tiistai 19. huhtikuuta 2011

Päivä 19: Lempikirjasi, josta on tehty elokuva

Tämän päivän otsikko oli minusta monitulkintainen: Favourite book turned into a movie. Tarkoittaako se parasta niistä kirjoista, joista on tehty elokuva, vai lempikirjaasi, josta on tehty elokuva - vai jopa elokuvaa lempikirjastasi? No, päätin käsitellä tässä niitä lempikirjojani, joista on tehty myös hyvä elokuva.


Usein moniosainen televisiosarja antaa paremmat mahdollisuudet kirjalle, sillä on selvää, että satoja sivuja tekstiä on hyvin vaikea saada tyydyttävästi mahtumaan parin tunnin elokuvaa. Tässä ei kysytty tv-sarjoista, mutta listaan silti muutaman mieleen jääneen:

  • Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo (Pride and Prejudice) (BBC 1995)
  • Anne B. Ragde: Berliininpoppelit (Berlinerpoplene) (NRK 2007)
  • Kalle Päätalo: Elämän vonkamies (Iijoki-kirjasarjan alku) (YLE 1986)
  • Astrid Lindgren: Marikki (Madicken) (SF 1979), Melukylän lapset (Alla vi barn i Bullerbyn) (SF 1987), Saariston lapset (Vi på Saltkråkan) (SF 1964)
  • L.M. Montgomery: Anna ystävämme (Anne of Green Gables) (CBC 1985)

Osasta on myös elokuvaversiot, mutta minulle nämä ovat olleet tärkeitä nimenomaan tv-sarjoina. Lasten- ja nuortenkirjat taipuvat helpommin niin televisioon kuin valkokankaalle. Niistä löytyy minun mielestäni myös erittäin hyviä elokuvia - jotka on tehty erittäin hyvistä kirjoista. Ainakin J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta tehtiin lopulta uskomattoman onnistuneeksi elokuvatrilogiaksi. Samoin C.S. Lewisin Narnia-kirjat ovat olleet minusta o myös elokuvina. Ja pidin myös P.L. Traversin Maija Poppanen -kirjojen elokuvaversiosta, vaikka kirjalija itse oli siihen kovin tyytymätön. Totta on, ettei se ole yhtä loistava kuin kirjat, mutta elokuva on silti aika ihana, Julie Andrews upea ja laulut erityisen hyviä.

Mieleeni tulee ainakin neljä rakastamaani aikuistenkirjaa, jotka ovat olleet mahtavia myös elokuvina. Joskin kolmessa tapauksessa neljästä olen nähnyt leffan ennen kirjan lukemista, mikä on aina suotuisampi järjestys elokuvaa ajatellen. En osaa varmaksi sanoa, olisinko pitänyt näistä yhtä paljon, jos olisin lukenut kirjat ensin, mutta uskoisin niin:

  • Margaret Mitchell: Tuulen viemää (Gone with the Wind) (Victor Fleming 1939)
  • Alice Walker: Häivähdys purppuraa (The Color Purple) (Steven Spielberg 1985)
  • Richard Yates: Revolutionary Road (Sam Mendes 2008)

Nostan nyt ykköseksi seuraavan kirja-elokuva-parin näiden muiden ohi sillä perusteella, että luin ensin kirjan, johon rakastuin, ja näin vasta sen jälkeen elokuvan, josta pidin silti todella paljon. Valintani on Susanna Alakosken kirjaan Sikalat (Schildts 2007) perustuva elokuva Sovinto (Pernilla August 2010).
Kuva: Ystad.se.
Elokuva ei seuraa kirjaa lainkaan orjallisesti, mutta siinä on tunnistettavasti sama tarina ja tunnelma. Tämä oli yksi harvoista elokuvista, joiden jälkeen oloni ei ole ollut puhdistunut, vaan yhä ahdistunut, vaikka elokuva on ollut mielestäni erinomainen. Kaikki tärkeiden roolien näyttelijät olivat erittäin hyviä ja kuvaus oli oivaltavaa sekä kaikesta rumuudesta huolimatta kaunista. Elokuvasta oli jätetty pois paljon kirjan kauheuksia, mikä on ihan ymmärrettävää, sillä visuaalisina asiat olisivat olleet liian raskaita. Elokuvassa oli kirjasta poiketen kaksi aikatasoa ja tarinaa, ja mielestäni ratkaisu oli hyvin toimiva.

4 kommenttia:

  1. Oi, Ylpeys ja ennakkoluulo on niin ihana sekä paperilla että näytöllä;)

    Odotan kyllä kovasti tuota Sikalat-leffan näkemistä, mutta kirjankin haluaisin lukea. Kumminkohan päin kannattaa tehdä tuossa tapauksessa eli kumpi ensin?

    VastaaPoista
  2. Minulla tosiaan toimi yllättävän hyvin järjestyksessä kirja, leffa, mutta yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että toisinpäin on parempi. Muuten elokuvaan melkein aina pettyy, kirjaan taas harvemmin. Mutta ymmärrän sen, että voi olla ikävä lukea, kun mieli on valmiiksi kuvitettu elokuvan näyttelijöillä sekä lavasteilla.

    Tietyllä tapaa tässä voisi melkein pettyäkin kirjaan, jos katsoo ensin elokuvan, koska kirjassa ei ole tuota toista aikatasoa ja tarinaa. Mutta uskoisin molempien taideteosten kantavan kummin päin tahansa ne nautit. :)

    VastaaPoista
  3. Hienoja kirjoja, sarjoja ja elokuvia!

    Narniasta: Minuun Velhon ja leijonan elokuvaversio ei jostain syystä uponnut yhtään, paitsi Tilda Swintonin huima Valkoinen Velho -look. Sen sijaan telkkarissa joskus varmaan 1980-luvun lopulla esitetty TV-sarja on jäänyt mieleen kultaisina lapsuusmuistoina. En tosin ole varma, uskaltaisinko katsoa sitä uudelleen... entä jos lavasteet ovatkin pahvia?

    VastaaPoista
  4. Luru, minullakin on vahva kokemus Velhosta ja leijonasta telkkarista 1980-luvulla katsottuna - se tuli itse asiassa ennen kirjan lukemista - mutta kyseessä oli animaatioelokuva. En osaa sanoa, millaiselta se tänä päivänä näyttäisi. Lähinnä muistan sen, kuinka kauhean paljon minua itketti, kun Aslan kuoli! :'-(

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...