maanantai 11. huhtikuuta 2011

Päivä 11. Kirja, jota inhosit

Kauhea otsikko! Suorempi käännös olisi kai ollut Kirja, jota vihasit (hated), mutta se kuulosti vielä pahemmalta. Tähän voisi vastata hyvillä mielin vain, jos olisi lukenut jonkun white power -propagandateoksen tai eläinten tehotuotannon ylistylaulun tai jotakin vastaavaa. Mieleni ei tekisi lytätä yhtään oikeaa maan rakoon tai etenkään sanoa, että olisin vihannut tai inhonnut jonkun ihmisen hänelle tärkeää hengentuotetta. :/


Erityisen pahalta tuntuisi haukkua kotimaista teosta, sillä kritiikki voisi periaatteessa kantautua kirjailijan korviin, enkä haluaisi aiheuttaa pahaa mieltä. Jos kuitenkin haluan olla rehellinen, mieleeni tulee vain yksi kokonaan luettu romaani, jolla ei ollut minulle mitään annettavaa - ja se sattuu olemaan kotimainen.


Kyseessä on Susanna Yliluoman Pinkki hartauskirja (Sammakko 2006). Tämä ei missään nimessä ole henkilökohtainen hyökkäys kirjoittajaa kohtaan, sillä hän kyllä osaa kirjoittaa ja romaanissa näkyy kaikuja yleissivistyksestä. Yliluoma on varmasti lahjakas ja älykäs ihminen. Minä vain taisin olla totaalisen väärä ihminen lukemaan hänen esikoistaan. Se ei koskettanut oikeastaan millään tasolla, mutta herätti paljon ärsytystä. Ehkä tulkitsin kirjaa väärin. Ja onhan sekin eräänlainen kehu, että ei se kylmäksi jättänyt.


Minua oikeastaan hävettää aiemmin kirjoittamani kielteinen arvio romaanista, mutta koska se on jo lehdessä julkaistu, laitetaan se nyt vielä kerran tähän, sillä en muista kirjasta kovin paljon enää muuten:

"Iltapäivälehden toimittaja on onnistunut herättämään huomiota esikoiskirjansa seksikohtauksilla, mutta ei tätä romaania kannata niidenkään takia lukea.

Kirjan henkilöt ovat järjestään vastenmielisiä, eikä hukassa oleva päähenkilö Annu onnistu herättämään edes sääliä. Hänen miesystävänsä Mister on taas juntti kopio Sinkkuelämän Kihosta, ja turhimman henkilöhahmon tittelin vie Annun dokauskaveri Gulja, jonka mukanaolon syy ei ainakaan minulle auennut. Kuolemalla on turha yrittää saada syvyyttä lähtökohtaisesti pinnalliseen kirjaan, tai parin rivin suremisella inhimillisyyttä jääkalikkamaiseen Annuun. Tarina on sijoitettu 1990-luvun puoliväliin ja suurimmaksi osaksi ulkomaille, mutta todellisuudessa ajankohdalla tai maantieteellisellä sijainnilla ei ole väliä – tällainen ihmissuhdesoppa voisi porista missä ja milloin vain. Mukaan tungetut lamavuodet tuntuvat vain huomiohakuisuudelta, ja ulkomailla pyöriminen kirjailijan brassailulta kielien sekä muutaman kaupungin tuntemuksellaan. Harvat pisteet Yliluoma kerää hyvästä kirjoitustaidosta sekä parista inhorealistisen viiltävästä huomiosta, joista tosin niistäkin tulee mieleen, että Anna-Leena Härkönen toteaisi tämänkin paremmin."


No, se siitä. En pitänyt, mutta on tähän varmasti moni suopeamminkin suhtautunut. Yliluoma on näköjään vuosi sitten julkaissut dekkarinkin, mutta kun en genreä seuraa, en tiedä ko. kirjasta mitään.

Toinen latistava kokemus oli Plum Sykesin Bergdorf Blondes -romaanin lukuyritys. En nyt viitsi teilata kirjaa kuitenkaan kovin monin sanoin, sillä en jaksanut lukea sitä muutamaa sivua pidemmälle. Ehkä siitä olisi avautunut jotakin, jos olisin jatkanut lukemista, mutta minun silmääni alkusivut huokuivat chicklitissä niin tärkeää (itse)ironian puutetta ja vain rahakkaan elämäntyylin huonosti peiteltyä ja varauksetonta ihailua. Yöks.

Ja sitten vielä. Tätäkään kirjaa en haluaisi sinällään haukkua, sillä Stella on saanut tämän lahjaksi meille rakkailta ihmisiltä, ja sitä paitsi lahjan saaja itse pitää kirjasta kovastikin. Äiti vain tahtoo saada näppylöitä, jos joutuu tätä lukemaan (olen itse asiassa sanonutkin suoraan Stellalle, etten haluaisi lukea, kun tämä on niin huono, mutta mielipiteeni on jätetty törkeästi huomioimatta).

Olen suuri Disney-fani, ja vaikka olen feministi, minusta ei löydy suurta prinsessa-angstia. Tämän Valerie Menardin kirjoittaman (vaikea uskoa, että tämän on oikeasti kirjoittanut joku ihminen) Tarinoita rakkaudesta (Egmont 2009) huonous on siinä, että koreasta, pieniä prinsessafaneja puoleensa vetävästä ulkokuoresta huolimatta sisältö on täyttä huttua. (Madame Menard ei varmaankaan tätä lue, joten en usko nyt pahoittavani hänen mieltään.)

Disneyn elokuvista on poimittu suosituimmat prinsessat ja kunkin ympärille on kehitetty ihan pikkuisillekin lukijoille sopivan lyhyt satu. Tarinat ovat kaikki huonoja, mutta niissä on jonkin verran tasohajontaa. Kaikkein huonoimmissa ei ole minkäänlaista juonta, päätä tai häntää. Parhaimmissakin juoniviritelmä on ihan kökkö. Lisäksi tarinat ovat tietysti vanhahtavia ja aihepiiriltään ("rakastavaiset" sitä ja tätä) pikkutaaperoille suunnattuina hassuja, mutta ei se minua niin haittaa. Vaan se, ettei ole viitsitty edes yrittää kirjoittaa tarinaa. Minulle tulee tästä, niin kuin joistakin muistakin Disney-kirjoista mieleen, että ensin on ollut kuvitus, johon "kirjailija" on sitten keksinyt viidessä minuutissa muutamia lauseita ympärille. Sen verran irrallisia ja epäloogisia hyppäyksiä tarinoissa on.

No joo. Jos lahjanantaja lukee tätä, niin haluan korostaa, että lahja on edelleen ja oikeasti hyvä, kun sen saaja sitä rakastaa. Äidin jupinat voi jättää omaan arvoonsa. :)

13 kommenttia:

  1. Minä käytin ihan reippaasti verbiä vihata, koska sitä mainitsemaani kirjaa aidosti vihaan, en vain inhoa. Ehkä jonkun kotimaisen kirjan kohdalla olisin minäkin sanonut inhovani tai ilmaissut vielä kiltimmin, "etten pitänyt" jostain kirjasta.

    Tuo viimeinen esittelemäsi kirja toi hymyn huulilleni. Ei varmasti ole vaikea arvata, että meilläkin eletään osa-aikaisesti jossain prinsessatodellisuudessa. Olen sitä mieltä, että monet Disneyn prinsessat sopivat hyvinkin myös feministille, koska etenkin uusimmissa elokuvissahan prinsessa on aktiivinen toimija. Oletko nähnyt vaikka Prinsessan ja sammakon? Se on varmasti paras esimerkikki. Mutta vanhoissakin saduissa on lumoa ja Lumikki yksi ylipäätään yksi parhaimmista elokuvista koskaan. Mutta takaisin kirjoihin: Madame (!) Menardin kirjojen kaltaiset kirjat ovat silkkaa huttua ja niitä lukiessa tulee tiedostavalle äidille väistämättäkin hieman ristiriitainen olo.

    VastaaPoista
  2. Kyllä Disneyn prinsessoissa todella on paljon hyvää. Olen nähnyt käytännössä kaikki Disneyn animaatioleffat, varsinkin teini-iässä olin hc-fani. :) Keräsin aika mittavan kokoelman ko. leffoja alkuperäiskielellä, mutta sitten vhs:t muuttuivat dvd-levyiksi ja kokoelmastani tuli turha..

    Ei minua tosiaan niin häiritse se itse prinsessameininki, vaikka toki sankarittaret ovat näissä aina perikauniita ja -naisellisia, ja kaiken kruunaa aina lopuksi se prinssin löytyminen. :) Mutta onhan rakkaus kaiken pohjalla oikeassakin elämässä. Tässä kirjassa tosiaan pahinta on se tarinoiden laatu, joka on ihan aiheesta riippumatta todella huono.

    VastaaPoista
  3. Inhosin Sofi Oksasen Baby Jane-kirjaa. En enää edes kunnolla muista, mikä siinä eniten tökki, mutta jos kirja olisi ollut yhtään paksumpi kesken olisi jäänyt. Olin tarttunut kirjaan, sillä pidin kovasti aiemmin lukemastani Stalinin lehmistä. Baby Jane-kokemus ei kuitenkaan estänyt tarttumasta Puhdistukseen ja onneksi ei, sillä kirja on fantastinen.


    t. Jaana

    VastaaPoista
  4. Minä inhosin Riikka Pulkkisen Rajaa. En jaksanut edes ihan kokonaan lukea, hyppimällä hypin loppuun. Jotenkin ärsytti kaikki kliseilyt siellä..ja tiedän, että mielipiteeni on niin eri kuin monen muun. Rajan takia en tiedä, luenko ikinä tuota toistakaan..tosin ei kai koskaan yhden takia pidä tyrmätä koko tuotantoa. Että ehkä se Totta on ainakin aloitettava..

    VastaaPoista
  5. Disneyn nimissä kyllä toisinaan julkaistaan niin karmeaa huttua, että omaan kielenkäyttööni on jo vakiintunut termi "Disney-huttu".
    Harmi sinänsä, sillä ne alkuperäiset elokuvat ovat minusta olleet aika laadukkaita. Etenkin juuri prinsessojen tiimoilta tuntutaan suoltavan tätä tavaraa ihan silkasta rahanhimosta. Laadusta viis.

    VastaaPoista
  6. Hei
    Olisin voinut itsekin valita Pinkin hartauskirjan inhokikseni. Koko kirjassa ei ollit yhtään miellyttävää henkilöä.

    Kummitytöllä oli prinsessavaihe, josta en ollut kauhean ihastunut, jos en sitä inhonnutkaan. Nyt sitä melkein kaipaa, idoliksi kun on noussut Britney Spears. Huokaus.

    VastaaPoista
  7. Kiinnostavia nämä kunkin ihmisen suosikit, inhokit ja muut. Pinkki hartauskirja on minulle aivan vieras, ja luulen, että sellaiseksi se jääkin.

    Disney-huttua inhoan minäkin. Onneksi pahin prinsessa-vaihe alkaa olla ohi.

    VastaaPoista
  8. Jaana, minulla on vielä Oksaseni lukematta... Puhdistus on kyllä aika korkealla TBR-listan kärjessä, mutta silti. Muistaakseni Baby Janea on haukkunut muutama muukin täällä blogimaailmassa.

    Helmi-Maaria, lisää tunnustuksia: en ole vielä lukenut Pulkkisiakaan.. Ja vähän melkein pelkään. Entä jos minäkään en pidä? Inhoan usein teennäisyyden ja kikkailun haiskahdusta.

    Hanna M., se on totta, että vaikka alkuperäiset elokuvat ovat hyviä, niillä rahastetaan aika surutta jälkeenpäin. Krääsäkin vielä menisi, mutta on niin surullista, kun niiden varjolla julkaistaan tällaista muka-kirjallisuutta.

    Taava, harva on tätä hartauskirjaa lukenut, mielenkiintoista löytää edes joku toinen! Ja ei suoranaisesti yllätä, että sinäkään et pitänyt. ;) Juu, prinsessat ovat vielä kovin viattomia idoleina verrattuna eläviin seksisymboleihin...

    Petriina, en usko, että sinun kannattaa Pinkkiin hartauskirjaan tarttua, vaikken vielä hirveän hyvin kirjamakuasi tunne... Meilläkin on muuten se hillittömin prinsessavaihe ohi. Asiaan vaikuttanee myös se, että tällä hetkellä Stellan parhaissa ystävissä niin tarhassa kuin pihalla on poikia.

    VastaaPoista
  9. Tämä huhtihaaste on kyllä mielenkiintoinen erityisesti tiettyjen päivien teemojen kohdalla, kuten tämäkin! On jännä lukea, kuinka joku oikeasti vihaa/inhoaa jotain kirjaa, joka itselle onkin vaikka tosi rakas. Mutta sellaistahan se on kirjojenkin kanssa, toinen tykkää ja toinen taas ei. Ja siitä syntyy se keskustelun rikkauskin.

    Meillä kun nuo lapset ovat poikia, on Disney Autot-elokuvaa lukuunottamatta vielä ainakin aika etäinen..Niin paitsi olikos Toy Storytkin Disneyn. Ne vanhat ihanat Disneyn elokuvat ovat upeita, mutta kyllähän näissä nykyisissä usein tunkee se kaupallisuus läpi kaikista eniten.

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoista on. Erityisesti inhotuissa kirjoissa on noussut esiin Coelho, jota minä en ole lukenut, mutta josta en uskoisi pitäväni. Mieshän myy kuin ei mitään, eli kyllä moni häntä rakastaneekin. :)

    VastaaPoista
  11. Mä päädyin tänne lueskelemaan - sä oot niin tuottelias, ettei meinaa mukana pysyä :) Mutta todella, tuo prinsessa-kirja on aivan JÄRKYTTÄVÄ: niissä tarinoissa ei ole mitään järkeä. Minuakin suututtaa että tuollaisia painetaan prinsessafaneille, aivan ala-arvoista.

    VastaaPoista
  12. anni m., taidan pysyä tuotteliaana niin kauan, kunnes muut velvoitteet vievät aikani, mutta kyllä tämä huhtikuun jälkeen varmasti vähän rauhoittuu. Nyt haluan tämän haasteen lisäksi blogata myös "normaalisti", joten useimpina päivinä tulee se pari postausta. :)

    Ai on teilläkin haksahdettu tuohon prinsessakirjaan... Ihanaa, että tiedät mistä puhun! :) (Vaikka ei tässä pitäisi mitään hymyillä..)

    VastaaPoista
  13. pysy ihmeessä tuotteliaana niin minulla riittää luettavaa niinä hetkinä kun ehdin/jaksan lueskella blogeja. Elämäntilanteet ja hetket vaihtelelevat...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...