asiasta
James V. Smithin You Can Write a Novel sai nimensä mukaisesti minut uskomaan, että osaisin ja voisin todella kirjoittaa romaanin. Se ei ole varmaankaan paras olemassaoleva kirjoitusopas, mutta riittävän hyvä vakuuttamaan minut kyvyistäni ja muutenkin sopiva sysäämään minut alkuun.

Pitkä poistoperjantai

Hyvää pitkäperjantaita! Tänään poistovuorossa on alkuvuoden uutuuskirja, Jouko Sirolan Etsijä ja hänen neljätoista elämäänsä (Teos). Sain tämän työtehtävän takia, mutta se peruuntui, ja pelkään pahoin ettei minulla tule ainakaan tarpeeksi nopeasti tartuttua tähän mielenkiintoisen oloiseen teokseen ennestään pitkästä lukulistasta johtuen. Parempi päästää kirja toiseen kotiin ihmiselle, joka haluaa minua kiihkeämmin päästä sen maailmaan.


Kustantaja kuvailee teosta seuraavasti:

"Raju kuvaus maailmasta, joka on samaan aikaan täysin vieras ja pelottavan tuttu.



Etsijä asuu kuolleessa kaupungissa eikä nuku koskaan, sillä hän menehtyy joka päivä väkivaltaisesti ja herää aamulla uutena ihmisenä, vailla menneisyyttä ja muistikuvia.



Hän herää toimistostaan, kuten kuka tahansa toimistotyöntekijä, ja ryhtyy päivän töihin. Hänen toimistoonsa tulee toisinaan asiakkaita, jotka pyytävät apua. Avun tarpeet tuntuvat olevan kuolleiden kaupungissa kovin erilaisia, epäilyttäviäkin.



Etsijä tapaa viehättävän suuren naisen, matkaa silmänsä sulkemalla sisäiseen kellariin, tukkii kohtalokkaan vuodon, joutuu vallankumouksen pyörteisiin, kohtaa noidan sekä tämän ahdistelemia lapsia ja erään klovnin, jolla vitsit eivät ole vähissä. Etsijä joutuu myös kohtaamaan kuolleiden kaupungin taivaassa asuvia hallintopäälliköitä, enkeleitä, talousjohtajia ja budjettien kymmenpäisiä laskijoita.



Tarina tarinalta kuolleiden kaupunki saa yhä enemmän värejä ja Etsijän elämä alkaa saada tarkempaa merkitystä. Tosin kuolleiden kaupungissa elämän tarkoitus on hieman kyseenalainen juttu.



Jouko Sirolan romaani Etsijä ja hänen neljätoista elämäänsä on raju kuvaus maailmasta, joka on samaan aikaan vieras ja pelottavan tuttu. Se on surrealistinen ja absurdi yhteiskunnallinen kokoelma tarinoita. Se hirvittää ja naurattaa, ei jätä rauhaan."

Blogeissa en muista tätä nähneeni, mutta arvionsa ovat kirjoittaneet esimerkiksi Hesari sekä Aamulehti.

Arvontaan ilmoittautumisaikaa on torstaihin 28.4. klo 17.00 saakka ja ilmoitan voittajan viimeistään perjantaina 29.4. Arpalipukkeita saa yhden kustakin seuraavasta toiminnasta: kommentoimalla tätä kirjoitusta ilmoittaen haluavansa mukaan arvontaan, olemalla mukana blogin oikean sivupalkin lukijaraadissa tai liittymällä siihen, linkittämällä tämän arvonnan oman bloginsa sivupalkkiin. Yhteensä voi siis saada jopa kolme lipuketta.

Onnea arvontaan ja leppoisaa pääsiäisen jatkoa!

Päivä 21: Lempikirjasi lapsuudestasi + arvontavoittaja

Meidän pääsiäisaikataulumme vähän muuttuivat, kun Stella alkoi eilen illalla oksentaa. Meillä ei ole koskaan aiemmin ollut vatsatautia, mutta kaipa tämä sellainen oli. Emme sitten uskaltaneet lähteä Joensuuhun pääsiäisenviettoon vielä tänään, niin kuin alkuperäiseen suunnitelmaan kuului. Nyt Stella voi jo paljon paremmin, emmekä me muut ainakaan toistaiseksi oireile lainkaan *kop, kop*, joten tarkoitus on startata auto huomenna aamutoimien jälkeen.


En ehtinyt eilen illalla tehdä paljon muuta kuin hoivata potilasta ja pestä oksennusta erinäisistä kodin tekstiileistä, joten suurin osa suunnittelemistani ajastetuista postauksista viikonlopulle jäi tekemättä. Poistoperjantain kirjailmoituksen ehdin tehdä ja se tulee ulos huomenna perjantaina aamusta. Sen jälkeen blogi hiljenee maanantai-iltaan tai tiistaihin saakka. Otan haasteessakin sitten kerralla useamman päivän kiinni. Onneksi siellä näytti olevan sellaisia aiheita, että lyhytsanaisuus tullee olemaan helppoa jopa minulle.

Astrid Lindgren. Kuva: Wsoy.fi

Tämänkin päivän aihe, lempikirjani lapsuudestani, on aika helppo. Voin ilman epäilystä mainita yhden kirjailijan, ja hän on Astrid Lindgren. Muut parhaat, kuten Tove Janssonin muumeineen tai A.A. Milnen Nalle Puh -jengeineen löysin vasta teini- tai aikuisiällä. Suurimmat suosikkini jumalatar Lindgrenin teoksista lienevät Marikki-kirjat, ja täytyy mainita myös Melukylän sekä Saariston lapset. Kesäkumpu (Marikin kotipaikka) ja Melukylä ovat olleet olemassa minulle aina. Niin pienestä saakka niitä on minulle luettu tai olen itsekin lukenut (opin lukemaan jo 3-vuotiaana), etten muista aikaa ilman niitä. Saariston lapsia taisin katsella telkkarista ensin, mutta kirjat luin vasta kouluiässä, ja mieleeni on jäänyt hyvyyden lisäksi myös surullisen itkettävät kohdat, etenkin se, kun maailman herttaisinta Laivuri-koiraa epäiltiin kanin taposta ja se meinattiin lopettaa. :'-(


Yksittäisistä saduista tärkeimpiä Lindgrenejä ovat olleet esimerkiksi Kultasiskoni sekä Päivärinne, mutta myös lukuisat, lukuisat muut kuvakirjat ja lasten romaanit ovat ikuisesti sydämessäni. Ainoastaan enemmän pojille suunnatut tarinat taisin ohittaa lapsena aika nopeasti, mutta muuten voin sanoa, että koko Lindgrenin uskomattoman laaja tuotanto on paitsi erittäin hyvää myös minulle todella rakasta.

Kaikesta tästä huolimatta nostan yksittäisenä lapsuuden lempikirjana korkeimmalle Marjatta Kurenniemen Onnelin ja Annelin. Kyseinen kirja on ollut monelle muullekin uskomaton elämys, mutta salaa tiedän, että kyllä se lopulta kosketti juuri minua kaikkein maagisimmalla tavallaan. ;) Minulla on hyllyssäni tuo Kootut kertomukset, mutta ihanin on nimenomaan sarjan ensimmäinen kirja, Onnelin ja Annelin talo, jossa tytöt taianomaisten sattumien kautta saavat itselleen itkettävän suloisen oman talon, jossa on juuri heille sopivia kauniita huonekaluja ja esineitä. Talon ja naapuruston ensikuvailu lienee se kaikkein hienoin pätkä kirjasta, joka on jäänyt lähtemättömästi mieleeni, ja jota yksittäisenä muistona ja kokemuksena ei ohita mikään. Maija Karman suloinen kuvitus on erottamaton osa tuota kokemusta.


No niin, se siitä nostalgiapläjäyksestä. Sitten on aika julistaa viime viikon poistoperjantain voittaja. Turkka Hautalan Paluu-romaanin itselleen voittaa...


Katriina! 


Joka muuten niin hauskasti sanoi arvontaan ilmoittautuessaan, että hänen täytyy saada tämä kirja, koska sen kirjoittajan veli on hänen entinen luokkatoverinsa. :D Oikeaan osoitteeseen siis epäilemättä meni. Onnea voittajalle! Ilmoitathan profiilistani löytyvään sähköpostiini osoitteen, johon voin kirjan lähettää.

Ja nyt tämä on viimeinen kirjoitukseni ennen pääsiäistä tai sen aikana, jos kaikki menee hyvin, joten haluan toivottaa kaikille oikein mukavaa, lempeää, suklaista ja munarikasta pääsiäisviikonloppua! Jos käy niin huonosti, että matkamme kotiseudulle Pohjois-Karjalaan peruuntuu kokonaan, saatan hyvinkin roikkua täällä kiusananne pitkin pääsiäistä. Muuten tapaamme ensi viikon alkupuolella.


Kuva on viime sunnuntailta Stellasta, joka on juuri palannut naapureita virpomasta ja  on ekstaasissa keräämästään hurjasta sotasaaliista (jota syödään varmasti vielä kesälläkin).

Kirjahyllykeskiviikko: F niin kuin Fagerholm, Forsgren, Franzén, Fredriksson...

Kuvasta puuttuvat ystävällä lainassa olevat Carita Forsgrenin Kolmen kuun kuningatar sekä Peter Franzénin Tumman veden päällä

No niin, nyt on vuorossa kirjain, jonka kohdalta minulla löytyy paljon lemmikkejä. Aletaanpa purkaa saldoa:

Monika Fagerholm: Ihanat naiset rannalla (Otava 1994). Tätä olen hehkuttanut usein aiemminkin täällä ja muissa blogikeskusteluissa. Fagerholmin muusta tuotannosta ilmeisesti kovasti poikkeava (itse olen lukenut vain osan Diivaa tämän lisäksi) on jäänyt mieleeni yhtenä parhaimmista lukemistani romaaneista. Lukemisesta on aikaa, enkä osaa eritellä enää hyvin sen viehätystä, mutta miljöö, tunnelma, tarina ja henkilöhahmot ovat kerrassaan eläviä, hurmaavia ja mielenkiintoisia. Minun pitäisi lukea tämä ehdottomasti uudelleen, vaikken yleensä sellaista harrasta. Moni muukin rakastaa tätä, mutta jos jollakin on kirja vielä lukematta, niin lukekaa, lukekaa! Kesällä voisi olla sille ihana aika.


Ihanista naisista rannalla on blogannut ainakin Sanna. 

Janet Fitch: Valkoinen oleanteri (WSOY 1999). Mainitsin tämän aliarvostetuimpien teosten listallani, vaikken tiedä, onko kirja oikeasti aliarvostettu. En seurannut sen julkaisuaikana kirjakeskusteluja tarkasti ja nyt ehkä omassa hyllyssäni oleva leffakannellinen pokkari antaa itselleni liian halvan kuvan tästä romaanista.


Niin kuin tuossa aiemmin mainitsin, tämä on hieman melodramaattinen ja aika amerikkalainen teos, mutta hyvin koskettava ja kiinnostava kertomus äidin ja tyttären intensiivisestä sekä vaikeasta suhteesta, ja tytön kasvusta monessa varjossa ja vaaranpaikassa. Suosittelen siihen hetkeen, kun haluaa lukea hyvän, vaikuttavan ja viihdyttävän kirjan, muttei kaipaa ylimääräistä aivojumppaa.

F. Scott Fitzgerald: The Great Gatsby ja Kultahattu (Otava 1959, alkup. 1925). Minulla on jo kauan ollut halu lukea klassikko Kultahattu, ja ostin sen alkukielisenä pokkarina vuosia sitten. Koskaan en kuitenkaan saanut sitä aloitettua. Paitsi sitten kerran, mutta jostain syystä, jota en enää muista, lukeminen keskeytyi ja jäi ihan muutaman sivun jälkeen. Vähintään osasyynä lienee ollut mukaansatempaamaton alku.


Joskus paljon myöhemmin näin käytetyn ja käännetyn Kultahatun myytävänä ja päätin ostaa sen siltä varalta, että lukemisen töksähtäminen johtui liian vaikeasta englannista. Tästäkin on jo kauan, mutten ole aloittanut kirjaa vielä suomeksikaan. Vaikka tämä on yksi niistä muutamista klassikoista, jotka ihan todella haluaisin lukea ilman velvollisuudentunteita (muita ovat ainakin Kuin surmaisi satakielen ja Rouva Bovary). Ehkä jonain kauniina päivänä.

Carita Forsgren: Kolmen kuun kuningatar (Otava 2009), Auringon kehrä (Otava 2010), Jänistanssi (Otava 2011). Luin Forsgrenin esikoisen pari vuotta sitten ja pidin ihan yllättävänkin paljon. En hingu historiallisten romaanien perään enää samalla tavalla kuin nuorempana, mutta tämä oli hyvin mielenkiintoinen ja tuoreella tavalla toteutettu. Kansikin on muuten ihana. Olen kirjoittanut kirjasta enemmän tänne (huomaa myös seurannut keskustelu), ja tästä on blogannut ainakin Amma. 


En ole vielä lukenut Forsgrenin seuraavia teoksia: toista historiallista romaania Auringon kehrä tai nykyaikaista trilleriä Jänistanssi, mutta pyhä tarkoitukseni on päästä niiden pariin tänä keväänä tai viimeistään kesällä. Auringon kehrän ovat lukeneet ainakin anni m. ja Amma, ja samojen naisten blogeista Oota mä luen tän eka loppuun ja Amman lukuhetki löytyvät arviot myös Jänistanssista.

Karen Joy Fowler: Jane Austen -lukupiiri (WSOY 2005). Olin tästä kirjasta todella innoissani etukäteen. Hei, mikä voisi mennä vikaan: aiheina Jane Austen, lukeminen ja erilaisista ihmisistä koostuva kerho, jota kuvaillaan amerikkalaisen sujuvasti. No, jokin meni, vaikka tämä kuulostaa eräänlaiselta unelmakirjalta minulle. Ei se suorastaan huono ollut, mutta aika mitäänsanomaton. Pidän näistä suht keveistä women's fiction -jenkkiromaaneista  - silloin kun ne ovat hyviä, niin kuin vaikka tuo Valkoinen oleanteri tai Jumalaiset jajasiskot, josta kirjoitin täällä. Mutta tämä ei upeasta aiheestaan huolimatta säväyttänyt. Tai ehkä juuri siksi. Ehkä odotin liikaa. Hyllyyni se on saanut jäädä, koska on sopiva ja kuitenkin tarpeeksi hyvä lainattavaksi ystäville, jotka kaipaavat lempeää kirjaa.

Onpa muuten kerrassaan rähjääntynyt kansi kirjassani!

Peter Franzén: Tumman veden päällä (Tammi 2010). Monet positiivisesti yllättänyt suomalaisen tähtinäyttelijän esikoisromaani, josta minäkin pidin hyvin, hyvin paljon. Yksi parhaita viime vuonna lukemiani kirjoja. Franzén osaa kirjoittaa erinomaisen hyvin, ja vaikea lapsikertoja sekä -näkökulma toimivat tässä kirjassa luontevasti. Pieni Pete tarkkailee ympäristöään ja reagoi sen muutoksiin sekä uhkiin usein fyysisesti. Aistit ovat tässä kirjassa käytössä. Aihe on aika ikävä: Peten isäpuolen alkoholismi ja väkivaltaisuus, sekä niiden vaikutus muuhun perheeseen, mutta kirja ei ole liian ahdistava tai toivoton. Petellä on elämässään ihana pikkusisko sekä turvallisia aikuisia, kuten äiti ja upeat isovanhemmat. Isälläkin on hyvät hetkensä - eihän kukaan yksiselitteisesti paha ole oikeassa elämässä tai hyvässä kirjallisuudessa - ja muutenkin lapsen, ihmisen tapaan Pete myös unohtaa ja keskittyy välillä ihan muihin asioihin. Lapsen elämään, sen pieniin riemuihin.

Franzén osoittaa lahjansa kirjoittajana tällä romaanilla, mutta omaelämäkerrallisuudesta johtuen on vaikea sanoa, kuinka hyvin hän onnistuu jatkossa muiden aiheiden kanssa.

Tästä bloganneita: Kirjapeto, Katja, Zephyr, Jori.

Marianne Fredriksson: Anna, Hanna ja Johanna (Otava 1998), Marian evankeliumi (Otava 2000), Muuttolinnut (2001). Luin Anna, Hanna ja Johannan varmaan aika pian sen ilmestyttyä, eli yli kymmenen vuotta sitten, ja ihastuin totaalisesti. Se on takuulla yksi parhaita lukemiani romaaneja, mutta erikoista on, etten muista miksi. En muista kirjasta juuri mitään. Idean, toki. Se kertoo kolmen sukupolven naisista (aina kiinnostava ja hedelmällinen lähtökohta fiktiolle). Muistan myös maantiedettä (Pohjois-Ruotsi) ja tunnelmaa. Myllyn. Väkivaltaa. Mutten paljon muuta. Sukupolvien myötä taidettiin siirtyä kaupunkiin, ehkä etelämmäksi. Tukholmaan saakka?

Muistikatkoksesta huolimatta luotan siihen, että rakastaisin tätä väkevää kirjaa yhä edelleen. Tämä etenkin tulisi lukea uudelleen! Erikoista on myös se, etten ole lukenut Fredrikssonin muita romaaneja tuon jälkeen, vaikka niitä on suomennettu useita. Olen huomannut, että joskus minulle on käynyt noin, kun olen oikein vaikuttunut jostakin kirjasta. Ehkä pelkään, etteivät kirjailijan muut teokset voi yltää samalle huipulle. Tai ehkä en vain halua edes verrata. En tiedä. Silti ostin vähän aikaa sitten nuo kaksi muuta Fredrikssonia, kun ne sattuivat silmään kirjaston poistomyynnissä pilkkahintaan. Aion lukeakin. Ja myös Anna, Hanna ja Johannan uudelleen. Siitä on muuten ihan äskettäin blogannut Jenni.

On tämä kyllä aikamoista: samasta kirjaimesta löytyy kolme ihan kärkikaartiin asettuvaa romaania: Ihanat naiset rannalla, Tumman veden päällä sekä Anna, Hanna ja Johanna, ja lisäksi mukaan mahtuvat vielä erittäin hyvät Valkoinen oleanteri ja Kolmen kuun kuningatar. Hieno kirjain tämä F!

Lähdemme huomenna aamulla ajamaan pääsiäisen viettoon Joensuuhun, josta palaamme maanantai-iltana. Yritän ehtiä kirjoittaa ja ajastaa nyt joitakin postauksia liittyen lähinnä huhtihaasteeseen sekä poistoperjantaihin, mutta aika hiljaista blogissa varmaan tulee olemaan usean päivän ajan. En myöskään todennäköisimmin ehdi vastailemaan kommentteihin tai lukemaan muiden blogeja, mutta ensi viikolla sitten taas. Nyt toivotan kaikille suklaan makeaa ja muutenkin mukavaa pääsiäistä - ja tietenkin toivon, että käytte vielä sankoin joukoin kommentoimassa ja kertomassa omista F-kokemuksistanne kirjamaailmassa.